Noniin, niin se sitten eteni tää homma siihen pisteeseen, että mä sain pakata tarvikkeet työpöydän laatikosta matskukaappeihin ja keräillä henkilökohtaiset romppeeni läjään muutoinkin... nyyh. Eka vähän kesälomapäiviä ja 13.5. alkaen olen äitiyslomalainen! Ihanat työkaverit osti mulle Juhlaleivonnaiset -opuksen, lisäksi sain suklaata. Suklaata sain toiselta tiimiltäni myös viime viikolla heidän kanssaan läksiäiskahveja nauttiessa. Itku on meinannut päästä monta kertaa, mutta jotenkin siltä on vältytty, ehkä illalla peiton alle kömpiessä en enää pysty pidätellä!
Viimeisen päiväni kunniaksi sain myös taikuriesityksen! Erään työkaverin avomies on eräs suht kuuluisa taikuri, joten mulle oli tilattu hieno show! Hih, on kyllä uskomatonta katsoa tollasta esitystä sieltä lähietäisyydeltä! Upeaa!
Vielä olisin mieluusti jatkanut, koska nyt ajatus siitä, että tässä on se 1-2kk pelkkää lorvimista edessä, niin se ei kuulosta missään määrin nautinnolliselta. Onneks hommia on varailtu tälle ajalle, joten jos vaikka kaapin kerrallaan putsailis.. ja sitten nuo ikkunat ja verhot ja lattiat ja... viimeiset vauvaostoksetkin toki vielä olis eessä, eli nekin sitten.
Vappuaattokin olis tänään, sen huomaa lähinnä pihalla nurkan takana ravaavista teineistä. Jollain taitaa olla bileet, ja noi mussukat juoksee tonne nurkan taakse tupakalle - kuitenkin alkoholia käytetään ihan avoimesti? Josko kuitenkin olisivat täysikäisiä, mutta kielletty uusien partsilasien takia parvekkeella polttamasta? Kas, näin täti-ihminen musta on sitten tullut ;) Aamulla komensin jotain yläasteikäisiä junassa, kun repivät lehtiä silpuksi ja heittelivät karkkeja ympäriinsä. Ärähdin, että nyt jumaliste ne namit napoihin tai pysykööt pussissa!
Me saadaan huomenna vappuvieraita, joten tänään vaan himmaillaan ja herkutellaan pinaattiletuilla. Kerroinkohan, että mulla oli yllättäen hemoglobiini noussut sieltä 118 mitatusta takas 140:n? Liekö noilla pinaattiletuilla ollut osuutta, on meinaan syöty niitä tosi usein. Aivan superherkkua, sekä äiskän että herra Apinan mielestä! Huomenna sitten vedetään ranskalaisia, lihapullia, nakkeja ja munkkeja niin että napa raikuu!
Sellaista tänne. Olotiloissa ei oo muutoksia, kolottaa ja ketuttaa, joten vauva voinee hyvin! Liikkeet alkaneet olla niin kokonaisvaltaisia, että koko kumpu taas heiluu... aivan yhtä hullun ja huumaavan näköistä kuin silloin esikoistakin odottaessa!
tiistai 30. huhtikuuta 2013
sunnuntai 21. huhtikuuta 2013
32+0
Hui, kolkytäkaks. 10 viikkoa vielä, maksimissaan! Olo on tukala, joten tiedossa tuskaisen hitaasti menevät kymmenen viikkoa... mulla on joku massakausi vissiin menossa, voisin syödä jatkuvasti ja ihan kaikkea! Ja siis mulla oikeesti on nälkä eikä mitään mielitekoja. Toissapäivänä söin kolme lämmintä ateriaa, koska sattu olemaan tilaisuus niin tehdä! Hullua!
Eilen käytiin hakemassa Järvenpäästä turvakaukalo ja sitteri, jotka oltiin jo Joonan jäljiltä myyty Tuuli-vauvalle, mutta ostettiin samat nyt takasin. Viikko ja 2 päivää, ja mä olen äitiyslomalla, joten saan alkaa puuhastella kaikki muutkin valmiiksi. Eipä sillä, että tässä nyt mitään sellaista ihmeellistä enää puuttuisikaan, mutta silti jotenkin ihana ajatus, että vielä on jotain ostettavaakin jäljellä. Aivan eri fiilis kuin Joonaa odottaessa, kun nyt on saanut kuitenkin vähän paremman tulotilanteen varjolla tehtyä noita ostoksia, eikä oo ollut niin penninvenyttämistä ja kitkuttelua. Toki silti nautin siitä, että teen löytöjä, mutta tällä kertaa less is more -asenne on kyllä kuopattu! Tai eipä se tainnut Joonankaan kohdalla olla asenteesta, vaan elämäntilanteesta kiinni.
Järvenpäähän ja takaisin autolla yhden päivän aikana kertoi myös, että musta ei todellakaan ole enää mökkeilemään. En vaan kestäis sitä autoilua! Ja niin, ne himpuran ajotunnit ja inssikin on tässä vielä hoitamatta! Huomenna meen käymään siellä autokoululla ja vähän juttelen asiasta, et mitäs tässä nyt pitäis tehdä... vähän jänskättää, koska autossa asento on sellainen, että supistelee ja jalat puutuu, mutta pakko se on vaan homma nyt saada pois alta kun ei oo töitä ja pystyy päivisin hoitamaan. Viis ajotuntiahan mulla olis jäljellä, mutta en oo viime loppukesän jälkeen ajanut, joten saatan tarvita muutaman lisää. Onneks tuo nyt mitään rakettitiedettä ei oo, eli ihan luottavaisin mielin sinänsä tän homman suhteen olen.
Tommin kanssa käytiin hakemmassa jotain auton moottoriöljyjuttuja tossa viime viikolla Kantsun Prismasta. Voi luoja mitä tuskaa sekin oli! Onneksi siellä on niitä penkkejä vähän joka välissä! Parin tunnin kauppareissulla lepuuttelinkin sitten aika moneen otteeseen, ja kotiin päästyä ei kyllä hirveesti kiinnostanut tehdä mitään... Ehkei oo suurikaan ihme, että Joona ei enää hirveesti fanita kotipäiviä äidin kanssa, kun en pysty mitään tekemään.
Työpäiviä siis viisi, ensi viikolla ti-to ja vikalla viikolla ma ja ti. Vähän meinaa iskeä paniikki, että miten saankaan kaiken tehtyä, mutta eiköhän se siitä sitten kuitenkin... jotenkin. Onneks saan perehdyttää ite jatkajaa, niin saa sillekin jotain juttuja suoraan siirrettyä. Surku ajatella mun keskeneräisistä asiakkaista luopumista!
Toisaalta ootan innolla niiden pienten vaatteiden pesua ja hypistelyä, sairaalakassin laittamista, ja ehdottomasti kotiinpaluumenun suunnittelua! ;) Mä niiiiiiiiiiiiin aion vetää viis kiloo graavilohta! Maalaisleivällä! Ja mieluusti joisin myös yhden kylmän kuivan omenasiiderin auringossa!
Sitä vauvavuotta mä en sitten oikeastaan osaa vielä kaivata, oikeastaan ollenkaan... ton kolmeveen kanssa elämä on niin erilaista, lähteminen helpompaa ja paikoissa käyminen simppeliä. Kohta ollaan taas kiinni vauvantahtisessa elämässä, ruokinta- ja vaipanvaihtopaikkojen viidakossa, pukluissa, vaihtovaatteissa ja niissä hankalaakin hankalammissa nelipyöräisissä! Grääh!
Eilen käytiin hakemassa Järvenpäästä turvakaukalo ja sitteri, jotka oltiin jo Joonan jäljiltä myyty Tuuli-vauvalle, mutta ostettiin samat nyt takasin. Viikko ja 2 päivää, ja mä olen äitiyslomalla, joten saan alkaa puuhastella kaikki muutkin valmiiksi. Eipä sillä, että tässä nyt mitään sellaista ihmeellistä enää puuttuisikaan, mutta silti jotenkin ihana ajatus, että vielä on jotain ostettavaakin jäljellä. Aivan eri fiilis kuin Joonaa odottaessa, kun nyt on saanut kuitenkin vähän paremman tulotilanteen varjolla tehtyä noita ostoksia, eikä oo ollut niin penninvenyttämistä ja kitkuttelua. Toki silti nautin siitä, että teen löytöjä, mutta tällä kertaa less is more -asenne on kyllä kuopattu! Tai eipä se tainnut Joonankaan kohdalla olla asenteesta, vaan elämäntilanteesta kiinni.
Järvenpäähän ja takaisin autolla yhden päivän aikana kertoi myös, että musta ei todellakaan ole enää mökkeilemään. En vaan kestäis sitä autoilua! Ja niin, ne himpuran ajotunnit ja inssikin on tässä vielä hoitamatta! Huomenna meen käymään siellä autokoululla ja vähän juttelen asiasta, et mitäs tässä nyt pitäis tehdä... vähän jänskättää, koska autossa asento on sellainen, että supistelee ja jalat puutuu, mutta pakko se on vaan homma nyt saada pois alta kun ei oo töitä ja pystyy päivisin hoitamaan. Viis ajotuntiahan mulla olis jäljellä, mutta en oo viime loppukesän jälkeen ajanut, joten saatan tarvita muutaman lisää. Onneks tuo nyt mitään rakettitiedettä ei oo, eli ihan luottavaisin mielin sinänsä tän homman suhteen olen.
Tommin kanssa käytiin hakemmassa jotain auton moottoriöljyjuttuja tossa viime viikolla Kantsun Prismasta. Voi luoja mitä tuskaa sekin oli! Onneksi siellä on niitä penkkejä vähän joka välissä! Parin tunnin kauppareissulla lepuuttelinkin sitten aika moneen otteeseen, ja kotiin päästyä ei kyllä hirveesti kiinnostanut tehdä mitään... Ehkei oo suurikaan ihme, että Joona ei enää hirveesti fanita kotipäiviä äidin kanssa, kun en pysty mitään tekemään.
Työpäiviä siis viisi, ensi viikolla ti-to ja vikalla viikolla ma ja ti. Vähän meinaa iskeä paniikki, että miten saankaan kaiken tehtyä, mutta eiköhän se siitä sitten kuitenkin... jotenkin. Onneks saan perehdyttää ite jatkajaa, niin saa sillekin jotain juttuja suoraan siirrettyä. Surku ajatella mun keskeneräisistä asiakkaista luopumista!
Toisaalta ootan innolla niiden pienten vaatteiden pesua ja hypistelyä, sairaalakassin laittamista, ja ehdottomasti kotiinpaluumenun suunnittelua! ;) Mä niiiiiiiiiiiiin aion vetää viis kiloo graavilohta! Maalaisleivällä! Ja mieluusti joisin myös yhden kylmän kuivan omenasiiderin auringossa!
Sitä vauvavuotta mä en sitten oikeastaan osaa vielä kaivata, oikeastaan ollenkaan... ton kolmeveen kanssa elämä on niin erilaista, lähteminen helpompaa ja paikoissa käyminen simppeliä. Kohta ollaan taas kiinni vauvantahtisessa elämässä, ruokinta- ja vaipanvaihtopaikkojen viidakossa, pukluissa, vaihtovaatteissa ja niissä hankalaakin hankalammissa nelipyöräisissä! Grääh!
perjantai 12. huhtikuuta 2013
Neuvola / 30+5
Vapaapäivän aamuni alkoi neuvolakäynnillä. Mun neuvolantäti on aika kiva, suunnilleen omanikäiseni mimmi, todennäköisesti lapseton itse vielä, mutta silti hurjan hyvä työssään ja aika kuluu aina kuin siivillä. Höpötellään usein ihan niitä näitäkin!
Äidillä ja vauvalla on kaikki kohdillaan. Sain myös vihdoin ne sokerirasituksen tulokset numeerisina: paasto 4.9 (5.3), 1h arvo oli 7.6 (10.0) ja 2h 6.3 (8.6) eli ei oltu likimainkaan lähellä liian suuria arvoja, sulkeissa siis ne raja-arvot, jotka ei saa ylittyä. Neuvolalääkärihän oli kk sitten sitä mieltä, että mun pitäis mennä nyt vielä toukokuun alussa ottamaan paastoarvot, mutta tää neuvolantäti myönsi, että häntäkin lääkärin määräys ihmetyttää... Onkohan kellään muulla ollut tällaista tilannetta? Että ei häittää ekassa eikä tokassa raskaudessa, mutta oman ylipainon ja lähiomaisen 2. asteen diabetesdiagnoosin takia joutuu jatkuvasti ravaamaan testeissä? Musta toi lekurin ohjeistus kuulosti hassulta, koska mulla ei tosiaan oo koskaan ollut sokereissa häikkää, eikä edellisessä raskaudessa eikä nytkään ees noi raskausajan arvot oo mitenkään likikään raja-arvoja... hämmentävää siis kertakaikkiaan. Eipä sillä, lähete sinne paaston ottamiseen nyt on olemassa, joten jos joku ilta muistaisin paaston suorittaa ja siitä ei tuu taas niin kamalan huonoa oloa, niin samapa tuo on käydä arvot tsekkaamassa vaikka sitten varmuuden vuoksi.
Muutoinkin raskaus etenee omalla mallillaan. Verenpaineet mulla on ollut omiin normeihini nähden "korkeahkot" tässä raskauden aikana, tänään mittaus 119/77, ja täytyy kyllä sanoa, että on aivan eri olo kuin Joonaa odottaessa! Missään määrin siis liian korkeat lukemathan nuo eivät ikäiselleni/pituiselleni odottajalle ole, mutta itse olen enempi kuin tyytyväinen, että ovat tollasissa lukemissa!
Painossa on nyt ylitetty lähtöpaino ekaa kertaa 500 grammalla, kuukauden takaiseen on painoa tullut kilon verran. Alussa paino siis tipahti, tokalla kolmanneksella se oli alimminnaan -4kg ja nyt ollaan tosiaan noustu takas ja ylittynyt puolella kilolla - vallan passeli tahti omaan lähtöpainooni nähden. Joonaa odottaessa paino tippui myös pari kiloa ja lähtöpainosta laitokselle tais olla ero +4kg, eli kokonaisuudessaan tuli n. 6kg.
Hemoglobiini oli noussut takas omille uomilleen myös, eli 132 lukemat. Mähän ehdin jo yhden intensiivisen rautakuurin syödä, kun hemppa tippui 148 -> 118, mutta nyt en edes hirveä aktiivisesti ole tuota muistanut. Se on niin hirveän hankalaa yrittää syödä tota rautaa, kun pitäis olla sitä ennen ja sen jälkeen 2h syömättä (etenkin maitotuotteita) joten sen järkevän ajan löytäminen ei tunnu olevan helppoa. Illalla onnistuis just ennen nukkumaanmenoa, mutta mulle on tullut niin pahat närästykset, että ei todelakaan tee mieli sitten hörppiä sitä greippimehua, millä tota oon boostaillut.
Vauvaa tietysti kuunneltiin myös, ja nyt ekaa kertaa sykkeet saatiinkin dopplerilla heti kuuluviin. Terkkari oli just kysymässä, että muistanko, mistä ne yleensä on kuulunut ja tadaa, samantien anturi löysi tasaiset jumpsutukset välillä 140-150. Reipas vauva! Vauva ilmeisesti myös kääntynyt pää alaspäin, ja terkkari tunnusteli sitä ja arvioi sen asennon aivan toisenlaiseks, mitä itse olin ajatellutkaan! Eipä sillä, tän vauvan asennoista mä en oo ollu yhtään kartalla, kun monesti en liikkeitäkään tunne, vaikka ne ihan selkeästi mahan päälle näkyykin! Mutta kaikesta päätellen vauvalla on kuitenkin kaikki ihan hyvin, eli saan jatkossakin olla murehtimatta siitä, etten niitä liikkeitä nyt niin hyvin tunne.
Oma fiilis myös mahaballon koosta on aivan oikea; Joonaa odottaessa sf-mitta oli aina maltillisesti keskikäyrällä, mutta tää tyyppi on ollut ekoista mittauksista lähtien yläkäyröjenkin päällä! Siis aivan puhtaan mallikkaasti omalla käyrällään, mutta älyttömissä lukemissa... Tänään mitta oli 33cm, mikä on aika tarkkaan keskikäyrän luku tuolla lasketun ajan tienoilla! Mutta terkkari sanoikin, että ei tässä mitään hätää ole, kun on toka raskaus ja toisaalta käyrä kasvaa omaa tahtiaan, eli ei tästä tarvitse päätellä, että mitään jättiläisvauvaa olisi tuloillaan (toivottavasti).
Vielä ei tarvii alkaa jatkuvasti neuvolassa ravaamaan, seuraavaan aikaan on taas kuukauden päivät ja sitten toukokuun puolvälissä onkin jo seuraava lääkärikäynti äitiyspolilla Jorvissa. Sen jälkeen noita taitaakin sitten olla riesaksi asti noita neuvolakäyntejä ;) Ei vaan, hyvä kun tsekkaavat. Ja mitäpä muuta tekemistä mulla lomalla sitten oiskaan! :)
Äidillä ja vauvalla on kaikki kohdillaan. Sain myös vihdoin ne sokerirasituksen tulokset numeerisina: paasto 4.9 (5.3), 1h arvo oli 7.6 (10.0) ja 2h 6.3 (8.6) eli ei oltu likimainkaan lähellä liian suuria arvoja, sulkeissa siis ne raja-arvot, jotka ei saa ylittyä. Neuvolalääkärihän oli kk sitten sitä mieltä, että mun pitäis mennä nyt vielä toukokuun alussa ottamaan paastoarvot, mutta tää neuvolantäti myönsi, että häntäkin lääkärin määräys ihmetyttää... Onkohan kellään muulla ollut tällaista tilannetta? Että ei häittää ekassa eikä tokassa raskaudessa, mutta oman ylipainon ja lähiomaisen 2. asteen diabetesdiagnoosin takia joutuu jatkuvasti ravaamaan testeissä? Musta toi lekurin ohjeistus kuulosti hassulta, koska mulla ei tosiaan oo koskaan ollut sokereissa häikkää, eikä edellisessä raskaudessa eikä nytkään ees noi raskausajan arvot oo mitenkään likikään raja-arvoja... hämmentävää siis kertakaikkiaan. Eipä sillä, lähete sinne paaston ottamiseen nyt on olemassa, joten jos joku ilta muistaisin paaston suorittaa ja siitä ei tuu taas niin kamalan huonoa oloa, niin samapa tuo on käydä arvot tsekkaamassa vaikka sitten varmuuden vuoksi.
Muutoinkin raskaus etenee omalla mallillaan. Verenpaineet mulla on ollut omiin normeihini nähden "korkeahkot" tässä raskauden aikana, tänään mittaus 119/77, ja täytyy kyllä sanoa, että on aivan eri olo kuin Joonaa odottaessa! Missään määrin siis liian korkeat lukemathan nuo eivät ikäiselleni/pituiselleni odottajalle ole, mutta itse olen enempi kuin tyytyväinen, että ovat tollasissa lukemissa!
Painossa on nyt ylitetty lähtöpaino ekaa kertaa 500 grammalla, kuukauden takaiseen on painoa tullut kilon verran. Alussa paino siis tipahti, tokalla kolmanneksella se oli alimminnaan -4kg ja nyt ollaan tosiaan noustu takas ja ylittynyt puolella kilolla - vallan passeli tahti omaan lähtöpainooni nähden. Joonaa odottaessa paino tippui myös pari kiloa ja lähtöpainosta laitokselle tais olla ero +4kg, eli kokonaisuudessaan tuli n. 6kg.
Hemoglobiini oli noussut takas omille uomilleen myös, eli 132 lukemat. Mähän ehdin jo yhden intensiivisen rautakuurin syödä, kun hemppa tippui 148 -> 118, mutta nyt en edes hirveä aktiivisesti ole tuota muistanut. Se on niin hirveän hankalaa yrittää syödä tota rautaa, kun pitäis olla sitä ennen ja sen jälkeen 2h syömättä (etenkin maitotuotteita) joten sen järkevän ajan löytäminen ei tunnu olevan helppoa. Illalla onnistuis just ennen nukkumaanmenoa, mutta mulle on tullut niin pahat närästykset, että ei todelakaan tee mieli sitten hörppiä sitä greippimehua, millä tota oon boostaillut.
Vauvaa tietysti kuunneltiin myös, ja nyt ekaa kertaa sykkeet saatiinkin dopplerilla heti kuuluviin. Terkkari oli just kysymässä, että muistanko, mistä ne yleensä on kuulunut ja tadaa, samantien anturi löysi tasaiset jumpsutukset välillä 140-150. Reipas vauva! Vauva ilmeisesti myös kääntynyt pää alaspäin, ja terkkari tunnusteli sitä ja arvioi sen asennon aivan toisenlaiseks, mitä itse olin ajatellutkaan! Eipä sillä, tän vauvan asennoista mä en oo ollu yhtään kartalla, kun monesti en liikkeitäkään tunne, vaikka ne ihan selkeästi mahan päälle näkyykin! Mutta kaikesta päätellen vauvalla on kuitenkin kaikki ihan hyvin, eli saan jatkossakin olla murehtimatta siitä, etten niitä liikkeitä nyt niin hyvin tunne.
Oma fiilis myös mahaballon koosta on aivan oikea; Joonaa odottaessa sf-mitta oli aina maltillisesti keskikäyrällä, mutta tää tyyppi on ollut ekoista mittauksista lähtien yläkäyröjenkin päällä! Siis aivan puhtaan mallikkaasti omalla käyrällään, mutta älyttömissä lukemissa... Tänään mitta oli 33cm, mikä on aika tarkkaan keskikäyrän luku tuolla lasketun ajan tienoilla! Mutta terkkari sanoikin, että ei tässä mitään hätää ole, kun on toka raskaus ja toisaalta käyrä kasvaa omaa tahtiaan, eli ei tästä tarvitse päätellä, että mitään jättiläisvauvaa olisi tuloillaan (toivottavasti).
Vielä ei tarvii alkaa jatkuvasti neuvolassa ravaamaan, seuraavaan aikaan on taas kuukauden päivät ja sitten toukokuun puolvälissä onkin jo seuraava lääkärikäynti äitiyspolilla Jorvissa. Sen jälkeen noita taitaakin sitten olla riesaksi asti noita neuvolakäyntejä ;) Ei vaan, hyvä kun tsekkaavat. Ja mitäpä muuta tekemistä mulla lomalla sitten oiskaan! :)
tiistai 9. huhtikuuta 2013
Vika kymppi!
Palasin tänään töihin pitkästä aikaa, ehdin siis lomailla yli 2 viikkoa. Vapaat sujui yllättävän nopeasti, tosin ehkä etukäteen pelkäsin, että mä oikeesti istun kotona vaan tuijottamassa kellon viisareiden liikkumista... En antanut itselleni lupaa tehdä mitään "äitiyslomajuttuja" vielä, eli siivous ja vauvarompejutut odottelee vielä äitiysloman alkua.
Mulla starttas vika kymppi. Viimeiset 10 viikkoa laskettuun aikaan (10 viikkoa kuulostaa yhtä aikaa tosi paljolta ja tosi vähältä! Hämmentävää!) ja työpäiviä on jäljellä enää 10. Teen nyt huhtikuussa vajaita viikkoja ja vappuaatosta alkaa laskeutuminen sinne äitiyseuforiaan. Saatoin kylläkin ottaa tänään varaslähdön ajatellessani, että ihan totta se taitaa olla, kesällä mä olen kahden lapsen äiti!
Töihin paluu näiden taukopäivien jälkeen sujui odotetusti; kivut on aivan helvetinmoiset! Yhtään ei asiaa auttanut eilinen päivä kaupungilla... Pidin Joonan kotona ja treffattiin joulu09-kaveria Sannaa Hollannista, hänen poikansa on siis samanikäinen kuin Joona ja mammapalstalla me on tavattukin. Hauskaa on, että meillä on taas tulossa lapset samaan aikaan! Jee!
Käytiin siis riekuttamassa lapsia Snadi-Stadissa, sellaisessa uudessa aika hauskassa leikkipaikassa Ruoholahdessa. Joonan mielestä siellä parasta taisi olla trampoliinit, yli 4-vuotiaiden kiipeilytelinejutun liukumäki ja (ylläri!) hiekkalaatikko! Maksoin siis 12 euroa siitä, että lapseni pääsi hiekkalaatikolle ajelemaan autoilla! :DD Yli tunnin se siellä viihtyikin, ja sitten menin hoputtamaan kokeilemaan taas vähän muitakin juttuja ennen lähtöä... Paikka oli kyllä aika viihtyisä, ja sinänsä kivasti toteutettu, että ainakin tuollaisena rauhaisana päivänä me äidit istuskeltiin kahvilassa ja lapset viipotti yhdessä menemään pitkin sitä seikkailuhallia. Todennäköisesti siis suuntaamme askeleet tuonne uudestaan vielä joskus toistekin! Hoplopeissa en oo koskaan käyny ja Huimalaan tarvii autokyydin, mutta tuonne pääsee näpsäkästi julkisilla. (Huom. tämä ei ole maksettu mainos ;))
Päivään siis kuului junamatka kaupunkiin, metrolla tuonne leikkipaikkaan, metrolla kamppiin, kahvitreffit siellä ja junalla kotiin. Askelia ei mun mittariin tullut juurikaan, koska mähän olen käytännössä koko päivän vain istunut. Kuitenkin illalla kun oikaisin kotisohvalle, niin siitäpä ei enää sitten noustukaan niin helpolla! Kyyneleet valui, oli pakko pyytää Tommi hakemaan jumppapallo mulle sohvan eteen ja vetämään mut ylös. Särkylääkkeen voimin raahauduin lopulta sänkyyn ja nukuin lähes läpi yön (nyt tullut öisinkin kivut... tosi kivaa.) ja aamulla onneks pääsin ihan hyvin töihin. Sen verran kuitenkin 8h päivä töissä (lähinnä istuen...) kuitenkin tuotti tuskaa, että oli taas pakko pyytää appiukko avuksi Joonaa hakemaan. Meillä on kyllä miljoona syytä olla koskaan muuttamatta pois meidän tukiverkkojen läheltä, sen verran kultaakin kalliimmaksi on täti ja noi isovanhemmat osoittautuneet tässä neljän vuoden aikana!
No mutta, eipä tosiaan ole enää kauaa tuota töihin raahautumista tiedossa. Sitten riittääkin, että pääsee kotona liikkumaan sohvan ja vessan väliä :D
Tässä vielä lauantaina kuvattu, 29+5 raskausviikkoa. Toisena kuvituskuvana saatte nauttia meidän lauantaisesta tunnelmasta, kun käytiin tuossa viereisen koulun aprilliriehassa.
.jpg)
Mulla starttas vika kymppi. Viimeiset 10 viikkoa laskettuun aikaan (10 viikkoa kuulostaa yhtä aikaa tosi paljolta ja tosi vähältä! Hämmentävää!) ja työpäiviä on jäljellä enää 10. Teen nyt huhtikuussa vajaita viikkoja ja vappuaatosta alkaa laskeutuminen sinne äitiyseuforiaan. Saatoin kylläkin ottaa tänään varaslähdön ajatellessani, että ihan totta se taitaa olla, kesällä mä olen kahden lapsen äiti!
Töihin paluu näiden taukopäivien jälkeen sujui odotetusti; kivut on aivan helvetinmoiset! Yhtään ei asiaa auttanut eilinen päivä kaupungilla... Pidin Joonan kotona ja treffattiin joulu09-kaveria Sannaa Hollannista, hänen poikansa on siis samanikäinen kuin Joona ja mammapalstalla me on tavattukin. Hauskaa on, että meillä on taas tulossa lapset samaan aikaan! Jee!
Käytiin siis riekuttamassa lapsia Snadi-Stadissa, sellaisessa uudessa aika hauskassa leikkipaikassa Ruoholahdessa. Joonan mielestä siellä parasta taisi olla trampoliinit, yli 4-vuotiaiden kiipeilytelinejutun liukumäki ja (ylläri!) hiekkalaatikko! Maksoin siis 12 euroa siitä, että lapseni pääsi hiekkalaatikolle ajelemaan autoilla! :DD Yli tunnin se siellä viihtyikin, ja sitten menin hoputtamaan kokeilemaan taas vähän muitakin juttuja ennen lähtöä... Paikka oli kyllä aika viihtyisä, ja sinänsä kivasti toteutettu, että ainakin tuollaisena rauhaisana päivänä me äidit istuskeltiin kahvilassa ja lapset viipotti yhdessä menemään pitkin sitä seikkailuhallia. Todennäköisesti siis suuntaamme askeleet tuonne uudestaan vielä joskus toistekin! Hoplopeissa en oo koskaan käyny ja Huimalaan tarvii autokyydin, mutta tuonne pääsee näpsäkästi julkisilla. (Huom. tämä ei ole maksettu mainos ;))
Päivään siis kuului junamatka kaupunkiin, metrolla tuonne leikkipaikkaan, metrolla kamppiin, kahvitreffit siellä ja junalla kotiin. Askelia ei mun mittariin tullut juurikaan, koska mähän olen käytännössä koko päivän vain istunut. Kuitenkin illalla kun oikaisin kotisohvalle, niin siitäpä ei enää sitten noustukaan niin helpolla! Kyyneleet valui, oli pakko pyytää Tommi hakemaan jumppapallo mulle sohvan eteen ja vetämään mut ylös. Särkylääkkeen voimin raahauduin lopulta sänkyyn ja nukuin lähes läpi yön (nyt tullut öisinkin kivut... tosi kivaa.) ja aamulla onneks pääsin ihan hyvin töihin. Sen verran kuitenkin 8h päivä töissä (lähinnä istuen...) kuitenkin tuotti tuskaa, että oli taas pakko pyytää appiukko avuksi Joonaa hakemaan. Meillä on kyllä miljoona syytä olla koskaan muuttamatta pois meidän tukiverkkojen läheltä, sen verran kultaakin kalliimmaksi on täti ja noi isovanhemmat osoittautuneet tässä neljän vuoden aikana!
No mutta, eipä tosiaan ole enää kauaa tuota töihin raahautumista tiedossa. Sitten riittääkin, että pääsee kotona liikkumaan sohvan ja vessan väliä :D
Tässä vielä lauantaina kuvattu, 29+5 raskausviikkoa. Toisena kuvituskuvana saatte nauttia meidän lauantaisesta tunnelmasta, kun käytiin tuossa viereisen koulun aprilliriehassa.
.jpg)
tiistai 2. huhtikuuta 2013
30. viikko
Huh, enää ihan maksimissaan 3 kuukautta jäljellä tätä raskaana oloa. Olo on aika kamala, ei sovi mulle tää raskaus sitten yhtään. Tuntuu sekä päässä että kropassa, vaikka mä ehkä luulen, että henkisesti en oo aivan niin suossa kuin Joonaa odotellessa...
Jännä muuten nähdä, että mitenhän sitä malttaa olla sitten vertailematta tätä Miniä ja Joonan ikätasojuttuja keskenään! Nytkin jo huomaan vertailevani näitä raskauksia niin kovalla otteella, että varmaan tulen tuijottelemaan myös kaikkea muuta. Toisaalta vertaanhan mä edelleenkin Joonan kasvutietoja sekä mun että Tommin tietoihin, ja samoin oon tehnyt monen muunkin kehityspylpyrän kanssa. Eli ehkä se on vaan tärkeää tietää, että missä mennään!
Näin viimeisten kolmen kuukauden ratoksi vauva päätti sitten alkaa sen munsuosikki inhokkijutun eli hikottelun! Raivostuttavaa ku hanurissa sykkii! Joonan hikan muistan olleen päivittäistä, välillä moneenkin otteeseen ja se kesti tosi kauan. Tää Minityyppi taitaa tosin olla jotenkin aivan eri päin, koska sykähtely tuntuu vähän heikommin... Aiemmin oon myös ollut varma, että tyyppi ei todellakaan ole vielä pää alaspäin tuolla, mutta nyt on potkut ja myllerrykset tuntunu selkeemmin ylämahalla tässä pääsiäispyhinä, eli noinkohan se ois sit kääntynyt! Kaikki liikkuminenkin on aivan jotenkin erilaista kuin Joonan kohdalla. Joonaa odottaessa mä taisin tuntea jokaisen mahdollisen liikahduksen, ja tän kohdalla saatan nähdä liikkeet mahassa, mutta en niitä tunne! Eroa ei ole vararavintokerroksessa, mutta istukan paikka on eri, sillä nyt istukka on oikealla alamahan etuseinämässä, kun Joonaa odottaessa se oli näpsäkästi selkärankaa kohden. Just katoin yhden kanssaodottajan lataaman videon, jossa sen maha möyrysi aivan äärilaidoillaan ja heittelehti puolelta toiselle, sellaista mulla oli Joonan kanssa. Nyt tää tyyppi taas säpsähtelee ja ehkä sitten kuitenkin potkii enempi, ei vielä ainakaan möyri sillain samalla tavalla silminnähden! (Toki aikaa vielä on, paaaaaaaaaljon aikaa.)
Mulla on työaamuja jäljellä näin huhtikuulle enää 11, ja seuraavaan työaamuun on vielä viikko aikaa. Ihan kovin paljon ei enää töissä siis ehdi olla, sääli. Oon tykännyt aivan hirveesti tosta työstäni, vaikka se onkin rankkaa ja toisaalta kaipaan myös sitä laitospuolta, mutta en mä vielä olisi ollut valmis uraani päättämään. Mullahan on äitiyslomansijaisuus tuolla nyt ollut menossa, ja soppari loppuu helmikuussa 2014, eli just ennenkuin oisin takas työelämässä. Ihana esimieheni on kylläkin luvannut ilmoittaa mulle heti, jos se, kellä vakanssi tohon hommaan on, ei meinaakaan palata takaisin. Toisaalta ois ihana ajatus, että pääsisin vielä jatkamaan, koska tosiaan vielä on jäänyt tekemättä juttuja, mihin toi olis täydellinen paikka. Eikä vähiten tietysti perhe-elämän kannalta haittaa ois siinäkään, että kuitenkin sais tehdä kasista neljään arkipäivää, jos vaihtoehtona on siis esimerkiksi kolmivuorot laitoksessa...
Nooooh, josko nyt hoidetaan nää viimeiset raaaaaaaaaaaastavan pitkät viikot ensteks pois alta ja katellaan se synnytys ja vauvavuosi. Ens maaliskuuhun on kuitenkin vielä aika pitkä aika, ja paljon ehtinee tapahtua! :)
Jännä muuten nähdä, että mitenhän sitä malttaa olla sitten vertailematta tätä Miniä ja Joonan ikätasojuttuja keskenään! Nytkin jo huomaan vertailevani näitä raskauksia niin kovalla otteella, että varmaan tulen tuijottelemaan myös kaikkea muuta. Toisaalta vertaanhan mä edelleenkin Joonan kasvutietoja sekä mun että Tommin tietoihin, ja samoin oon tehnyt monen muunkin kehityspylpyrän kanssa. Eli ehkä se on vaan tärkeää tietää, että missä mennään!
Näin viimeisten kolmen kuukauden ratoksi vauva päätti sitten alkaa sen mun
Mulla on työaamuja jäljellä näin huhtikuulle enää 11, ja seuraavaan työaamuun on vielä viikko aikaa. Ihan kovin paljon ei enää töissä siis ehdi olla, sääli. Oon tykännyt aivan hirveesti tosta työstäni, vaikka se onkin rankkaa ja toisaalta kaipaan myös sitä laitospuolta, mutta en mä vielä olisi ollut valmis uraani päättämään. Mullahan on äitiyslomansijaisuus tuolla nyt ollut menossa, ja soppari loppuu helmikuussa 2014, eli just ennenkuin oisin takas työelämässä. Ihana esimieheni on kylläkin luvannut ilmoittaa mulle heti, jos se, kellä vakanssi tohon hommaan on, ei meinaakaan palata takaisin. Toisaalta ois ihana ajatus, että pääsisin vielä jatkamaan, koska tosiaan vielä on jäänyt tekemättä juttuja, mihin toi olis täydellinen paikka. Eikä vähiten tietysti perhe-elämän kannalta haittaa ois siinäkään, että kuitenkin sais tehdä kasista neljään arkipäivää, jos vaihtoehtona on siis esimerkiksi kolmivuorot laitoksessa...
Nooooh, josko nyt hoidetaan nää viimeiset raaaaaaaaaaaastavan pitkät viikot ensteks pois alta ja katellaan se synnytys ja vauvavuosi. Ens maaliskuuhun on kuitenkin vielä aika pitkä aika, ja paljon ehtinee tapahtua! :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
