perjantai 25. marraskuuta 2011
No kerrotaas tännekin välillä jotain ihan tuoreeltaan! :)
Eli meillä on nyt otettu yksi iso ratkaiseva askel matkalla kohti leikki-ikää... Joonan pinnasänky laitettiin nippuun ja nyt se nukkuu tuolla ensimmäistä yötään isojen poikien sängyssä! Mähän olin jo pidempään halunnut tän siirron tehdä, mutta Tommin mielestä ei ollut vielä aika. Pitkin syksyä oon ettinyt sitä täydellistä sänkyä, mutta ei sitä ole löytynyt - ne taivaallisen ihanat, mitä löysin, onkin sitten olleet ei niin täydellisiä sen hintansa puolesta. Viikko takaperin sitten Tommi puhui isänsä kanssa, että nyt ois appiukon vanhalla työkaverilla muutto edessä ja ne haluis lahjottaa niiden varastojen kätköistä löytyneen jatkettavan lastensängyn meille. Tommipa kävi sen sitten hakemassa ja homma odotti enää patjan ostoa. (Kaunishan tuo ei ole, mutta ilmaisesta kait on tässä rahatilanteessa haastava lähteä kieltäytymään ;))
Tänään käytiin sitten tuolta ruotsalaisesta huushollijätistä hakemassa lapselle patja sänkyyn. Oishan se ollut ideaalia, että Joona olisi voinut nukkua vaikka päikkärit siellä ensin, mut nyt mentiin näin. Pieni impulsiivisuus tuskin on haitaksi silloin tällöin. Sänkyä kasatessa Joona oli aivan fiiliksissä, enkä saanut pedattuakaan sitä ilman että yksi pieni poika sinne koko ajan kiipesi. Ainoa vaan, että pois Joona ei jostain syystä sieltä "uskalla" ite tulla?? Oiskohan se laita liian korkea sitten? Ja minä kun olin jo ehtinyt hekumoida ajatuksella, että ihanaa, enää ei tarvitse herätä aamulla ÄÄÄÄÄÄIIIITIIIIII-huutoihin, vaan voisin herätä siihen, että pienet jalat tepsuttaa meidän makkariin ja poika kiipeää kainaloon köllimään <3
Noh, aamulla sitten nähdään. Ainakin nukkumaan käyminen meni ihan samalla tavalla kuin aina ennenkin, yön sujumista ja aamua jännäillessä!
Pian kaikkoaa muutkin vauvatavarat tästä taloudesta, kun mun vanha ystäväni Jessica ostaa meiltä vaunut, turvakaukalon sitterin ja leikkivempaimia omalle tammikuussa syntyväksi odotetulle nuppuselleen... Vähän haikeeta, mutta eipä noita oo tilaa täällä säilytellä odottamassa sitä mahdollisesti joskus syntyvää pikkusisarusta. Tommi koitti järkeillä, että ainahan niitä saa sitten uusia - ja tottahan se kylläkin on. Ja kerran ei oo Joonalle serkkulapsia (tietääkseni? ;)) syntyvillä ihan näillä näppäimillä, niin joutaahan nuo sitten muualle kiertoon.
Näillä mietteillä tähän iltaan, pitäkää peukkuja pystyssä, että koko yö on rauhallinen!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti