Eilen oltiin käymässä isomummolla kaalilaatikolla, ja leikin siinä Joonan kanssa sitten, kun meinasi pikkumies kiukutella. Pikkuherra kahdeksan viikkoinen rakastaa sitä, että hänet nostetaan suorille käsivarsille pään yläpuolelle "lentokoneasentoon", ja hän ihan itse jännittää kädet ja jalat suoriksi, kannattelee upeasti päätään ja nauraa äänettömästi. Eilen kuitenkin tällä tavalla kuului suusta ensimmäinen lyhyt kikatus!! Voi se oli ehkä maailman suloisin ääni! Normaalistihan kahdeksanviikkoisen ei pitäisi edes "pystyä" tollaiseen asentoon, ei ainakaan jännittämään itseään siinä hyvin, eikä varmaankaan siitä nauttimaan, mutta tämä jäntevä pikku-apina siitä kuitenkin tykkää ilmeisen paljon!
Minä tietysti tapahtuneen jälkeen poikaa kyynelsilmin halailemaan ja ihastelemaan, varmistelin mummoltani ja siskoltani vielä monesti, että kyllähän hekin varmasti kuulivat, enkä ollut kuullut omiani. Ja koska muutkin sen kuulivat, niin en voinut tätä keksiäkään :)
Tänään aamulla sitten hoitopöydällä köllötellessä (ja se on jostain syystä Joonan yks lempparipaikoista, siellä ollaan aina hyväntuulisia ja höpötellään pitkät pätkät!) kutittelin sitten sitä kainaloista, ja sieltähän tuli pieni nauru uudestaan! Tällä kertaa ei sellainen samanlainen helähtävä kikatus, vaan enempi sellainen "hehehehe", eli ihan tosiaan on tainnut pikkumies nyt oppia uuden taidon. Ihanaa, niin se poika kasvaa ja kehittyy, eikä oo vielä edes kaksikuinen!
lauantai 27. helmikuuta 2010
maanantai 22. helmikuuta 2010
Jälkitarkastus
Eipä alkanut aamu mulla hyvin, ei sitten ollenkaan. Jo etukäteen ahdisti ajatus sen venakkolekurin syyniin joutumisesta neuvolalääkärissä ja jälkitarkastuksessa, sitä jo pari viikkoa "surrut" ja ärissyt. Isi oli onneksi pojan kanssa jo alottanut aamutoimet ja olivat aamupalailemassa, kun mä vielä torkutin herätyskelloa... Pääsin vihdoin sängystä ylös klo 8.20 ja kipitin vessaan, jonne kuulin kännykän soivan. Ennen kuin ehdin vastaamaan, alkoi Tommin puhelin soida ja siinä vaiheessa tuli sellanen "Ounou!?" olo: jostain syystä oltiin ajateltu, että meillä on neuvolalekuri klo 9.00, mutta kalenterikin kertoi että se oli klo 8.00. Ihana neuvolatäti sieltä siis soitteli, että tulkaa tulkaa nyt kiireesti, ettei mee tuosta neuvolalääkärin perumatta jättämisestä/paikalle saapumattomuudesta sitä sakkomaksua. Klo 8.40 oltiinkin sitten jo neuvolatädin huoneessa.
Noh, ensin Joonaa: pieni mies kasvaa hienosti! 60cm pituutta, painoa 5780g ja päänympärys pituuden kanssa synkassa jo 39.8cm! Tarvittavat temput siinä terkan ja lääkärinkin luona osasi tehdä, sai vain kehuja osakseen kun osasi niin hienosti käyttäytyä ja törkättiinpä sitten rotakin suuhun.
Ja sitten tätä äiti-parkaa.... ilmeisesti mun aivot on toipunut siitä pirun rankasta synnytyksestä niin paljon paremmin kuin kroppa. Hemoglobiini on nyt jostain syystä jumahtanut 116:n! Normaalitila mulla siis se 155-160, raskausaikana koko ajan 135-140, synnytyksessä tippui 88:n ja nyt on jumittanut tammikuun alusta tuossa 116-lukemissa. Eli rautaa pitäisi kuulemma syödä, mutku emmä haluais, "pelkään" että sitten mäkin tarviin sitä koko loppuelämäni, kun oma äitini ja siskonikin sitä joutuvat syömään. Äh...
Eikä muutenkaan kellarissa kaikki kohdallaan... lääkäri sanoi, että se tikin repeämästä (?) syntynyt ihopoimu saattaa kyllä vielä mahdollisesti korjautua itsekseen, tai sitten se voidaan plastiikkakirurgialla hoitaa jos se mua häiritsee. Sisätutkimusta lääkäri ei voinut tehdä sitten ollenkaan, kun mut on jumankauta tikattu liian timmiks! Ei saanut sitä ankannokkaa laitettua ollenkaan hollille tai otettua papaa, sen verran mä siinä kivusta ulisin... Tosin kun kerroin, että nyt kolmisen viikkoa on särkenyt alavatsaa ja pääsääntöisesti vain vasemmalta puolelta, niin sanoi, että sinnehän on saattanut jäädä istukkaakin tai muuta... Että kiva juttu sitten niin! Nyt sit vaan itse seuraillaan tilannetta ja jos ei tässä keväällä tapahdu itsekseen jotain paikkojen vielä asettuessa aloilleen, niin sitten on mentävä uudestaan leikkauspöydälle että avaavat sitä tikattua osaa. Arvatkaa vaan, vituttaako?? Eka oon niin onnellinen, että sellaisestakin repeämästä oon selvinnyt alle kahdessa kuukaudessa ja paikat parantuneet tosi hyvin, niin nyt sit sanotaan että uppista, laittoivat ehkä vähän liikaa tikkejä ja nyt revitään sut uusiks auki! Hötäkässä unohdin kysyä sitäkin, että jokohan saan uimahalliin mennä, kun kovasti tekis mieli jo päästä...
Muutoin lääkäri ei kuitenkaan saanut mussa sellaisia ahdistuksia aikaan, mitä raskausaikana sai. Mitälie hormonihöyryjä silloin sit olikaan :D
Rotarokotus (onko se rokotus, kun ei oo piikki vaan oraaliliuos? :D)... kuulemma saattaa aiheuttaa pientä ärtyneisyyttä ja pulauttelua. No aijaa! Jostain myöhäisiltapäivästä täällä kotona on ollut yksi äkäinen ampiainen, eikä missään oo ollut hyvä. Tähän vielä päälle neuvolan kehoitus saada pidettyä vuorokauden ruokamäärät siinä 1000millissä (ja nyt on kuitenki 1200ml mennyt) niin oujee... Koitan nyt saada ton apinan määrät pienennettyä, vaan tässä kävi just niinku pelättiin; eka sanotaan, et antakaa sille enempi ruokaa, ja nyt sit sanotaan, että älkää antakokaan, vaikka poika söis varmaan vielä enempi ku on annettu. Ehkä tähänkin totean, että aika näyttäköön... Neuvolantäti sanoi myös, että vaikka ruokahalua on, niin ei saa antaa vellejä, vaan kuukauden päästä sitten voitais alkaa jo ihan harjottelee vähän bataattia ja perunaakin. Siis meidän 2,5-kuinen sais neuvolan neuvoilla sitten jo kiinteitä!
Ja niistä hampaista, kuulemma ton oireet viittais hampaiden tuloon, mutta vielä ei tuntunut niitä teräviä nykeröitä ikenissä, ei ollu turvonneet tai punaset myöskään... Eli ilmeisesti ukkeli taitaa tuskastella noita ikeniään sitten pitemmän jakson. Tosin sen verran kiltti ja helppo tapaus on ollut, että yritän muistaa olla valittamatta! :)
Noh, ensin Joonaa: pieni mies kasvaa hienosti! 60cm pituutta, painoa 5780g ja päänympärys pituuden kanssa synkassa jo 39.8cm! Tarvittavat temput siinä terkan ja lääkärinkin luona osasi tehdä, sai vain kehuja osakseen kun osasi niin hienosti käyttäytyä ja törkättiinpä sitten rotakin suuhun.
Ja sitten tätä äiti-parkaa.... ilmeisesti mun aivot on toipunut siitä pirun rankasta synnytyksestä niin paljon paremmin kuin kroppa. Hemoglobiini on nyt jostain syystä jumahtanut 116:n! Normaalitila mulla siis se 155-160, raskausaikana koko ajan 135-140, synnytyksessä tippui 88:n ja nyt on jumittanut tammikuun alusta tuossa 116-lukemissa. Eli rautaa pitäisi kuulemma syödä, mutku emmä haluais, "pelkään" että sitten mäkin tarviin sitä koko loppuelämäni, kun oma äitini ja siskonikin sitä joutuvat syömään. Äh...
Eikä muutenkaan kellarissa kaikki kohdallaan... lääkäri sanoi, että se tikin repeämästä (?) syntynyt ihopoimu saattaa kyllä vielä mahdollisesti korjautua itsekseen, tai sitten se voidaan plastiikkakirurgialla hoitaa jos se mua häiritsee. Sisätutkimusta lääkäri ei voinut tehdä sitten ollenkaan, kun mut on jumankauta tikattu liian timmiks! Ei saanut sitä ankannokkaa laitettua ollenkaan hollille tai otettua papaa, sen verran mä siinä kivusta ulisin... Tosin kun kerroin, että nyt kolmisen viikkoa on särkenyt alavatsaa ja pääsääntöisesti vain vasemmalta puolelta, niin sanoi, että sinnehän on saattanut jäädä istukkaakin tai muuta... Että kiva juttu sitten niin! Nyt sit vaan itse seuraillaan tilannetta ja jos ei tässä keväällä tapahdu itsekseen jotain paikkojen vielä asettuessa aloilleen, niin sitten on mentävä uudestaan leikkauspöydälle että avaavat sitä tikattua osaa. Arvatkaa vaan, vituttaako?? Eka oon niin onnellinen, että sellaisestakin repeämästä oon selvinnyt alle kahdessa kuukaudessa ja paikat parantuneet tosi hyvin, niin nyt sit sanotaan että uppista, laittoivat ehkä vähän liikaa tikkejä ja nyt revitään sut uusiks auki! Hötäkässä unohdin kysyä sitäkin, että jokohan saan uimahalliin mennä, kun kovasti tekis mieli jo päästä...
Muutoin lääkäri ei kuitenkaan saanut mussa sellaisia ahdistuksia aikaan, mitä raskausaikana sai. Mitälie hormonihöyryjä silloin sit olikaan :D
Rotarokotus (onko se rokotus, kun ei oo piikki vaan oraaliliuos? :D)... kuulemma saattaa aiheuttaa pientä ärtyneisyyttä ja pulauttelua. No aijaa! Jostain myöhäisiltapäivästä täällä kotona on ollut yksi äkäinen ampiainen, eikä missään oo ollut hyvä. Tähän vielä päälle neuvolan kehoitus saada pidettyä vuorokauden ruokamäärät siinä 1000millissä (ja nyt on kuitenki 1200ml mennyt) niin oujee... Koitan nyt saada ton apinan määrät pienennettyä, vaan tässä kävi just niinku pelättiin; eka sanotaan, et antakaa sille enempi ruokaa, ja nyt sit sanotaan, että älkää antakokaan, vaikka poika söis varmaan vielä enempi ku on annettu. Ehkä tähänkin totean, että aika näyttäköön... Neuvolantäti sanoi myös, että vaikka ruokahalua on, niin ei saa antaa vellejä, vaan kuukauden päästä sitten voitais alkaa jo ihan harjottelee vähän bataattia ja perunaakin. Siis meidän 2,5-kuinen sais neuvolan neuvoilla sitten jo kiinteitä!
Ja niistä hampaista, kuulemma ton oireet viittais hampaiden tuloon, mutta vielä ei tuntunut niitä teräviä nykeröitä ikenissä, ei ollu turvonneet tai punaset myöskään... Eli ilmeisesti ukkeli taitaa tuskastella noita ikeniään sitten pitemmän jakson. Tosin sen verran kiltti ja helppo tapaus on ollut, että yritän muistaa olla valittamatta! :)
sunnuntai 21. helmikuuta 2010
Ristiäiset
Nyt on sitten saatu pieni poikamme vihdoin ristiäiset onnellisesti vietettyä. Pojasta tuli Joona Juhani Tolvanen, ja hän oli ihan hillittömän ihana ja kovin komea koko päivän ajan! Ei kiukutellut tai itkeskellyt, ihan juhlien lopuksi jaksoi vähän lähinnä jäljellä olleita mummojaan viihdyttää hymyillen ja "kikatellen", muutoin ukko oikeastaan nukkui puolesta välistä kastetta koko ajan eteenpäin :)
Mä vähän pelkäsin virttä 808 jo valitessa, kun aavistelin, että siinä tulee itku.. ja niinhän se sitten tulikin, enkä edes pystynyt laulamaan kuin ensimmäisen säkeistön. Noh, Joona ainakin osasi olla nätisti ja vain kiemurteli Irina-kummin sylissä välillä, kunnes nukahti turvalliseen syliin.
Joona sai myös aivan ihania lahjoja kaikilta! <3 Tommin äiti ja mun mummi olivat huolehtineet herkuista, ja juhlapöydällä koreilikin kaksi upeaa voileipäkakkua, konditoriasta tilattu kinuskikermakakku, karjalanpiirakoita ja munavoita, sekä pullaa. Ja hyvin maittoi vieraillekin, tosin paljon jäi vielä kotiinkin tuotavaksi ja isovanhemmillekin riitti. Juhla oli muutoinkin ihana, kaiken kruununa Annukka-kummi lauloi pyyntöni mukaisesti Anna Puun Mestaripiirros-laulun. Silloinkaan ei kyyneleiltä vältytty...
Laura ja Krista olivat hihitelleet mulle, kun pillitin kasteen aikana, mutta yllättäen kyyneleet hyökkäsi myös Lauran silmäkulmiin juhlan loppupuolella!
Muutoin pieni mies on kasvanut ihan hurjasti! Huomenna aamulla on neuvola ja samalla lääkärin jälkitarkastus meillä molemmilla, niin sitten tietää spesifit mitat. Kotikutoisin konstein tuo olisi joku 6,5kg ja 60cm pitkä... hyvin se kasvaa ja kehittyy. Kuusviikkoisesta asti se on jo päivittäin "jutellut" (eli sellaista esi-jokeltelua) ihan hurjasti, ja nyt tossa seittemän viikkoa kun tuli täyteen niin tämä pieni on sitten päättänyt alkaa KASVATTAA HAMPAITAAN! Itkuinen, lämpöinen ja kuolaava pieni poika, tunkee nyrkkiä suuhun ja kun antaa oman sormen "kaluttavaksi" niin sillä vähän rauhoittuu... En mä tietysti lääkäri oo, että en ihan satavarmaksi uskalla tota hampaidenkasvatus-diagnoosiani antaa, mutta en kyllä keksi muutakaan! :)
Kasvua ja kehitystä täällä siis tapahtuu, pieni poika on saanut pyöreyttä poskiin, käsiin ja reisiin, joten ne meitä vanhempia järkyttäneet ruokamäärät on siis menneet perille. Vaan parempihan se on lapsen syödä, kuin jättää syömättä, niin jaksaa sitten kasvaa ja nukkuukin hyvin!
Mä vähän pelkäsin virttä 808 jo valitessa, kun aavistelin, että siinä tulee itku.. ja niinhän se sitten tulikin, enkä edes pystynyt laulamaan kuin ensimmäisen säkeistön. Noh, Joona ainakin osasi olla nätisti ja vain kiemurteli Irina-kummin sylissä välillä, kunnes nukahti turvalliseen syliin.
Joona sai myös aivan ihania lahjoja kaikilta! <3 Tommin äiti ja mun mummi olivat huolehtineet herkuista, ja juhlapöydällä koreilikin kaksi upeaa voileipäkakkua, konditoriasta tilattu kinuskikermakakku, karjalanpiirakoita ja munavoita, sekä pullaa. Ja hyvin maittoi vieraillekin, tosin paljon jäi vielä kotiinkin tuotavaksi ja isovanhemmillekin riitti. Juhla oli muutoinkin ihana, kaiken kruununa Annukka-kummi lauloi pyyntöni mukaisesti Anna Puun Mestaripiirros-laulun. Silloinkaan ei kyyneleiltä vältytty...
Laura ja Krista olivat hihitelleet mulle, kun pillitin kasteen aikana, mutta yllättäen kyyneleet hyökkäsi myös Lauran silmäkulmiin juhlan loppupuolella!
Muutoin pieni mies on kasvanut ihan hurjasti! Huomenna aamulla on neuvola ja samalla lääkärin jälkitarkastus meillä molemmilla, niin sitten tietää spesifit mitat. Kotikutoisin konstein tuo olisi joku 6,5kg ja 60cm pitkä... hyvin se kasvaa ja kehittyy. Kuusviikkoisesta asti se on jo päivittäin "jutellut" (eli sellaista esi-jokeltelua) ihan hurjasti, ja nyt tossa seittemän viikkoa kun tuli täyteen niin tämä pieni on sitten päättänyt alkaa KASVATTAA HAMPAITAAN! Itkuinen, lämpöinen ja kuolaava pieni poika, tunkee nyrkkiä suuhun ja kun antaa oman sormen "kaluttavaksi" niin sillä vähän rauhoittuu... En mä tietysti lääkäri oo, että en ihan satavarmaksi uskalla tota hampaidenkasvatus-diagnoosiani antaa, mutta en kyllä keksi muutakaan! :)
Kasvua ja kehitystä täällä siis tapahtuu, pieni poika on saanut pyöreyttä poskiin, käsiin ja reisiin, joten ne meitä vanhempia järkyttäneet ruokamäärät on siis menneet perille. Vaan parempihan se on lapsen syödä, kuin jättää syömättä, niin jaksaa sitten kasvaa ja nukkuukin hyvin!
torstai 11. helmikuuta 2010
1. leffakäynti
Eilen oli sitten jännä päivä! Heti aamusta aloitettiin touhottaminen, kun piti ehtiä junaan jo ennen kymmentä. Meillä oli sovittuna treffit yhden palstan mamman ja hänen tyttärensä kanssa, oltiin menossa leffaan! Muutamassa isommista leffateattereitsa ympäri Suomen järjestetään kerran kuussa sellasia vauvakinoja, missä näytetään siis ihan oikeita leffoja, mutta sinne on tarkoitus mennä vauvan kanssa. Salissa on mikro ja hoitopöytiä, isommille lapsille siellä oli jotain leluja ja pieni liukumäki. Me siis tahdottiin tää ihme käydä kokeilemassa, ja sen takia lähdettiin sitten niin aikasin aamusta liikenteeseen. Kinopalatsiin johtikin jo kymmenen aikaan kivoja vankkuri-letkoja, kun muutkin mammat (ja muutama iskä) oli paikanpäälle valumassa. Logistisesti toi leffateatteri ei ehkä ollut paras mahdollinen, kun siellä on noi hissisysteemit vähän kusi... Mutta kaikesta ryysiksestä huolimatta me päästiin viimein saliin istumaan ja jännäämään leffan alkua. Eli niin se kuusiviikkoinen sitten pääsi kokemaan elämänsä ensimmäisen leffakäynnin! Ja hienosti meni, ukkeli nukku suuren osan ajasta mun sylissä tai viereisellä penkillä, heräs vaan kertaalleen syömään ja jatkoi uniaan. Ei paljoo tuntunut häiritsevän, että siellä oli salintäysi muita huutavia vauvoja :)
Leffan jälkeen käytiin vielä treffaamassa muita mammoja ja vauvoja kahvilassa, kivaa aina vertailla näiden kasvua. Meidän poika ei enää näytä niin rimpulalta muiden vieressä, ja pituuskasvussa se on samoissa tai yli niiden muiden vanhempien vauvojen! <3
Leffan jälkeen käytiin vielä treffaamassa muita mammoja ja vauvoja kahvilassa, kivaa aina vertailla näiden kasvua. Meidän poika ei enää näytä niin rimpulalta muiden vieressä, ja pituuskasvussa se on samoissa tai yli niiden muiden vanhempien vauvojen! <3
torstai 4. helmikuuta 2010
Vauva on jo viisi viikkoa ja yhden päivän vanha! Onneksi pian on ne ristiäisetkin, niin pääsee vihdoin käyttämään siitä ihan nimeään... Kummeille nimi on paljastettu, samoin palstamammoille kerroin, niin niiden kanssa on ollut ihanaa jutella, ku on saanut käyttää ihan sitä nimeäkin!
Meillä oli eilen neuvola, ja on toi pojan massankasvatus alkanut näkyä puntarissakin jo viimein! Pituutta 5 vkoisella oli 56.5 cm ja painoakin yllättäen jo 4775g! Päänympäryskin jo 38.7cm, sen kuuluukin kasvaa tollain aika tavalla, kun pituuskasvukin on niin huimaa! Nykyään neuvolat on viisastuneet siitä, mitä meidän ollessa vauvoja, ja ne ei tuijotakaan ihan pelkkiä käyriä, vaan neuvolantäti näytti meille jotain käppyrää, jossa on huomioitu mun ja Tommin pituudet, eli ton huitelua pituuskäyrien yläpuolella ei enää valiteta ihan samalla tavalla :)
Meidän oma neuvolatäti oli palannut lomiltaan ja näki nyt poitsun ekaa kertaa. Se nainen on kyllä niin oikeassa ammatissa! Raskausaikana mä tykkäsin siitä, kun se oli aina jotenkin niin läsnäoleva, ja nyt se vaikutti sitten ihan myydyltä ton pikkupojan edessä. Sylitteli ja höpötteli paljon enempi, ku se jonka luona pari ekaa kertaa käytiin, ja jutteli virnuillen, että voisi napata tuonkin pojan kotiinsa ja pitää niin kauan, kunnes vauva oppii kävelemään ja sanomaan ei, taaperoikäisen siis palauttaisi sitten takas!
Seuraavalla kerralla meillä onkin sitten lääkärintarkastukset molemmilla, ja kysymättä terkka sanoi, että se on nyt sitten se venakko, jonka ajoista mä raskausaikana kieltäydyin ja pyysin toiselle lääkärille. Jännää, että se muisti sen! Tsemppas sit vaan, ja sanoi, että hyvin se menee ja jos se nainen sanoo jotain pahasti, niin käski sanoa takas.
Juteltiin myös ton vauvelin kehityksestä, ja terkka kun laittoi sen kyynärnojaan, jossa ukkeli ihan tyytyväisenä pönötti ja naureskeli, niin johan se ihmetteli! Kyynärnojaan ei kuulemma välttämättä kolmikuisetkaan suostu, ja tää ukkeli kun on siinä viihtynyt jo kolmiviikkosesta lähtien! Hymyjen määrää, pitkiä katsekontakteja ja juttelua kehui myös, eli hyvin se tuo poika kasvaa ja kehittyy. Enkä oo turhaan ite ihmetellyt, että miten se noin reippaana touhuaa, eikä oo ollenkaan sellanen, mitä viisviikkosen kuuluis olla! Sylivauva se kyllä on, mutta ei sellasessa vauvamakuuasennossa oikeen viihdy, että edelleen jänskätään kuinka kasteessa köllöttely sujuu!
Muutoin toi ukkeli on ollut välillä vähän ärtyisä, ehkä johtuu siitä, kun alkuviikko olikin vähän juoksentelua ympäriinsä. Maanantaina käytiin Sellossa tutkailemassa maisemia, ja samalla korkattiin ukkelin ensimmäinen bussi- ja junamatka! Tyytyväisenä toi nukkui, että eipä se siitä paljon sitten muistakaan... Tiistaina käytiin tapaamassa muita palstan äitejä ja vauvoja. Voi hurja, tää meidän apina on kyllä oikeesti niin kovin rimpula muihin verrattuna! Vaan onhan se nuorin, mutta silti... :) Noh, katotaan tässä kevään aikana, josko toi pojan ahmima ruokamäärä alkais näkyä vähän ulospäin muussakin kuin pituudessa.
Keskiviikkona sit oli tosiaan vielä toi neuvola, ja käytiin sen jälkeen vielä Prisessä ostoksilla, niin touhotusta ja vouhotusta on riittänyt. Eilen ja tänään poitsu ei sit oo kunnolla jaksanu nukkua, ja vähän on ton syömisenkin kanssa kiukunnu... Joko ärsykkeitä on ollut liikaa, tai sitten nää seinät alkaa kaatua myös pikkumiehen niskaan, eikä se enää viihtyis näitä tuijottelemassa?
Yökin oli vähän outo... syötiin kolmelta ja sen jälkeen toi ois kyllä halunnut seurustella, mutta koska mä en yöllä sellaiseen suostu (ja olin ihan tosi väsynyt itse), niin joutui poika tunnin höpöttelemään sängyssä ihan keskenään (vaikka mä kolmesti kävin tulppaamassa suuta tutilla, ku oisin ite halunnu nukkua :D). Lopulta sitten neljältä tuli parku ja otettiin vähän lisää maitoa, kunnes uni onneks vei. Siitä eteenpäin unilta heräs paristi itkemään ja vaati tuttia suuhun laitettavaksi, mutta ysiin asti vedettiin kuitenkin niillä aamuyön syönneillä.
Eli täytyy varmaan vielä huomennakin ottaa vähän chillimmin, niin ehkä apinakin on rauhallisempi!
Meillä oli eilen neuvola, ja on toi pojan massankasvatus alkanut näkyä puntarissakin jo viimein! Pituutta 5 vkoisella oli 56.5 cm ja painoakin yllättäen jo 4775g! Päänympäryskin jo 38.7cm, sen kuuluukin kasvaa tollain aika tavalla, kun pituuskasvukin on niin huimaa! Nykyään neuvolat on viisastuneet siitä, mitä meidän ollessa vauvoja, ja ne ei tuijotakaan ihan pelkkiä käyriä, vaan neuvolantäti näytti meille jotain käppyrää, jossa on huomioitu mun ja Tommin pituudet, eli ton huitelua pituuskäyrien yläpuolella ei enää valiteta ihan samalla tavalla :)
Meidän oma neuvolatäti oli palannut lomiltaan ja näki nyt poitsun ekaa kertaa. Se nainen on kyllä niin oikeassa ammatissa! Raskausaikana mä tykkäsin siitä, kun se oli aina jotenkin niin läsnäoleva, ja nyt se vaikutti sitten ihan myydyltä ton pikkupojan edessä. Sylitteli ja höpötteli paljon enempi, ku se jonka luona pari ekaa kertaa käytiin, ja jutteli virnuillen, että voisi napata tuonkin pojan kotiinsa ja pitää niin kauan, kunnes vauva oppii kävelemään ja sanomaan ei, taaperoikäisen siis palauttaisi sitten takas!
Seuraavalla kerralla meillä onkin sitten lääkärintarkastukset molemmilla, ja kysymättä terkka sanoi, että se on nyt sitten se venakko, jonka ajoista mä raskausaikana kieltäydyin ja pyysin toiselle lääkärille. Jännää, että se muisti sen! Tsemppas sit vaan, ja sanoi, että hyvin se menee ja jos se nainen sanoo jotain pahasti, niin käski sanoa takas.
Juteltiin myös ton vauvelin kehityksestä, ja terkka kun laittoi sen kyynärnojaan, jossa ukkeli ihan tyytyväisenä pönötti ja naureskeli, niin johan se ihmetteli! Kyynärnojaan ei kuulemma välttämättä kolmikuisetkaan suostu, ja tää ukkeli kun on siinä viihtynyt jo kolmiviikkosesta lähtien! Hymyjen määrää, pitkiä katsekontakteja ja juttelua kehui myös, eli hyvin se tuo poika kasvaa ja kehittyy. Enkä oo turhaan ite ihmetellyt, että miten se noin reippaana touhuaa, eikä oo ollenkaan sellanen, mitä viisviikkosen kuuluis olla! Sylivauva se kyllä on, mutta ei sellasessa vauvamakuuasennossa oikeen viihdy, että edelleen jänskätään kuinka kasteessa köllöttely sujuu!
Muutoin toi ukkeli on ollut välillä vähän ärtyisä, ehkä johtuu siitä, kun alkuviikko olikin vähän juoksentelua ympäriinsä. Maanantaina käytiin Sellossa tutkailemassa maisemia, ja samalla korkattiin ukkelin ensimmäinen bussi- ja junamatka! Tyytyväisenä toi nukkui, että eipä se siitä paljon sitten muistakaan... Tiistaina käytiin tapaamassa muita palstan äitejä ja vauvoja. Voi hurja, tää meidän apina on kyllä oikeesti niin kovin rimpula muihin verrattuna! Vaan onhan se nuorin, mutta silti... :) Noh, katotaan tässä kevään aikana, josko toi pojan ahmima ruokamäärä alkais näkyä vähän ulospäin muussakin kuin pituudessa.
Keskiviikkona sit oli tosiaan vielä toi neuvola, ja käytiin sen jälkeen vielä Prisessä ostoksilla, niin touhotusta ja vouhotusta on riittänyt. Eilen ja tänään poitsu ei sit oo kunnolla jaksanu nukkua, ja vähän on ton syömisenkin kanssa kiukunnu... Joko ärsykkeitä on ollut liikaa, tai sitten nää seinät alkaa kaatua myös pikkumiehen niskaan, eikä se enää viihtyis näitä tuijottelemassa?
Yökin oli vähän outo... syötiin kolmelta ja sen jälkeen toi ois kyllä halunnut seurustella, mutta koska mä en yöllä sellaiseen suostu (ja olin ihan tosi väsynyt itse), niin joutui poika tunnin höpöttelemään sängyssä ihan keskenään (vaikka mä kolmesti kävin tulppaamassa suuta tutilla, ku oisin ite halunnu nukkua :D). Lopulta sitten neljältä tuli parku ja otettiin vähän lisää maitoa, kunnes uni onneks vei. Siitä eteenpäin unilta heräs paristi itkemään ja vaati tuttia suuhun laitettavaksi, mutta ysiin asti vedettiin kuitenkin niillä aamuyön syönneillä.
Eli täytyy varmaan vielä huomennakin ottaa vähän chillimmin, niin ehkä apinakin on rauhallisempi!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
