RV 40+3

Huh, ei vieläkään mitään! Tuntuu niin epäreilulta! Suurin osa vauvoista syntyy raskausviikoilla 40+2, meillä se oli eilen. Eikä ees ollut sellaista tunnetta, että kohta en enää selviä... kyllä kipuja on ja supisteleekin, mutta vielä mä ne selätän ihan tyytyväisesti vähän asentoja vaihtelemalla ja hengittelemällä, puhuminenkin kiroiluitta onnistuu.

Kohta on joulukin, enkä mä halua olla silloin laitoksella... Enkä kyllä välipäivinäkään, enkä synttäripäivänäni, et sitten ois kivempi, jos vauva pysyis vaikka ens vuoden puolelle. Mutta mä en usko, että sen annetaan olla niin pitkään, kun vähän epäilen, että ei tää nyt ihan minivauvaksi oo jäämässä... pitkää poikaa ainaski ite oottelisin, koska se pystyy helposti punkemaan itseään kohdun ylä- ja alapäähän samanaikaisesti ja mulla ei enää vaan kroppa anna periks. Mietin niitä, jotka on keskiruumiistaan paljon lyhyempiä, että kuinka niitä varmaan korpeaa sellainen punkeminen ja myllerrys, kun mäkin oon jo hermojani menettämässä ja suunnilleen tunkemassa vastaan, että vauva rauhottuisi.

Meidän ihana neuvolantäti sanoi jo pari viikkoa sitten, että kyllä näillä viikoilla voi ihan hyvin käydä synnärillä kääntymässäkin, ilman huonoa omaa tuntoa. Sais tietoa vauvan tilanteesta, kokoarviota ja samalla siitä, että onko mun kroppani nyt saanut edellisen neuvolalääkärin tutkimuksen jälkeen mitään "valmistautumista" tehtyä. Olisin aika varma, että on jotain tapahtunut, mutta niinhän sekä minä että lääkäri oltiin varmoja siitä, ettei tää vauva välttämättä edes laskettuun asti pysy sisällä, vaan tulis aiemmin. Ehkä Tommi oli oikeassa, kun manasi, että tällaisten puheiden ja ajatusten jälkeen vauva ihan piruuttaan aikoo pysyä tosi pitkään tuolla nahkakuulassaan!

Luntakin tulee taukoomatta, ja jo kauppaan lähteminen oli yks hiton operaatio! Aattelin vaan, että jos tuliskin yhtäkkiä hoppu lähtö, niin ei täältä enää viidessä minuutissa Jorviin ajelisi...

Noh, ei auta kuin tuskastella ja venttailla. Nykyään päivät menee siihen, että mä tuijotan kelloa, et koska pääsen nukkumaan (silloin aika sentään vielä menee kohtuu nopeasti) ja sitten aamulla herään pettyneenä, että taas heräsin uuteen aamuun ilman supistuksia tai muita lähdön merkkejä. Ärsyttävää!