Huomenna on enää 10 viikkoa laskettuun aikaan! SIIS KYMMENEN VIIKKOA! Se ei ole kuin 2,5 kuukautta! Ja jo kahden kuukauden kuluttua vauva on täysaikainen... sehän saattaa syntyä ihan koska vaan! Ihan kohtakin! Apua! Vielä on niin paljon tehtävää...

Viime viikolla mulla oli se sokerirasituskoe, en tiedä, kirjoitinko siitä jo aiemmin. Se oli kyl aika perseestä! Illalla olin IHAN varma, että kuivun kokoon, kun piti paastota se 12h, eikä saanut juoda edes vettä. Just kun saanut kropan tajuamaan, että vettä litkitään se 2l vuorokaudessa, päälle vielä kaikki muu neste... Aamulla pyörrytti ja pää oli ihan tyhjä, junalle kävellessä nauratti, et se ensimmäinen syyssateinen aamu oli kyl niin sopivalla hetkellä. Junamatka ja kävely ta:lle (yhteensä joku 25min) oon ollu ihan jossain muissa maailmoissa, en "muista" siitä mitään, ku meinasin koko ajan pyörtyä. Sitten en enää ees tienny, et pitääkö mun ilmottautua vai vaan istua oottamaan... Onneks istuin, sieltähän mut tultiin sisään kutsumaan. Paastoarvo sillä pikatestillä oli 4.6, eli hommaa voitiin jatkaa. Kukaan ei kertonu mulle, et sitä litkua pitää juoda niin paljon! Mä sain ekan pikarillisen alas, irvistin ja ojensin mukia sille tädille, et se heittää sen pois, mut järkytyin, ku se kaatoki uuden mukillisen! YÖÖK! Kaikenlisäks sen tokan mukin loppu oli pahinta, kun siellä ne kaikki sokerit oli. Sain todella taistella, ettei tullu ylös! Istuminen ja oottaminen ei ollu niin paha rasti, vaikka vähän ahdisti istua siellä kaikkien niiden yskivien ja aivastelevien sairaiden keskellä, jotka venas labravuoroaan. Kolmas verenotto sattui niin paljon, että ulvahdin ja kyynelet nous silmiin, kun se tietty otettiin tosta samasta, mistä eka oli otettu ja suoni siis jo ihan kärsinyt ja sit se lävistettiin uusiks.

Rasituskokeen jälkeen kävin äitillä aamupalalla, niin pakkohan se oli kysellä, et miten mä (ja sisarukset) ollaan synnytty suhteessa laskettuun. Äiti ei tarkkaan muistanut, mutta rupesi mun syntymäaikaa pohtimaan, ja totesi, että LA oli kai ollut jotakuinkin joulun päivinä. Hän jo aattona oli meinannu, et nytkö on lähtö, mutta supparit sit kuitenkin rauhottuneet. Oli sitten päättänyt, että oottelee tota viikonloppua, kun äitinsä tulisi kylään ja voisi hoitaa isoveljeäni, joten äiti ja isä voisivat lauantaina vielä olla kotona ja sunnuntaina olisi sitten hyvä päivä pukata mut maailmaan. Äiti oli varaillut mattotupaa ja muuta, jotta saisi synnytyksen käynnistymään - ilmeisesti oli auttanutkin, koska synnyin almost äidin suunnitelmien mukaan, vaikkakin jo ihan varhaisesta aamusta tuolloin sunnuntaina.

Äiti siinä sit innostu penkomaan jotain vanhoja papereita, ja löysi mun sairaskertomuksia laatikoistaan. Tän ajattelin kanssanne jakaa; tää tyttö ei oikein ollu innostunu tosta puhumisesta, ja sen takia mua sit tutkittiin vähän enempi. 2-vuotiaana olin äitin kanssa käyny jossain erikoissairaanhoitojutussa ja mun oli pyydetty tunnistamaan kuvista asioita: tyttöhän luetteli kiltisti nallet, kammat, koirat ja muut, mutta kun mulle on näytetty etanaa, niin olin vastannut "lepakko", jänis oli mulle "orava" ja päärynä "Omena". Et tasan ei oo vissiin menny nallekarkit ;) (lisäksi olin itsepäinen, enkä suostunut mm. heittämään tai potkimaan palloa, vaan itsepäisesti sen kävin ojentamassa)

Tänään sitten sain soitettua sinne terkka-asemalle kysyäkseni tuloksia. Voi apua, mä sanon vaan! Sain taas jonkun ihan turhan paniikkikohtauksen, kun fakin espoon terveydenhuolto on perseestä... nyt tulee taas kyyneliä niin täydeltä laidalta, eikä kukaan ole kuuntelemassa livenä.
Hoitsutyttönen antoi arvot ja sanoi, että ne ovat vähän koholla, mutta hän ei tiedä, mitä ne raskaana ollessa pitää olla. Minä sitten googlettamaan ihan hysteerisesti itkien, että voieieieieiei, oon meinaa syönyt TOSI paljon kaikkia herkkuja ja makeeta ja kaikkea! Ja kun se ärsyttävä, ahdistava neuvolalääkäripaskiainenkin sillon oli ihan varma, että kyllä mulla ylipainoisena nyt jotain häikkää jossain pitää olla - ja kun ei löytänyt niitä vikoja sf-mitasta, painonnoususta tai muusta, niin syyllistäen sitten oli IHAN varma, että sokerirasituksessa pamahtaa.

Tässä arvoni: 0h 4.8 (5.3), 1h 7.0 (10.0), 2h 5.8 (8.7) mmol/l, sulkuihin laitoin sen arvon, minkä yli ei saa raskaana ollessa olla. Eli mun arvot on hyvät Soitin myös neuvolaan paniikin vallassa, kun en uskonut noita netistä löytämiäni lukemia, ja ihana neuvolatäti taas rauhoitteli ja lohdutteli ja sanoi, että turhaan sieltä ta:lta tollain saivat mut järkytyksen partaalle, että noilla arvoilla ja näillä viikoilla, niin ei ole mitään hätää - päinvastoin!

Käytiin eilen juhlimassa pikkuruisen siskoni täysi-ikäistymistä Tallinnan päiväreissulla. Siellä katsellessa ympärille ei näkynyt paljonkaan vauvamahoja. Hassua! Suomessa, etenkin pk-seudulla, niitä tuntuu olevan joka niemennotkossa, enempi kuin muualla yhteensä. Kyllä huomaa, että täällä ollaan sisuksistamme puristamassa ulos "suurta" ikäluokkaa! :)

Tallinnassa oli aika heikosti vauvojenvaatteitakaan, tai jos löytyikin jotain todella söpöä, niin pesuohje kertoi sen kestävän ainoastaan 30c pesua! Siis eihän siinä lämpötilassa omiakaan vaatteita pese! Jäi sitten ostamatta... Löytyihän sieltä tietysti jotain söpöä, rahaakin taisi kulua aika lailla :D

Hiljalleen pitäisi kai taas alkaa pohtimaan, että mites tää vauva-arki meidän huusholliin nyt sitten tulee istumaan. Tommilla alkaa onneksi marraskuussa se harkkajakso, jonka se siirsi myöhemmälle, että sit meillä on aikaa olla yhdessäkin ja laittaa kaikki valmiiksi. Eli ehkä mun vaan nyt on keskityttävä noihin opintojuttuihin, jotka ei tunnu edistyvän sitten mitenkään, kun en vaan tiedä, mistä aloittaa. Huoh, itsenäinen opiskelu on kyl perseestä.