keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Buzzausta, Soygurt

Saatiin taas koemaisteluun uusia juttuja, tällä kertaa soijajugurttia. Vähän skeptisiä kun ollaan kaiken näiden viherpiipertäjien suosimien tuotteiden kanssa, niin ajattelin tarttua tähän tutustumiseen, kerran on mahdollisuus vertailla makuja kavereidenkin kanssa. Soygurtit on siis "maidottomia jugurtteja", eli sopii monelle eri ruokavaliota noudattavalle. Nyt kun taas kaveripiirissä moni karppailee, niin luettuani tämän sisältävän paljon protskuja, olinkin aivan varma, että löydän maistelijat sieltä. Noh, toisin kävi, sillä tavallista sokeriahan tässä onkin sitten saman verran kuin maitotuotteissakin... Itse maistelin Tropiikin hedelmiä ja Mustikkaa, meillä iskä ei suostunut maistamaan kumpaakaan. Joona söi aivan kuin tavis-jugujakin, itsellä tökki jotenkin. Ehkä kuitenkin lähinnä se maku, joka ei kyllä johtunut soijasta, vaan jostain muusta? Mustikkajugurtin ystävä en ole muutenkaan, mutta juguhyllyltä valkkaan aina just jonkun hedelmäisen/passionmallisen mieluiten. Tässä palat oli jotenkin suutuntumaltaa hieman ehkä omituisia? Jugurtti itsessään maistui lähes samalta kuin maitomallisetkin, joten jos olisi tarpeen maidotonta/laktoositonta/gluteenitonta jugurttia ostaa, niin ehkäpä nämä voisivat olla ostoslistalla. Maistatukseen tätä annoin pääsääntöisesti aikuisille, joista kukaan ei osannut oikein muodostaa minkäänlaista mielipidettä. Lähinnä ajatuksia nostatti juurikin se, että tämä on ihan hyvä rinnakkaistuote, mutta jos ei ole erillistä tarvetta soijajugurtille, niin harva lähtisi maitomallista tähän vaihtamaan. Ehdotonta plussaa annettiin siitä, ettei tästä ole yritetty kuitenkaan tehdä makeutusaineiden turvin mitään karppisafkaa, vaan puhtaasti luonnontuotteita käytetty. Lisäksi lisätty kalsium sai kehuja, koska se on maitotuotteissa monen mielestä se tärkein osuus kuitenin. Trooppiset hedelmät pikarimallisena oli toimiva, mutta mustikka-soygurtin buzzaus oli haastavaa, sillä tiiliskivimäinen 750ml pönikkä ei kulkenut näppärästi vieraiden mukana kotiinviemiseksi tai talvipuuhastelutreffeiltä kotiin annettavaksi, vaan sen maistatus oli pakko hoitaa meillä kotona. Hyvä tuote, jolla varmasti on oma kohderyhmänsä, mutta maitojugurtin kanssa tämä ei ainakaan mun lähipiirin näkökulmalta tule kisaamaan. Lisätietoja kiinnostuneille löytyy osoitteista www.nordicfreedom.com ja www.raisio.com. Ja Buzzauksestahan ne lisätiedot löytyy vanhasta tutusta www.buzzador.com sivustosta! Suosittelijaksi edelleen saapi laittaa SannaKoon! ;) Tässä vielä kuva meidän vekkulista, joka söi mustikkasoygurttia pakastemustikoilla höystettynä! Siivo on aina yhtä ihana, kun mustikoilla päästää taaperon sotkemaan! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti