30. viikko

Huh, enää ihan maksimissaan 3 kuukautta jäljellä tätä raskaana oloa. Olo on aika kamala, ei sovi mulle tää raskaus sitten yhtään. Tuntuu sekä päässä että kropassa, vaikka mä ehkä luulen, että henkisesti en oo aivan niin suossa kuin Joonaa odotellessa...

Jännä muuten nähdä, että mitenhän sitä malttaa olla sitten vertailematta tätä Miniä ja Joonan ikätasojuttuja keskenään! Nytkin jo huomaan vertailevani näitä raskauksia niin kovalla otteella, että varmaan tulen tuijottelemaan myös kaikkea muuta. Toisaalta vertaanhan mä edelleenkin Joonan kasvutietoja sekä mun että Tommin tietoihin, ja samoin oon tehnyt monen muunkin kehityspylpyrän kanssa. Eli ehkä se on vaan tärkeää tietää, että missä mennään!

Näin viimeisten kolmen kuukauden ratoksi vauva päätti sitten alkaa sen mun suosikki inhokkijutun eli hikottelun! Raivostuttavaa ku hanurissa sykkii! Joonan hikan muistan olleen päivittäistä, välillä moneenkin otteeseen ja se kesti tosi kauan. Tää Minityyppi taitaa tosin olla jotenkin aivan eri päin, koska sykähtely tuntuu vähän heikommin... Aiemmin oon myös ollut varma, että tyyppi ei todellakaan ole vielä pää alaspäin tuolla, mutta nyt on potkut ja myllerrykset tuntunu selkeemmin ylämahalla tässä pääsiäispyhinä, eli noinkohan se ois sit kääntynyt! Kaikki liikkuminenkin on aivan jotenkin erilaista kuin Joonan kohdalla. Joonaa odottaessa mä taisin tuntea jokaisen mahdollisen liikahduksen, ja tän kohdalla saatan nähdä liikkeet mahassa, mutta en niitä tunne! Eroa ei ole vararavintokerroksessa, mutta istukan paikka on eri, sillä nyt istukka on oikealla alamahan etuseinämässä, kun Joonaa odottaessa se oli näpsäkästi selkärankaa kohden. Just katoin yhden kanssaodottajan lataaman videon, jossa sen maha möyrysi aivan äärilaidoillaan ja heittelehti puolelta toiselle, sellaista mulla oli Joonan kanssa. Nyt tää tyyppi taas säpsähtelee ja ehkä sitten kuitenkin potkii enempi, ei vielä ainakaan möyri sillain samalla tavalla silminnähden! (Toki aikaa vielä on, paaaaaaaaaljon aikaa.)

Mulla on työaamuja jäljellä näin huhtikuulle enää 11, ja seuraavaan työaamuun on vielä viikko aikaa. Ihan kovin paljon ei enää töissä siis ehdi olla, sääli. Oon tykännyt aivan hirveesti tosta työstäni, vaikka se onkin rankkaa ja toisaalta kaipaan myös sitä laitospuolta, mutta en mä vielä olisi ollut valmis uraani päättämään. Mullahan on äitiyslomansijaisuus tuolla nyt ollut menossa, ja soppari loppuu helmikuussa 2014, eli just ennenkuin oisin takas työelämässä. Ihana esimieheni on kylläkin luvannut ilmoittaa mulle heti, jos se, kellä vakanssi tohon hommaan on, ei meinaakaan palata takaisin. Toisaalta ois ihana ajatus, että pääsisin vielä jatkamaan, koska tosiaan vielä on jäänyt tekemättä juttuja, mihin toi olis täydellinen paikka. Eikä vähiten tietysti perhe-elämän kannalta haittaa ois siinäkään, että kuitenkin sais tehdä kasista neljään arkipäivää, jos vaihtoehtona on siis esimerkiksi kolmivuorot laitoksessa...

Nooooh, josko nyt hoidetaan nää viimeiset raaaaaaaaaaaastavan pitkät viikot ensteks pois alta ja katellaan se synnytys ja vauvavuosi. Ens maaliskuuhun on kuitenkin vielä aika pitkä aika, ja paljon ehtinee tapahtua! :)