Yöllisiä uhmakohtauksia

Siis kertokaa nyt te miljoonat (nojoooo!) blogini lukijat, että voiko lapsella oikeasti olla uhmakohtauksia öisin? Mä alan olla hyvin vakuuttunut, että kyllä voi... toisaalta tekis mieli ajatella, että ehkä nyt jollain on mennyt uhmakohtaukset ja kauhukohtaukset sekaisin? Itse en ole mielestäni koskaan päässyt joutunut todistamaan yhtään kauhukohtausta, mutta lukenut niistä olen kyllä jonkun verran. Olenkohan ihan metsässä, jos väitän, että yöllisen kauhukohtauksen aikana lapsi ei ole aikaan eikä paikkaan juurikaan orientoitunut? Kun taas uhmakohtauksessa hän on varsin läsnä siinä tilanteessa... Jälleen kerran joku, joka oli kateellinen niistä Joonan kahdesta ensimmäisestä elinvuodesta, kun jätkä nukkui niin superhyvin ja oli aika helppo tapaus etenkin yöaikaan, voi nyt nauraa vahingoniloisesti. Enää ei riitä, että toi sähköjänis vetää täällä lähes pitkin seiniä vielä siihen aikaan kun isänsä poistuu yöksi töihin, eli klo 22. Mun mielestä se on aivan turhan myöhä aika kaksivuotiaan olla hereillä, mutta trust me, tää ei tunnu olevan meistä riippuvaista. Joonassa on vaan tapahtunut jotain hämmentävää, eikä sen päivittäinen unentarve enää ole se 12h yöunta + 2-3h päiväunia, vaan nyt se nukkuu vuorokaudessa sen 9-12h, onneks pääasiallisesti lähempänä sentään vielä tuota kahtatoista tuntia. Nykyisin unille käydään siinä yhdentoista aikaan, ja 9-10h jälkeen se herää spontaanisti. Päiväunet kuuluu vielä lähes vakiokalustoon arkisin hoidossa, koska siellä muutkin nukkuu, mutta kotona tota jantteria on aivan turha kuvitella saavansa tainnutettua päiväunille silloin puolilta päivin, milloin se on tottunut päiväunensa saamaan. Eli viikonloppuisin täällä on aika väsynyttä äiti- ja isi-ihmistä, kun Joonan vihdoin tipahdettua haluaa aikuinen/-set vähän omaa aikaa, eikä omille yöunille jääkään enää kuin ehkä 6-7h aikaa. (Myönnetään, tätäkin kirjoitan jo jälkeen puolen yön, mutta jostain syystä on itsellä hieman levoton olo kuluneen rankan työpäivän jälkeen, ja aivot ehtii nyt vasta prosessoida. Ei toivoakaan siis nukahtamisesta ihan just nyt heti...) Viikonloppuisin ne päiväunet ei siis välttämättä ole todellisuutta, jolloin Joona vetää täällä n. 210-lasissa ympäri kämppää ja pihamaita parhaimmillaan joku 12-14h vuorokaudesta. Hippasen alkaa meinaan olla kuluttavaa se sellainen! Vaan aika aikaansa, mitäs on päästy liian helpolla. Oikeastihan mun siis piti kertoa niistä yöllisistä uhmakohtauksista, mutta harhauduin poluilta. Joona siis saattaa herätä kesken unien ja saada aivan tajuttomat raivarit, jotka kestää sen 30-45 minuuttia! Ja ne, jotka on ton lapsen keuhkojen kapasiteettia päässeet kuulemaan, tietävät, ettei se ole kovin mukavan kuuloista päiväsaikaa, saati sitten yöllä, kun naapuritkin ovat kaiketi unillaan. Just toissayönä (vai 3 yötä sitten?) se oli käynyt nukkumaan vasta joskus 22.30 aikaan, eli oli nähnyt iskän lähtevän töihin. Mun käydessä unille sitten joskus ennen puoltayötä tää jantteri rupes kirkumaan sängyssään. Menin sen huoneeseen rauhoittelemaan, mutta ei siitä ollut hyötyä. Milloin se käski mun laittaa kalalamppua päälle, milloin se piti sulkea. Ei saanut peitellä tai silittää, ja kuitenkin olisi pitänyt peitellä ja silittää ja suukotella. Sitten kokeiltiin marssimista aikuisten sänkyyn, johon se oli hetken tyytyväisen oloinen, mutta tajuttuaan, ettei isi olekaan siellä, sai vaan lisäpontta huutamiseen. Sitten se jo juoksutti mua hakemaan nenäliinaa, koska nenä ois pitänyt niistää, mutta palattuani paperin kanssa ei häneen saanut koskea eikä hän halunnut niistääkään. Kainalossa ei ollut hyvä olla, mutta kuitenkin syliin olisi pitänyt päästä, ja sitten se olikin taas jo haluamassa pois. Päivällä mä en yleensä enää edes noteeraa noita sen kohtauksia, lähinnä nauran kun se yrittää olla niin kamalan säälittävä ja pyörii täällä ympäri lattiaa milloin potkien seiniä tai viskellen tavaroita. Kyllä se ite tietää, että aina saa sitten tulla syliin hakemaan lohtua, kun alkaa raivoaminen riittää... mutta yöllä. Yöllä siinä itkussa on kuitenkin joku sellainen mun sydäntä riipaseva sointu, kun en oikeasti tiedä, että onko sillä joku hätänä, onko se nähnyt painajaista tai sattuuko sitä johonkin. En siis voi antaa sen riehua ihan omillaan, vaan koitan parhaani mukaan rauhoitella - vaan eipä siitä näytä paljon hyötyä olevan. Nyt kaikki enempi joko maalaisjärkeä tai kirjaviisautta omaavat, mitä mä teen ton lapsen kanssa? :O