Kesäsuunnitelmat!

READY??




STEADY???




GOOOOOOOO!!!!





Nyt meillä on ihania uutisia! Tämä kirjaus on tehty alunperin 13.10.

Tein positiivisen raskaustestin 12.10.! Toisaalta tätä on jo meillä odoteltukin, mutta edellisen synnytyksen aikaansaama repeämä on tässä aiheuttanut kaikenlaista päänvaivaa, joten ollaan oltu asiasta aika hissukseen. Oma vauvakuumeilu on välillä menny ihan höperöinniks, ja välillä oon miettinyt, että haluanko mä edes vauvaa, vai haluanko mä vaan kuumeilla sitä kuumeilua... Hullua! Noh, vauva kuitenkin itse on saanut tehdä päätöksensä asiasta, ja nyt hän ilmeisesti olis valmis tulemaan maailmaan. Aika täydellinen ajoitus, sillä allekirjoitin uuden työsopparin 10.10. täysin tietämättömänä tällaisesta käänteestä. (Joskin Kauriina ja tunnollisena työntekijänä soitin sitten perjantaisen plussatestin jälkeen heti maanantaina Pomolle ja lähes itkien kerroin, että apua-apua, mitä me nyt tehdään! :D Onneks niin lähiesimies kuin muutkin ovat olleet vain ihanasti tukena tässä kaikessa. Jonkun mielestä kerroin ehkä "liian aikaisin", mutta mun mielestä se on ollut vaan reilua. Kuitenkin jos ois mennyt kesken, niin varmaankin siinä tapauksessa kuitenkin olisin kertonut todelliset syyt saikkutarpeelle...)

Oon aivan pähkinöinä ja mieli tekis huutaa koko maailmalle. Tämän blogikirjoituksen aion julkaista vasta joskus myöhemmin, nyt vaan haluan kirjoittaa kaiken talteen ja muistiin. Ehkä kirjoitan tätä samaa viestiä useampana päivänä, ja lopulta kun asian voi paljastaa julkisesti, niin silloin läväytän eetteriin nämä fiilikset.

Kävin eilen siis kuuntelemassa Raisa Cacciatoren luentoa, ja viimeistään siellä tulleet omituiset herkkyyskohtaukset ja jo pitkin viikkoa vaivannut kuumelämpöily, rintavarustuksen kipristely, alavatsakivut aivastellessa sekä se ah niin ihana yökötys sai mut laskemaan 1+1. Mulla on tälle vuodelle jotenkin työ- ja hoitokuviot aiheuttanut sen verran stressiä, että kuukautiskierto on mennyt ihan miten sattuu, enkä oo jaksanut siihen kiinnittää sen kummemmin huomiota. Nyt rupesin sitten pohdiskelemaan, että jaa, eipä tainnut syyskuussa ollakaan kuukautisia! Todennäköistä kuitenkin on, että ne on vaan jostain stressitasosta johtuen jääneet pois ja oikeasti ollaan ihan alkuviikoilla tän vauvajutun kanssa, mutta eihän sitä tiedä. Eli pakko selvittää mahdollisimman pian, että mistäs nyt tuulee!

Eilen siis luennon jälkeen kipitin kuuliaisesti apteekkiin testiä ostamaan. Tulin himaan ja päätin tehdä testin nopeasti ennenkuin haen Joonan. Kaikki tietää miten homma menee; pissat tikkuun ja tulosta oottelemaan. Joonasta tehty testi antoi positiivisen tuloksen HETI, ja samoin oon yhden ystävän tukena ollut kerran testiä tekemässä, ja silloin oli sama ilmiö. Ajattelinkin siis vastauksen olevan negatiivinen, koska kontrolliviiva ilmestyi paikalle odotetusti ja testi-kenttään ei positiivisen tuloksen vahvistamaa viirua näkynyt.... tai ei heti, mutta jokusen sekunnin jälkeen siihen alkoi hahmottua ääriviivoja ja olin aivan varma mieleni tekevän tepposia, että kyseessä olisi ns. "haamuviiva" (oikein kovasti raskautta toivovat tällaisia näkevät, tosin joskus nekin sitten vahvistuvat seuraavissa testeissä, eli hcg:tä (raskaushormonia) on vasta liian vähän virtsassa). Haamu kuitenkin tummui ja minuutin päästä oli aivan selkeästi nähtävissä oleva viiva! "APUA! OON RASKAANA! JA TOMMI NUKKUU! JA MUN PITÄÄ LÄHTEÄ HAKEMAAN JOONA HOIDOSTA! APUA! EN MÄ VOI OLLA! MUT HALUAN OLLA, OONHAN?? EIKU HEI EI, MÄHÄN EN SAA TAAS JOULUNA SYÖDÄ GRAAVILOHTA!!!" Tämä oli kutakuinkin se ajatuskulku seuraavien sekuntien aikana. Halusin siis tietysti heti mennä kertomaan Tommille, mutta tiesin sen tarvitsevan unta, joten lähdin hölmön hymy huulillani vaan hakemaan apinaa päikystä... ja samalla teki mieli kuuluttaa KOKO MAAILMALLE, ETTÄ MEILLE TULEE TOINEN VAUVA!

Enpä muistanutkaan, miten raivostuttavan inhottavaa tää alku on, kun haluis vaan varmistusta ja kuuntelee jokaikistä "oiretta" - ja mikä pahempaa, niiden puutetta! Mutta nyt ei tosiaan kuin auta ootella ja pistää tassua ristiin, että meille se vauva tosiaan ensi vuoden alkukesästä sitten saapuisi <3 br="br">

------

17.10.2012

Etominen on saapunut, voi että. Eilen piti mennä yhden asiakkaan hoitokokoukseen Lastenlinnaan ja piiiiiiiitkä bussimatka oli kyllä aivan kamala. Ikinä en oo ollu matkapahoinvoiva, mutta eilenpä sen tosiaan koin sitten kunnolla. Mietin jo, että pitääkö hypätä ulos bussista ja jättää menemättä kokoukseen!
Toinen selkee raskausmerkki tuli matkalla, kun kävelin Manskulta kohti Lastenlinnaa. Mä oon joskus pienenä siellä ollut hoidettavana kroonisten virstatulehdusten takia, mutta itsehän en tästä ajasta tietenkään mitään muista. Mietin vaan, että miltähän se Lastenlinna näyttää ja voi että, siitä on jo se neljännesvuosisata, kun oon siellä viimeks käyny ja apua, jos joskus joudun kokemaan sen kauheuden, että joudutaan Joonan tai Pikkusisaruksen kanssa sairaalaan osastolle ja jättämään lapsi sinne yöksi.... näillä ajatuksilla kävelin ja pillitin sitten, onneksi satoi vettäkin kaatamalla, niin kukaan tuskin on huomannut ;)

Lisäksi sain kuulla yhden rakkaan ystävän olevan ihan samassa tilanteessa kuin me! Toka vauva tulossa, testi tehty pari päivää meidän jälkeen. OOOOOO!! Ihan tosi ihanaa, että saadaan kokea tää yhdessä! Juteltiin myös synnytyssairaaloista, että missä aikoo seuraavan maailmaan saattaa. Mä itse olen syntynyt Naistenklinikalla, ja ennen Joonan syntymää olin luonnollisesti ajatellut sen olevan "ainoa vaihtoehto" jossa oman lapseni haluaisin synnyttää. Toisin kuitenkin kävi, sillä Jorvihan oli meidän vanhasta kämpästä 5 min ajomatkan päässä, joten ei olis ollut järkeä valita muutoin. Tälläkin hetkellä Jorvi on lähempänä, ja siellä oli se vesisynnytyksenmahdollisuus, joten se lienee mun valinta nyttenkin.
Ystäväni kertoi haluavansa Naikkarille, joka valitettavasti onkin sitten rempassa, eli sinne ei pääse. Aikoo siis valita Kätilöopiston, joka taas mulle oli vaihtoehdoista se "Ei ikinä!". En tiedä miksi, mutta joitain juttuja siitä kuullut (paitsi Haikaranpesää kehuttu, mutta sehän kaiketi on perhesynnytysporukoille tarkoitettu, me ei oltu ekasta perhehuoneessa eikä kyllä aika varmasti nyt haluta tästä tokastakaan.) Yritin selittää tätä omaa asennoitumistani, ja mieleen tuli ainoastaan kömpelö lätkävertaus, joten perustelin homman näin "Kättäri on vähän niinkuin HIFK, joten jos en voi valita Jokereita (Naikkari), niin valitsen ennemmin Bluesin (Jorvin)". Itsehän olen nyt äärimmäisen huvittunut tästä vertauksesta, joten kirjattakoot se tänne ylös ;)

Mulla on tän mahailun lisäks vissiin flunssakin iskenyt päälle, joten työpäivä keskeytyi. Aamulla oli jo kamala olo, mutta kymmeneltä olinkin valmis lähtemään töistä kotiin. Jos oon joskus valittanut, että äitiydessä kamalaa on lapsen sairastaminen, niin on tää aika kamalaa tää omakin sairastelu! Joona on tietysti hoidossa, ja mua kammottaa jo valmiiks, että miten mä jaksan tarpoa tässä viluhorkassa tuolla vesisateessa sen kilsan matkan hoitoon, ja tietysti sama matka pitäisi vielä takaisinkin päästä! Jostain syystä tää lämpimän viltin alla loikoilu läppärin hehkuttaessa lämpöään vielä sylissä ois ollut paljon kivempi vaihtoehto... Vaan ei auta, mentävä on (viimeistään tunnin päästä). Huomenna taidan potea huonoa omaatuntoa siitä, että päästän Joonan hoitoon ja sairastelen itse kotona... toisaalta, me maksetaan niistä päivistä ja monesti on pidetty kotona loma-aikaan yms, vaikka maksut juoksiskin, eli ehkä mä yritän työntää pois tän huonon omantunnon. Kaiken lisäksi Joona suuttuu viikonloppuisinkin, kun ei pääse hoitoon, eli ehkä sen on mielekkäämpää olla siellä puuhaamassa kun maata äidin kanssa peiton alla ja ottaa pitkiä nokosia koko päivän!

---

ISÄNPÄIVÄ! Eli kirjoitettu 11.11.2012.
Tänään on se päivä, kun oltiin ajateltu kertoa tämä pieni suuri salaisuus perheillemme. Mun iskällä kuitenkin oli jotkut metsästysseuran kekkerit, joten isänpäivää emme hänen kanssaan nyt sitten vietä. Noh, lukekoot täältä, että olisi salaisuuden saanut kuulla jo aiemmin, mutta oma vikansa, että joutuu vielä odottelemaan ;))
Mun äidille tosin jo kerrottiin, kun se tuli silloin ultrapäivän iltana käymään kylässä. Tulevan tuplamummin reaktio oli kyllä ihana, tosin jouduin kieltää sitä itkemästä, etten ois itkenyt itsekin :D

Ultrassakin käytiin siis kuun vaihteessa, ja siellä se pieni sydänsykkyräinen sykähteli! Ihanaa!! On jo hieman varmempi olo, että ihan oikeesti ja tosissaan toinen vauva tulee, kun sen sydämen nähnyt. Silti päälimmäinen tunne on sellainen epäuskoisuus ja kauhukin - monestikohan oon ehtinyt miettiä, että apua, miten tästä nyt sit muka selvitään! Hassu mieli, ihanku tässä ei ois tätä ehditty ajatella ja toivoa, ja nyt sitten iskee se paniikki :)

Tommin vanhemmille ollaan menossa syömään ja mä lupasin leipoa kakkua. Tai no teen unelmatorttuhalon, kun en vaan yksinkertaisesti oo saanut itsestäni irti alkaa tehdä sokerikakkupohjaa... Olo on edelleen aika kamala, kaikki mahdollinen ällöttää. Saattaa tehdä jotain ihan älyttömästi mieli, mutta otettuani muutaman haukun alkaa tökkiä. Töissä ruokalassa oon kuulemma parikin kertaa venähtänyt aivan valkoiseksi ja työkaverit on kysyneet, että onko kiire vessaan. Inhottavaa kaikenkaikkiaan, kun se syöminen kuitenkin useimmiten tarkoittaisi sitä, että olo tasoittuisi. En kylläkään tiedä, että onko tää olo kamalampi näin vai se, mikä oli Joonaa odottaessa. Silloinhan mä oksensin useita kertoja päivässä, mutta muuten ei etonut. Nyt etoo ihan jatkuvasti, mutta oksennusta ei kuitenkaan tuu kuin lähinnä aamuisin. Joona on tosi kannustava tässä pahoinvoinnissa, kerran se tuijotti lumoutuneena vieressä ja kommentoi "Äiti voitko vielä kerran tehdä sitä oksennusta!" Nauroinkin myöhemmin, et oon mä aika supermami, mun taikavoima on oksennuksen tekeminen...

Öklötysolo on vienyt aika hyvin voimat, joten vähän kauhistuttaa, että miten tästä selvitään. Vielä kun ei oo mahaa eessä, niin silti on aika tuskaista esim. kumarrella leluja lattioilta tai pukea Joonalle ulkovaatteita. Luojan kiitos tuo isoveli on jo sitten niin omatoiminen, että se useimmista asioista (halutessaan) kyllä selviää yksin! Joona muuten ei oo vielä tajunnut vauvantuloa, vaikka vähän siitä sille juteltukin. Eipä tässä onneks vielä oo kiire, ajattelin, että sitten kun alkaa liikkeet tuntua ulospäin, niin sitten aletaan tsempata enempi. Kirjastosta kirjoja ja vauvanuken ostoon, että päästään treenaamaan vauvanhoitoa ;) Onneks Joonaa on aina kehuttu "isovelimäiseksi" ja oon saanut suunnattoman ylpeänä seurata, miten se huomioi pienemmät lapset. Kuitenkin jos mä pidän muita lapsia sylissä, niin sille iskee aikamoinen mustistelu... Noh, aika näyttää. Täytyy vaan toivoa, että sitten vauvaa ihastelemaan tulijat huomiois Joonan ensin, jotta se ei nyt täysin menetä omaa silmäterä-asemaansa :)


-----

23.11.

Tänään pitäisi arvioiden mukaisesti olla rv 10+4. Oon taas höyrähtänyt nettimammailuun ja saanut äärimmäisen ihanan tukijoukon tähän höpsöttelyyn. Ihanaa, koska eihän tätä kukaan muu jaksais, kuin toinen samassa tilassa oleva ;)
Joona on alkanut ylpeänä kertoa, että hänestä tulee isoveli. Voi murunen! Hoidossa tosin kaverit eivät olleet uskoneet, ja oli hoitajat joutuneet puolustamaan Joonaa, että kyllä se ihan totta on. Kavereiden mielestä Joona on liian pieni ollakseen isoveli :D Kaikkea ne lapset keksiikin.

Mulla tänään töissä työkaverit toitottivat, että mä hehkun. Hah, eipä siltä tunnu! Tosin ihanaa on, että en ole KAHTEEN kokonaiseen vuorokauteen oksentanut! Huippua! Tosin tänä aamuna kävin kyllä veskissä kakomassa, mutta mitään ei tullut ulos... Ruoka on onneksi jo maistunut, paitsi hetkittäin tulee aivan totaalinen stoppi. Etenkin töissä se on ihan persuksesta, jos ei ruoka maistu. Käydään syömässä firman henkilöstöravintolassa, ja kun siinä ruoasta maksaa sen 4-6e niin kyllä sen haluaisi saada syötyäkin...

Mutta toivotaan, että tää pahoinvoimattomuus nyt oikeesti ois kantavaa, eikä ois samanlaista menoa kuin Joonaa ootellessa... Muutenkin kyllä alkaa olla sellanen ihana keskiraskausfiilis, eli energiaa taas löytyy! Johan tässä onkin tullut nukuttua se 10-12h vuorokaudesta.

Mun isä ei muuten vieläkään tiedä tulokkaasta, eikä tiedä mun mummitkaan. Voi kun pian heitä tapaisi, että saisi kerrottua tän ja sitten tää ei ois enää niin suuri salaisuus! Oon jo valmiiksi päättänyt facebookkaapistaulostulonkin; statuspäivitykseksi tulee "Paheet elämästä poistettu ja nyt rahat säästöön; ens kesän lomasuunnitelmat punottu!" :)))

Uskomatonta on myös, että mä melkein väittäisin jo hetkittäin tuntevani jotain... liikkeitä? Potkuja? No jotain omituista värinää tuolta kohduntienoilta. Niitä haamupotkuja (jep, tämä on ihan oikea termi!) oon tuntenut Joonan syntymästä lähtien, mutta nää tuntuu erilaisilta... Kuplinta taitais olla kaikista kuvaavin termi, et ehkä se on just nyt sit sitä! Tosin silti tää oireettomuus saa mut pohtimaan, että noinkohan kaikki on hyvin.... että heivaan mielenrauha ja mielikuvitus! ;)

Kohta saakin taas alkaa pohtia kaikkia huonekalujuttuja (tai no, ei oikeestaan oo hirveesti hankintoja, mitä pitäis tehdä..) ja sitten saa alkaa etsiä VAUNUJA! Ensin päätin, että selvitään noilla rattailla, koska nehän selkänojat menee ihan alas asti... mutta kappas, sitten tajusin, ettei niissä oo heittoaisaa, ja onhan se nyt kiva, että vauva saa tuijotella työntäjää. Mut paremmin tuntevat ehkä tietävätkin, että mua ei kyllä OIKEESTI yhtään haittaa päästä tekee vähän vaunushoppailuja, päinvastoin! ;)

Kerrotaan nyt vielä tännekin arvaus, mitä heitin vauvan syntymäpäiviin ja mittoihin:Paino: 3500g / Pituus: 50 cm / Syntymäpäivä: 24.6. / Sukupuoli: tyttö / Synnytyksen kesto: 3h

-----
26.11.2012
12. raskausviikko starttaa! Jos tällä viikolla saadaan ultrasta vielä varmistus sykkivästä sydämestä ja viikkoja vastaavasta sikiöstä, niin sitten tää alkaa olla jo totisinta tota! <3 br="br">
Mulla on yrjöilyt oikeastaan rauhoittuneet nyt. Vielä etoo ja yököttää, mutta pari päivää oli jo tossa välissä ihan tosi hyvä olo! Työkaverit perjantaina kilpaa ihastelivat (toisistaan tietämättömänä) että kuinka mä hehkun raskautta! Luonnollisestihan itsestä ei ollenkaan tuntunut yhtään siltä, vaikka olikin sellanen energinen ja hyvä fiilis :)

Joona tietää vauvasta ja voi miten se onkaan siitä ylpeä! Ja osa lähisuvusta tietää, kaikille kerrottais, kunhan vaan kasvokkain ehtis tavata. Ei sitä oikeen viitti puhelimitse tällaista pöläyttää ;) Sunnuntaina ollaan menossa mun mummille ja ainakin mun veli on tulossa, joten eiköhän se oo silloin kerrottava. Torstaina on jo toinen ultrakin, eli saa taas varmuutta sille, että siellä se vauva turvassa kasvaa ja kehittyy :) Enkä voi kyllä olla ajattelematta sitäkään, että Joonastahan nimenomaan 12. viikolla saatiin tietää sukupuolikin, kun herra Apina oli sitä mieltä, että ainoastaan sitä osuutta itsestään saapi katella :D

Melkein jo väittäisin myös liikkeitä tuntevani! En potkuja, mutta jotain muuta... eikä ne ees tunnu niiltä haamupotkuilta, mistä oon kärsinyt säännöllisen epäsäännöllisesti Joonan syntymän jälkeen. Facebookissa on muut kanssaodottajat jakaneet nyt kuvia vatsoitaan, ja hirmu millasia kumpuja niillä onkaan! Onneks itellä on tota rasvakudosta sen verran paljon eessä, että mahan piilottelu ei tuota mitään ongelmaa ;) Illalla tosin selälleen maatessa sen jo vauvakummuks vois tunnistaa - tai ainakin kädellä tuntea!

Ja sitten... oon täysin taas vaunuhuumassa! Tiedän haluavani Teutoniat, ja ensin meinasin kuolla järkytyksestä, kun ei enää löytynyt Teutonian sivuilta mallia "Mistral P", vaan oli pelkkiä sportti-mistraleita, missä on ne kömpelöt pikkupyörät... Ja Prestige, joka ois toinen mallivaihtoehto, niin ensin näytti, että siihen saa ainoastaan kovia kumipyöriä, ja mä haluan ne ilmakumiset. Yksien itkupotkuraivareiden jälkeen kuitenkin tajusin, että saahan ne renkaat vaihdettua! Viikonlopun vietinkin katsellen sekä uusia että käytettyjä... Ai mitenniin oon ajoissa? Samoin tein päätöksen sijoittaa Manducaan (ja jos joku tän lukevista tietää omissa nurkissaan olevan kyseinen kapistus ylimääräisenä, niin saapi huikata! Ostan mieluusti pois sopuhintaan! ;))


----


4.12.2012
Torstaina käytiin ultrassa, ja todettiin vauvalla olevan kaikki hyvin. Siellä se riehui, pyöri akselinsa ympäri ja oli niiiiiiin valloittavan ihana! Oijooi, ihana ihana vauva!

Joona oli ultrissa täysin erilainen. Sitä sai olla herättelemässä jatkuvasti joko pomppien tai suklaata syöttäen... Kysyinkin Tommilta, että onks se nyt aivan varma, että haluaa jäädä lasten (tai ainakin Minin) kanssa sit kotoilee :D

Vauva on tosiaan myös saanut kutsumanimensä, tai tekonimen, niinkuin moni sanoo... Eli Mini. Välillä se on toki Tyyppi ja Vauvakin, ja toivottavasti tammikuun lopussa päästään kutsumaan sitä Pikkusiskoksi! Tai -veljeksi, koska ihan tottahan se poikavauvakin ois ihana. Mutta itsellä sellainen tuntuma, että tää sais nyt jäädä meidän perheen viimeiseksi, kaksi lasta on huomattavasti näppärämpi kuin kolme... Enkä mä kyl tiedä, et haluanko mä ihan oikeasti enää koskaan lähteä tähän pahoinvointi/pyörrytys/kamalaolo-kuukausiin! Ei oo koskaan ollut raskaus mun parasta aikaa...

Soitettiin Joonan kanssa Vaarillekin tossa viikolla ja kerrottiin uutiset, ja sunnuntaina kerrottiin mun mummille ja veljelle. Ihanan iloisia vastaanottoja niiltäkin suunnilta! Vaikka tuskin tää mikään kovin suuri yllätys kenellekään on... Tämän postauksen kautta tieto todennäköisesti välittyy mun kummiperheelle, mutta älkää loukkaantuko, oisin kyllä kasvokkain kertonut, jos oltaisiin tässä nähty! En vaan enää malta olla paljastamatta tätä salaisuutta! Facebookissa oon vielä vähän ollut hissukseen, mutta hitto kun tekis mieli sielläkin huudella... vähän jo vihjailin, että paheet sivuun ja säästyvät rahat kesäsuunnitelmiin, mutta ei tainnut kukaan siitä kuitenkaan arvata. Ja mun mielestä se oli ihan selkee!

Mutta niin, niskapoimu-ultra käyty, ja kuten ekassakin ultrassa, niin reipas sydän se siellä sykähteli. LA täsmentyi, 16.6.2013 on sitten se virallinen päivä. Aika pitkälti siis juuri se päivä, mitä ite laskeskelinkin, hyvä niin. Tällasta nyt sitten tänne, oi ja voi tätä rakkautta ja ihanuutta ja söpöhömppää!