Vauva on jo viisi viikkoa ja yhden päivän vanha! Onneksi pian on ne ristiäisetkin, niin pääsee vihdoin käyttämään siitä ihan nimeään... Kummeille nimi on paljastettu, samoin palstamammoille kerroin, niin niiden kanssa on ollut ihanaa jutella, ku on saanut käyttää ihan sitä nimeäkin!
Meillä oli eilen neuvola, ja on toi pojan massankasvatus alkanut näkyä puntarissakin jo viimein! Pituutta 5 vkoisella oli 56.5 cm ja painoakin yllättäen jo 4775g! Päänympäryskin jo 38.7cm, sen kuuluukin kasvaa tollain aika tavalla, kun pituuskasvukin on niin huimaa! Nykyään neuvolat on viisastuneet siitä, mitä meidän ollessa vauvoja, ja ne ei tuijotakaan ihan pelkkiä käyriä, vaan neuvolantäti näytti meille jotain käppyrää, jossa on huomioitu mun ja Tommin pituudet, eli ton huitelua pituuskäyrien yläpuolella ei enää valiteta ihan samalla tavalla :)
Meidän oma neuvolatäti oli palannut lomiltaan ja näki nyt poitsun ekaa kertaa. Se nainen on kyllä niin oikeassa ammatissa! Raskausaikana mä tykkäsin siitä, kun se oli aina jotenkin niin läsnäoleva, ja nyt se vaikutti sitten ihan myydyltä ton pikkupojan edessä. Sylitteli ja höpötteli paljon enempi, ku se jonka luona pari ekaa kertaa käytiin, ja jutteli virnuillen, että voisi napata tuonkin pojan kotiinsa ja pitää niin kauan, kunnes vauva oppii kävelemään ja sanomaan ei, taaperoikäisen siis palauttaisi sitten takas!
Seuraavalla kerralla meillä onkin sitten lääkärintarkastukset molemmilla, ja kysymättä terkka sanoi, että se on nyt sitten se venakko, jonka ajoista mä raskausaikana kieltäydyin ja pyysin toiselle lääkärille. Jännää, että se muisti sen! Tsemppas sit vaan, ja sanoi, että hyvin se menee ja jos se nainen sanoo jotain pahasti, niin käski sanoa takas.
Juteltiin myös ton vauvelin kehityksestä, ja terkka kun laittoi sen kyynärnojaan, jossa ukkeli ihan tyytyväisenä pönötti ja naureskeli, niin johan se ihmetteli! Kyynärnojaan ei kuulemma välttämättä kolmikuisetkaan suostu, ja tää ukkeli kun on siinä viihtynyt jo kolmiviikkosesta lähtien! Hymyjen määrää, pitkiä katsekontakteja ja juttelua kehui myös, eli hyvin se tuo poika kasvaa ja kehittyy. Enkä oo turhaan ite ihmetellyt, että miten se noin reippaana touhuaa, eikä oo ollenkaan sellanen, mitä viisviikkosen kuuluis olla! Sylivauva se kyllä on, mutta ei sellasessa vauvamakuuasennossa oikeen viihdy, että edelleen jänskätään kuinka kasteessa köllöttely sujuu!
Muutoin toi ukkeli on ollut välillä vähän ärtyisä, ehkä johtuu siitä, kun alkuviikko olikin vähän juoksentelua ympäriinsä. Maanantaina käytiin Sellossa tutkailemassa maisemia, ja samalla korkattiin ukkelin ensimmäinen bussi- ja junamatka! Tyytyväisenä toi nukkui, että eipä se siitä paljon sitten muistakaan... Tiistaina käytiin tapaamassa muita palstan äitejä ja vauvoja. Voi hurja, tää meidän apina on kyllä oikeesti niin kovin rimpula muihin verrattuna! Vaan onhan se nuorin, mutta silti... :) Noh, katotaan tässä kevään aikana, josko toi pojan ahmima ruokamäärä alkais näkyä vähän ulospäin muussakin kuin pituudessa.
Keskiviikkona sit oli tosiaan vielä toi neuvola, ja käytiin sen jälkeen vielä Prisessä ostoksilla, niin touhotusta ja vouhotusta on riittänyt. Eilen ja tänään poitsu ei sit oo kunnolla jaksanu nukkua, ja vähän on ton syömisenkin kanssa kiukunnu... Joko ärsykkeitä on ollut liikaa, tai sitten nää seinät alkaa kaatua myös pikkumiehen niskaan, eikä se enää viihtyis näitä tuijottelemassa?
Yökin oli vähän outo... syötiin kolmelta ja sen jälkeen toi ois kyllä halunnut seurustella, mutta koska mä en yöllä sellaiseen suostu (ja olin ihan tosi väsynyt itse), niin joutui poika tunnin höpöttelemään sängyssä ihan keskenään (vaikka mä kolmesti kävin tulppaamassa suuta tutilla, ku oisin ite halunnu nukkua :D). Lopulta sitten neljältä tuli parku ja otettiin vähän lisää maitoa, kunnes uni onneks vei. Siitä eteenpäin unilta heräs paristi itkemään ja vaati tuttia suuhun laitettavaksi, mutta ysiin asti vedettiin kuitenkin niillä aamuyön syönneillä.
Eli täytyy varmaan vielä huomennakin ottaa vähän chillimmin, niin ehkä apinakin on rauhallisempi!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kiva kuulla kuinka teillä siellä menee :) Ei tuolla foorumilla ehdi lueskella kaikkien juttuja, kun alkaa meillä maaliskuisillakin olla jo jännittävät ajat ja välillä pitää seurata, että kuinka helmikuiset räjähtelee ;D
VastaaPoista