Ensimmäinen katsaus

Tämä blogi on tarkoitettu tulevan pienen nyyttimme vaiheiden tarkasteluun, ehkä jatkossa myös hänen syntymän jälkeiseen elämäänsä. Osaltaan kokoan tätä meitä vanhempia varten, mutta myös helpottaaksemme läheistemme seuraamishaluja. Blogin nimike juontaa juurensa keskusteluun erään ystäväni kanssa, joka totesi vain, että kun meille syntyy pieni, niin siitä tulee aivan varmasti ihan viikingin näköinen! Pienellä ei myöskään ole vielä mitään masunimeä, joten näillä mennään.

Uutinen raskaudesta yllätti meidät, vaikka olimme jo puoli vuotta sitten päättäneet, että jos on nyytti tullakseen, niin sehän on sitten vallan tervetullut. Suunniteltu ajoitus perheenlisäykselle olisi toki ollut ehkä vuotta-paria myöhemmin, kun molempien opinnot olisi ollut paremmalla tolalla, mutta positiivisen testin jälkeen emme edes joutuneet käymään sen suurempaa keskustelua suunnitelmien muutoksesta.

Kerätäkseni spesifiä tietoa itseäni varten, niin listaan muutamia asioita. Edelliset kuukautiseni olivat 27.2. Silloin tällöin epäsäännöllisen säännölliset vuotoni eivät aiheuttaneet suurempaa ihmetystä poisjäänillään vielä hetkeen. Hiljalleen kuitenkin alkoi mieleen siintyä ajatus, että ehkä jotain on sittenkin tapahtunut! Venytimme testin tekemistä pitkään, kunnes lopulta heräsin sunnuntaiaamuna, 19.4., jo kahdeksalta, ja olotilastani osasinkin päätellä, että testin lopputulos olisi positiivinen. Jo ennen määräaikaa testi osoittikin varsin selkeän tuloksen, jonka kerroin heti myös Tommille. Sanattoman onnellisuuden mykistäminä vain olimme lähekkäin!

Päätimme, että asiasta ei sen suuremmin vielä kerrottaisi läheisille, mutta itse tahdoin kertoa läheisimmille ystävilleni, joiden kanssa tahdoin asiasta keskustella heti, sillä eihän tällaista onnea pysty pitämään sisällään! Vanhemmillemme päätimme kertoa vasta ensimmäisen neuvolan jälkeen, jotta jos jotain olisikin vialla, emme antaisi heille ilonaihetta liian aikaisin.

Nyt viikon ajan vahvistetun raskaanaolon jälkeen onkin elämä ollut aika myllerrystä, suuri osa ajasta menee pienen ajatteluun ja tiedon haalimiseen. Myös omassa kalenterissani täytteenä olleet tapahtumat, opiskelijaelämän kulminoitumat, on tullut koettua ihan limpparin voimalla. Oikeastaan alkoholia ei ole tehnyt edes mieli, enemmänkin ajatus siitä kuvottaa. Ja voinpa nyt sitten sanoa suorittaneeni Helsinginkadun Appron appro-merkin juomatta yhtään! Kovin monella ei tätä meriittiä ole :) Onneksi myös Tommi on luvannut olla tukenani ja vähentää riekkumisiaan, vaikka hänen rankan aikataulunsa vuoksi en aio täys-raittiutta edes pyytää, joskushan se on hänenkin nollattava!

Oma olotilani on ollut juuri sitä, mitä alkuraskauteen aina liitetään. Ympärivuorokautista pahaa oloa, unihäiriöitä, lämpöä ja viluilua sekä tihentynyttä tarvetta juosta wc:ssä, unohtumatta hölmöltä tuntuvia itkukohtauksia, joihin ei tarvitse juuri mitään ärsykettä! Kun nyt saan ruokavalion tasapainoisemmaksi ja opin syömään useammin kuin kahdesti päivässä, niin ehkä tämä tästä hiljalleen tasoittuu.

Olemme myös saaneet varattua ensimmäisen neuvolakäynnin, joka koittaa sopivasti ennen äitienpäivää, eli 7.5. Näin ollen voimme äitienpäivänä kertoa perheillemme, että ensi vuonna omat äitimme saavatkin jo nauttia mummoudesta! Myös ensimmäinen ultra on varattu, sekin koittaa jo 15.5. Ehkä on siis ollut hyväkin, että raskaustesti tehtiin niin myöhään, niin tämä ensimmäinen kolmannes hurahtaa hyvin pian ohi, ja voimme keskittyä oikeasti suunnittelemaan pienen tuloa perheeseemme!