Tule joulu kultainen!

Ihanaa, huomenna se taas on! JOULUAATTO! RAKASTAN!

Mä oon aina lähes raivostuttanut lähipiiiräni sillä, että hypetän joulua vähintään puolet vuodesta. Viime vuosina oon yrittänyt himmailla, en anna itselleni lupaa aloittaa joulufiilistelyä kuin vasta juhannuksen nurkilla (24.6. voi tuumia, että jeee, enää puolvuotta!) ja marraskuussa niiiiiiiin saa räjäyttää koko hypen käyntiin ihan täysillä!

Mä oon syntynyt "välipäivinä", joten useimpiin ikätovereihini nähden viettänyt yhden joulun vähemmän. Tällä mä olen kovasti perustellut sitä, miksi tätä ihanaa vuodenaikaa saan hypettää! Mä en osaa ihan täysin sanoa, että mistä joulussa tykkään eniten... joulunalusaika kaikkine tohinoineen on ihanaa, joka vuotinen stockan jouluikkunan paljastuminen ja jouluvalojen saapuminen katukuvaan on kyllä ihan parhautta. Toisaalta joululahjojen hankkiminen rakkaimmille, niiden paketoiminen kauniisiin paketteihin kiiltävine lahjanauhoineen ja ennenkaikkea se riemu vastaanottajan kasvoilla, kun on löytänyt onnistuneen lahjan. Ne on kaikki ihania! Jouluruoat ei oo kuitenkaan mun juttu; oon vähän ehkä nirsonpuoleinen (hys nyt siellä ruutujen takana, äiti ja isi! Olen yrittänyt opetella, oikeesti!) ja jouluruokapöydästä skippaan oikein mielelläni rosollin, mädin, laatikot, maksapateet ja joulukinkun. Sen sijaan kalapöytään voisin kyllä muuttaa pidemmäksikin aikaa!

Tietysti tykkään myös itse saada lahjoja (hei haloo, kuka ihan oikeesti voi vannoa, että ei voi sietää lahjojen saantia?!), joten oon ehkä hieman malttamaton poistumaan ruokapöydästä lahjojen kimppuun! Meille ei tänäkään vuonna valitettavasti taida tulla Joulupukkia, joten on hieman mysteeri, että mihin aikaan lahjoja sitten saa... En malttaisi odottaa, koska tiedän paketeista paljastuvan hartaasti odotettuja ihanuuksia omille lapsilleni! Itsekin sain tänä vuonna ehkä maailmankaikkeuden parhaan joululahjan, ihan superhienon järjestelmäkameran! Oon aina tykännyt kuvailla, mutta koskaan en oo siihen ehtinyt/päässyt perehtymään. Järkkärin hankkimista digiajalle päästyämme oon pohtinut jo pitkään, ainakin tuon esikoisen odotuksen/syntymän tiimoilta, mutta joku piheys kuitenkin sitten saanut mut pidättäytymään tuossa "ihan okei" kuvia ottavassa digipokkarissa. Tänä vuonna kuitenkin lausahdin tämän ajatuksen kamerasta oikeaan hetkeen, ja tuo rakas puolisoni sen sitten kävi joululahjaksi hakemassa; Nikonin D5100. Semmoinen perusmalli, millä pääsee oikein messevästi alkuun! Paketti tietysti ei odota jouluun, jotta ollaan ehditty sen käyttöön tässä jo perehtyä (tai ainakin isimies on! Mä en oo löytänyt oikeaa hetkeä vielä). Ja voi video miten hienoja kuvia sillä saakaan! Olen täysin rakastunut! Toivottavasti niitä ehtii tänne teidänkin riemuksi hieman käsitellä, ettei aina tartteis tyytyä noihin sumeisiin räpsyihin ;)

Tänä vuonna siis jouluaattoa vietetään (jo perinteisesti) mun äidin luona, jossa myös mun äidinäiti sekä mun sisarukset ovat. Tänään käytiin jo lasten kanssa vähän autoilemassa ja hakemassa mun mummi kissoineen sinne, mutta yöksi tultiin vielä omaan kotiin. Nyt iltasella saatiin vihdoin kuusikin koristeltua, ja jälleen kerran huomasin, kuinka haastavaa mun on antaa Joonan päättää tommosista mulle tärkeistä asioista! Se sai laittaa palloja, mutta voin myöntää, että mä kävin niiden paikkoja vielä vähän fiksaamassa jälkikäteen :D

Jouluaattoillaksi tullaan äidin luota kuitenkin kotiin, ja onpa Tommi luvannut, että pikkuherra saa valvoa just niin myöhään kuin haluaa! APUA!

Joulupäiväksi olemme kutsutut (tai kutsuneet itsemme?) anoppilaan, joka sekin sijaitsee onneksi täällä samoilla leveysasteilla, että sieltäkin pääsee sitten kotiin illaksi. Ihanaahan se on aina valmiisiin pöytiin mennä, mutta kyllä mä salaa elättelen toiveita, että meillä joskus olisi niin iso koti, että voisi hyvillä mielin kutsua molemmat perheet meille. Voi, rakastan emännöintiä ja rakastan joulua, joten miten ihanaa se olisi saada emännöidä juuri jouluaatto!

Näin rönsyilleine ajatuksineni taidan vielä hiipiä ottamaan palasen (siis ihan pienen vain ;)) saaristolaisleipää ja kohta jo joutaakin unille. Tuleepahan aamu aiemmin! (Ja kuinka siistiä, että tänä vuonna mulla on täällä jo Joona, joka on vähintään yhtä pähkinöinä tästä kaikesta joulujutusta kuin minäkin!)

Tyttäreni kuusikuinen!

Huhhei, ollaan jo voitonpuolella tän vauvavuoden kanssa! Hassua, aika mennyt hiiiiitaasti, ja toisaalta sitten taas äärettömän nopeasti. Välillä tuntuu, että ainahan tuo äidin pieni pirpana on tuossa ollut, sitten miettii, että ikuisuushan siitä on, kun huutavan nyyttini kanssa hikoilin Jorvissa ja hiihdin pitkin käytäviä kärttämässä lisämaitoa - toisaalta, justhan mä vielä olin töissä vastaraskautuneena ja täysissä järjissäni.. voimissani.

Saanan kanssa päästiin kuuden kuluneen kuukauden kunniaksi osallistumaan ryhmäneuvolaan! Se on siis joku uus/vanha formaatti, mutta sitä yritetään juurrutella, ja ainakin täällä meidän tk-alueella se on käytössä kaikissa neuvoloissa. Ajatus siis kasata kaikki neuvolapiirin puolvuotiaat vanhempineen (/äiteineen) yhteen nippuun saamaan myös vertaistukea. Mun yhteisöpedagogin sydäntäni tämä toimintamalli tietysti lämmittää suuresti, mutta toteutus jäi valitettavasti hieman vajaaksi... Niin herttainen kuin meidän vanhempi neuvolantäti onkin, niin ei se kyllä ryhmänohjaaja valitettavasti ole. Tilanne oli jokseenkin jopa vaivaannuttava, kun meistä äideistä ei oikein kukaan tiennyt, että kuinka paljon keskusteluun pitäisi osallistua ja terkkari ei sitä oikein osannut vetääkään. Eipä siinä hirveästi keskenään me äidit juteltu, vaan aika nopeasti oli homma taputeltu. Asiaa ei valitettavasti auttanut sekään, että tilaisuus alkoi sillä, että avoimen päiväkodin lto oli vetämässä pari yhteistä laululeikkiä aluksi ja kertomassa heidän toiminnastaankin. Nooh, Saana ainakin leikki vieressä olleen Kasper-vauvan kanssa, ja vapaapäivän takia mukaan raahattu Joonakin sai seuraa toisesta leikki-ikäisestä paikallaolleesta isovelipojasta.

Yhteisen hetken jälkeen kukin pääsi omalle neuvolantädilleen punnituksiin. Saanan mitat tässä nyt kootusti kuluneiden kuukausien ajalta:
Syntymä: 50 cm, 3737g
2 vkoa: 52.3cm, 3550g
6 vkoa: 57.6cm, 4750g
3kk: 62.6 cm, 6470g
4kk: 65cm, 7330g
5kk: 68.8 cm, 8325g
6kk: 70cm, 8590g

Eli nätistihän ja aika maltillisesti tuo kasvaa, hyvä niin! Ton vanhemman terkkarin mielestä se on niiiiiiiiiiin kovin pitkä tyttö, mutta ei se kasva ku siellä ykkösen plussakäyrillä pituudessaan, painossa kauniisti keskikäyrää. Oikeastaan enempi aina tulee semmosia hämmennysoloja, että miten tuo muka voi tuntua sylissä paljon pidemmältä kuin onkaan! Vaan eipä näillä nyt niin edes merkitystä oo, pääasia, että kasvaa ja kehittyy.

Saana on tän puolen vuoden aikana osoittanut olevansa tempperamentiltaan aika pippurinen. Hän kyllä kertoo, jos asiat ei mene niinkuin hän toivoisi. Meillä meni oikeastaan koko kesä aika pitkälti tässä omalla kylällä, tirppa kun ei viihtynyt autosa eikä vaunuissa. Nyt syksyn tullen ollaan saatu onneksi vähän rytmiä parvekenukkumisen myötä, ja päiväuniinkin saatu pituus on tehnyt vissiin elämästä vähän suotuisampaa. Saana ei ole ihan niin iltavirkku kuin veljensä, vaan menee sellasta aika ideaalia päivärytmiä, joka on samana kestänyt jo vaikka kuinka pitkään. Iltahommat aloitellaan kasin nurkilla, joten unille käydään n. klo 20.30 maissa. Nykyään Saana nukahtaa aika kivasti pinnasänkyynsä, kun aiemmin nukahti vain tissille tai syliin hyssyttelyyn. Toki se edelleen koittaa siellä sängyssä protestoida, mutta enää en juurikaan edes siinä sängyn vieressä istuskele, vaan makoilen meidän sängyllä ja äänellisesti rauhoittelen, jos huuto yltyy. Yöt menee täysin unten mailla, tuo ei juuri tunnu häiriintyvän mun äänistä (tai sitten mä en muka enää oikeesti kuorsaa??? :O Koska Tommin ollessa yöllä nukkumassa, niin Saana herää sen kuorsaamiseen!) ja mäkään en juurikaan noteeraa Saanaa nukkuessa. Aamulla tyllerö haluaa vähän tissiä tuossa seiskan nurkilla, joskus vähän aiemmin, toisinaan vähän myöhemmin. Sen jälkeen se kyllä useimmiten onneksi vielä nukahtaa, eli ihan niin aikaisin ei meidän aamut ala! Noi meidän aamuimetyshetket on ollu mulle itelleni jotenkin tosi voimaannuttavia, se on vaan niin ihanaa kölliä siinä pienen murmelin vieressä, kaikessa rauhassa... Aamulla tyttö myös saa jäädä aikuisten sänkyyn sitten nukkumaan, vaikka muuten en perhepedin suurin hehkuttaja olekaan. Nämä vauvantahtiset aamuthan ei tietysti olisi mahdollisia, jos Tommi ei hoitaisi Joonan aamupuuhia ja hoitoonlähtöä. Imetys siis tosiaan on osittaisena jatkunut tähän asti, kaikkien niiden alun taisteluiden ja kauheuksien jälkeen! Olen äärimmäisen iloinen tästä asiasta, olisin toki halunnut päästä täysimetykseen, mutta tämä osittainenkin "riittää" mulle - ja ennenkaikkea Saanalle kaikkea imetyksen myötävaikutuksia ajatellen.

Yöt kun on noin eheitä, niin voisi nuo lapsetkin periaatteessa jo siirtää yhteiseen huoneeseen. Mutta vain periaatteessa, koska mä olen varma, että jotain katastrofaalista tapahtuisi, ja meidän yöt menis ihan mahdottomiksi! :D Toki Joona käy myöhemmin nukkumaan, ja se on edelleen niin iltavirkku, että olisi varmasti aika hankalaa saada se rauhoittumaan tuonne... toisaalta se voisi ollakin juuri se kaivattu rauhoittava tekijä, että isoveljen pitäisi huomioida myös pienempänsä. Osittain pelkään myös aamujen suhteen, koska vapaa-aamuina on jotenkin ihan vakio, että jompikumpi lapsista nukkuu pidempään! Jos Joona herää kovin aikaisin, niin silloin Saana varmasti nukkuu. Jos lapset olisivat samassa huoneessa, ei ensimmäisen herääjän jälkeen varmaan enää nukkuisi kukaan (ja kaikkein vähiten äiti, joka kuitenkin rakastaa aamu-uniaan!). Eli katsotaan.

Muuten meidän nelihenkisen perheen yhteiselo on aika arkisiin uomiinsa hioutunutta. Tommi tekee edelleen pelkkää yövuoroa, joten se rytmittää tietysti myös meidän viikonloppuja. Tommin työviikko on sunnuntai-illasta perjantai-aamuun, Joona taas on hoidossa tiiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin. Joonan vapaapäiville on yritetty keksiä kaikkea kivaa puuhaa, vaikka välillä on sitten ihan vaan pidetty kotipäiviäkin yhdessä. Saanan kanssa Joonan hoitopäivinä on puuhasteltu myös kotijuttuja ja tapailtu vauvakavereita. Jotain rutiinejakin siis on, mutta ne on ehkä eniten just noi rauhaisat ilta-ajat, muuten päikkärirytmejä ei oo, vaan silloin nukutaan, kun nukuttaa. Jos jotain tehdään koko perheenä, niin valitettavan usein huomaan meidän tekevän sukupuolijaon, ja erityisesti Tommi tuntuu mieluummin valitsevan tekevänsä jotain Joonan kuin Saanan kanssa. Ei sillä, kyllä Tommi hoitopuuhiin osallistuu ihan yhtäläisesti, mutta jos vaihtoehtona on jäädä kiukkiksen kanssa kotiin tai lähteä uhmiksen kanssa puistoon, niin hyvin usein huomaan löytäväni itseni täältä vaan kotisohvalta raivoavan vauvani kanssa ;) Toki Tommi on sitten vastavuoroisesti ottanut välillä tytönkin, ja me on tehty Joonan kanssa omia puuhiamme. Ja on tää äiskäkin onneksi päässyt kerran lähikauppaan vartin reissulle, kerran hammaslääkäripäivystykseen pariksi tunniksi, toisen kerran uudelle hammaslääkärireissulle, 22h Tallinnan risteilylle sekä viimeisimpänä muiden kesäkuun mammojen kanssa pikkujoulubileilemään. Saana on ollut ulkopuolisessa hoidossa vain yhden ainoan kerran, pari viikkoa sitten mummolassa, kun me käytiin kolmisteen katsomassa Lentsikat-elokuva Joonan ja Tommin kanssa. Jännä huomata, että ei hirveästi ole innokkaita vauvanhoitajia, kun Joonan ollessa vauva se oli puolen vuoden ikään mennessä ollut jo yökylissäkin molemmissa mummoloissa ja tätikin sitä hoitanut. Eipä sillä, Saana on oikeasti ollut sen verran haastava raivotar, että ei sille ole hirveästi tehnyt edes mieli kysellä hoitajia.

Saanasta on nyt hiljalleen kuitenkin kuoriutunut ihanan rakastava (ja niiiiiin rakastettava!) ja suloinen pikkumimmi, kaiken sen huutamisen oheen siis! Toki se edelleen on aikamoinen raivotar, ja välillä se ei vaan halua yhtään mitään ylimääräistä actioinia, jolloin on peruttu menoja, mutta pääsääntöisesti se on aika ihana. Se rakastaa ihan ylipaljon yhteisiä leikkihetkiä isoveljen kanssa! Joonahan sai aikanaan ensimmäiset hymyt, ja yhä edelleen Joona saa ton tirpan nauramaan hassutteluillaan. Tuntuu niillä olevan ihan omat kuviot, ja on kyllä aina uudestaan ja uudestaan niiiiiin hellyttävää katsoa, kun ne yhdessä vaikka halailee tai "painiskelee". En muista päivää, ettei Joona olisi pyytänyt saada Saanaa syliinsä! Päiviin kuuluu myös halit ja suukot, ja isoveljen ihana lause "Sisko on maailman paras!".  Toki noille välillä tulee jo riitojakin, etenkin, jos molemmat haluaisivat saman hemmetin lelukuvaston... Onneksi niitä on nyt luukusta tipahdellut tälle syksylle jo useampia! Myös lelut saattavat aiheuttaa kinaa, mutta näistä tilanteistahan opitaan niitä taitoja. Aika hyvin Joona kuitenkin jakaa ihan "ikiomia" lelujaankin Saanan kanssa, mutta toisaalta Joona itsekin haluaa aina leikkiä välillä noilla vauvaleluilla, joten tietää, että silloin pitää antaa omistaankin.

Saana osaa kyllä sulattaa kylmimmänkin sydämen sille päälle sattuessaan, koska tuo pikkutyttö jo osaa niin hellyyttäviä juttuja. Ihana se on etenkin suukotellessaan ja haliessaan! Saana on myös aikamoinen hulivili höntyilijä, ja vaikka se selkeesti kaipaakin rauhallisia kotipäiviä ja tuttuja juttuja, niin se kyllä viihtyy myös tuijotellen isompien lasten puuhia leikkipaikoissa jne. Hauska on ollut huomata, että Saana on paljon mustasukkaisempi ja määrätietoisempi esim. leluistaan, kuin moni muu samanikäinen perheensä esikoisvauva! Saana ei anna ottaa lempilelujaan kädestään, ja tän oon nähnyt toistuvan useammankin kerran. Toisaalta Saana ei loukkaannu kovin pienestä, ja etenkin fyysistä osumaa se on tietyissä määrin tottunut ottamaan... Yleensä se näyttää lähinnä hölmistyneeltä, mutta ei juurikaan itke.

Saana on myös motorisesti toimintavalmiimpi kuin tuo eka painos aikanaan oli. Joona oppi istumaan nelikuisena ja siinä se sitten vaan olla nökötti. Saana on alusta asti viihtynyt mahallaan ja hirveän aikaisin alkoi varata jaloilleen. Tällä hetkellä tyttö seisoo tuen kanssa ihan tyytyväisenä, ja sylissä ollessa rakastaa pomppimista. Saanalla oli juuri 5kk tullut mittariin, kun hän suoritti taidonnäytteensä kääntymisestä. Ei se juuri sitä näyttänyt treenailevan, vaan teki tyylipuhtaita suorituksia sitten heti ensi hetkestä alkaen. Aika pian sen jälkeen se alkoi kääntyillä kellonviisarin lailla akselinsa ympäri, ja nyt se osaa jo tosi hienosti kääntyä kohti haluamaansa päämäärää. Varsinaista ryömimistä en ole nähnyt tuon harrastavan, eikä se oikeastaan kierikään tietoisesti paikasta toiseen, mutta jollain kumman keinolla se aina päätyy ihan eri paikkaan, kuin mihin sen on jättänyt! Vielä on kuitenkin pysytty parin metrin säteellä, onneksi ;) Muutamaa päivää ennenkuin tuli 6kk mittariin, alkoi Saana myös istua täysin tuetta. Nyt leikkii mielellään istuen ja erityisesti esineiden hakkaaminen on tytön mielipuuhaa! Tänään yllätin tyttäreni naama kiinni sohvanreunassa, onneksi siis lattiatasolla kuitenkin... Se usein yrittää joko sohvan päältä kurkotella asioita tai kaivaa sohvan alta ties mitä pölykasoja. Tänään olin kuitenkin laittelemassa pyykkejä kylppärissä ja olin jättänyt tytön olohuoneeseen lelujensa keskelle. Yhtäkkiä alkaa kamala karjunta ja säntään katsomaan; rakas pieni lapseni on ilmeisesti yrittänyt kiivetä itse sohvaa vasten seisomaan, sillä hänellä oli naama kiinni sohvan etuhelmassa ja molemmat kädet istuintyynyn ja sohvan rungon välissä! Jalat ei olleet riittäneet mukaan tähän metkuun, joten jumiinhan se oli jäänyt, ressukka :D Nostettuani tytön pois, tuli tietysti heti mieleen, että hitto, tästä olisi pitänyt saada kuva! Noh, semmoista menoa oli taas illalla, että luulenpa, että tästä vielä kuvakin saadaan myöhemmin.

Saanasta on myös sukeutunut oikein kaikkiruokainen pikku-foodie. Siis tuo lapsi rakastaa ruokaa! Kiinteät aloitettiin silloin n. 4.5kk iässä, aika nopeasti maisteluannoksista siirryttiin oikeasti syömään sitä ruokaa ja sekä annoskoot että ruokailukerrat moninkertaistui. Nyt puolivuotiaana tyyppi syö aamupuuron, 2-3 kertaa sosetta ja iltapuuron. Tällainen ruokalista jo on saatu kerättyä; bataatti, kesäkurpitsa, kukkakaali, maissi, peruna, porkkana, päärynä, mango, luumu, vadelma (ja viinirypälemehu :D Sitä oli yhdessä vauvan valmiskiisselissä), riisi, kaura, ohra, ruis ja tänään uutena aloitettiin vehnä. Viikon päästä ollaankin sitten jo lihansyönnissäkin kiinni! Saana on lähes poikkeuksetta tykännyt kaikista ruoista, mitä hänelle on tarjottu. Kesäkurpitsa ei meinannut aluksi upota, ja varmaan vieläkin se pelkillään aiheuttaisi irvistyksiä, mutta muihin sekoitettuna sekin maistuu. Siirryttiin syömisessäkin jo syöttötuoliin, mutta tämä on hieman ärsyttävä vaihe, kun ei oikein tiedä, että olisiko se sitteri sittenkin vielä ollut parempi... Olen yrittänyt tarjota myös sormiruokaa tolle, mutta se ei kyllä voisi tätä tyttöä vähempää kiinnostaa! Yhtenä ainoana iltana olen saanut hänet syömään maissinaksuja, muuten se vaan irvistelee niille ja viskoo pois. Noh, kait se ruoka tuonne suuhun jatkossakin lusikalla kulkeutuu ;)

Jokohan tässä olisi kaikki oleellinen puolen vuoden ajalta tiivistetty yhteen nippuun? Lopuksi vielä The Päivänä otettu kuva, joka taas kertoo enemmän kuin tuhat sanaa! Rakas pieni Kirppuni mun <3 p="">

Buzzador: Vanish

Taas on kotiäiti puuhastellut buzzauksen parissa, eli osallistunut kampanjaan, jossa testaillaan jotain tuotetta ja raportoidaan kokemastaan. Tällä kertaa posti toi iiiiison laatikollisen tahranpoistoainetta, eli Vanishin tuotteita. Lodjusta löytyi 3 erilaista jauhetta sekä 1 suihkepullo. Jauheista yksi on "normipinkki" joka sopii kaikkeen pyykkiin. Toinen on suunniteltu erityisesti valkoisille vaatteille, myös poistamaan harmautta, ja kolmas oli Extra hygiene, josta näin vauvaperheen pyykkärinä olin erityisen ilahtunut!

Normipinkkiä oon käyttänyt ennenkin, se on semmosta perus ookoo kamaa, mutta pahimpiin tahroihin se ei oo pelittänyt toivotusti. Toki mä oon superlaiska tossa tahranpoistossa, eli en jaksa liotella ja esikäsitellä tahroja, vaan oon tykästynyt siihen, että voin heittää tahranpoistoaineen pesujauheen mukaan. No, nytpä on todettu, että tällä tavalla ei todellakaan saa toivottuja tuloksia aikaan... Eli jatkossakin, jos tahran poissaannilla oikeesti on suuresti merkitystä, niin sen käsittelen ihan erikseen. Tosin voisin vielä kokeilla, et mitä noi tahrat (joita ton lapsen vaatteisiin tulee ihan älyttömästi!) tykkäis liottelusta tommosessa vanish-vedessä?!

Testasin myös yhden koneellisen verran tuota Esikäsittelysuihketta. Ajatustasolla se kuulosti ihan huipulta! Suih-suih vaan, ja vaatteet koneeseen! Joo! No ei... ei sittenkään. Ensinnäkin sain poltettua jotkut syöpymisrakot tassuihini, kun en
laittanut hanskoja käsiini. Teki muuten hippasen ikävää! Laitoin hanskat tassuihin ja jatkoin suihkuttelua; spruutta teki liian tymäkkää vaahtoa, eli se ei levinnyt sillain kivasti... Noh, sain vaatteet käsiteltyä ja laitoin ne koneeseen. Lopputulos ei ollut mairitteleva; värit (luojan kiitos!) oli säilynyt ennallaan, mutta niin oli edelleen tahrojakin. Etenkin mun ykkösvihamieheni bataatti, joka jättää kamalan rumia harmaita tahroja vaaleisiin vaatteisiin! Tässä vaiheessa lienee turha kertoa, että juurikin bataatti kuuluu ton vauvatyypin lemppareihin... hurraa! :/

Tähän kampanjaan kuului myös sotkea tahallisesti sellaista testilappua, joka tuli paketin matkassa. No minähän sotkin! Ihan ekana sotkin siihen kahvia ja bataattia, semmoisia, mitkä ajattelin olevan kurjia tahroja valkoisessa. Heitin testilappusen pesukoneeseen ilman käsittelyitä, mutta hittovie, tahrat hävisi! (Vieressä kuva siis tästä ekasta tahallisesta sotkusta, kahvia ja bataattia)

Tässä sitten on kuva, johon ensin annoin pari päivää hautua uudestaan tuota kahvia (koska sitä kaatui juuri niin näpsäkästi pöydälle ja lappu oli vieressä), lisäksi tummempi ruskea on rautalääkettä ja alhaalla mustikkaa.

Tässä taas kuva siitä, miltä sotkupaperini näytti pari päivää sotkemisen jälkeen, kuivien tahrojen kanssa.

 Tätä näistä Vanisheista käytin, eli samaa, kuin käytän yleensäkin pyykätessä (kun muistan ja jaksan ;))

 Tein seoksen, eli hieman jauhetta ja vettä tuohon mittalusikkaan, sitten siitä tahralle ja kevyt heironta. Hieroin vain osan tahroista, eli puolet ajattelin jättää ihan luomuiksi! Sitten vaan pesukoneeseen, ja koska olisi kamalaa pestä pelkästään tällaista pikkuruista kangaspalaa, niin sekaan heitin myös vauvan harsot, joissa ties mitä ruoka- ja eritetahroja. Pesukoneen säädin normaalille pesuohjelmalle kuuteenkymmeneen asteeseen.

 Ja kas tässä lopputulos! Aika puhtaan valkoista on! Täytyy sanoa, että olen hieman yllättynyt tästä lopputuloksesta, positiivisesti! Toki kuvaa tarkkaan katsoessa näkee, että tuolla alalaidassa on pieni näkyvä tahra edelleen, mutta se on paljon vähemmän, kuin olisin odottanut! Jos olisi jaksanut panostaa tuohon esikäsittelyyn, niin ilmeisesti tuota rautalääkkeestä syntynyttä tahraa ei olisi jäänyt lappuseen ollenkaan!

Ja samassa koneessa pyörineet vauvanharsot, joihin usein jää ikäviä tahroja ja harmaita läikkiä noista ruoka yms. sotkuista, niin nekin ovat kauniin puhtaita! Eli liekö tämän Vanishin taika nyt todellakin siinä, että olen laittanut sen pesujauheen kanssa sinne pesulokerikkoon, enkä esim. pesupallossa koneeseen??


Olen kuitenkin aika vaikuttunut tästä lopputuloksesta ja itse aion jatkaa näiden parissa täst edeskin. Mutta kaikille ruudun takana hiuksiaan repiville kemikaalivihaajille tiedoksi, että kyllä tuolta se sappisaippuakin löytyy ja sitäkin yhtä lailla tulen käyttäneeksi, etenkin, jos pelkään kankaan värien puolesta ;)

Jos innostuis Buzzaamisesta, kerron mieluusti lisää! Pähkinänkuoressa kuitenkin, että homma on täysin vapaaehtoista. Jos soveltuu jonkun kampanjan kohderyhmään, saa siitä sähköpostiinsa viestin ja voi ilmoittaa halukkuutensa kamppikseen pyrkiä. Jos kampanjaan pääsee, saa kotipostiinsa paketillisen tuotteita, joissa itselle markettikokoiset tuotteet ja jaettavaksi pienemmät näytepaketit. Aikaahan tämä nyt ei ihan hirveästi vie, ja ainakin Joonan vauva-aikaan olleet vauvajuttukamppikset oli mun mielestä ihan huippuja! Rahallisesti en tosiaan tästä kostu, mutta pääsenpähän ilmaiseksi testaamaan tuotteita, joita todennäköisesti haluaisin testata joka tapauksessa... ja siivellä saa järkättyä kahvitteluita muiden kavereiden kanssa, joille tuotenäytteitä aikoo jakaa, eli sosiaalisuuskin tässä on osana ;)
www.buzzador.com ja jos liityt, voit laittaa suosittelijaksi Sanna Koo

Ärrän kierrän orren ympäri!

Koska tätä blogia ajoittain ilmeisesti päätyy lukemaan joku muukin, kuin meidän lähipiiriin kuuluva, niin kerrottakoot, että sekä mulla että isimiehellä on siis R-vika. Ollaan käyty ala-asteella kumpainenkin puheterapiassa (apua, onks se sen nimistä??), Tommi saanut kirjaimiston suht haltuunsa, mutta mulla ärrä edelleen sorisee. Mä kyllä tykkään omastani, muistan, kuinka en oikeastaan edes halunnut oppia sitä oikein. Ilmeisesti mun r-vika on lisäksi aika huomaamaton, koska monesti ihmisillä ottaa aikaa edes sitä havaita! Poikkeuksena tietysti tupla-ärrän sisältävät sanat tai nimet, niitä sanoessa huomaan jonkunasteisen "jännityksen" itsessänikin, etenkin, jos kyse on jostain virallisesta hetkestä.

No mutta ollaan oltu aika varmoja siitä, että meidän lapsilla tämä periytyvä äännevirhe myös toistuisi. Saanallahan kielijänne oli aavistuksen jäykkä, joten vaikka se ei ihan välttämättä ois toimenpidettä vaatinutkaan, niin asiaa sen kummemmin pohtimatta annoin luvan kielijänteen nipsaisuun jo synnärillä. Joonan jänteeseen ei ole koskettu, mutta olen ajatellut, että saattaa se silläkin olla hieman jäykähkö, kun on kielijumppaa kotosalla peilin edessä joskus tehty. Vielähän tuo natiainen on siinä iässä, että äännevirheet puheessa on aika tyypillisiä, joten ei olla tuota älläksi tai sorahtavaksi äänteeksi taittunutta r-kirjainta edes huomioitu. Kunnes maanantaina mun appivanhemmat tuli käymään ja anoppi totesi, että Joonahan on alkanut sanoa r-kirjainta välillä! Ensin minä (eh, maailman paras äiti ;)) kielsin ja sanoin anopin höpisevän omiaan, mutta jo illalla kuuntelin sitten pojan puhetta enempikin. Sieltä se tuli, oikein kaunis r-kirjain!! Uskomatonta! Tiistaina tämä uusi ilmiö sai jo tahatonta komiikkaa osakseen, kun aamulla hoitoon lähti poika, jonka puheessa d-kirjaimetkin tuli ärränä ja illalla r-kirjaimiksi muuttui myös ällät! Eiköhän se tuosta suttaannu äänteet ihan paikoilleen, mutta kyllä hetkittäin vielä tuon höpinä naurattaa. Ja kuinka uskomattoman ihana sitä on kuunnellakaan! Puheenkehityshän Joonalla oli alkuunsa hirveän hidasta, mun geenejä omaavana alkoi puhua vasta yli 2 vuotiaana. Kuitenkin pian käytössä oli jo vaikka kuinka monisanaiset lauseet ja tällä hetkeää piirun vajaa nelivuotiaana puhuu ihan todella hyvin! Ehdottomasti Joonan "taidoista" huippuluokkaa tuo puhe, monivivahteiset lauseet ja niin mielettömän runsas sanavarasto! Ja käsittääkseni myös aika selkeääkin tuo puhe, enpä muista, että olisin juuri joutunut tuota lasta "tulkkaamaan" kellekään vieraallekaan aikuiselle (paitsi puhelimessa välillä..).

Ihanaa, että näitä uusia taitoja saa nyt kertoa tuosta isommastakin, blogi kun on niin paljon keskittynyt pienempään. Joonasta kerrottakoon vielä sen verran lisää, että meillä on alkanut ihan jäätävän kamala uusi uhmakausi... Päivittäin väännetään jostain. Joona on alkanut purkaa myös fyysisesti aggressioitaan, joten jäähypenkkiä on kulutettu, sillä meidän perheessä on ehdoton nollatoleranssi väkivaltaan. Jäähylle toki voi joutua myös siitä, ettei tottele varoitusta muista tyhmäilyistä (eli jatkuvaa pelleilyä ruokapöydässä tai koko ajan tekemässä jotain kiellettyä muuta). Että kyllä täällä taas ollaan helisemässä! Ensin ajattelin tän liittyvän nyt jotenkin tähän perheen nelihenkisyyden arkeistumiseen, mutta muissakin samanikäisten lasten perheissä on onneksi tätä samaa ilmassa. Toivottavasti tämä nyt kestäisi vähän vähemmän aikaa, kuin se edellinen! Viimeksi Joonalla oli kunnon uhmat päällä 1.5 vuotiaasta vajaaseen kolmeen vuoteen, eikä se kyllä ollut kovin nautinnollista aikaa tehdä asioita... :/

Eikä se tuo tuoreempikaan painos kovin paljon huonommaksi jää tuolla huomionhakuisuudellaan! Edelleen Saana on aika "itkuisa", eikä hirveän pitkiä aikoja viihdy samoissa puuhissa. Tarvii actionia ja tapahtumaa, mieluusti seurailisi elämää seisoma-asennossa! 5kk neuvolassa terkkari yritti testata Saanan päänkannattelua vetämällä selinmakuulla ollutta lasta käsistä ylöspäin. Tarkoitus olisi siis vauvan päätyä about istuma-asentoon, mutta tämä tirriäinen se vaan ponkasee seisomaan :D Ihan ovat eri puusta tässä asiassa tuohon ekaan painokseen verrattuna! Saana on selkeästi motorisesti taitavampi. Joonan kohdalla ei oikeastaan ole sellaista selkeää merkintää, että koska se olisi kierähtänyt selältä vatsalleen... Saanan kohdalla tämä toteutui 4kk iässä, muutama päivä ennen 5kk täyttymistä (eli 30.10.2013)! Hauska yhteensattuma oli, että istuttiin juuri lattialla leikkimässä, kun tyllerö aivan yhtäkkiä kääntyi kyljelleen, alkoi taivuttaa päätään yläkenoon ja päätyi mahalleen (ja minä luulin tämän tapahtumaketjun olleen puhdas vahinko, mutta ei, se toistui illalla vielä monesti!) - vain pienen hetken myöhemmin postilaitoksemme muisti minua tekstiviestillä, jossa mainosti uutta kampanjaansa; senkin hetken kuulemma olisi voinut ikuistaa postikortiksi! Aikamoista suoramainontaa siis!
No enihoo, Saana siis osaa jo oikein hienosti tuon kääntymisen, lisäksi pyörii matolla paikasta toiseen ja kellonviisarina liikkuu. Ryömimistä en oo nähnyt, mutta jotenkin sekin jo luonnistuu, sillä yöllä se ryömii jalkopäästä pää kiinni toiseen laitaan... Joona samanikäisenä oli oppinut istumaan tuetta (mitä Saana ei ihan vielä hanskaa), ja se oli niin vallan onnellinen istujana, että ei paljon muun opettelu kiinnostanut! Se näissä kyllä on aivan presiis yhtäläistä, että noita uusia taitoja ei juurikaan treenailla (lähinnä tuntuvat ärsyyntyvän, jos yrittää treenauttaa) vaan tekevät sitten, kun itse tahtovat ja aika on kypsä. Ne suoritukset sitten ovatkin vallan ihailtavan onnistuneita! Hyvä näin, ehkä vältymme tämänkin lapsen kohdalla suuremmilta havereilta :)

Viisi kuukautta tuli siis mittariin, ja tokihan kävimme myös kellottelemassa tuoreita mittoja. Edelleen tämä perheemme piskuisin on pituudessa piirun plussakäyrillä ja painossa sopusuhtaisuuden ihannekäyrillä. 68.8 senttiä on pituutta ja painoakin jo 8.3 kiloa. Kaikki tosiaan vallan mallillaan, tirppa ei vielä osaa vierastaakaan, joten neuvolareissut sujuu aika hyvin. Mä kyllä toivon, että toi vierastus tulis kuvioihin mieluummin nyt, kuin sitten esim. kahden vanhana...

Saana on myös päässyt syömisen makuun. Härregud, ette uskoisi, miten paljon voi pieneen tyttöön mahtua safkaa! Joona on syönyt samankokoisia annoksia ehkä vuoden vanhana... Tää tyttö tosin ei sit maitoa enää fanita, tissiä ei juuri suostu päivällä syömään, joten pian taitaa olla aika laittaa kokonaan tissit pussiin ja antaa pullosta vaan. Mitään allergiaoireita ei ole onneksi mistään tullut, vaikka aika haipakkaa on menty (silloin vähän yli nelikuisena kun aloitettiin) ja makuja on vaan ruokalistalla vilahdellut. Ehdoton inhokki tähän asti ollut kesäkurpitsa ja aivan taattu suosikki on mango! Tässä järjestyksessään kavalkadi; bataatti, kesäkurpitsa, luumu, maissi (soseena ja naksuina, tosin Saanasta naksut nyt ei ole mitenkään erityisen ihailtavia, syö, jos joku syöttää...), riisi(puurona), mango, päärynä, porkkana, kukkakaali ja tuoreimpana kaurapuuro. Pitäis noi viljat nyt saada haalittua rekisteriin, että sais sit siirryttyä lihoihin... Aika tahtia tässä tosiaan on saanut mennä, mutta mikäs siinä on mennessä, kun mimmi diggaa! Ainoa, mikä saa pakin vähän jumittamaan, on riisipuuro, mutta sekin on tolla luumulla sit aika hyvin tasapainotettavissa. Saana onneksi suostuu syömään kotipolttoisiatekoisiakin, Joonahan ei mamman kokkailuille lämmennyt. Kaupan purkkejakin kyllä tarjoan ihan surutta, en tämän tokankaan kohdalla jaksa reissuun alkaa kotitekoisia roudailemaan ja arpomaan, että kauankos ne nyt säilyis ja missähän sais sit lämmiteltyä jne. Maissia en oo kotona ees tehnyt, pakastemaissi tuntuu hölmöltä kokata ja pakastaa, purkkimaissia ei saa antaa ja tuoretta maissia ei oo ees tainnu kesän jälkeen kaupasta kantautua kotiin... Saakohan sitä ees?

Käytiin myös otattamassa "puolvuotis ja nelivuotis" kuvat vähän etuajassa, kun sattui kohdalle hyvä tarjous. Kas tässä vähän maistiaisia, vaikka voipi olla, että suku ainakin ehtii näitä kuvia ihan painetussakin muodossa vielä mahdollisesti ehkäpä nähdä (ja siksipä maistiaisena se kuvista, mikä ei tule käyttöön myöhemmin) ;)
Kuva: Studio Varasto

Maissia nelikuiselle!

Niin se kääntyi kalenterissa taas uusi kuukaus, ja sen myötä uusi ikä. Saanalla mittarissa jo 4 kuukautta, joten hissukseen oli aika alkaa lapata suusta alas muutakin kuin mölöä!
4kk neuvolassakin käytiin, se olikin ihan lääkärineuvola. Hienosti kaikki oli, joskin mun suureksi yllätykseksi tyttelin pituuskäyrä on niin kamalan maltillinen, että melkein jopa tunsin pettymystä tuon pituudesta! Isoveljensä kun huiteli siellä lähemmäs kolmosen käyriä, niin tää tyttönen pysyttelee karvan verran alle ykkösessä. Onneksi painoakin on roimasti vähempi, sen kanssa tämä tyllerö on sopuisasti nollakäyrällä. Pituus 65cm ja paino 7.3kg - Joona on ollut isompi jo kolmikuisena. Toki vertasin myös omaan ja Tommin neuvolakorttiin näitä lukuja, ja tällä hetkellä näyttää tyttö olevan perheen lyhyin ;) Muutoin Saana on kyllä aika samanoloinen kuin veljensä, eli jäntevyyttä löytyy ja istumista kovasti haluais treenata, mutta kääntymishommat ei kiinnosta pätkääkään! Pikkuhetkisen tipu pysyykin jo istumassa etukenoisesti tuetta, mutta seisominen on tän mimmin bravuuri! Niin napakka on! En tiiä, oisko tuosta seisottamisesta nyt sitten jotain haittaakin vielä, mutta se tuntuu olevan ainoa asento, jossa tämä kärttyilijä on tyytyväinen, joten ollaan otettu se riski...

Saana siis edelleenkin on todella itkuinen. Kyllähän siihen löytyy selityksiä jos toisiakin, aina tuntuu olevan jotain. Joko on rokotuksia, nieluvirusta, flunssaa, mahanpuruja tai mitälie... Yhtenä pahimpana kipuna tuntuu tällä hetkellä olevan suu, alaetuien on niin turvoksissa, että saattaisi sieltä jotain kohta tullakin. Lääkäri muuten vahvisti tirpan poski-ikenessä olevan valkoisen kohouman hampaaksi! Eli poskihampaasta sitten päätti hölmöläinen aloittaa! Taitaa tulla lihansyöjä ;) Tilattiin briteistä jotain kamomillahässäkkää, josko se noihin ienhuutoihin jeesais. Hankala vaan tietää, että missä vaiheessa nyt oikeesti itkut on ikenistä! Ja sitten tosiaan ne kaikki muutkin itkut... välillä tuntuu itkevän ihan tottumustaan tai tylsyyttään, mutta monesti kuitenkin näyttää, että ihan oikeesti johonkin sattuu. Niin suuret ja surkeat silmät saattaa itkun seasta välillä tapittaa :'(

Itkuille ei kuitenkaan ole mitään yksiselitteistä syytä, eikä aiheesta olla terveydenhuollon ammattilaisia sen enempää konsultoitu. Saana kuitenkin nukkuu yönsä ihan uskomattoman hienosti (edelleen sen 10-12h pätkän syömättä), eikä sillä ole mitään iho-oireitakaan. Vaippaan tulee tavaraa, joskin aina vetistä ja välillä hieman vihertävääkin, mutta varmaan ihan normaalin rajoissa nekin. Kyllähän tää itkuisuus aika paljon rajoittaa, kun ei itse sitten tule tuon kanssa niin lähdettyä mihinkään. Ja toisaalta rajoittaa myös parisuhdeaikaa, kun ei tuota kitisijää viitsi oikeen hoitoonkaan jättää.

Itkuista huolimatta aloitettiin kuitenkin soseiden maistelu siis reilun 4kk iässä, 13.10. Aloitettiin bataatilla, jota höyryttelin ison mukulan verran ja soseutin samantien pakkaseenkin annokset. Joona on tätäkin etappia ilolla odottanut ja seurannut, ja siskon ruokinnassa kovasti myötä elänyt! Hassu pieni poika! Joonalle on katettu myös oma pikkukippo soseita kera vauvalusikan ;) Ekat maistelut sujui ihan ok, ei juurikaan irvistellyt tai ihmeitä tuumannut, mutta tokana päivänä ei olis enää maistunut. Bataatin jälkeen maisteltiin kesäkurpitsaa, siitä Saana ei tykännyt sitten alkuunkaan! Lopulta sain sen huijattua syömään sitä vähän, kun sekoittelin sitä bataatin sekaan. Eilen otettin uutena ruokavalioon maissi (tässä äiskää laiskotti, poimin purkit suoraan kaupan hyllyltä, ei tarvitse maissinkuoria sihtailla). Voi että mikä nautinto! Ekasta maistelusta meinasi tulla vain itku, kun Saana olisi ehdottomasti halunnut enempi! En kuitenkaan uskaltanut antaa, mutta illalla annoin jo vähän enempi. Onneksi siitä ei sen suurempia itkuja tai mahanväänteitä seurannut. Tänäänkin tuli ihan itku, kun purkin pohja näkyi, eli lounaaksi mimmi vetäisi puolikkaan pilttipurkillisen! Härregud, miten voi noin pieneen tyttöön mahtuakaan niin paljon!?

Syksyn tullen ulkoilut on alkaneet onneksi tyttelille maistua vaunuissakin, ja ainakin yhdet pidemmät päikkärit se malttaa raittiissa ilmassa nukkua. Välillä jopa hereillä ollen vaunuissa viihtyy leluja katsellen. Autoilu on edelleen hetkittäin pelkkää huutoa, mutta onneksi lähes aina autoon jo nukahtaa - etenkin, kun nopeusmittari ylittää sen 80 km/h! Vauhtimimmi tulossa siis!

Joonankin kuulumisia mieluusti kirjoittelisin, mutta eipä sille juuri ihmeitä kuulu. Kovin rakastavainen se siskoa kohtaan edelleen on, ja ihana näitä tuijotella vierekkäin köllöttelemässä ja käkättelemässä! Päivittäin haluaa siskon syliin, ja hoitoon lähtiessä toteaa, että taitaa tulla siskoa kyllä ikävä. Sukelluskin taas Joonalla starttasi kesätauon jälkeen, ja innolla on siellä käyty. Välillä äidin kanssa, välillä kera iskän ja muutaman kerran on saatu Irina-kummikin matkaan. Harmillisesti toi kesätauko ja kesän aikana vähille jääneet uimareissut kyllä on vähän tolla vaikuttaneet, tarvii taas kuroa kiinni jo keväällä osattuja taitoja.

Syksyn aluksi hoitoon lähdöissä oli välillä vähän hankaluuksia, liekö johtunut siitä, että minä ja Saana jääty kotiin, vai siitä, että hoidossakin on joutunut olemaan "reipas isopoika" kun tullut niin paljon uusia. Myös tunnilla aikaistunut hoitoonlähtö voi vaikuttaa, eli meidän aamu-unisten rytmi on hieman kääntynyt, ja unihiekat karistetaan vapaapäivinäkin jo ihan viimeistään kasin aikoihin silmistä. Päiväunia Joona ei kotona enää suostu ottamaan, mutta hoidossa päivälevolle kuitenkin aina nukahtaa. Joinain kertoina isi on siis vienyt Joonaa hoitoon, ja pojalle tullutkin yhtäkkiä harmi ja yrittänyt vinkua, että tahtoo tulla kotiin. Asiasta on juteltu ja pohdittu, että haluaisiko tuo kuitenkin kokonaan jäädä meidän kanssa kotiin, mutta ei. Iltapäivästä kun ollaan Saanan kanssa isoveikkaa menty hakemaan, niin poikkeuksetta poitsu meidät nähtyään alkaa huutaa "EIIII! EI MENNÄ VIELÄ KOTIIN!" eli kuitenkin siellä viihtyy! Harmitus-aamuinakin homma on nopeasti aina neutralisoitunut, ja jäpikkä lähtenyt innolla leikkeihin, joten voihan tuo yrittää vain pelata tässäkin asiassa jotain valtapeliä? Noh, katsellaan tässä nyt sitten, että miten menee.

 Tällaista tasaisen tylsää arkea meille siis.

Byrokratia.

Täällä rakkaassa kotimaassamme aika moni asia sujuu nykyään näpsäkästi sähköisesti, eikä itse oo ainakaan tarvinnut ihan hirveesti papereita pyöritellä ja asioista taistella. Toki tämä onni kohdallani johtuu siitä, että olen nuori, terve kantaväestöläinen, jolla on ollut onnea sekä opiskelu- että työmaailmassa. Asuntoasioidenkaan kanssa ei ole tarvinnut vääntää ja kaupungilta asuntoja onneksi anoa. Muuttoilmoitukset ja näihin äitiysloma-asioihin liittyvät paperityöt olen saanut näpsäkästi hoidettua sähköisesti.

Lapsen syntymään liittyy kuitenkin hieman byrokratiaa ja paperinpyörittelyäkin, vaikka osa siitä tehdäänkin sähköisesti. Tällä viikolla olen tarponut vakuutusten suossa ja pohtinut, että mihin yhtiöön tyttäremme vakuutus pitäisi laittaa. Veljellään on toisaalla, mutta siellä hinnat noussut ja ei kannata. Muut perheemme vakuutukset ovat sitten sellaisessa yhtiössä, josta päätin tarjouksen pyytää ja sen saatuani olen askarrellut ja jumpannut sen parissa, että mitä oikeasti vakuutukselta tahdon ja mitä oikeasti tarvitsemme.

Jotta saadaan kuitenkin hieman kapuloita tähän liian jouhevasti sujuneeseen uuden ihmiselämän rekisteröintiin, niin onnellisena odottelin kela-kortin saapumista. Ja saapuihan se. Saapui vaan väärillä tiedoilla! Valtiomme oli päättänyt nimetä tyttäremme uudestaan, hän ei olisikaan Saana, kuten olimme päättäneet, vaan nimi oli rekisteröity Saaraksi! APUA! Tuoreen äidin hormonit takasivat sen, että itkua pidätellen asiaa setvittiin... luonnollisesti siihen aikaan illasta en saanut ketään langan päähän ja ehdin jo lietsoa paniikkia aiheesta; entä jos emme saisikaan enää oikaistua tytön nimeä? Voisiko olla niin, että joutuisimme elämään tällä väärällä nimellä, kunnes byrokratian rattaat pyörähtelisivät ja koneisto käsittelisi muutoshakemuksen?! Itkulta onneksi vältyin, vaikka epätoivo olikin syvä... Paniikkinappulaa painettuani sain viestit sekä kelaan että lopulta sähköpostin maistraattiin laitettua, myöhään tiistai-iltana. Keskiviikkona kesken aamuimetyksen soi puhelin, vain n. 15 sekuntia, enkä ehtinyt siihen tissittelyltäni vastaamaan. Numero oli samaa sarjaa kuin olin katsonut maistraatilla olevan, joten ensimmäinen positiivinen yllätys oli siinä; virkamies oli tarttunut asiaan heti aamusta! En ehtinyt soitella takaisin, eikä päivänaikana uutta puhelua tullut. Illalla ehdin viimein tietokoneelle ja tarkistin sähköpostini; laatikossa odotti viesti maistraatista! Kerrankin asia olisi helposti hoidettu; senkun laittaisin tytön tiedot sähköisesti maistraattiin ja erhe olisi korjattu! Tadaa! Niin helppoa!

Tahdoin nyt tämänkin episodin jakaa kanssanne, koska kerrankin joku asia sujui näin näpsäkästi! KIITOS! (PS. Kela vastasi viestiin vasta tänään, torstaina.)

Nimi.

No niinpä niin, en ole tänne ehtinyt sanaakaan rustata, vaikka jo kuukaus sitten lupasin. Uskallankohan antaa saman lupauksen uudestaan?

Kerrotaan nyt sen verran, että arki astui taas elämään ja isimies palasi töihin. Kesällä piti olla kaikenlaista ohjelmaa ja reissua sinne tänne, mutta aika hissukseen lopulta oltiin. Mökkeilyäkin tuli harrastettua aivan luvattoman vähän, ja kaikki lastenkohteet jäi käymättä!

Heinäkuussa käytiin kuitenkin vuosittaisella mökkireissulla ystäväperheen kanssa, joskin aiemmat 2 kesää reissu on osunut juhannukseen. Nyt sattuneesta syystä juhannus tuli vietettyä (joskin tuon saman perheen kanssa) ihan kaupungissa. Perheessä on 2 lasta, 3 ja 2 vuotiaat pojat, joten ihanteellista mökkeilyseuraahan he ovat. Ystäväperheen nuorempi sankari on itseasiassa mun kummilapsikatraani nuorimmainen, ja "vaihtarina" (pitkään pohditun, koska en halunnut ristiinkummittelua aluksi) perheen äidistä tuli meidän tirriäisen kummitäti. Pari yötä vietettiin sateisessa Kärkölässä, ja alkuperäisenä tarkoituksena oli tehdä reissu Puuhamaahan, mutta eihän sitä sateella sinne tehnyt mieli lähteä. Onneksi lapsille löytyi ohjelmaa Lahdesta, kun käytiin tyyppaamassa paikallinen HopLop. Muuten mökkeilyyn kuului lapsilla hiekkakasan valloittamista ja koko poppoolla syömistä. Mä olin niin kiinni tyllerössä, etten oikeastaan tainnut juuri muuta kuin taloushommia ja vauvanhoitoa ehtiä tehdäkään!

Toinen mökkireissu suuntautui mun isin mökille Myrskylään, jossa sielläkin lopulta vietettiin 2 yötä. Alunperin piti olla vain 1 yö, mutta Joonalla oli niin hauskaa puuhata vaarin kanssa, että jäätiin sitten toiseksikin yöksi. Sillä reissulla säät olivatkin vähän mielekkäämmät, joten uimarannalla tuli loikoiltua! Mäkin pääsin silloin vihdoin karistamaan talviturkkini, mutta eipä se kovin nautinnollista tällain imettäjälle tuo viileähkö avovesi oo... :( No pääasia, että ei sentään ihan koko kesä jäänyt uimattomaksi.

Elokuuhun startattiin taasen isin synttäreitä juhlien ihan perheen kesken, tosin suurimmat juhlainnostukset jätettiin tuon Tokan Painoksen ristiäisiin. Vihdoin sitten saatiin tytölle nimi; hänestä tuli Saana Helena. Saana on nimenä ollut mun mieleen aina, ja se oli viiden suosikeissa alusta asti. Melkein kuitenkin luovuin ajatuksesta, koska meidän kesäkuisten mammaryhmässä on eräs äiti, jonka nimi on Saana, ja hänen kanssaan ollaan vietetty nyt enempikin aikaa, niin tuntui hassulta antaa sama nimi kuin jollakulla tutulla. Muut nimet listassa olivat Sanni, Sonja, Venla ja Vilma. Tommin mielestä Saana tuntui hyvältä nimeltä myös, ja lopulta Joona sai päättää Saanan ja Sannin väliltä. Joten Saana tytöstä tuli! Toinen nimi on peruja mun äidiltäni, koska mun mielestä on ihanaa, että molemmilla lapsilla on nimi, joka kulkee suvussa ainakin jollain muullakin läheisellä. Eikä se huono nimikään ole, vaan ihan nätti, mitään kamalaahan en olis suostunut edes harkitsemaan, vaikka kuinka suvussa ois kulkenutkin ;)

Joonalla on alkanut nyt myös päivähoito, ja alkuinnostuksen jälkeen on tullut vähän takapakkia. Tuumailin tuossa hoitajillekin, että noinkohan käy hieman 3.5 vuotiaalle rankaksi olla koko ajan "se isompi" ja joutua kokemaan, että oma paikka pienenä lapsena on nyt viety. Kotona Joona joutuu aivan liikaa jäämään huomioinnissa tokalle sijalle, koska Saanan tarpeet nyt vaan valitettavasti on asetettava pääsääntöisesti etusijalle. Hoidossa taas on aloittanut Joonan omassa ryhmässä vähän nuorempi poika, joka sai Joonan käsinojallisen tuolin ruokailussa ja Joonan vanhan lattiatasoisen sängyn nukkarissa, kun Joona sai siirtyä ryhmästä pois lähteneen isomman pojan penkille ja punkkaan. Aluksi tämä tuntui olevan ihan parasta, mutta nyt on kahtena aamuna ollut jopa hankalaa saada Joona hoitoon lähtemään! Tiistaina (tosin todella huonosti nukutun yön jälkeen) Joona tulikin isin kanssa hoitomatkalta takaisin viettämään kotipäivää ja oli kovin itkuinen; jututtaessani hän väitti, että tuo ryhmän uusi poika häntä olisi lyönyt. Melkein voin vannoa, että Joona valehteli, vaikka ei sitä suostunutkaan myöntämään. Isälleenkin valitti, että jotain sen uuden pojan kanssa nyt hiertää, joten mustasukkaisuus-teoriaa mä sen takia epäilen! Eilinen päivä meni hienosti, mutta taas tänään Joona oli alkanut aamulla itkeä hoitoon mennessä! Siis se sama poika, joka ei heippaa ehtinyt aiemmin sanoa hoitoon viedessä, kun oli niin kiire leikkimään! Onneksi nyt poishakiessa tälläkin viikolla kertonut iloisena olleen kivaa, eikä malttaisi lähteä, mutta kyllä silti hieman ihmetyttää nuo aamut... Kotimatkalla tänään sitten sanoin Joonalle, ettei tuollaista venkoilua katsota, että jos ei halua hoidossa käydä, niin sitten saa jäädä kokonaan kotiin mun ja Saanan kanssa. Sitä se ei kuitenkaan sitten halunnut, vaan haluaa hoitoon kyllä mennä... No, katsotaan katsotaan.

Saana taas on kasvanut hurjasti, reilua senttiä viikossa pituutta taitaa tulla. Meillä ei valitettavasti oo nyt 2kk neuvolaa ollenkaan, joten mittoja on saatu viimeksi kuus viikkoisena! Onneksi ens kuun alussa on jo 3kk neuvola, joten sieltä sitten tietoa. Mä itse yritin mittailla yksi päivä mitalla, niin ilmeisesti pituutta olis noin 62cm ja painoa varmaan jotain reilun viiden kilon luokkaa?? Ruoka-aikaan tää tirppa ainakin on paikalla, siitä todisteena alkanut kasvattaa pikkumichelinejä reisiinsä. Jäntevyyttäkin löytyy, tosin täähän viihtyis lähinnä vaan mahallaan, nukkuukin aina niin (ja annan nukkua, kaikista kätkytkuolemariskeistä olen tietoinen, mutta suurempi riski mun mielestä on huonosti nukkuminen sekä mun että vauvan osalta). Saana on yöunien suhteen samanlainen kuin Joona, yö nukutaan läpeensä, ei viittitä ees syömään herätä. Rytmi on vähän aiemmassa kuin isoveljellä, sillä Saanan kanssa pyritään tekemään iltapesut samaan aikaan kuin Joonankin iltahommat tehdään, eli tuossa kasin-ysin nurkilla. Sitten tissitellään ja otetaan supernälkäiselle mimmille pullosta vähän lisää. Iltaisin Saana itkee tosi paljon, ei se mitään kipuitkua ole, vaan väsymystä ja turhautumista kait... Sydäntäraastavaa se silti on, koska sylissähän sitä on pakko sit vaan pitää. Sylitellen sitten nukahtaa ja omaan sänkyynsä kannetaan. Siellä se nukkuu tyytyväisenä, toisinaan saattaa herätä syömään klo 5-6 aikoihin, joskus nukkuu senkin ohi ja vetelee ihan suosiolla sen 10-12h unta kuuppaan yhteen soittoon. Aamulla kun se herää, niin se vaan syö ja jatkaa sitten uniaan vielä sen 2-4h. Meillä siis alkaa aamupäivät tytön osalta TOSI myöhään, usein vasta puolilta päivin se olis itse valmis uuteen päivään oikeesti! Muutaman kerran oon sopinut jotain menoa niin, että pitäis olla jo esim. klo 11 jossain, ja sen kyllä aina huomaa tytön kiukkuisuudesta päivän aikana. Toisaalta munkin on PAKKO päästä täältä himasta välillä johonkin, joten se kiukkuisuus sitten on siedettävä... Asiaa ei helpota se, että Saana ei voi sietää auton turvakaukaloa tai vaunujaan, vaan niissä huutaa, jos ei satu nukkumaan. Ei kovin nautinnollista matkaseuraa siis! Manducassa Saana kyllä viihtyy, joten usein meillä kantoreppuillaan isoveljeäkin hakemaan.

Hassua valittaa siitä, että Saana itkee, koska eihän se oikeasti kovin montaa tuntia vuorokaudesta edes itke... Toisaalta kun vertaan Ekaan Painokseen, niin täähän itkee jatkuvasti! Ehkä pitäis silti vaan palautella mieleen, että suht helppo tapaushan se tääkin on, vaikka ääntä kyllä lähteekin. Hyvistä yöunista oon kyllä valtavan kiitollinen!

Ja hiljalleen se on kait myönnettävä, että vauvaa ei vaan voi opettaa tuttia syömään. Oon nyt ostanut erilaisia tutteja, ja hitto vie, ei toi lapsi vaan suostu niitä syödä! (Tämä pohjaten siihen, että olen aina hieman naureskellut vanhemmilleni, että miten niin eivät ole saaneet mua opetettua tuttia syömään... no, näemmä sitten näin. Saana onneksi syö pulloa kuitenkin, koska mun maito ei riitä kattamaan kuin ehkä 70-80% tuon tytön tarpeista!)

Rakkaus!

Voi hyvänen aika, miten sitä voikaan rakastaa noita kahta pientä pöllönpoikaa niin paljon!

Molemmilla ollut vissiin aikamoisen huono viikko, kiukkua on tässä tuvassa nähty jo jokaisen naamalla (ja ärrimurreja päässyt suusta itse kultakin). Joona osaa kuitenkin edelleen olla aivan hellyyttävän ihana kertoessaan, kuinka paljon äitiä rakastaakaan, ja tuo pikkutirriäinen osaa osoittaa saman asian vastaamalla niin vietävän suloisesti hymyihin.

Oih <3 br="">
(PS. Mä YRITÄN päästä pian kertomaan kaikesta vähän enempikin. Ehkä viimeistään ristäisten jälkeen, mutta paljastetaan sen verran, että nimi on jo tiedossa! ;))

Vauva-arkea

Huhhei, pian on kuukausi mennyt, enkä ole ehtinyt kirjoitella. Ei tää arki oikeasti niin kovin kiireistä ole, mutta ne hetket, kun olisi ollut aikaa jotain naputella, niin olen kyllä puhtaan itsekkäästi puuhaillut kaikkea muuta. Tässä jo etukäteen ennustelen, että tämänkin postauksen teko tulee kyllä vielä keskeytymään ;)

Vauva on ihana ja suhteellisen helppo, mutta tällä kertaa yritän tosissani panostaa imetykseen. Se tarkoittaa tuntikausien tissittelyitä, mikä tarkoittaa kiukkuista esikoista. Vauva vaan on aivan tosi hidas syömään, eikä tilannetta auta se, että mun meijerit elää jollain puolteholla ja joudutaan antaa lisämaitoja edelleen. Tosin Joonan aikaiseen verrattuna tissit sentään tuottaa jo jotain, eli joitakin imetyskerroista menee jopa niin, ettei tarvitse nousta heti pulloa etsimään!

Mutta palataan vielä vähän tuonne kuukauden takaisiin... synnytyskertomustahan mä en sitten näemmä kunnollisesti koskaan saanut kirjoitetuksi, tuo fb-synnytys toki kertoo tärkeimmät. Vesien meno tuntui kyllä aivan epärealistiselta, koska en koskaan kuvitellut, että niin kävisi mulle! Onneksi mitään jättimäisät tulvaa ei tullut, se olisi ollut vieläkin oudompaa! Vesien menoa edelsi siis uimarantareissu mun "lapsuudenmaisemiin", Siikajärvelle, jossa on aivan ihana pieni ja intiimi ilta-aurinkoa säteilevä rantsu. Siellä ollaan mun lapsuus puljattu, ja samassa rantsussa Joona pääsi ekaa kertaa uimaan, ollessaan silloin vasta reilu puolvuotias. Tärkeä ranta ollut jo aiemmin, ja nyt siitä tuli vielä jollain tavalla spesiaalimpi! Itse en rannalla uskaltanut uida, uittelin vain jalkojani ja vahdin tätä pikkuvesipetoa:

Kotipihassa noustiin autosta ylös, ja silloin tunsin ensimmäisen hulauksen. Määrä ei kuitenkaan ollut niin merkittävä (ja koska tähän loppuraskauteen liittyy erinäisiä vuotoja noin muutenkin), että olisin tästä jotenkin "säikähtänyt". Ajatus lapsivedestä toki kävi mielessä, mutta en Tommillekaan mitään sanonut. Lähdettiin vielä yhdessä iltakävelylle Siwalle, Joona reippaasti pyöräillen ja minä maailman hitaimmin laahustellen. Lisää lorahduksia, ja ajatus alkoi itsellä valjeta, se olisi sitten menoa! Skeptisyyttä siltikin vielä oli, koska viikkoja oli vasta tasan 38! Lähdin kuitenkin kävelyltä kotiin ennen poikia, ja kerroin soittavani Jorviin, josta tosiaan saatiin käsky käydä näytillä. Siinä vaiheessa ei auttanut kuin soitella Joonalle lapsenvahtia, ja onneksi lähellä asuva pikkusiskoni oli käytettävissä. Edellisestä postauksesta selviääkin, että Jorvissa tosiaan vahvistettiin vuoto lapsivedeksi ja alettiin tehdä suunnitelmaa synnytykseen. Mä itse en halunnut käynnistettävän, se olisi ollut jotenkin aivan kamala ajatus, joten olin huojentunut kotiin pääsystä. Jännittävät hetket kuitenkin raksuttivat kellossa!

Vesien tiputtelu alkoi siis sunnuntaina, maanantaina oli mun iskän synttärit. Oltiin sovittu jäätelötreffit, jotka olin alkuunsa jo perumassa omalta osaltani. Olo oli kuitenkin sen verran hyvä, että lähdin matkaan, vaikka supistuksiinkin tuli koko ajan enemmän ja enemmän tuntumaa. Jäätelöt syötiin ja laskettiin jossain vaiheessa lapsenvahti-siskonikin kotiin, vaikka Jorvista oli saatu käsky käynnistykseen tiistaiaamulle. Ajatus oli, että siskoni saisi rauhassa rentoutua kotona, ja haettaisiin hänet vasta myöhemmin illalla meille valmiiksi, mutta olotilat alkoivat käskeä lopulta muuta. Supistuksissa tosiaan alkoi olla voimaa ysiltä, jolloin niitä aloin kellotellakin. Oma olotila oli tuskainen, sillä halusin vain nukkua! Pelkäsin, etten millään voi selvitä synnytyksestä niillä univeloilla! Lastenvahdin tultua jatkettiin kellottelua, ja yritettiin saada unta. Mä en juurikaan saanut silmiäni ummistettua kivuilta, ja puolen yön jälkeen alkoi epätoivo tosissaan hiipiä. Olin varma, että ne aivan liian lyhytkestoiset supistukset eivät riittäisi mihinkään, mutta kivut oli niin älyttömät, että en selviäisi sellaisesta kidutuksesta myöskään kovin pitkään!

Tommi käski mua soittamaan Jorviin, vaikka aluksi vänkäsin vastaan, niin lopulta tartuin puhelimeen. Kipujen kourissa en pystynyt edes puhumaan, eikä Tommi osannut edes vastata hoitsulle, että paljonko viikkoja oli kasassa. Uskoakseni kipujen määrä välittyi puhelimen läpi, ja lupa tulla osastolle heltisi. Tuntui todella absurdilta ja epäuskoiselta, ettei supistuksettomassa tilassa tuntunut juurikaan pahalta, mutta aina supistuksen tullessa olin kuolemankielissä. Pelkäsin automatkaa aivan älyttömästi, vaikka kilometrejä ei tästä sairaalalle tule montakaan. Ehdin jo melkein huokaista, kunnes viimeisessä kaarteessa helvetti repesi ja supistus yltyi yltymistään. Muistan, kuinka Tommi kaarsi sairaalan parkkikselle ja mä revin vyötä ja ovea auki jo vauhdissa - mutta liian myöhään. Muutama kirosana saattoi kaikua sairaalan pihassa sillä hetkellä, kun mä en kivulta kyennyt edes nousta autosta! Tommi-raukka yritti vielä tulla avuksikin, mutta ei siinä auttanut kuin toivoa supistuksen menevän ohi.

Tarkkailupuolella otettiin käyrää, ja tsekattiin kohdunsuun tilannetta. Homman todettiin olevan täydessä käynnissä, joten siirryttiin saliin. Ikinä en ole ollut niin kipeä! Olin aivan varma, että mä kuolen, eikä mulla ollut kovin luottavainen olo siinä muutenkaan. Kätilö oli lainassa Naikkarilta, joten osaston paikat oli hänellekin "oudot" ja tavarat hukassa, ja se loi mulle vielä enempi paniikkia. Kysyin myös, että onhan hän varmasti lukenut mun lääkärin kanssa paria viikkoa aiemmin tekemän suunnitelman, jonka hän kyllä sanoi lukeneensa. Kaikki tuntui menevän kuitenkin aivan persiilleen, ainoa, mikä toteutui oli välilihan leikkaus, mutta eipä se paljon auttanut sekään... Toiveissa oli epiduraalin tai spinaalin tilaaminen hyvissä ajoin, mutta sen laittaminen niissä hirveissä kivuissa kesti jotenkin liian kauan ja kaikenlisäksi siitä ei ehtinyt saada kaikkea hyötyäkään, kun synnytys taas eteni aika vauhdilla. Eppari tosiaan leikattiin, mutta repesin silti, ja hetken aikaa kätilö pelkäsi, että joudutaan taas kursimaan leikkaussalissa. Onneksi siltä kuitenkin vältyttiin... Ponnistusvaihe kesti tällä kertaa jopa 19 min, suureksi osaksi johtuen pitkästä supistusvälistä, ja supistusten tehottomuudesta. Kivut oli aivan älyttömät, ikinä en ole mitään niiin hirveää kokenut! Olisin toivonut voivani liikkua, mutta käytännössä koko sairaalassaoloajan olin kytkettynä johonkin laitteisiin, enkä päässyt liikkumaan - liike olisi ollut ainoa asia, joka niissä supistuksissa olisi edes vähän auttanut :/
Kun vihdoin sain vauvan rinnalle, niin toivoin vain voivani nukahtaa! Rakkaus pientä tyttöä kohtaa syttyi kylläkin heti, mutta jotenkin edeltäneet pari tuntia olivat olleet niin kaaosta, että muistan olleeni aivan pihalla... Hetken lepuuttelun ja tissittelyn jälkeen sain kuitenkin kokea jotain, mitä en Joonan synnytyksessä päässyt kokemaan; horjuville omille jaloille ja suihkuun! Pelottavaahan sekin oli, mutta toisaalta aika voimaannuttavaa, koska Joonan synnytyksen jälkeen meni pari vuorokautta, ennenkuin sain nousta sängystä. Vauva mitattiin ja punnittiin, kapaloitiin ja annettiin isille suukoteltavaksi. Me saatiin vähän aamupalaa syödäksemme, ja pian siirryttiinkin sitten lapsivuodeosastolle.

Tällä kertaa osastolla Tommi ei ollut meidän kanssa hirveän pitkään, vaan se lähti nukkumaan kotiin ja mä toivoin unen vievän myös mut. Vauva tuhisi suloisesti omassa kopassaan ja mä olin niissä adrenaliinirusheissani aivan virkeä! Eka päivä kului vastaillessa miljooniin tekstareihin ja odottaessa, että saisin Joonan ja Tommin vierailulle! Joona oli vauvaa kohtaan heti ensihetkestä alkaen aivan ihana, niin hellä ja rakastava! Mun sydän meinas pakahtua rakkaudesta! Ja mikä ihaninta, voin edelleen näin kuukaus myöhemmin sanoa, että se on samanlainen edelleen. Jos Joona on jossain käynyt, ja me on vauvan kanssa oltu kotona, niin Joonan ensimmäinen kysymys on, että missä vauva!

Me oltiin sairaalassa vauvan kanssa pari päivää, keskiviikkona oisin ehkä jo halunnut kotiin, mutta jotenkin sitä unohtui pyytää, eikä meille sitä ees ehdotettu.. toisaalta sairaalassakin oli ihan hyvä olla, vauva ja minä harjoiteltiin imetystä ja tuskailtiin kuumuutta. Kenguruhoidossa vauva oli paljon, ja tissiä tarjosin jatkuvasti. Siitä huolimatta jouduttiin lisämaitoa ruinaamaan, ja jälleen siihen suhtauduttiin niin nuivasti, että en tarpeeksi ahkerasti sitä pyytänyt... Torstaina kun oli kotiinlähtötarkastus niin selvisi, että vauvan bilirubiniarvot on koholla ihomittauksesta, paino tippunut syntymästä jopa 9.2% ja sydämestä kuului sivuääni! Näistä huolimatta päästiin kotiin, mutta perjantaina piti palata takaisin... se vuorokausi oli kyllä aika kamala, kun olin niin vihainen itselleni, etten ollut vaatinut vauvalle enempi korviketta, vaan yritin muka pärjätä imettämällä. Vauva oli siis kuivahtanut, eikä ihmekään siinä kuumuudessa! Lisämaitoa kun kotona sai, niin huomasi, että paljon paremmin se jaksoi ja äänikin oli erilainen. Perjantain kontrollissa painoa oli tullut hippunen lisää, eli lisämaidottelu tuotti tulosta. Myöskään sivuääntä ei enää kuulunut, lääkäri epäilikin sen johtuneen mahdollisesti siitä kuivahtamisesta. Biliarvot jouduttiin käydä vielä labrassa tsekkaamassa, labratulos oli 230, joka on korkea (ja sen kyllä vauvan keltaisuudesta huomasi) mutta ei vielä niin kova, että oltaisiin takas osastolle jouduttu.

Alkupäivät sujuikin sitten vauvan keltaisuutta "pelätessä" ja tarkkaillessa, mutta ahkeran maidonjuottamisen avulla sekin saatiin kuriin. Maanantaina käytiin ekalla neuvolakäynnillä koko perhe yhdessä, ja saatiin edelleen käsky jatkaa lisämaidottelua. Tässä vaiheessa mulla oli omat maidot vasta nousseet, joten ei ihmekään, että vauva ei pelkällä tissillä pärjännyt! Muutoin vauvalla kuitenkin kaikki hienosti, ja pituutta oli kasvanut hurjasti! Kotona vertailin mimmin ja Joonan neuvolakortteja, ja ihan yhtä hitaasti se Joonankin paino silloin nousi, kun energiat meni pituuskasvuun, joten oma huoli hälveni. Paino saatiin yli syntymämittojen vihdoin kolmessa viikossa.

Loppuun vielä pari kuvaa, ja lisää kuulumisia kun taas ehdin! (Joona lähti tänään mummon ja papan mukana mökille pariks päivää, joten ehkäpä tätä aikaa vielä tässä löytyy ;))

Facebook-synnytys

Rakas pieni tyttäremme on syntynyt, nyt meitä on neljä! Enkä siis todellakaan olisi voinut uskoa, että tyttö päättää tulla näin "aikaisin", viikkoja ehti mittariin kertyä vasta 38+2 ja vielä sairaalasta kotiinpäästyä täällä näytti siltä, että ei tänne ketään vauvaa oo muuttamassa ;)

Haipakkaa on pitänyt, enkä ole ehtinyt päivitellä tänne mitään. Nyt otetaan vahinkoa sen verran takaisin, että jaan kanssanne sen, mitä jaoin synnytyksestä facebookissa kesäkuisten vauvojen odottajien ryhmässä muille. Kyseiset tekstinpätkät on siis kirjattu synnytyksen etenemisestä muille, muiden kirjoittajien kommentit ja nimet poistin heidän yksityisyytensä turvaamiseksi. Siksi siis keskustelumuotoistakin, koska sisältää vastauksiani heille. Tää on tätä nykyaikaa! ;) Samanlaisen olisin voinut julkaista omalla seinälläkin, mutta koska kaverilistalla on monia, joita ei vauvajutut kiinnosta, niin päätin säästää - mutta tältä se facebook-synnytys sitten olisi näyttänyt.


---------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tää on kyl aika koomista... tää raskaus on osoittanut mulle, ettei todellakaan saa sanoa ei koskaan. Se alkoi siitä, etten oikeasti uskonut olevani raskaana raskaustestiä pikaisesti tehdessäni - ja kappas, plussathan pärähti. Seuraavaksi väitin, että minähän en muuten osta vaunuja uutena - ja kas, ostinpa. Ja niistä vaunuistahan maksoin liki tuplasti sen, mitä olin luvannut itselleni. Niin ja niissähän on kääntyvät etupyörät ja vaihdettava vaunukoppa ja ratasistuin - juuri sellaiset ominaisuudet, mitä meille ei IKINÄ tule! Ja ne on VIHREÄT!

 Varmasti monta muutakin EI KOSKAAN juttua tähän raskauteen kuuluu (esim. äitiysavustuksen ottaminen rahana!), mutta nenilleni taisin saada pahiten tänään: noin puoli viideltä mulla lorahti eka setti lapsivettä! Ja muutamat lorahdukset sen jälkeen tullut myös! Jorvissa käytiin homma toteamassa, että juu-u, lapsivettähän se ja otettiin käyrää ja crp. Sain valita, että jäänkö köllöttelee vai tuunko himaan, joten valitsin kotiintulon, aamulla ysiltä pitää olla takaisin. Eli mä en todellakaan ole kestämässä laskettuun aikaan, vaan vauva syntynee nyt sitten 39. viikolla! :O

 Äärimmäisen suuret pahoittelut luottamuksen pettämisestä rakkaat ***, ***, *** sekä muut, joiden kanssa olin luvannut vittuuntua!Tykkää ·  · Älä seuraa julkaisua · 2. kesäkuuta kello 22:53

--

Kiitokset tsempeistä, musta tää on ihan koomista. Ja vaikka tikulla totes lapsivesien menneen, niin silti on aika epätodellinen olo - eihän tää nyt voi ees olla totta!

Mutta katsotaan miten homma tästä nyt siis etenee. Huomenna ois se 3.6. jonka mä jossain vaiheessa sanoin, et kelpais meille!  Se ois siis sekä mun isin että kummisedän synttäripäivä, sedällä tasan 50 mittarissa huomenna, joten aika hieno lahjahan se ois :)
2. kesäkuuta kello 23:20 · Tykkää · 17

--

Noni, nyt vaan Mä en kyllä -lausahduksia viljelee!
Rakkaat ***, pahoittelen mielipahaanne!
Ja kaima ***, niin mäkin vielä tänään tasan 38+0 aattelin, että jaa, 2 vkoa laskettuun, ni, en mä vielä silloin lähde.

***, älä venaa, tuu vaikka huomenna? Eiks meiän pitäny kuorsata yhes?
2. kesäkuuta kello 23:39 · Tykkää · 2

--

No mä en edelleenkään sitä sairaalakassia oo pakannu, nopee heitin vaan laturin, kirjan ja vesien takia vaihtovaatteet (aijoo, ja meikkipussin!) matkaan, vauvan vaatteista valkkasin pikapikaa pienistä nopeesti ehkä kelpaavat, mut luulen, et jos Joona aamulla herää riittävän aikasin, niin aion kyllä katsoa vauvan kotiintulovaatteet.
2. kesäkuuta kello 23:43 · Tykkää · 4

--

Tultiin takas Jorviin, kyllä se synnytys nyt vaan lähenee. Illalla oli kanavaa vielä 1.5cm ja auki pari cm, osastolle tullessa kanava hävinny ja reilu pari cm auki. Nyt pötkötellään ja katotaan mitä tapahtuu, starttaako vai saanko vielä palata kotiin oottaa...
3. kesäkuuta kello 5:42 sovelluksesta mobile · Tykkää · 4

--

 No mutta***, enhän mä synnytäkään vielä

Niin on kyllä täysin päinvastainen synnytys ku Joonaa odottaessa... Vauva riehuu ja potkii käyrällä, Joona lahnas vaan. Nyt on oltu sairaalassa jo yli sen ajan ku Joonasta ennen ekaa ihokontaktia, nyt vielä n. 7cm avauduttava - tuskaa! Supistusväli vielä puolisen tuntia, Joonan välejä ei koskaan ehditty kellottaa.. Lämpötyynyllä päästiin tähän asti, mutta äsken sain jonkun kipupiikin reiteen, kun en oo nukkunu ja supistus tulee aina pilaa hyvän yrityksen.

Täällä taidetaan siis olla vielä PITKÄÄN, ja kukaties joudutaan vielä himaanki
3. kesäkuuta kello 7:40 sovelluksesta mobile · Tykkää

--

 Still nothing, sain nukuttua edellisestä viestistä tähän muutamalla siedettävissä olevalla supistuksella. Mies parka vasta nukahti (saatiin tuplasänky täält lepohuoneista) mut pakko kai se on kohta herättää ja pyytää kätilö tilanteen tarkastukseen..

***, kotiin odottelu mun ymmärtääkseni on mahdollisuus, jos tulehdusarvot ok, mut joudutaan siis sit kuitenki tulla viel takas käyrille ja tsekkiin - tämä siis johtuen mm. siitä, että mä en halua käynnistystä ku ihan vasta "pakon" edessä!
3. kesäkuuta kello 10:05 sovelluksesta mobile · Tykkää

--

Kotiin tosiaan laskivat, crp 10 ja käyrä ok (paitsi mun v-käyrä) ja puol viideltä takas, jolloin tehdään päätös käynnistyksestä joko vielä yötä vasten tai vasta aamulla, itse toivon aamua.. Supistelut taas taantuneet, kipeää tekee mut aivan liian lyhyitä ja harvaa..

Näemmä tää kompensoi kestollaan nyt sit näitä aiempia viikkoja, aivan tosi raivostuttavaa!

Kiitos naiset myötäelämisestä, palaan taas tilannekatsausteni kanssa
3. kesäkuuta kello 13:15 sovelluksesta mobile · Tykkää · 7

--


Käytiin käyrillä ja kas kummaa, täällä mä taas olen kotona  Tulehdusarvoissa ei muutosta, lapsivettä lirkkii tyyliin ruokalusikallisia kerrallaan ja limaa sit senki eestä. En halunnut jäädä turhaan Jorviin pötköttelee, vaan tulin miehen matkassa kotiin.
Aamukasiin saakka on aikaa homman käynnistyä itsekseen, ja jos ei, niin joudun sen käynnistyksen vaan vastaanottamaan  En haluis!
Portaita könytty ja lenksaa vedetty, en saa enää ees supistuksia aikaan vaan sellasta helvetin kipeetä paineentunnetta tonne kellariin ja taas vaan sitä samaa häpyluun halkeamiskipua...

Kiukuttaa ja tuskastuttaa, aivan erilaista kuin Joonaa maailmaan pusatessa. Alkaa oikeesti usko omaan kroppaanki loppua, miten on mahdollista, että nää oikeesti voi mennä näin täysin eri tavalla? Tosin edelleenhän on mahdollisuudet, että sit ku homma lähtee kunnon starttiin, niin kaikki eteneekin ihan yhtä nopeesti, koska oltiinhan Joonastakin samat saamarin pari senttiä auki ja kaulattomia viikkotolkulla ja sit rysähti.

Eli tilanneraportti tältä erää tässä, katsotaan mitä seuraavaksi!
3. kesäkuuta kello 19:09 · Tykkää

--

No mä kans tuolta Jorvista lähtiessä nauroin, että periaatteessahan tää tilanne on sama ku Joonasta; yhden vrk aikana useampi käynti Jorvissa ja sit päätös; jäätkö osastolle oottaa vai meetkö kotiin, mut aamulla käynnistetään! Ja siitä kätilön lauseesta kesti se huimat 4h kun eka nappula oli tissillä
Eli kiitos ei, en halua kokea samaa ku ***!
3. kesäkuuta kello 19:25 · Tykkää · 1

--

 Tilannekatsaus, aloin kirjoittamaan supistuksia ylös klo 21.11, sitä ennen jo tuli useampi säännöllinen ehkä 10-15min välein. Nyt listalla supistukset aika liki 10min välein (heittoa 8-13min), väliajat on ihan ok olla, mutta supistus sattuu aivan saatanasti alavatsalla, joskin kohtu ei työskentele kyllä mun mielestä niin tehokkaana kuin ehkä ois syytä, hmm! Vähän jo kiroilututtaa ja laulattaa, mutta yritetään nyt sinnitellä ja katella vielä hetki, apinavahti kyllä tuli jo haettua yöksi meille, jos lähdetään ennen aamua.

Älkäähän venäyttäkö peukkujanne siellä, vielähän tässä voi kestää! 
3. kesäkuuta kello 22:57 · Tykkää · 2

--

Älä sano, alkaa välit taas hiipua. Voi venäjän kevät! Alan olla hieman ärrimurri
3. kesäkuuta kello 23:12 · Tykkää

--

Särkylääkkeet otettu, ja seuraavaksi toivottavasti untakin kuuppaan vielä! Tosin oon koko päivän omasta mielestä vaan nukkunu, ku sen kipupiikin jälkeen menty aivan sumussa  (Se oli kyllä hyvää kamaa! Oon kuulemma saanu viimekski samaa ;))
3. kesäkuuta kello 23:28 · Tykkää · 3

--

Tyttö syntyi viideltä pitkän koettelemuksen päätteeksi!
4. kesäkuuta kello 7:29 sovelluksesta mobile · Tykkää · 32

--

Eli ysiltä aloin kellotella, välillä hiipui ja piteni, taisin torkahtaakin. Joskus yhdeltä iski epätoivo, itkin väsyä ja kipuja, soitto Jorviin ja heltis lupa tulla. Kahdelta otettiin käyrää eka, kaikki ok ja taas crp, supistukset oli tosi kovia mutta hirmu lyhyitä.. Kätilö tutki ja totes, että edelleen vaan 3cm auki, mutta alapooli (=kohdunsuun kohdalta sikiöpussi ja lapsivedet) pullottaa, eli ne voitais puhkasta vielä ja saada homma täysillä käyntiin. Nopeastihan sit taas edettiin loput, anestesialekuri tilattiin ja kalvot puhkaistiin, kivut yltyi vielä enempi (en ois uskonu sen olevan mahdollista!).

Epiduraalin taisin saada neljältä, laittaminen sattui ja kesti ihan sika kauan, etenki ku podin kipeitä suppareita ilman lääkitystä (ilokaasua kätilö lähes pakotti kokeilee, mut ei apua)
Ponnistelut alkoi siis helvetillisten kipujen kanssa 4.50, eppari sovittiin leikattavaksi. Tyttö syntyi lopulta 19min ponnistelulla, epparista huolimatta repesin ja hetken pelättiin että yhtä pahasti, mutta se osoittautui harhaks ja tikit laitettiin ihan vaan salissa. Istukan tulo kesti ja kesti, 20 min... Imetys takkuaa, mutta opetellaan yhdessä homma kuosiin!

Mulls oli muuten kätilönä Naikkarille kuuluva kätilö, loi lisää jännää ku tavaroiden paikat oli hakuses jne
4. kesäkuuta kello 9:47 sovelluksesta mobile · Tykkää · 3

--

Kiitos kaikille onnitteluista, ihania myötäeläjiä täällä 
Mitat lähes identtiset kuin veljellään, eli tyttö 50cm ja 3735g, Joona oli 51/3745
Neiti ei oo tissifani, mutta sylifani on <3 br="">4. kesäkuuta kello 13:35 sovelluksesta mobile · Tykkää · 21

Check-up Jorvissa, 36+1

Terkkuja Jorvista, ihan suunnitellulta käynniltä, eli jatkakaa hengittämistä lukiessa! ;)

 Tapasin aivan ihanaa lääkäriä, jonka kanssa juteltiin mun kellarin tilanteesta. Arpikudos hymenrenkaan ("immenkalvonrenkaan") ympärillä edelleen tosi tiukka ja arka, joten edelleen tiedossa helvetin tuskallinen synnytys. Kudokset ja lihaksisto kuitenkin ennallaan, eli edelleenkään ei syytä sektioon, kerran itse sitä en todellakaan tahdo! JEEE!! Keskusteltiin pitkään käynnistämismahdollisuudesta, mutta edelleen mä olen sitä mieltä, että ei käynnistetä, joten tämä kirjattiin ylös (muutoin käynnistys ois ollut jo 3 vkon päästä, jaiks!). Kirjattiin myös mun tiedostoihin erityistoiveet, että spinaali/epiduraali annetaan "viivyttelemättä", ja mun nopean synnytyksen vuoks saan käydä vaikka ekojen säännöllisten supistusten jälkeen kontrolleissa katsomassa, että homma ei ole käynnistynyt. Keskustelun tuloksena myös, että eppari leikataan "herkästi", jotta vältytään yhtä pahoilta repeämiltä.

 Lisäksi lupasi, että jos tahdon, niin eivät enää käännyttäisi, jos merkkejä synnytyksen (mahdollisesta) alkamisesta on, vaan oman harkintani mukaan saan ootella homman käynnistymään myös sairaalassa. Lisäksi suunniteltu, että mun jälkitarkastus tullaan tekemään Jorvissa, jotta saadaan tarvittaessa sovittua korjausleikkaus, jos arpikudosta edelleen ei-toivottuihin paikkoihin jäänyt.

 Jorvissa synnytystä suunnitteleville myös sellainen ilouutinen, että vaikka väistötilanne onkin, niin todennäköisyys, että Jorvissa tulisi sulku, on kuulemma todella pieni, eli todennäköisimmin sulkuja tulis olemaan vain Kättärillä! JEE!

 Vauva voi oikein mallikkaasti, pää ja reidet vastas aika tarkalleen menossa olevia viikkoja (tänään siis 36+1) ja painoarvio käsin n. 3kg ja ultrassa 3195g eli sellasta himpun päälle keskikäyräistä vauvaa ootellaan, eli noin nelikiloinen (isoveljeä siis snadisti isompi kylläkin) pötkäle siellä majailee. Edelleenkään sukupuolta ei saatu satavarmaksi näkyviin, mutta hieman todennäköisemmältä se tyttö näyttää, eli edelleen MINÄ sanoisin, että tyttö se on!
 Raivotarjonta täydellinen ja asettunut kauniisti valmiina kiinnittymään. Kohdunsuun tilannetta ei päässyt kunnolla katsomaan, koska alatutkimus tekee niin kipeää ja kohdunkaula todella takana, eli tämäkin viestittäisi siitä, ettei synnytys kovin lähellä tosiaan vielä ole :D

Nyt sitten vaan ootellaan, päivä kerrallaan. Tuskastahan tää elämä alkaa olla, mutta onneks kaikki on sinänsä aikas valmiina, että joutaahan tässä kait ootellakin ;)
Tärkeimmän äitiyslomahomman mä sainkin suoritettua viime viikon keskiviikkona, eli vuosi sitten aloittamani autokoulun siihen pisteeseen, että INSSI MENI LÄPI! Hullu ajatus, että mä voisin napata tosta autonavaimet ja lähteä pörräämään! :O

Neuvola 34+2

Joskos sitä neuvolakuulumisia taasen päiviteltäis!

Käytiin mahan kanssa neuvolassa, ja eipä noi kovin ihmeellisiä reissuja sinänsä nyt oo. Hemoglobiinia ei mitattu, liekö unohdettu muita höpistessä, mutta en mä jaksa uskoa sen kovin alhainen olevan. Verenpaineita se mun neuvolantäti aina haluaa mitata sillä aataminaikaisella metodilla, ja nyt saikin tosi suuria lukemia jälleen kerran; joku 139/90 luokkaa, eli aivan kohollaan olis sen mukaan! Jostain syystä toi aataminaikainen keino aina tuottaa mulle tollaset suuremmat paineet, joten tätinen kävi hakemassa digimittarin ja otettiin uusiks. Ja edelleen mittari sanoi, että 136/86! Siinä vaiheessa rupes kyllä omatkin ajatukset jo juoksentelemaan, että apua, mitähän nyt... mitään muita raskausmyrkytyksen oireita ei kuitenkaan oo tai ole ollut, joten kävin muiden mittausten jälkeen sitten hetken lepuuttelemassa ja ottamassa paineet itekseni. Maha kasvaa edelleen omalla yläkäyrän yläpuolellaan tasaisesti, sf-mitta tänään jo 35cm! Ihan hullua, kun Joonasta mitat oli keskikäyräntuntumassa. Tää kuitenkin on selkeesti niin eri asennossa tuolla, että tusknpa mitään jättivauvaa tuo hurjan tieteellinen sf-mitta enteilis ;) Parin viikon päästä on kuitenkin äippäpolilla lääkäri, joka ultrannee, kun tehdään synnytystapa-arviota repeämästä johtuen, niin silloinhan sen sitten näkee. Dopplerille saatiin tasaisesti piirtyvää jumputusta sykkein 120-140, kunnes se hetken päästä pompsahtikin iloisesti sinne 150 lukemiin, eli vauvalla kaikki hyvin! Kävin vielä mittaamassa lepohuoneessa paineet itekseni, ja päästiinkin "normituloksiin" eli 107/80 (jotka tässä raskaudessa taas jo alhaiset!) merkattiin lopulta korttiin. Taidan jatkossakin käydä neuvolassa ihan itsekseni vaan tsekkaamassa paineet ennen tädin luo menoa ;)

Seuraavaksi siis Jorvissa lääkäriaika 20.5. ja seuraava neuvola vasta 6.6. ja silloin vauva oiskin jo täysaikainen! Ihana neuvolantäti kysyi, että toivotaanko, että joko en saapuisi paikalle ollenkaan tai tulisinkin jo vauvan kanssa! Hih, sehän tosiaan sopis mulle oikein hyvin!

Vauva on edelleen oma levoton ja liikkuvainen itsensä, mulla on jopa ihan mustelma vasemmassa kyljessä, kun Mini tuolla monotellut. Tukala on olo, mutta vesimeloni haarovälissä ei selkeesti oo vielä ees pahimmillaan, koska kävely ei tunnu enää ihan niin kamalalta kuin mitä se oli pari kuukautta sitten. Sääli, sillä tämähän taitaa tarkoittaa sitä, ettei tämäkään vauva tuolta olisi vahingossakaan tulossa yhtään sen aiemmin! Mun mielestä se ois ollut vaikka oikein kiva "synttäriylläri" mun iskälle, eli vaarilleen, että ois samana päivänä (3.6.) syntynyt, mutta taitaa se kuitenkin tähdätä enon, isin ja isoveljen nimppareihin eli 24.6. Eilen sanoinkin yhelle kaverille, että jos se on poika ja syntyy 24.6. niin sille on varmaan pakko antaa nimeksi Johannes!

Liitetään vielä tuorein masupallokuva, joka tosin jo yli viikon vanha. Kuvan ottohetkellä päiviä laskettuun tasan 50!

Lomalomalomaloomaa

Noniin, niin se sitten eteni tää homma siihen pisteeseen, että mä sain pakata tarvikkeet työpöydän laatikosta matskukaappeihin ja keräillä henkilökohtaiset romppeeni läjään muutoinkin... nyyh. Eka vähän kesälomapäiviä ja 13.5. alkaen olen äitiyslomalainen! Ihanat työkaverit osti mulle Juhlaleivonnaiset -opuksen, lisäksi sain suklaata. Suklaata sain toiselta tiimiltäni myös viime viikolla heidän kanssaan läksiäiskahveja nauttiessa. Itku on meinannut päästä monta kertaa, mutta jotenkin siltä on vältytty, ehkä illalla peiton alle kömpiessä en enää pysty pidätellä!
Viimeisen päiväni kunniaksi sain myös taikuriesityksen! Erään työkaverin avomies on eräs suht kuuluisa taikuri, joten mulle oli tilattu hieno show! Hih, on kyllä uskomatonta katsoa tollasta esitystä sieltä lähietäisyydeltä! Upeaa!

Vielä olisin mieluusti jatkanut, koska nyt ajatus siitä, että tässä on se 1-2kk pelkkää lorvimista edessä, niin se ei kuulosta missään määrin nautinnolliselta. Onneks hommia on varailtu tälle ajalle, joten jos vaikka kaapin kerrallaan putsailis.. ja sitten nuo ikkunat ja verhot ja lattiat ja... viimeiset vauvaostoksetkin toki vielä olis eessä, eli nekin sitten.

Vappuaattokin olis tänään, sen huomaa lähinnä pihalla nurkan takana ravaavista teineistä. Jollain taitaa olla bileet, ja noi mussukat juoksee tonne nurkan taakse tupakalle - kuitenkin alkoholia käytetään ihan avoimesti? Josko kuitenkin olisivat täysikäisiä, mutta kielletty uusien partsilasien takia parvekkeella polttamasta? Kas, näin täti-ihminen musta on sitten tullut ;) Aamulla komensin jotain yläasteikäisiä junassa, kun repivät lehtiä silpuksi ja heittelivät karkkeja ympäriinsä. Ärähdin, että nyt jumaliste ne namit napoihin tai pysykööt pussissa!

Me saadaan huomenna vappuvieraita, joten tänään vaan himmaillaan ja herkutellaan pinaattiletuilla. Kerroinkohan, että mulla oli yllättäen hemoglobiini noussut sieltä 118 mitatusta takas 140:n? Liekö noilla pinaattiletuilla ollut osuutta, on meinaan syöty niitä tosi usein. Aivan superherkkua, sekä äiskän että herra Apinan mielestä! Huomenna sitten vedetään ranskalaisia, lihapullia, nakkeja ja munkkeja niin että napa raikuu!

Sellaista tänne. Olotiloissa ei oo muutoksia, kolottaa ja ketuttaa, joten vauva voinee hyvin! Liikkeet alkaneet olla niin kokonaisvaltaisia, että koko kumpu taas heiluu... aivan yhtä hullun ja huumaavan näköistä kuin silloin esikoistakin odottaessa!