perjantai 3. kesäkuuta 2011

Kesä tuli!

Kesähommia on nyt puuhailtu ahkerasti, johan se kesäkuukin vaihtui ihan huomaamatta! Auringolta ei voi välttyä, mutta onneksi vain tää pesueen albiinoäiti on tähän mennessä ainoa, joka on ottanut osumaa auringosta... jalkapöydät kärähti, kun olin uimastadikalla Your Move -tapahtumassa töissä, eikä riittävä rasvaus auttanut. Myös otsa ja käsivarret on punertavat, mutta ei onneksi mitenkään kipeät!

Mun työpäivien avuksi saatiin taas kullanarvoista hoitoapua mun maailman parhaalta pikkusiskolta! Itsellä on turvallinen olo jättää ipana tädille hoitoon, ja moni asia olis jäänytkin oikeasti tekemättä ilman sen apua! Meidän rakkaista läheisistä oon kyllä ihan superkiitollinen, koska aina on löytynyt hoitoapua, kun on tarvetta ollut! Vierestä oon seurannut monen mammakaverin surkutteluita, kun hoitoavut on kaukana... joten kirjoitetaan nyt taas tännekin, että arvostetaan ihan jokaikistä sekuntia, kun hoitoapua ollaan saatu! <3

Hoitoavun lisäksi siskoni toi ipanan tuon edellä mainitsemani Your Moven vikana päivänä mun vuoron jälkeen uimastadikalle, ja päästiin taas lutraamaan. Päivä oli kuumaakin kuumempi, mutta johan se kello löi viittä, kunnes oltiin altaaseen asti päästy... vilu meinas tulla vähän meille kaikille, Joona ei ois malttanut lähteä vielä siinäkään vaiheessa, kun huulet alkoi sinertää ja huuli väpäji! Päätettiin kuitenkin stopata pulikoinnit siihen ja lähteä kohti saunoja, onneks aikuisilla on päätösvalta ;) Oli ihan hauska reissu, vaikka uimastadikalla ei ollutkaan sellasta kunnollista kahluuallasta! Matalin allas oli 0.5m syvä, eikä siinä oikein voi käsipohjaa tuo pieni ihminen uida... lastenaltaassakin käytiin vähän lutraamassa, mutta yhteensä taisi olla puolisen tuntia meidän allasaika vaan. Taidetaan vielä pysytellä sisähalleissa, ja sitten toki luonnonvesissä, mutta jos nui uimalat jäisivät harvinaisemmaksi huviksi :)

Toinen tän viikon jännääkin jännempi juttu oli, että haettiin Joonalle mönkijä! Saatoinkin jo aiemmin kirjoittaa, että kolmisen viikkoa takaperin käytiin Ninan kanssa pihakirppistelemässä Hertsikassa, ja siellä tuohon mönkkäriin törmäsin! Myyjä oli vanhempi rouva, joka ei masiinasta oikein osannut sanoa juuta eikä jaata, lupasi sen kympillä myydä, eikä ollut edes varma, että toimiiko se... Konsultoituani Tommia sovin kaupoista, tosin autoon se ei juuri sillä kertaa mahtunut, joten sovimme noudon seuraavalle viikolle... Vaan ups, innostuksissani en muistanut pyytää heidän numeroaan! Koska tarkkaa noutopäivää ja aikaa ei sovittu, eikä meitä hyvittanut lähteä randomisti ajelemaan sinne saakka, niin päätin laittaa heille kirjeen (koska mulla oli ainoastaan tarkka osoite, ei muita tietoja :D) ja onneksi siihen vastasivatkin! Niinpä kävimme sen helatorstain kunniaksi noutamassa... Tarkoitus oli viedä se mökille myöhemmin, mutta se ei mahtunutkaan meidän verkkokellarin ovesta sisään, niin jouduimme lähteä reissunpäälle samantien. Mökillä Tommi ja pappa tutkivat konetta ja selvittivät, että siitä puuttuu akku, joten eihän se voi toimiakaan ;) Kokeilivat jollain toisella akulla ja piuhavirityksillä mönijän toimivuutta, ja hienostihan lähtivät pyörät pyörimään! Eli se toimii! Pikkurahalla saatiin hieno peli, johon ei tarvitse kuin hankkia uusi akku, Tommi tuumaili, että joku mopon akku pelittäisi siinä vallan mainiosti! Jee!

Mökkireissulla oli myös mummo ja pappa siis uutta konetta ihmettelemässä, lisäksi Joona pääsi tutkailemaan mummon uutta moottorimasiinaa; ruohonleikkuria! Tässä kuvia!



Myöskään ihan tumpelo ei taida tuo ipana olla... Jossain oli ilmeisesti nähnyt, että auton renkaita säädellään... Tommi oli penkonut jotain työkalupakista ja saadakseen Joonan pois sahojen ja puukkojen ääreltä, oli antanut ipanalle jakoavaimen. Joona oli samantien sännännyt vaunujen luokse ja alkoi ropeltamaan vaunujensa pyöriä! Kas näin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti