TÖPS, TÖPS, TÖPS!

Kääk!! Toissapäivänä se sitten tapahtui! Saana uskaltautui ottaa ensimmäiset askeleensa tuetta!

Jonkun aikaa se on haastanut itseään parilla tuettomalla askeleella sängyssä tai sohvalla, koska on oppinut, että siellä kaatuminen ei satu (tämän opin olisi voinut jättää saamatta, koska se meno on aivan holtitonta ja täysin itsesuojeluvaistotonta!). Illalla sitten istuttiin lattialla minä, Tommi ja Saana ja siitä se sitten käpsytteli isin sylistä neljä-viisi askelta mun syliin! KÄÄK! Huudettiin Joona tietysti katsomaan myös, ja pikkusisko näytti suorituksensa uusiks! Näin se on sitten tämäkin etappi saavutettu, johan tota ikää se kypsät kymmenen kuukautta on! Mun sydäntä kylmää ja lämmittää, koska samaan aikaan oon äärettömän ylpeä, mutta myös äärettömän kauhuissani.

Pari päivää tässä on nyt tätä sitten seurailtu, vaikka toi aika uhkarohkea onkin, niin ei se sentäs vielä ihan älyttömyyksiin oo sortunut. Muutamia satunnaisia askeleita siellä täällä, mutta yleensä niin päin, että se tulee jostain sohvalta/tv-tasolta/muualta sitten kohti mun syliä.

Kuvapäivitys

Tässä kuluneen kevään kuvia nyt läjäpäin, kun vihdoin sain puhelimen ja koneen synkkaan! Vielä uupuu noi mun rakkaalla ihanalla uudella järkkärilläni kuvatut, ne kökkii edelleen siellä muistissa :D Hyvä hankkia hieno masiina, vähän opetella sitä käyttämään ja sit invalidisoitua niiden jakamisen kanssa, hups!

 Meidän aamut on jotenkin niin ihania, kun nää mussukat haluaa aina halitella heti aamusta ja ottaa pari sisaruksellista lempeää painimatsia! Joona herää yleensä vikana, ja se huutaakin sängystään "Saa tulla herättää!", jolloin pikkusisko kirmaa riemusta intona isoveljen kainaloon!

Saana ja uusi pipo

Söpöin!

Meistä ei ole montaa kimppakuvaa, mutta tämä on ihana, huonosta laadustaan huolimatta!

Veikka auttaa kävelytreeneissä

Edelliseen postaukseen piti lisätä kuvat, mutta tässä ne nyt vasta on!

Noitajätkä ekalle virpomareissulleen lähdössä!

Kesäsäät pääsiäismaanantaina

Joonalle annettiin lupa kulkea pyörällä päikkyyn. Äiskää jännää, koska tätä kapeaa autotienreunaa kuljetaan 80% matkasta!

Kuuttihupparissa toka painos, Joona oli 4kk omassa kuvassaan aikoinaan, tää typy 10kk! :D

"Ai tätä keppiäkö mä en siis sais syödä?"

Pääsiäishumua!

Pääsiäinen on onnellisesti takanapäin! Täytyy sanoa, että olisi voitu aivan hyvin vielä ainakin vuodella vetää eteenpäin tän suklaanmussuttamisen kanssa... Mitähän muita tarkoituksia pääsiäisellä vois olla, tällain ei-enää-edes-niin-tapakristitylle? Meidän kasvatusfilosofiassa on uskottu, ettei tommonen leikki-ikäinen vielä oikeasti tarvii karkkia ja suklaata, ja muita semmoisia herkkuja. Jos on jotkut juhlat, joissa herkkuja on ollut tarjolla, niin Joona on toki saanut syödä, mutta kotona ei olla oikeastaan karkkeja sille tarjoiltu, koska ei se oikeasti vielä niitä tarvii. Tänä vuonna intoilin itse enempi siitä virpomisen perinteestä, ja sen haluan lapsillenikin opettaa. Olis ollut varmaan liian karua äidin viedä kaikki virpomispalkat, joten Joona sai virpomispalkkojaan itsekin syödä - toki niistä täytyi myös jakaa meille aikuisille. Virpomissunnuntai ei tietysti riitä, vaan sitten viikko myöhemmin oli pääsiäispyhät, ja herkkuja silloinkin... Huhhei, ihan mieletön määrä suklaata!

Jotta ei nyt ihan pelkäksi kauhisteluksi menisi, niin täytyy kyllä sanoa, että on toi pieni poika vaan niin äärettömän söpö ja reipas! Mä kävin haalimassa sille noidankuteet kierrätyskeskuksesta, huimat 3e tuli niihin sijoitettua. Joona aluksi intti vastaan, että ei todellakaan mitään hametta suostu pukemaan, mutta mun mielestä virpojan nyt vaan kuuluu olla noita, eikä mikään pääsiäispupu tai ainakaan palomies! Virpomislorua treenattiin ahkerasti jo pitkin kevättä, ja puhuttiin pajunkissojen hakemisesta ja koristelusta. Koristeiden löytäminen oli yksi murheenkryyni, koska enää ei ole sitä iki-ihanaa tiimaria, niin mistään ei tuntunut löytyvän niitä perhanan höyheniä! Juostiin tuota läheistä ostoskeskusta ympäri kananpyllykarvoja etsien, mutta ei oota myytiin kaikkialla. Sen sijaan vapputavaraa olisi ollut jo vaikka minkälaista!

Toinen ongelma pajunvitsoissa oli ne itse risut. Oksien sijainnit oli hieman haasteelliset näin vaunujen kanssa liikkuvalle, joten niiden napsiminen vaan jäi ja jäi, vaikka olin jo pari viikkoa aiemmin asiaan jossain määrin mielestäni muka varautunut... Lopulta palmusunnuntaita edeltävänä perjantaina vai lauantaina sitten oltiin oksanhakuun lähdössä - vaan kuinkas kävikään, vesisadehan se sitten yllätti! Oltiin jo about puettu kurakamppeet päälle, kun anoppi sattui soittamaan ja meidän puuhista kuultuaan kertoi, että hällä kyllä olisi valmiiksi poimittuja oksia parvekkeella! Ihana anoppi ne sitten meille toi, ja päästiin koristeluhommia suunnittelemaan. Eikä sitten riittänyt, että meille oksat toi, vaan joutuipa pelastamaan meidät myös höyhenettömyyspulasta, ja toi niitä meille kampaamoreissultaan läheisestä askartelutarvikeliikkeestä!

No niin oli saatu vaatetus, lorutus ja vitsatus kuosiin. Mun äitini tuli hoitamaan Saanaa, ja päästiin Joonan kanssa kaksistaan reissuun. Omassa yhtiössähän pikkumimmi olisi kulkenut mukanakin, mutta tietysti isovanhemmat halusivat nähdä pikkunoidan myös, joten olisi ollut turhauttavaa vauvelille roikkua matkassa, etenkin, kun se ei tuosta automatkaamisesta niin nauti. Pikkunoita puettiin siis palmusunnuntain aamulla, ja jännityksestä täpinöiden päästiin matkaan. Ensimmäisellä ovella ääni oli hentoinen, mutta onneksi hienot palkkiot taisi saada noitapojan reipastumaan! Seuraavilla ovilla luvan kysyminen ja loitsunta sitten sujuikin äärimmäisen hienosti, ja mä olin kyllä pakahtua ylpeydestä! Jossain välissä matkaa saatiin seuraksi myös naapurintyttö, joka samoissa puuhissa ovilla kulki.

Pääsiäinen taisi tehdä temppunsa myös Saanaan, joka sai vihdoin hammasrivistöönsä lisää kaivattua täydennystä! Tällä kertaa ylähampaita, kaksi ensimmäistä komeaa talttaa keskelle. Tämä pari tuli sentään jo yht'aikaisesti, eikä kuukauden odottelulla!

Eikä siinä suinkaan vielä kaikki! Tässä kypsässä kymmenen kuukauden iässä tyttönen on myös oppinut seisomaan tuetta! Ensin homma sujui pehmeällä alustalla, jossa Saanu huomasi, että pyllähtelytkään ei satu. Sitten se alkoi pönötellä kovalla alustalla ja nyt se jo seistä jäkittää vallan hienosti! Ja tänään se otti ensimmäisiä askeliakin tuetta!! Ääääääk!

Kevät kevät kevät!

No eilen oli kyllä muikean mahtava keväinen päivä! Vitsi, näitä on odotettu! Mä en oo koskaan oikein osannut vastata, että mikä mun lempparivuoden aika on... Toisaalta tykkään näistä välikausista, keväästä ja syksystä, kun niiden lämpötilat on kaikista miellyttävimmät ja ne on jotenkin niin maagisen ihania, täynnä muutosta ja murrosta. Toisaaltahan kesä on tietysti ihan kingi, lööbailua, jäätelöä, tuoreita marjoja ja kasviksia, ehkä jotain lomaa, riemujuttuja arjen keskellä... uimista ja sitä vapaampaa pukeutumista (tai vähäisempää pukeutumista, joka lienee tervetullut jokaiseen lapsiperheeseen) unohtamatta. Joka kevät mulle iskee aivan mahdoton kevätkuume! Joskus se on ollut vauvakuume, mutta onneksi se vaihe on jo kuopattu... Ennen Joonaa meille piti muuttaa staffordshirenbullterrieri, ja semmoinen kuume mulla on kyllä aivan valtava taas tänä keväänä. Vaan koiraa meille ei vielä tule, se joutuu nyt odottamaan pari vuotta...

Keväisin huomaan haaveilevani myös asunnoista. Ihanaa ois, jos ois Oma Koti. Siis ei omakotitalo, vaan oma koti. Mieluiten kerrostaloasunto kaupungista, loistavien julkisten kulkuyhteyksien päästä, jotta ois tulevaisuudessa lastenkin helppo kulkea itsenäisestikin harrastuksiin ja muualle. Harmi vaan, että tähän aikaan moni meidän hintahaarukassa oleva luukku kyseisillä meriiteillä on joko sijainniltaan jossain slummissa ei-niin-houkuttelevassa paikassa, tai sitten se on rakennettu just sen verran kauan sitten, että sinne on odotettavissa putkiremppahässäköitä about näillä näppäimin. Tommi taitaa lisäksi haaveilla enempi pientaloasumisesta, sitä ei myöskään haittaa, vaikka sijainti ois jossain vähän kauempana, kunhan pääsis noille isoille baanoille ja autolla kulkeminen ois joutuisaa. Hankala kombo, myönnetään! Mutta katsellaan katsellaan, eipä meillä tässä tilanteessa ois mikään paras mahdollinen hetkitään, kun pitää köyhäillä kotivanhemmuuden takia... Toisaalta olis ollut ihanaa, jos oltais päästy muuttamaan ennen syksyä 2015, sillä silloin alkaa Joonan eskari ja Saana aloittaa päivähoidossa.. Mut jos ei, niin sitten ei, lapset kuitenkin on vielä tossa iässä aika sopeutuvaisia. (Toisin kuin sitten teinarina repäisy jonnekin irti kaikista tutuista ympyröistä, niin omakohtaisesti voin sanoa sen olleen aika arsesta ;))

Yllä mainittujen kuumeiden lisäksi mä myös haaveilen pikkutytönomaisesti häistä! Voi herttinen, miten olisikaan ihanaa järjestää maailman upeimmat parhaat häät! En siis haaveile mistään miljoonahäistä, vaan oikeastaan enempi kauniista kirkkotilaisuudesta ja niistä (lapsettomista) iltajuhlista! Tässäkin ollaan niin eri mieltä kaikesta Tommin kanssa, että saas nähdä, pääsenkö mä ikinä naimisiin - ainakaan sen kanssa! Tommi ei siis todella ymmärrä tätä mun höpöhöpöhöttöäni, sen mielestä naimisiinmeno on aivan turhaa, hyödytöntä. Pöh! Eikä se kyllä varmaan kestäis mun juhlahaaveitakaan, koska jo pelkät pienenpiirin ristiäiset on ollu sille selkeesti kuormittava ja ahdistustason taivaisiin nostava tekijä. Mut eihän Tommin tarvii olla esillä, sehän on mun päivä, eiks niin? Riittää, et se on läsnä about alttarilla, hääkakun leikkauksessa ja ehkä ekassa tanssissa :P

Lueskelin tossa jotain lapsiperhelehteä, ja siinä puhuttiin, että moni lapsiperhe on onnellinen just nyt. Aloin miettiä meidän elämää, ja kyllä voin myöntää, että tää on oikeesti hetki hetkeltä ihanampaa. Saana täytti just 10kk, se osaa taitavasti konttailla ja kiipeillä, kävellä tuetusti. Se myös alkaa olla sellainen oikeasti sosiaalinen pieni olento, jota kohtaan saada aivan järjettömiä rakkauspuuskia, koska se vaan on niiiiiiiin söpö ja ihana! Joona luovii tossa neljäveeuhmassaan, mutta nyt niitä kohtauksia on jo ollut sen verran usein, että me kaikki jo tiedetään, että ne myös loppuu. Hermothan noiden apinoiden kanssa palaa useinkin, mutta enää ensimmäinen ajatus aamulla ei oo pakokauhu, vaan oikeastaan on jopa ihanaa olla kotiäitinä, olla läsnä, just tässä hetkessä!

Perjantaina käytiin myös Saanan 10kk neuvolassa. Siellä ei nyt sinänsä mitään ihmeitä, lähinnä mitat käytiin hakemassa (ja sen takia mä sinne halusinkin, 10kk on siis sellainen "tarvittaessa" käynti). 75cm ja 9955g. Tää tyttö on ihan hurjan pieni verrattuna jättiläisapinaan! :) (Vertailun vuoksi Joonasta ei ole antaa 10kk mittoja, koska silloin ei neuvolassa olla käyty, mutta Joona on ollut 6.5kk nlassa 75.7cm ja 10930g! Minä itse oon ollut 9kk iässä 74cm ja 9275g, Tommi taas joskus arviolta 8kk iässä ollut samoissa mitoissa..)