Näin sitä mennään... kuvittelin tosiaan pahoinvoinnin olevan jo kaukana takana, mutta kuinkas kävikään...! Muistaakseni viime viikolla sain yhden tosi kovan pahoinvointikohtauksen illalla, ku oltiin jo menty sänkyyn. Nousin vielä käymään pissillä ja alko tuntua, että vois ottaa varuilta edes muovipussin siihen viereen. Ei menny ku hetki, kun jo ryöppysi ihan julmettu kasa nesteitä pihalle! Onneks Tommi oli himassa, ja sai sit tuotua mulle sangon ja vietyä pussin roskiin.. kouristeli sen verran, että teki pahaa vielä puol tuntia jälkeenkin.
Tänä aamuna tein tossa sitten safkoja valmiiks, että on evästä vielä maanantain ja tiistain aamuvuoroillekin. Olin kyllä herättyäni syöny viilin ja banaanin, mutta yhtäkkiä iski ihan älytön nälkä! Ja oon huomannu, että nyt raskaana ollessa kaikki tunnetilat, jotka iskee ihan yhtäkkiä, iskee sitten niin kovina, ettei niille oikeesti pysty laittamaan vastaan. Niinpä aloin tehdä leipiä ja kaataa mehua, saatuani ne nostettua pöydälle ja itse istuttuani antimien ääreen olikin noustava samantien ylös. Juoksuaskelin vessaan kaulailemaan tuota valkoista tuolia...
Täytyy toivoa, että loppupäivä menee paremmin, kun pitäisi töissäkin kyetä olla. Sunnuntai- ja iltalisiä ei viitsi vaihtaa minimaaliseen sairasajanpalkkaan ;)
Vauva kasvelee kovasti ja mun maha alkaa myös näyttää sen mukaiselta, ihanaa! Tapasin ton yhden mammapalstan muita joulukuun odottelijoita kahvilassa keskiviikkona, ja oli kivaa huomata, että siellä oli monella jo ihan selkeitä mahoja! Tosin eipä tää munkaan ihan kakkoseksi jää, eilenillalla oli lökähousut ja sellanen a-linjanen toppi päällä ja erehdyin katsomaan peiliin - näytin taas siltä, että olisin ihan viimeisimmilläni! Otin kuvankin ja lähetin Tommillekin ihasteltavaksi :)
Viikkoja meillä on nyt jo takana 18 ja 3 päivää. Alle kahden viikon päästä ollaan ylitetty puoliväli raskautta! Ja aika on kyllä tuntunut menevän nopeesti, vaikka välillä jo odottelisi jotain uutta ja jännää tapahtuvaksi...
Meillä ei siis ole vielä liikkeet tuntuneet, vaikkakin välillä oon kyllä ounastellut, josko jotkut hassut tuntemukset mahan pohjalla sellaisia olisivat olleet. Mutta ei tässä vielä mitään hätää ja hoppua ole, saattaa vielä mennä tosiaan kuukausikin, että liikkeet hahmottaa selvästi! Vaan kuten tiedätte, mä oon aika huono ja kärsimätön odottelija...
Sikiön puolustautumisjärjestelmä alkaa myös toimia ja tuottaa vasta-aineita. Lisäksi sen suolisto alkaa keräillä ensimmäisiä jätöksiä, ja sitten joulukuussa se kakkii ne ulos. Aika pitkään joutuu toinen pidätellä ;)
Pituutta koko sikiöllä on jo n. 18cm ja painoakin n. 220g. Ihan on iso poika jo, malttamattomana odottelen taas elokuun alussa olevaa seuraavaa ultraa, että pääsee katsastamaan tämän monsterin. Toivottavasti vauva jaksais olla käyrillä, eikä olis liian iso tai pieni...
Tän mamman tän hetkisin suurin ongelma alkaa olla, että vaatteet käyvät pieneksi. Vielä on muutamat housut/verkkarit, jotka jalkaan menevät, mutta mihin ihmeeseen mä verhoudun syksyllä!? Oon kovasti yrittänyt katsella kaikkia vaatekauppoja ja sumplia jotain sopivaa päälle pantavaa, mutta kun ei vaan meinaa mitään löytyä... Eli vinkkejä hyvistä räätäleistä, joilla on syksyllä aikaa, otetaan vastaan ;)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti