Saana 8kk

Tänään tyttäremme on kahdeksan kuukautta vanha. Vai nuori? Meillähän tunnetusti iloitaan kovasti siitä, että vauva ei kohta enää ole vauva, vaan jopa se uhmistelijatuhmistelija otetaan mieluummin ;) Tosin mä luulen, että tän tytön kohdalla tämäkin ajatus alkaa tuntua naurettavalta, joten käskekäähän mun vuoden päästä lukea itse tämä päivitys.

Neuvolaa meillä ei ole ollut, joten mittoja ei nyt ole antaa. Kotiveikkauksena sanoisin, että 73cm ja 9kg ois aika liki totuutta, mutta katsellaan sitten parin päivän päästä. Vaatteistahan tuon kasvun on tämänkin kohdalla huomannut, kasvua tapahtuu. Pakkasin just kamalan läjän noita pieniä pois ja kuvailin osan myyntiin nettikirppiksille, ja tällä hetkellä kyllä tuntuu niin ihanalta ajatus, että enää ei tarvii säästellä vaatteita nurkissa "sille seuraavalle vauvalle"! Eikä mun isoveljellä tai pikkusiskollakaan varmaan ole vielä sikiämissuunnitelmia vakavasti pohdinnoissa, joten ei oo sitten lapsilla serkkuvauvojakaan, jolle tuupata kaikkia näitä ihania pikkuruisia nuttuja. Housuista Saanalla käytössä koko 74 ja yläosissa ollaan jo kokoluokassa 80-86, tuolla on niin simpuran pitkät kädet, että pakko käyttää ihan yli-isoja vaatteita!

Hampaita on suuhun saatu vihdoin jo kaksi kappaletta. Ensimmäinen alalego (katsojan silmissä vasemmalle) tuli 28.12. ja vihdoin se toinen saatiin pinnistettyä 2.2. Jumankekka kun ne olikin tiukassa! Jos kaikki tulevatkin hampaat vaatii tällasta piiiiiiiitkää sitkeyttä, niin ollaan jossain lataamolla kohta koko poppoo! Kuolaa, kiukkua, puremista, ruoan sylkemistä, tuttipullon ja nokkamukin kaluamista ja räkää joka puolella, siitä on viime kuukaudet tehty. Ihan kuin tuo tyttö ei ois temperamenttinsa kanssa jo tarpeeksi haastava tapaus ilman näitä hammasoireitakin! Kuukauden oireilun jälkeen mä käytin tirpan jo lääkärissäkin, ihan varmuuden vuoks! Lääkäri totes, että oikea nielurisa on tulipunainen (eli taitaa tää tyttö olla äitiinsä tullut, mullahan on nielu usein ihan sairaan kipee kaikissa taudeissa, vaikka ei mitään angiinaa tai muuta "selkeetä" syytä oiskaan!) ja toisesta korvasta kertoi tärykalvon punoittavan. Ab-kuuriahan se oli heti määräämässä, mutta mä jouduin vielä tivaamaan, että onko siellä nyt siis tulehdusta vai ei. Lääkäri totesi, että ei näy märkää, jolloin mä sanoin, että en sitä kuuria kyllä mitenkään riemumielin ois aloittamassa... Kävin kuitenkin hakemassa sen ab-pullon tonne kaappiin, mutta siellä se vielä korkkaamattomana on. Räkäisyyskin loppui tohon hampaan puhkeamiseen, eli josko se ois nyt pelkästään sitä sitten ollut.

Uusia taitojakin Saana oppii jatkuvasti! Se ei oikein taida tietää, että haluaisiko kontata, ryömiä vai peppuhiihtää. Etäisyydet on onneksi vielä tosi pieniä, eli jos sen jättää olkkariin, niin ei se oo vielä toisesta huoneesta löytynyt. Tyylit on varsin omintakeiset, lähinnä pepulla hilaamista. Tosin jostain syystä sängyssä se konttaa ja makkarin matolla se ryömii! Liukkailla lattioilla se etenee aika sulavasti, mutta meillä ei täällä kotona semmosia fasiliteetteja ole, joten paha sanoa, et mikä ois tän hetkinen tyyli. Seisomaan/polviseisontaan vetää itsensä lähinnä matalien kohteiden päälle, tai jos sille antaa kädet. Edelleenkään ei järki pelaa, että jos seisoo, niin saattaa kyllä päästää irti ihan koska vaan, ja sittenhän se humpsahtaa. Kävelyä harjoittelee valitettavasti jo myös, eli jos pitää käsistä kiinni, niin kävelee, samoin tommosen potkuauton kanssa saattaa jo taapertaa. Mutta silloinkin saattaa päästää irti ihan milloin vaan, eli ei auta jättää vahtimatta ;)

Lopetin pari viikkoa sitten myös imettämisen kokonaan. Saana alkoi purra ihan jatkuvasti ja mä päätin, että se oli sitten siinä. Vielä väsyneenä tuo usein hamuilee ja etenkin aamuisin, kun köllitään sängyssä, niin yrittää repiä itseään rinnalle.. hetkittäin nousee pieni olo, että äh, ensin näen kamalan vaivan saadakseni imetyksen edes jossain määrin toimimaan ja sitten jo sen lopetankin. Mutta päiväsaikaan Saana ei enää juurikaan rintaa halunnut/malttanut syödä ja maidontuotanto alkoi siitäkin syystä vähentyä. Lisäksi mä tein alkuvuodesta salisopparin, eli olen usein iltaisin just iltatissittelyn aikaan vasta palaamassa salilta kotiin, eli senkin takia parempi näin. Saana kuitenkin sai rintamaitoa 7kk, se on huiiiisin pitkä aika verrattuna siihen, mihin Joonan kanssa päästiin. Eli eiköhän tähän olla ihan tyytyväisiä, sekä minä että vauva! (Ja ah miten ihanaa saada tutkia omaa vaatekaappia pitkän raskauden ja imetysrupeaman jälkeen, löytää kaikkia ihania paitoja, joita voi taas käyttää! JEE!)

Kaikkiaanhan kaikki on siis kuitenkin hienosti ja niinkuin pitääkin, joskin mulla alkaa itsellä olla jo kova tarve päästä takas töihin ja järkevämpään rytmiin. (Ja mieluusti saada vähän täydempiä öitä, Joona kun nukahtaa vasta kympin hujakoilla, vaikka laitetaan jo ysiltä petiin, ja Saana on alkanut herätä kerran yöllä syömään neljän nurkilla ja kuudelta haluaa nousta, niin ei ihan hirveesti jää mulle siihen väliin oikeesti uniaikaa. NYT mä ymmärrän, kun moni sanoo olevansa aivan kamalan väsynyt ja zombie vauvavuotena!)

Nykyään tuntuu, että sosiaalinen elämä on aika nolla, koska Joonan vapaapäivinä yritetään ulkoilla mahdollisimman paljon ja nähdä muita lapsia, ja sit taas pelkästään Saanan kanssa nää päivät menee helposti näin, että Joona menee aamulla päiväkotiin, me ollaan Saanan kanssa vaan kotosalla, siivoillaan ja tehdään ylläpitojuttuja kotona tai käydään kaupassa, ja sit pitääkin jo olla hakemassa Joonaa ja illat menee aina ihan hirmu nopeesti ruokailuineen ja iltatoimineen. Ja joo, koska siellä ruutujen takana on niitä sukulaisiakin tätä lukemassa, niin kyllä me kovasti tahdottais teilläkin kaikilla vierailla, mutta jostain syystä se jää aina ajatusasteelle (etenkin nyt, kun mä en kovin mieluusti lähde näiden kanssa yliväsyneenä autoilemaan yhtään mihinkään.)