Lähde: www.vau.fi
torstai 27. joulukuuta 2012
tiistai 25. joulukuuta 2012
Siirappia
Huh, mun statuspäivitykset facebookissa on yhtä siirappia, kuten myös kaikki muu, mitä sosiaalisessa mediassa oon tässä viime aikoina lausunut... ne varmaan kertois kaiken tarpeellisen meidän joulusta, joten kas tässä, olkaa hyvät (mulla on nyt kiire tuhota tota konvehtirasiaa, koska Tommi meni saunaan ja en voi kirjoittaa ja ahmia suklaata kaksin käsin samaan aikaan):
Sunnuntailta:
""Helin leipä" vuoissa turpoamassa, kympiltä täällä tuoksuu tuore maalaisleipä. Mutta maistella ei saa, ei vielä, vasta huomenna! ;)" (Tosin leipä turpoili yli vuoan reunojen, aiheuttaen kamalan sekasotkun keittiön työpöydille, ja lopulta se meni kärähtämäänkin vielä uunissa. Kun sen parin millin kerroksen kuori pois leivän pinnalta, niin maku oli taivaallisen ihana, kuin suunniteltu graavikalan höysteeksi! <3 br="br">
"SIIRAPPIVAROITUS!
3v sitten itkin katkerasti, ettei meidän "tuskin itsenäisyyspäivää yhtenä kappaleena näet" vauva ollut vielä syntynyt ja spoilasi mun Jouluksi kotiin -projektin. Kidutin itseäni kaikilla joululauluilla pienestä kapaloidusta vauvasta ja äidinrakkaudesta ja kaikesta... Tänä vuonna aaton vastainen yö menee taas hormonihuurujen ja kyynelten vallassa, mutta nyt ne on vaan rakkautta noita kahta elämän tärkeintä miestä kohtaan ja sitten tätä vielä turvassa mahamakkaroiden alla olevaa Miniä kohtaan ♥"
Jouluaatolta:
"♥ perhe! Sekä tää itse valittu että se, mihin on sattunut aikanaan syntymään. Rakkaudentäyteistä jouluyötä muihinkin koteihin! ♥"
Näiden lisäksi olen kertonut muualla netissä meidän joulusta näin:
Lauantai:
"Joona sitten oksens äsken. TOSIN tässä vielä on hyvin suuret saumat, että se johtui pilaantuneesta maidosta, mutta onhan tota yrjötautiakin ollut liikkeellä (tosin tällä viikolla ei mun mielestä oo hoidostakaan enää kukaan sairastunut, mutta mistä sitä tietää, kauanko pöpöt sit voi kiertää?). Joona siis söi kuitenkin reippaasti teiltä kotiinkin tultua, ja leikki ja peuhasi iloisena. Sitten tossa kuuden aikoihin syötiin joulutortut vielä, ja Joona pyys maitoa - mähän en muistanut kaupasta hakea, joten annoin sille kaapista varalla olevan laktoosittoman pillimaidon. Se hörppi sitä vähäsen ja sitten sanoi, että se on pahaa. Katsoin tyhmä vasta siinä vaiheessa sen päivämäärän, joka oli marraskuun puolvälissä ollut jo :S Kaadoin sen viemäriin, vähän se hais sellaselle "kulahtaneelle" mutta ei ollut kökkeröistä tms, mutta pilaantunutta kyllä. Pari tuntia myöhemmin sitten piereskeli tuossa, ja sanoi, että vatsaan sattuu. Mä luulin vaan, että maha kovalla, kun yritti käydä veskissäkin ähisemässä, mutta ei tullut mitään. Ja äsken nyt sitten tosiaan tyhjens mahansa tonne sohvalle...
Raukka parka, itkien pyyteli anteeksi, että hän oksens ja sitten säikähti ja oksens lisää ja nyt sohva on sotkussa ja lapsen tukka oksennuksessa ja äiti ja isi joutuu siivoomaan. Voi muru, ei ois millään uskonut, ettei tästä nyt kukaan ole vihainen hänelle
Peittelin sen sänkyynsä, ei kuulemma enää satu mahaan enää, onneksi.
Eli nyt pidetään sormet ristissä, että ois vaan ollut pilaantuneesta maidosta kyse, eikä mikään oikee yrjötauti! "
Sunnuntaiaamuna onneksi sai todeta, että yrjötauti ei todellakaan ollut. Harmi vaan, taudin jälkimainingeissa ei tullut ripulia, vaan superkovana ollut maha. Jouluaattoaamuna mun rakkaudella keittämät joulupuurot ei maistunut Joonalle, pari pientä lusikallista pakotin sen syömään ja ne ulosvirtasi sitten pois (ei ollut kuitenkaan mikään oksennus). Tommi lähti hakemaan apteekista kiireen vilkkaa levolacia, joka onneksi alkoikin aika hyvin vaikuttaa tossa eilisen ja tän päivän aikana... Ei ole ipana vieläkään ihan entisessä ruokailutahdissaan, mutta eiköhän se tuosta tokene! :)
Jouluaattoa vietettiinkin sitten mun äidin luona, jossa paikalla meidän perheen lisäksi mun äiti ja äidinäiti, sekä mun sisarukset. Joulupukki ei nyt kiireiltään ehtinyt paikalle, vaan Joona sai käydä avaamassa ulko-oven todeten, että terassilla odotti kauhea kasa lahjoja!
"Pukin paras tuominen oli tukkirekka, joka sai pienen pojan aivan pähkinöiksi! Se tärisi sitä paperia ympäriltä repiessään ja sitä ekaa kertaa sylissä pitäessää, välillä kun kehotettiin muita paketteja taas avaamaan, niin se aina välillä kävi silittämässä ja kertoi "Tää on se tukkirekka! Tää on se TUKKIREKKAAAAA!!!"
Tukkirekan kanssa se uinahtikin sitten sylikkäin... ja aamulla heräs jo ennen seiskaa, kun oli tullut pissat sänkyyn, sitäkään ei oo tapahtunut pitkään aikaan! Toisaalta on yleensä rajoitettu, et paljonko Joona saa juoda vettä päivässä (se varmaan jois useamman litran, jos sais) ja nyt on annettu juoda sekä vettä että maitoa just niin paljon ku on kyenny. Noh, samapa tuo, oli se onneks sit puolvälissä pissaa herännyt, niin ei ihan koko sänky lainehtinyt.
Mä sain nukkua piiiitkään (heräsin ehkä vartti sitten) ja nyt istun täällä jatkamassa mun graavikalaövereitä Voi rakkaus, miten mä selviän tän loppuraskauden ilman? Olo on kyllä aivan äärettömän onnellinen ja niin siirappisen rakastunut, meillä oli täydellisen ihana joulu <3 p="p">
Tänään vietettiin joulua anoppilassa, ja olihan "pukki käynyt sieltäkin Joonaa etimässä ja jätti osan lahjoista sinne". Jouluruokaa ja perheidylliä sielläkin, tosin kovin pieni poika odotti pääsevänsä kotiin takaisin rakkaan tukkirekkansa luokse! Sellainen joulu tänä vuonna, ensi vuonnahan meitä onkin jo neljä!
Sunnuntailta:
""Helin leipä" vuoissa turpoamassa, kympiltä täällä tuoksuu tuore maalaisleipä. Mutta maistella ei saa, ei vielä, vasta huomenna! ;)" (Tosin leipä turpoili yli vuoan reunojen, aiheuttaen kamalan sekasotkun keittiön työpöydille, ja lopulta se meni kärähtämäänkin vielä uunissa. Kun sen parin millin kerroksen kuori pois leivän pinnalta, niin maku oli taivaallisen ihana, kuin suunniteltu graavikalan höysteeksi! <3 br="br">
"SIIRAPPIVAROITUS!
3v sitten itkin katkerasti, ettei meidän "tuskin itsenäisyyspäivää yhtenä kappaleena näet" vauva ollut vielä syntynyt ja spoilasi mun Jouluksi kotiin -projektin. Kidutin itseäni kaikilla joululauluilla pienestä kapaloidusta vauvasta ja äidinrakkaudesta ja kaikesta... Tänä vuonna aaton vastainen yö menee taas hormonihuurujen ja kyynelten vallassa, mutta nyt ne on vaan rakkautta noita kahta elämän tärkeintä miestä kohtaan ja sitten tätä vielä turvassa mahamakkaroiden alla olevaa Miniä kohtaan ♥"
Jouluaatolta:
"♥ perhe! Sekä tää itse valittu että se, mihin on sattunut aikanaan syntymään. Rakkaudentäyteistä jouluyötä muihinkin koteihin! ♥"
Näiden lisäksi olen kertonut muualla netissä meidän joulusta näin:
Lauantai:
"Joona sitten oksens äsken. TOSIN tässä vielä on hyvin suuret saumat, että se johtui pilaantuneesta maidosta, mutta onhan tota yrjötautiakin ollut liikkeellä (tosin tällä viikolla ei mun mielestä oo hoidostakaan enää kukaan sairastunut, mutta mistä sitä tietää, kauanko pöpöt sit voi kiertää?). Joona siis söi kuitenkin reippaasti teiltä kotiinkin tultua, ja leikki ja peuhasi iloisena. Sitten tossa kuuden aikoihin syötiin joulutortut vielä, ja Joona pyys maitoa - mähän en muistanut kaupasta hakea, joten annoin sille kaapista varalla olevan laktoosittoman pillimaidon. Se hörppi sitä vähäsen ja sitten sanoi, että se on pahaa. Katsoin tyhmä vasta siinä vaiheessa sen päivämäärän, joka oli marraskuun puolvälissä ollut jo :S Kaadoin sen viemäriin, vähän se hais sellaselle "kulahtaneelle" mutta ei ollut kökkeröistä tms, mutta pilaantunutta kyllä. Pari tuntia myöhemmin sitten piereskeli tuossa, ja sanoi, että vatsaan sattuu. Mä luulin vaan, että maha kovalla, kun yritti käydä veskissäkin ähisemässä, mutta ei tullut mitään. Ja äsken nyt sitten tosiaan tyhjens mahansa tonne sohvalle...
Raukka parka, itkien pyyteli anteeksi, että hän oksens ja sitten säikähti ja oksens lisää ja nyt sohva on sotkussa ja lapsen tukka oksennuksessa ja äiti ja isi joutuu siivoomaan. Voi muru, ei ois millään uskonut, ettei tästä nyt kukaan ole vihainen hänelle
Peittelin sen sänkyynsä, ei kuulemma enää satu mahaan enää, onneksi.
Eli nyt pidetään sormet ristissä, että ois vaan ollut pilaantuneesta maidosta kyse, eikä mikään oikee yrjötauti! "
Sunnuntaiaamuna onneksi sai todeta, että yrjötauti ei todellakaan ollut. Harmi vaan, taudin jälkimainingeissa ei tullut ripulia, vaan superkovana ollut maha. Jouluaattoaamuna mun rakkaudella keittämät joulupuurot ei maistunut Joonalle, pari pientä lusikallista pakotin sen syömään ja ne ulosvirtasi sitten pois (ei ollut kuitenkaan mikään oksennus). Tommi lähti hakemaan apteekista kiireen vilkkaa levolacia, joka onneksi alkoikin aika hyvin vaikuttaa tossa eilisen ja tän päivän aikana... Ei ole ipana vieläkään ihan entisessä ruokailutahdissaan, mutta eiköhän se tuosta tokene! :)
Jouluaattoa vietettiinkin sitten mun äidin luona, jossa paikalla meidän perheen lisäksi mun äiti ja äidinäiti, sekä mun sisarukset. Joulupukki ei nyt kiireiltään ehtinyt paikalle, vaan Joona sai käydä avaamassa ulko-oven todeten, että terassilla odotti kauhea kasa lahjoja!
"Pukin paras tuominen oli tukkirekka, joka sai pienen pojan aivan pähkinöiksi! Se tärisi sitä paperia ympäriltä repiessään ja sitä ekaa kertaa sylissä pitäessää, välillä kun kehotettiin muita paketteja taas avaamaan, niin se aina välillä kävi silittämässä ja kertoi "Tää on se tukkirekka! Tää on se TUKKIREKKAAAAA!!!"
Tukkirekan kanssa se uinahtikin sitten sylikkäin... ja aamulla heräs jo ennen seiskaa, kun oli tullut pissat sänkyyn, sitäkään ei oo tapahtunut pitkään aikaan! Toisaalta on yleensä rajoitettu, et paljonko Joona saa juoda vettä päivässä (se varmaan jois useamman litran, jos sais) ja nyt on annettu juoda sekä vettä että maitoa just niin paljon ku on kyenny. Noh, samapa tuo, oli se onneks sit puolvälissä pissaa herännyt, niin ei ihan koko sänky lainehtinyt.
Mä sain nukkua piiiitkään (heräsin ehkä vartti sitten) ja nyt istun täällä jatkamassa mun graavikalaövereitä Voi rakkaus, miten mä selviän tän loppuraskauden ilman? Olo on kyllä aivan äärettömän onnellinen ja niin siirappisen rakastunut, meillä oli täydellisen ihana joulu <3 p="p">
Tänään vietettiin joulua anoppilassa, ja olihan "pukki käynyt sieltäkin Joonaa etimässä ja jätti osan lahjoista sinne". Jouluruokaa ja perheidylliä sielläkin, tosin kovin pieni poika odotti pääsevänsä kotiin takaisin rakkaan tukkirekkansa luokse! Sellainen joulu tänä vuonna, ensi vuonnahan meitä onkin jo neljä!
sunnuntai 23. joulukuuta 2012
1 yö jouluun!
Mä itkeä pillitän täällä nyt jouluradion tunnelmissa... En kestä! Joonaa
odottaessa lauloin niiiiiiiiin katkerana tuota laulua "Tulkoon joulu".
Siinä kun lauletaan äidistä kapaloimassa vauvaa, siitä pienestä vauvasta
ensijoulunsa pyörteissä... Tuo yksi joulu sai muuttaa historian.
Niinpä! Kirpaseehan se "jouluksi kotiin" projektin epäonnistuminen,
edelleen :D
Mutta on se erityinen joulu tämäkin, hiljaa alla rinnan palaa se polte, vauvasta johtuva. Joku vois sitä närästykseksikin kutsua, mutta ei nyt, ei tänä iltana. Tänä iltana se on vaan se pieni Mini, joka siellä aiheuttaa tän kaiken paatostavan Odotuksen - ja ensi jouluna meitä sitten on jo neljä! Täydellinen perhe, ei enää keskeneräinen...
Haettiin vauhtia tähän jouluun vähän eilen sillä, että Joona vuorostaan vetäs sitten yrjötaudit (ja tätä on näemmä ollut liikkeellä tuvassa jos toisessakin! :O). Onneksi ei pojan tauti kestänyt kauaa, mutta sainpa minäkin kokea sen horror-yön, jossa herätään lapsen takia vähintään kerran tunnissa. Pyykkiä tuli, mutta ei mitenkään tuhottomasti, vaan aika hyvin Joona ite oppi "pidättämään" sen verran, että mä sain sangon suun alle. Nyt se on sitten meidänkin Joona "oppinut tekemään oksennusta" ;)
Tänään ollut jo aamuviidestä asti lähes oma itsensä (nukuttiin me siis kasiin, mutta aamuviideltä juotu vesi ei enää tullut ulos, eikä mikään muukaan enää tänää) ja päivä mennyt tunti tunnilta paremmin. Nyt kuudelta se uuvahti ja kuukahti sitten lattialle olkkariin, eikä siitä enää herännyt tähän päivään. Itkuisena sitä pidin hetken sylissä, mutta lopulta se pyysi niin sydäntä riipaisevasti, että saisko mennä jo omaan sänkyyn yöunille. Eipä siinä auttanut kuin äidin käydä pieni vuoteeseen peittelemässä. Toivottavasti aamulla nukkuis ees johonki seiskaan, muuten mä oon varmasti kuollut! Mieskin kääntää rytmiään, joten se tuskin on ipanan kanssa aamusta heräämässä...
Mä paistelen kohta jouluksi maalaisleivät, tosin näyttävät kohoavan vähän turhan tehokkaasti, eli mulla oli liian pienet vuoat.. upsan! Toivottavasti se ei vaikuta makuun.
Lisäksi pitäisi vähän saada JOULUA tänne kotiin, tää päivä meni pyykkituparumbassa, kun en halunnut noita haisevia oksuvaatteita ja lakanoita ja pyyhkeitä nurkkiin pyörimään, joten pesin sitten kuus koneellista päivän aikana pyykkiä (ei toki kaikki oksupyykkiä, vaan KAIKKI tonne nurkkiin kertyneet pyykit). Ei sitten ehtinyt oikein mitään muuta, joten taitaa huomiseksi vielä jäädä aika paljon... Mulla ei oo nyt sellasta kunnon joulufiilistä vielä, en voi millään uskoa, että jo muutaman tunnin päästä herätään jouluaattoon!
Mutta on se erityinen joulu tämäkin, hiljaa alla rinnan palaa se polte, vauvasta johtuva. Joku vois sitä närästykseksikin kutsua, mutta ei nyt, ei tänä iltana. Tänä iltana se on vaan se pieni Mini, joka siellä aiheuttaa tän kaiken paatostavan Odotuksen - ja ensi jouluna meitä sitten on jo neljä! Täydellinen perhe, ei enää keskeneräinen...
Haettiin vauhtia tähän jouluun vähän eilen sillä, että Joona vuorostaan vetäs sitten yrjötaudit (ja tätä on näemmä ollut liikkeellä tuvassa jos toisessakin! :O). Onneksi ei pojan tauti kestänyt kauaa, mutta sainpa minäkin kokea sen horror-yön, jossa herätään lapsen takia vähintään kerran tunnissa. Pyykkiä tuli, mutta ei mitenkään tuhottomasti, vaan aika hyvin Joona ite oppi "pidättämään" sen verran, että mä sain sangon suun alle. Nyt se on sitten meidänkin Joona "oppinut tekemään oksennusta" ;)
Tänään ollut jo aamuviidestä asti lähes oma itsensä (nukuttiin me siis kasiin, mutta aamuviideltä juotu vesi ei enää tullut ulos, eikä mikään muukaan enää tänää) ja päivä mennyt tunti tunnilta paremmin. Nyt kuudelta se uuvahti ja kuukahti sitten lattialle olkkariin, eikä siitä enää herännyt tähän päivään. Itkuisena sitä pidin hetken sylissä, mutta lopulta se pyysi niin sydäntä riipaisevasti, että saisko mennä jo omaan sänkyyn yöunille. Eipä siinä auttanut kuin äidin käydä pieni vuoteeseen peittelemässä. Toivottavasti aamulla nukkuis ees johonki seiskaan, muuten mä oon varmasti kuollut! Mieskin kääntää rytmiään, joten se tuskin on ipanan kanssa aamusta heräämässä...
Mä paistelen kohta jouluksi maalaisleivät, tosin näyttävät kohoavan vähän turhan tehokkaasti, eli mulla oli liian pienet vuoat.. upsan! Toivottavasti se ei vaikuta makuun.
Lisäksi pitäisi vähän saada JOULUA tänne kotiin, tää päivä meni pyykkituparumbassa, kun en halunnut noita haisevia oksuvaatteita ja lakanoita ja pyyhkeitä nurkkiin pyörimään, joten pesin sitten kuus koneellista päivän aikana pyykkiä (ei toki kaikki oksupyykkiä, vaan KAIKKI tonne nurkkiin kertyneet pyykit). Ei sitten ehtinyt oikein mitään muuta, joten taitaa huomiseksi vielä jäädä aika paljon... Mulla ei oo nyt sellasta kunnon joulufiilistä vielä, en voi millään uskoa, että jo muutaman tunnin päästä herätään jouluaattoon!
sunnuntai 9. joulukuuta 2012
Jouluflunssaa
Vai niin, yläpään limakalvot huutaa hoosiannaa ja nenästä tuuppii jotain limaista nestettä. Miten on mahdollista, että minä joka en ole koskaan kipeä, olen kipeänä nyt jo kolmatta tai neljättä kertaa tälle vuodelle?? Aivan käsittämätöntä! Ehkä tää nyt sitten on uskottava, että vastustuskyky ei oo ihan entisellään... Täytyy lähteä hakemaan jotain troppia apteekista, koska ens viikko töissä on tärkeä enkä haluaisi sitä missata.
Mini on alkanut ilmoitella elämästään yhä vahvemmin, noin joka toinen päivä mä tunnen jotain möngerrystä, tai ainakin niin kuvittelen. Nyt on asian suhteen tultu ihan facebook-kaapistakin ulos, eli koko maailma tietää. Paitsi mun äidinäiti, raukkaparka. Mummi on mulle rakas, mutta ei oo vaan ehditty siellä käydä... Nyt äkkiä pian se ajokortti (tammikuun 19. pvä aivan viimeistään, koska sittenhän se lakikin muuttuu!) taskuun, niin ehkä me sitten päästään sinne useammin. Tosin sinne autolla lähteminen kuulostaa aika hirveältä, koska siellä talviaikaan parkkipaikan löytäminen ei oo mikään itsestäänselvyys - enkä voi sanoa nauttivani ajatuksesta taskuparkkeerata sen kapean tien kapeisiin kolosiin tuota meidän maatielaivaa, etenkään kun kokemukset on niistä autokoulun pikkukotteroista.
Joonan kanssa ollaan nyt neljättä päivää kotona, ja jo alkaa riittää. Nahistellaan ja taitaa molempien pärstät alkaa käydä toisen hermoille. Eilen ei lähdetty edes ulos, koska herra Apina oli vaan hankala, ja mulla ei ollu riittävästi voimia taistella sen kanssa. Sitä itseään sitten tosin harmitti sen verran paljon uloslähtemättömyys ja postireissuttomuus, että eiköhän me tänään päästä. Postissa oottavat myös mammahousut! Joonaa odottaessa maha kasvoi jotenkin sen verran maltilla, etten mä edes hankkinut mammahousuja... mutta nyt tuntuu sen verran jättimäiseltä, että pakko se on. Jostain syystä vaan mammahousuissa tulee pian myös pituusrajoite vastaan, sillä lähes jokaisessa niissä on lahkeen sisäpituus 78cm, ja teksti, että näitä on helppo lyhentää! Hoovee, pidentää tartteis! Noh, ehkä noi KAHDEKSANKYMPPIÄ kappaleelta ja hiton pitkän postitusajan takana olleet pökät vastais sitten hintaansa ja selviäisin niillä kaksilla housuilla, mitä raaskin tilata.
Neuvolassakin käytiin perjantaina, ja Joonan jouduin ottamaan assistentiksi. Se meni yllättävän hyvin! En ois uskonut, että tuo ipana antaa mun jutella rauhassa sen terkkarin kanssa, ja leikkii vaan kiltisti lattialla. Sydänääniäkin vähän kuunneltiin, vaikka lähellä oli, että ei saatu kuuluviin... sen verran helläkätisesti se terkkari sillä anturilla tökki, että ei ihmekään, jos ei mitään kuulu. Melkein hihitytti, kun hoitsu pyysi kertomaan, jos hän painaa liian kovasti ja sattuu. Juuei, ei pelkoa. Joona yritti huudella vauvalle ja sen mielestä vauva piereskeli siihen "mikkiin". Noh, josko tää jotenkin konkretisois vauvan tuloa?
Hemoglobiinit edelleen kohdillaan ja verenpainetilanne meinas säikäyttää. Mulla on taas sitä kamalaa pyörrytystä, ja oon tietysti olettanut sen johtuvan matalasta verenpaineesta, eli olen lääkinnyt itseäni sekä suolalla että salmiakilla. Kuitenkin hoitsun mittaillessa niillä "aataminaikaisilla" välineillä verenpainetta, niin se sai ihan älyttömiä lukemia! Huh, paineethan siinä nous kun säikähdin. Lopulta haki vielä digimittarin, jolla sitten lukemiksi saatiin 120/78, eli aivan normaalit, mutta mulle suhteellisen korkeat. Täytyy nyt vielä sinne sokerirasitukseen varata aika, jotta saan selvitettyä, et oisko se siitä kii. Tosin teininähän mä pyörtyilin kanssa, eikä silloin ollu paineissa mitään häikkää... äh, tiiä häntä, mutta ei se kovin kivaa oo. En pysty ees tekee kuperkeikkaa vedessä ilman että tuntuu kuin kuolisin siihen pyörrytykseen ja maailma jää pyörimään. Ei paljoo varmaan tarvii haaveilla menevänsä karuselleihin Joonan kanssa nyt!
Noista paineista vielä mietin tuossa kyllä, että täytyy varmaan kysyä äidiltä, että liikeniskö sen mittari taas lainaan, jotta saisin kotona seurailtua. Lisäks mietin, että voisko tossa olla merkitystä sillä, että just ennnen mittaamista mä sähelsin vaatteideni kanssa ja se mitattiin vasemmasta - vaikka sääntöhän on kait mittaus oikeasta?? Mut kait se terkkari ite tietää, et mitä tekee?
Mini on alkanut ilmoitella elämästään yhä vahvemmin, noin joka toinen päivä mä tunnen jotain möngerrystä, tai ainakin niin kuvittelen. Nyt on asian suhteen tultu ihan facebook-kaapistakin ulos, eli koko maailma tietää. Paitsi mun äidinäiti, raukkaparka. Mummi on mulle rakas, mutta ei oo vaan ehditty siellä käydä... Nyt äkkiä pian se ajokortti (tammikuun 19. pvä aivan viimeistään, koska sittenhän se lakikin muuttuu!) taskuun, niin ehkä me sitten päästään sinne useammin. Tosin sinne autolla lähteminen kuulostaa aika hirveältä, koska siellä talviaikaan parkkipaikan löytäminen ei oo mikään itsestäänselvyys - enkä voi sanoa nauttivani ajatuksesta taskuparkkeerata sen kapean tien kapeisiin kolosiin tuota meidän maatielaivaa, etenkään kun kokemukset on niistä autokoulun pikkukotteroista.
Joonan kanssa ollaan nyt neljättä päivää kotona, ja jo alkaa riittää. Nahistellaan ja taitaa molempien pärstät alkaa käydä toisen hermoille. Eilen ei lähdetty edes ulos, koska herra Apina oli vaan hankala, ja mulla ei ollu riittävästi voimia taistella sen kanssa. Sitä itseään sitten tosin harmitti sen verran paljon uloslähtemättömyys ja postireissuttomuus, että eiköhän me tänään päästä. Postissa oottavat myös mammahousut! Joonaa odottaessa maha kasvoi jotenkin sen verran maltilla, etten mä edes hankkinut mammahousuja... mutta nyt tuntuu sen verran jättimäiseltä, että pakko se on. Jostain syystä vaan mammahousuissa tulee pian myös pituusrajoite vastaan, sillä lähes jokaisessa niissä on lahkeen sisäpituus 78cm, ja teksti, että näitä on helppo lyhentää! Hoovee, pidentää tartteis! Noh, ehkä noi KAHDEKSANKYMPPIÄ kappaleelta ja hiton pitkän postitusajan takana olleet pökät vastais sitten hintaansa ja selviäisin niillä kaksilla housuilla, mitä raaskin tilata.
Neuvolassakin käytiin perjantaina, ja Joonan jouduin ottamaan assistentiksi. Se meni yllättävän hyvin! En ois uskonut, että tuo ipana antaa mun jutella rauhassa sen terkkarin kanssa, ja leikkii vaan kiltisti lattialla. Sydänääniäkin vähän kuunneltiin, vaikka lähellä oli, että ei saatu kuuluviin... sen verran helläkätisesti se terkkari sillä anturilla tökki, että ei ihmekään, jos ei mitään kuulu. Melkein hihitytti, kun hoitsu pyysi kertomaan, jos hän painaa liian kovasti ja sattuu. Juuei, ei pelkoa. Joona yritti huudella vauvalle ja sen mielestä vauva piereskeli siihen "mikkiin". Noh, josko tää jotenkin konkretisois vauvan tuloa?
Hemoglobiinit edelleen kohdillaan ja verenpainetilanne meinas säikäyttää. Mulla on taas sitä kamalaa pyörrytystä, ja oon tietysti olettanut sen johtuvan matalasta verenpaineesta, eli olen lääkinnyt itseäni sekä suolalla että salmiakilla. Kuitenkin hoitsun mittaillessa niillä "aataminaikaisilla" välineillä verenpainetta, niin se sai ihan älyttömiä lukemia! Huh, paineethan siinä nous kun säikähdin. Lopulta haki vielä digimittarin, jolla sitten lukemiksi saatiin 120/78, eli aivan normaalit, mutta mulle suhteellisen korkeat. Täytyy nyt vielä sinne sokerirasitukseen varata aika, jotta saan selvitettyä, et oisko se siitä kii. Tosin teininähän mä pyörtyilin kanssa, eikä silloin ollu paineissa mitään häikkää... äh, tiiä häntä, mutta ei se kovin kivaa oo. En pysty ees tekee kuperkeikkaa vedessä ilman että tuntuu kuin kuolisin siihen pyörrytykseen ja maailma jää pyörimään. Ei paljoo varmaan tarvii haaveilla menevänsä karuselleihin Joonan kanssa nyt!
Noista paineista vielä mietin tuossa kyllä, että täytyy varmaan kysyä äidiltä, että liikeniskö sen mittari taas lainaan, jotta saisin kotona seurailtua. Lisäks mietin, että voisko tossa olla merkitystä sillä, että just ennnen mittaamista mä sähelsin vaatteideni kanssa ja se mitattiin vasemmasta - vaikka sääntöhän on kait mittaus oikeasta?? Mut kait se terkkari ite tietää, et mitä tekee?
tiistai 4. joulukuuta 2012
Kesäsuunnitelmat!
READY??
STEADY???
GOOOOOOOO!!!!
Nyt meillä on ihania uutisia! Tämä kirjaus on tehty alunperin 13.10.
Tein positiivisen raskaustestin 12.10.! Toisaalta tätä on jo meillä odoteltukin, mutta edellisen synnytyksen aikaansaama repeämä on tässä aiheuttanut kaikenlaista päänvaivaa, joten ollaan oltu asiasta aika hissukseen. Oma vauvakuumeilu on välillä menny ihan höperöinniks, ja välillä oon miettinyt, että haluanko mä edes vauvaa, vai haluanko mä vaan kuumeilla sitä kuumeilua... Hullua! Noh, vauva kuitenkin itse on saanut tehdä päätöksensä asiasta, ja nyt hän ilmeisesti olis valmis tulemaan maailmaan. Aika täydellinen ajoitus, sillä allekirjoitin uuden työsopparin 10.10. täysin tietämättömänä tällaisesta käänteestä. (Joskin Kauriina ja tunnollisena työntekijänä soitin sitten perjantaisen plussatestin jälkeen heti maanantaina Pomolle ja lähes itkien kerroin, että apua-apua, mitä me nyt tehdään! :D Onneks niin lähiesimies kuin muutkin ovat olleet vain ihanasti tukena tässä kaikessa. Jonkun mielestä kerroin ehkä "liian aikaisin", mutta mun mielestä se on ollut vaan reilua. Kuitenkin jos ois mennyt kesken, niin varmaankin siinä tapauksessa kuitenkin olisin kertonut todelliset syyt saikkutarpeelle...)
Oon aivan pähkinöinä ja mieli tekis huutaa koko maailmalle. Tämän blogikirjoituksen aion julkaista vasta joskus myöhemmin, nyt vaan haluan kirjoittaa kaiken talteen ja muistiin. Ehkä kirjoitan tätä samaa viestiä useampana päivänä, ja lopulta kun asian voi paljastaa julkisesti, niin silloin läväytän eetteriin nämä fiilikset.
Kävin eilen siis kuuntelemassa Raisa Cacciatoren luentoa, ja viimeistään siellä tulleet omituiset herkkyyskohtaukset ja jo pitkin viikkoa vaivannut kuumelämpöily, rintavarustuksen kipristely, alavatsakivut aivastellessa sekä se ah niin ihana yökötys sai mut laskemaan 1+1. Mulla on tälle vuodelle jotenkin työ- ja hoitokuviot aiheuttanut sen verran stressiä, että kuukautiskierto on mennyt ihan miten sattuu, enkä oo jaksanut siihen kiinnittää sen kummemmin huomiota. Nyt rupesin sitten pohdiskelemaan, että jaa, eipä tainnut syyskuussa ollakaan kuukautisia! Todennäköistä kuitenkin on, että ne on vaan jostain stressitasosta johtuen jääneet pois ja oikeasti ollaan ihan alkuviikoilla tän vauvajutun kanssa, mutta eihän sitä tiedä. Eli pakko selvittää mahdollisimman pian, että mistäs nyt tuulee!
Eilen siis luennon jälkeen kipitin kuuliaisesti apteekkiin testiä ostamaan. Tulin himaan ja päätin tehdä testin nopeasti ennenkuin haen Joonan. Kaikki tietää miten homma menee; pissat tikkuun ja tulosta oottelemaan. Joonasta tehty testi antoi positiivisen tuloksen HETI, ja samoin oon yhden ystävän tukena ollut kerran testiä tekemässä, ja silloin oli sama ilmiö. Ajattelinkin siis vastauksen olevan negatiivinen, koska kontrolliviiva ilmestyi paikalle odotetusti ja testi-kenttään ei positiivisen tuloksen vahvistamaa viirua näkynyt.... tai ei heti, mutta jokusen sekunnin jälkeen siihen alkoi hahmottua ääriviivoja ja olin aivan varma mieleni tekevän tepposia, että kyseessä olisi ns. "haamuviiva" (oikein kovasti raskautta toivovat tällaisia näkevät, tosin joskus nekin sitten vahvistuvat seuraavissa testeissä, eli hcg:tä (raskaushormonia) on vasta liian vähän virtsassa). Haamu kuitenkin tummui ja minuutin päästä oli aivan selkeästi nähtävissä oleva viiva! "APUA! OON RASKAANA! JA TOMMI NUKKUU! JA MUN PITÄÄ LÄHTEÄ HAKEMAAN JOONA HOIDOSTA! APUA! EN MÄ VOI OLLA! MUT HALUAN OLLA, OONHAN?? EIKU HEI EI, MÄHÄN EN SAA TAAS JOULUNA SYÖDÄ GRAAVILOHTA!!!" Tämä oli kutakuinkin se ajatuskulku seuraavien sekuntien aikana. Halusin siis tietysti heti mennä kertomaan Tommille, mutta tiesin sen tarvitsevan unta, joten lähdin hölmön hymy huulillani vaan hakemaan apinaa päikystä... ja samalla teki mieli kuuluttaa KOKO MAAILMALLE, ETTÄ MEILLE TULEE TOINEN VAUVA!
Enpä muistanutkaan, miten raivostuttavan inhottavaa tää alku on, kun haluis vaan varmistusta ja kuuntelee jokaikistä "oiretta" - ja mikä pahempaa, niiden puutetta! Mutta nyt ei tosiaan kuin auta ootella ja pistää tassua ristiin, että meille se vauva tosiaan ensi vuoden alkukesästä sitten saapuisi <3 br="br">
------
17.10.2012
Etominen on saapunut, voi että. Eilen piti mennä yhden asiakkaan hoitokokoukseen Lastenlinnaan ja piiiiiiiitkä bussimatka oli kyllä aivan kamala. Ikinä en oo ollu matkapahoinvoiva, mutta eilenpä sen tosiaan koin sitten kunnolla. Mietin jo, että pitääkö hypätä ulos bussista ja jättää menemättä kokoukseen!
Toinen selkee raskausmerkki tuli matkalla, kun kävelin Manskulta kohti Lastenlinnaa. Mä oon joskus pienenä siellä ollut hoidettavana kroonisten virstatulehdusten takia, mutta itsehän en tästä ajasta tietenkään mitään muista. Mietin vaan, että miltähän se Lastenlinna näyttää ja voi että, siitä on jo se neljännesvuosisata, kun oon siellä viimeks käyny ja apua, jos joskus joudun kokemaan sen kauheuden, että joudutaan Joonan tai Pikkusisaruksen kanssa sairaalaan osastolle ja jättämään lapsi sinne yöksi.... näillä ajatuksilla kävelin ja pillitin sitten, onneksi satoi vettäkin kaatamalla, niin kukaan tuskin on huomannut ;)
Lisäksi sain kuulla yhden rakkaan ystävän olevan ihan samassa tilanteessa kuin me! Toka vauva tulossa, testi tehty pari päivää meidän jälkeen. OOOOOO!! Ihan tosi ihanaa, että saadaan kokea tää yhdessä! Juteltiin myös synnytyssairaaloista, että missä aikoo seuraavan maailmaan saattaa. Mä itse olen syntynyt Naistenklinikalla, ja ennen Joonan syntymää olin luonnollisesti ajatellut sen olevan "ainoa vaihtoehto" jossa oman lapseni haluaisin synnyttää. Toisin kuitenkin kävi, sillä Jorvihan oli meidän vanhasta kämpästä 5 min ajomatkan päässä, joten ei olis ollut järkeä valita muutoin. Tälläkin hetkellä Jorvi on lähempänä, ja siellä oli se vesisynnytyksenmahdollisuus, joten se lienee mun valinta nyttenkin.
Ystäväni kertoi haluavansa Naikkarille, joka valitettavasti onkin sitten rempassa, eli sinne ei pääse. Aikoo siis valita Kätilöopiston, joka taas mulle oli vaihtoehdoista se "Ei ikinä!". En tiedä miksi, mutta joitain juttuja siitä kuullut (paitsi Haikaranpesää kehuttu, mutta sehän kaiketi on perhesynnytysporukoille tarkoitettu, me ei oltu ekasta perhehuoneessa eikä kyllä aika varmasti nyt haluta tästä tokastakaan.) Yritin selittää tätä omaa asennoitumistani, ja mieleen tuli ainoastaan kömpelö lätkävertaus, joten perustelin homman näin "Kättäri on vähän niinkuin HIFK, joten jos en voi valita Jokereita (Naikkari), niin valitsen ennemmin Bluesin (Jorvin)". Itsehän olen nyt äärimmäisen huvittunut tästä vertauksesta, joten kirjattakoot se tänne ylös ;)
Mulla on tän mahailun lisäks vissiin flunssakin iskenyt päälle, joten työpäivä keskeytyi. Aamulla oli jo kamala olo, mutta kymmeneltä olinkin valmis lähtemään töistä kotiin. Jos oon joskus valittanut, että äitiydessä kamalaa on lapsen sairastaminen, niin on tää aika kamalaa tää omakin sairastelu! Joona on tietysti hoidossa, ja mua kammottaa jo valmiiks, että miten mä jaksan tarpoa tässä viluhorkassa tuolla vesisateessa sen kilsan matkan hoitoon, ja tietysti sama matka pitäisi vielä takaisinkin päästä! Jostain syystä tää lämpimän viltin alla loikoilu läppärin hehkuttaessa lämpöään vielä sylissä ois ollut paljon kivempi vaihtoehto... Vaan ei auta, mentävä on (viimeistään tunnin päästä). Huomenna taidan potea huonoa omaatuntoa siitä, että päästän Joonan hoitoon ja sairastelen itse kotona... toisaalta, me maksetaan niistä päivistä ja monesti on pidetty kotona loma-aikaan yms, vaikka maksut juoksiskin, eli ehkä mä yritän työntää pois tän huonon omantunnon. Kaiken lisäksi Joona suuttuu viikonloppuisinkin, kun ei pääse hoitoon, eli ehkä sen on mielekkäämpää olla siellä puuhaamassa kun maata äidin kanssa peiton alla ja ottaa pitkiä nokosia koko päivän!
---
ISÄNPÄIVÄ! Eli kirjoitettu 11.11.2012.
Tänään on se päivä, kun oltiin ajateltu kertoa tämä pieni suuri salaisuus perheillemme. Mun iskällä kuitenkin oli jotkut metsästysseuran kekkerit, joten isänpäivää emme hänen kanssaan nyt sitten vietä. Noh, lukekoot täältä, että olisi salaisuuden saanut kuulla jo aiemmin, mutta oma vikansa, että joutuu vielä odottelemaan ;))
Mun äidille tosin jo kerrottiin, kun se tuli silloin ultrapäivän iltana käymään kylässä. Tulevan tuplamummin reaktio oli kyllä ihana, tosin jouduin kieltää sitä itkemästä, etten ois itkenyt itsekin :D
Ultrassakin käytiin siis kuun vaihteessa, ja siellä se pieni sydänsykkyräinen sykähteli! Ihanaa!! On jo hieman varmempi olo, että ihan oikeesti ja tosissaan toinen vauva tulee, kun sen sydämen nähnyt. Silti päälimmäinen tunne on sellainen epäuskoisuus ja kauhukin - monestikohan oon ehtinyt miettiä, että apua, miten tästä nyt sit muka selvitään! Hassu mieli, ihanku tässä ei ois tätä ehditty ajatella ja toivoa, ja nyt sitten iskee se paniikki :)
Tommin vanhemmille ollaan menossa syömään ja mä lupasin leipoa kakkua. Tai no teen unelmatorttuhalon, kun en vaan yksinkertaisesti oo saanut itsestäni irti alkaa tehdä sokerikakkupohjaa... Olo on edelleen aika kamala, kaikki mahdollinen ällöttää. Saattaa tehdä jotain ihan älyttömästi mieli, mutta otettuani muutaman haukun alkaa tökkiä. Töissä ruokalassa oon kuulemma parikin kertaa venähtänyt aivan valkoiseksi ja työkaverit on kysyneet, että onko kiire vessaan. Inhottavaa kaikenkaikkiaan, kun se syöminen kuitenkin useimmiten tarkoittaisi sitä, että olo tasoittuisi. En kylläkään tiedä, että onko tää olo kamalampi näin vai se, mikä oli Joonaa odottaessa. Silloinhan mä oksensin useita kertoja päivässä, mutta muuten ei etonut. Nyt etoo ihan jatkuvasti, mutta oksennusta ei kuitenkaan tuu kuin lähinnä aamuisin. Joona on tosi kannustava tässä pahoinvoinnissa, kerran se tuijotti lumoutuneena vieressä ja kommentoi "Äiti voitko vielä kerran tehdä sitä oksennusta!" Nauroinkin myöhemmin, et oon mä aika supermami, mun taikavoima on oksennuksen tekeminen...
Öklötysolo on vienyt aika hyvin voimat, joten vähän kauhistuttaa, että miten tästä selvitään. Vielä kun ei oo mahaa eessä, niin silti on aika tuskaista esim. kumarrella leluja lattioilta tai pukea Joonalle ulkovaatteita. Luojan kiitos tuo isoveli on jo sitten niin omatoiminen, että se useimmista asioista (halutessaan) kyllä selviää yksin! Joona muuten ei oo vielä tajunnut vauvantuloa, vaikka vähän siitä sille juteltukin. Eipä tässä onneks vielä oo kiire, ajattelin, että sitten kun alkaa liikkeet tuntua ulospäin, niin sitten aletaan tsempata enempi. Kirjastosta kirjoja ja vauvanuken ostoon, että päästään treenaamaan vauvanhoitoa ;) Onneks Joonaa on aina kehuttu "isovelimäiseksi" ja oon saanut suunnattoman ylpeänä seurata, miten se huomioi pienemmät lapset. Kuitenkin jos mä pidän muita lapsia sylissä, niin sille iskee aikamoinen mustistelu... Noh, aika näyttää. Täytyy vaan toivoa, että sitten vauvaa ihastelemaan tulijat huomiois Joonan ensin, jotta se ei nyt täysin menetä omaa silmäterä-asemaansa :)
-----
23.11.
Tänään pitäisi arvioiden mukaisesti olla rv 10+4. Oon taas höyrähtänyt nettimammailuun ja saanut äärimmäisen ihanan tukijoukon tähän höpsöttelyyn. Ihanaa, koska eihän tätä kukaan muu jaksais, kuin toinen samassa tilassa oleva ;)
Joona on alkanut ylpeänä kertoa, että hänestä tulee isoveli. Voi murunen! Hoidossa tosin kaverit eivät olleet uskoneet, ja oli hoitajat joutuneet puolustamaan Joonaa, että kyllä se ihan totta on. Kavereiden mielestä Joona on liian pieni ollakseen isoveli :D Kaikkea ne lapset keksiikin.
Mulla tänään töissä työkaverit toitottivat, että mä hehkun. Hah, eipä siltä tunnu! Tosin ihanaa on, että en ole KAHTEEN kokonaiseen vuorokauteen oksentanut! Huippua! Tosin tänä aamuna kävin kyllä veskissä kakomassa, mutta mitään ei tullut ulos... Ruoka on onneksi jo maistunut, paitsi hetkittäin tulee aivan totaalinen stoppi. Etenkin töissä se on ihan persuksesta, jos ei ruoka maistu. Käydään syömässä firman henkilöstöravintolassa, ja kun siinä ruoasta maksaa sen 4-6e niin kyllä sen haluaisi saada syötyäkin...
Mutta toivotaan, että tää pahoinvoimattomuus nyt oikeesti ois kantavaa, eikä ois samanlaista menoa kuin Joonaa ootellessa... Muutenkin kyllä alkaa olla sellanen ihana keskiraskausfiilis, eli energiaa taas löytyy! Johan tässä onkin tullut nukuttua se 10-12h vuorokaudesta.
Mun isä ei muuten vieläkään tiedä tulokkaasta, eikä tiedä mun mummitkaan. Voi kun pian heitä tapaisi, että saisi kerrottua tän ja sitten tää ei ois enää niin suuri salaisuus! Oon jo valmiiksi päättänyt facebookkaapistaulostulonkin; statuspäivitykseksi tulee "Paheet elämästä poistettu ja nyt rahat säästöön; ens kesän lomasuunnitelmat punottu!" :)))
Uskomatonta on myös, että mä melkein väittäisin jo hetkittäin tuntevani jotain... liikkeitä? Potkuja? No jotain omituista värinää tuolta kohduntienoilta. Niitä haamupotkuja (jep, tämä on ihan oikea termi!) oon tuntenut Joonan syntymästä lähtien, mutta nää tuntuu erilaisilta... Kuplinta taitais olla kaikista kuvaavin termi, et ehkä se on just nyt sit sitä! Tosin silti tää oireettomuus saa mut pohtimaan, että noinkohan kaikki on hyvin.... että heivaan mielenrauha ja mielikuvitus! ;)
Kohta saakin taas alkaa pohtia kaikkia huonekalujuttuja (tai no, ei oikeestaan oo hirveesti hankintoja, mitä pitäis tehdä..) ja sitten saa alkaa etsiä VAUNUJA! Ensin päätin, että selvitään noilla rattailla, koska nehän selkänojat menee ihan alas asti... mutta kappas, sitten tajusin, ettei niissä oo heittoaisaa, ja onhan se nyt kiva, että vauva saa tuijotella työntäjää. Mut paremmin tuntevat ehkä tietävätkin, että mua ei kyllä OIKEESTI yhtään haittaa päästä tekee vähän vaunushoppailuja, päinvastoin! ;)
Kerrotaan nyt vielä tännekin arvaus, mitä heitin vauvan syntymäpäiviin ja mittoihin:Paino: 3500g / Pituus: 50 cm / Syntymäpäivä: 24.6. / Sukupuoli: tyttö / Synnytyksen kesto: 3h
-----
26.11.2012
12. raskausviikko starttaa! Jos tällä viikolla saadaan ultrasta vielä varmistus sykkivästä sydämestä ja viikkoja vastaavasta sikiöstä, niin sitten tää alkaa olla jo totisinta tota! <3 br="br">
Mulla on yrjöilyt oikeastaan rauhoittuneet nyt. Vielä etoo ja yököttää, mutta pari päivää oli jo tossa välissä ihan tosi hyvä olo! Työkaverit perjantaina kilpaa ihastelivat (toisistaan tietämättömänä) että kuinka mä hehkun raskautta! Luonnollisestihan itsestä ei ollenkaan tuntunut yhtään siltä, vaikka olikin sellanen energinen ja hyvä fiilis :)
Joona tietää vauvasta ja voi miten se onkaan siitä ylpeä! Ja osa lähisuvusta tietää, kaikille kerrottais, kunhan vaan kasvokkain ehtis tavata. Ei sitä oikeen viitti puhelimitse tällaista pöläyttää ;) Sunnuntaina ollaan menossa mun mummille ja ainakin mun veli on tulossa, joten eiköhän se oo silloin kerrottava. Torstaina on jo toinen ultrakin, eli saa taas varmuutta sille, että siellä se vauva turvassa kasvaa ja kehittyy :) Enkä voi kyllä olla ajattelematta sitäkään, että Joonastahan nimenomaan 12. viikolla saatiin tietää sukupuolikin, kun herra Apina oli sitä mieltä, että ainoastaan sitä osuutta itsestään saapi katella :D
Melkein jo väittäisin myös liikkeitä tuntevani! En potkuja, mutta jotain muuta... eikä ne ees tunnu niiltä haamupotkuilta, mistä oon kärsinyt säännöllisen epäsäännöllisesti Joonan syntymän jälkeen. Facebookissa on muut kanssaodottajat jakaneet nyt kuvia vatsoitaan, ja hirmu millasia kumpuja niillä onkaan! Onneks itellä on tota rasvakudosta sen verran paljon eessä, että mahan piilottelu ei tuota mitään ongelmaa ;) Illalla tosin selälleen maatessa sen jo vauvakummuks vois tunnistaa - tai ainakin kädellä tuntea!
Ja sitten... oon täysin taas vaunuhuumassa! Tiedän haluavani Teutoniat, ja ensin meinasin kuolla järkytyksestä, kun ei enää löytynyt Teutonian sivuilta mallia "Mistral P", vaan oli pelkkiä sportti-mistraleita, missä on ne kömpelöt pikkupyörät... Ja Prestige, joka ois toinen mallivaihtoehto, niin ensin näytti, että siihen saa ainoastaan kovia kumipyöriä, ja mä haluan ne ilmakumiset. Yksien itkupotkuraivareiden jälkeen kuitenkin tajusin, että saahan ne renkaat vaihdettua! Viikonlopun vietinkin katsellen sekä uusia että käytettyjä... Ai mitenniin oon ajoissa? Samoin tein päätöksen sijoittaa Manducaan (ja jos joku tän lukevista tietää omissa nurkissaan olevan kyseinen kapistus ylimääräisenä, niin saapi huikata! Ostan mieluusti pois sopuhintaan! ;))
----
4.12.2012
Torstaina käytiin ultrassa, ja todettiin vauvalla olevan kaikki hyvin. Siellä se riehui, pyöri akselinsa ympäri ja oli niiiiiiin valloittavan ihana! Oijooi, ihana ihana vauva!
Joona oli ultrissa täysin erilainen. Sitä sai olla herättelemässä jatkuvasti joko pomppien tai suklaata syöttäen... Kysyinkin Tommilta, että onks se nyt aivan varma, että haluaa jäädä lasten (tai ainakin Minin) kanssa sit kotoilee :D
Vauva on tosiaan myös saanut kutsumanimensä, tai tekonimen, niinkuin moni sanoo... Eli Mini. Välillä se on toki Tyyppi ja Vauvakin, ja toivottavasti tammikuun lopussa päästään kutsumaan sitä Pikkusiskoksi! Tai -veljeksi, koska ihan tottahan se poikavauvakin ois ihana. Mutta itsellä sellainen tuntuma, että tää sais nyt jäädä meidän perheen viimeiseksi, kaksi lasta on huomattavasti näppärämpi kuin kolme... Enkä mä kyl tiedä, et haluanko mä ihan oikeasti enää koskaan lähteä tähän pahoinvointi/pyörrytys/kamalaolo-kuukausiin! Ei oo koskaan ollut raskaus mun parasta aikaa...
Soitettiin Joonan kanssa Vaarillekin tossa viikolla ja kerrottiin uutiset, ja sunnuntaina kerrottiin mun mummille ja veljelle. Ihanan iloisia vastaanottoja niiltäkin suunnilta! Vaikka tuskin tää mikään kovin suuri yllätys kenellekään on... Tämän postauksen kautta tieto todennäköisesti välittyy mun kummiperheelle, mutta älkää loukkaantuko, oisin kyllä kasvokkain kertonut, jos oltaisiin tässä nähty! En vaan enää malta olla paljastamatta tätä salaisuutta! Facebookissa oon vielä vähän ollut hissukseen, mutta hitto kun tekis mieli sielläkin huudella... vähän jo vihjailin, että paheet sivuun ja säästyvät rahat kesäsuunnitelmiin, mutta ei tainnut kukaan siitä kuitenkaan arvata. Ja mun mielestä se oli ihan selkee!
Mutta niin, niskapoimu-ultra käyty, ja kuten ekassakin ultrassa, niin reipas sydän se siellä sykähteli. LA täsmentyi, 16.6.2013 on sitten se virallinen päivä. Aika pitkälti siis juuri se päivä, mitä ite laskeskelinkin, hyvä niin. Tällasta nyt sitten tänne, oi ja voi tätä rakkautta ja ihanuutta ja söpöhömppää!
STEADY???
GOOOOOOOO!!!!
Nyt meillä on ihania uutisia! Tämä kirjaus on tehty alunperin 13.10.
Tein positiivisen raskaustestin 12.10.! Toisaalta tätä on jo meillä odoteltukin, mutta edellisen synnytyksen aikaansaama repeämä on tässä aiheuttanut kaikenlaista päänvaivaa, joten ollaan oltu asiasta aika hissukseen. Oma vauvakuumeilu on välillä menny ihan höperöinniks, ja välillä oon miettinyt, että haluanko mä edes vauvaa, vai haluanko mä vaan kuumeilla sitä kuumeilua... Hullua! Noh, vauva kuitenkin itse on saanut tehdä päätöksensä asiasta, ja nyt hän ilmeisesti olis valmis tulemaan maailmaan. Aika täydellinen ajoitus, sillä allekirjoitin uuden työsopparin 10.10. täysin tietämättömänä tällaisesta käänteestä. (Joskin Kauriina ja tunnollisena työntekijänä soitin sitten perjantaisen plussatestin jälkeen heti maanantaina Pomolle ja lähes itkien kerroin, että apua-apua, mitä me nyt tehdään! :D Onneks niin lähiesimies kuin muutkin ovat olleet vain ihanasti tukena tässä kaikessa. Jonkun mielestä kerroin ehkä "liian aikaisin", mutta mun mielestä se on ollut vaan reilua. Kuitenkin jos ois mennyt kesken, niin varmaankin siinä tapauksessa kuitenkin olisin kertonut todelliset syyt saikkutarpeelle...)
Oon aivan pähkinöinä ja mieli tekis huutaa koko maailmalle. Tämän blogikirjoituksen aion julkaista vasta joskus myöhemmin, nyt vaan haluan kirjoittaa kaiken talteen ja muistiin. Ehkä kirjoitan tätä samaa viestiä useampana päivänä, ja lopulta kun asian voi paljastaa julkisesti, niin silloin läväytän eetteriin nämä fiilikset.
Kävin eilen siis kuuntelemassa Raisa Cacciatoren luentoa, ja viimeistään siellä tulleet omituiset herkkyyskohtaukset ja jo pitkin viikkoa vaivannut kuumelämpöily, rintavarustuksen kipristely, alavatsakivut aivastellessa sekä se ah niin ihana yökötys sai mut laskemaan 1+1. Mulla on tälle vuodelle jotenkin työ- ja hoitokuviot aiheuttanut sen verran stressiä, että kuukautiskierto on mennyt ihan miten sattuu, enkä oo jaksanut siihen kiinnittää sen kummemmin huomiota. Nyt rupesin sitten pohdiskelemaan, että jaa, eipä tainnut syyskuussa ollakaan kuukautisia! Todennäköistä kuitenkin on, että ne on vaan jostain stressitasosta johtuen jääneet pois ja oikeasti ollaan ihan alkuviikoilla tän vauvajutun kanssa, mutta eihän sitä tiedä. Eli pakko selvittää mahdollisimman pian, että mistäs nyt tuulee!
Eilen siis luennon jälkeen kipitin kuuliaisesti apteekkiin testiä ostamaan. Tulin himaan ja päätin tehdä testin nopeasti ennenkuin haen Joonan. Kaikki tietää miten homma menee; pissat tikkuun ja tulosta oottelemaan. Joonasta tehty testi antoi positiivisen tuloksen HETI, ja samoin oon yhden ystävän tukena ollut kerran testiä tekemässä, ja silloin oli sama ilmiö. Ajattelinkin siis vastauksen olevan negatiivinen, koska kontrolliviiva ilmestyi paikalle odotetusti ja testi-kenttään ei positiivisen tuloksen vahvistamaa viirua näkynyt.... tai ei heti, mutta jokusen sekunnin jälkeen siihen alkoi hahmottua ääriviivoja ja olin aivan varma mieleni tekevän tepposia, että kyseessä olisi ns. "haamuviiva" (oikein kovasti raskautta toivovat tällaisia näkevät, tosin joskus nekin sitten vahvistuvat seuraavissa testeissä, eli hcg:tä (raskaushormonia) on vasta liian vähän virtsassa). Haamu kuitenkin tummui ja minuutin päästä oli aivan selkeästi nähtävissä oleva viiva! "APUA! OON RASKAANA! JA TOMMI NUKKUU! JA MUN PITÄÄ LÄHTEÄ HAKEMAAN JOONA HOIDOSTA! APUA! EN MÄ VOI OLLA! MUT HALUAN OLLA, OONHAN?? EIKU HEI EI, MÄHÄN EN SAA TAAS JOULUNA SYÖDÄ GRAAVILOHTA!!!" Tämä oli kutakuinkin se ajatuskulku seuraavien sekuntien aikana. Halusin siis tietysti heti mennä kertomaan Tommille, mutta tiesin sen tarvitsevan unta, joten lähdin hölmön hymy huulillani vaan hakemaan apinaa päikystä... ja samalla teki mieli kuuluttaa KOKO MAAILMALLE, ETTÄ MEILLE TULEE TOINEN VAUVA!
Enpä muistanutkaan, miten raivostuttavan inhottavaa tää alku on, kun haluis vaan varmistusta ja kuuntelee jokaikistä "oiretta" - ja mikä pahempaa, niiden puutetta! Mutta nyt ei tosiaan kuin auta ootella ja pistää tassua ristiin, että meille se vauva tosiaan ensi vuoden alkukesästä sitten saapuisi <3 br="br">
------
17.10.2012
Etominen on saapunut, voi että. Eilen piti mennä yhden asiakkaan hoitokokoukseen Lastenlinnaan ja piiiiiiiitkä bussimatka oli kyllä aivan kamala. Ikinä en oo ollu matkapahoinvoiva, mutta eilenpä sen tosiaan koin sitten kunnolla. Mietin jo, että pitääkö hypätä ulos bussista ja jättää menemättä kokoukseen!
Toinen selkee raskausmerkki tuli matkalla, kun kävelin Manskulta kohti Lastenlinnaa. Mä oon joskus pienenä siellä ollut hoidettavana kroonisten virstatulehdusten takia, mutta itsehän en tästä ajasta tietenkään mitään muista. Mietin vaan, että miltähän se Lastenlinna näyttää ja voi että, siitä on jo se neljännesvuosisata, kun oon siellä viimeks käyny ja apua, jos joskus joudun kokemaan sen kauheuden, että joudutaan Joonan tai Pikkusisaruksen kanssa sairaalaan osastolle ja jättämään lapsi sinne yöksi.... näillä ajatuksilla kävelin ja pillitin sitten, onneksi satoi vettäkin kaatamalla, niin kukaan tuskin on huomannut ;)
Lisäksi sain kuulla yhden rakkaan ystävän olevan ihan samassa tilanteessa kuin me! Toka vauva tulossa, testi tehty pari päivää meidän jälkeen. OOOOOO!! Ihan tosi ihanaa, että saadaan kokea tää yhdessä! Juteltiin myös synnytyssairaaloista, että missä aikoo seuraavan maailmaan saattaa. Mä itse olen syntynyt Naistenklinikalla, ja ennen Joonan syntymää olin luonnollisesti ajatellut sen olevan "ainoa vaihtoehto" jossa oman lapseni haluaisin synnyttää. Toisin kuitenkin kävi, sillä Jorvihan oli meidän vanhasta kämpästä 5 min ajomatkan päässä, joten ei olis ollut järkeä valita muutoin. Tälläkin hetkellä Jorvi on lähempänä, ja siellä oli se vesisynnytyksenmahdollisuus, joten se lienee mun valinta nyttenkin.
Ystäväni kertoi haluavansa Naikkarille, joka valitettavasti onkin sitten rempassa, eli sinne ei pääse. Aikoo siis valita Kätilöopiston, joka taas mulle oli vaihtoehdoista se "Ei ikinä!". En tiedä miksi, mutta joitain juttuja siitä kuullut (paitsi Haikaranpesää kehuttu, mutta sehän kaiketi on perhesynnytysporukoille tarkoitettu, me ei oltu ekasta perhehuoneessa eikä kyllä aika varmasti nyt haluta tästä tokastakaan.) Yritin selittää tätä omaa asennoitumistani, ja mieleen tuli ainoastaan kömpelö lätkävertaus, joten perustelin homman näin "Kättäri on vähän niinkuin HIFK, joten jos en voi valita Jokereita (Naikkari), niin valitsen ennemmin Bluesin (Jorvin)". Itsehän olen nyt äärimmäisen huvittunut tästä vertauksesta, joten kirjattakoot se tänne ylös ;)
Mulla on tän mahailun lisäks vissiin flunssakin iskenyt päälle, joten työpäivä keskeytyi. Aamulla oli jo kamala olo, mutta kymmeneltä olinkin valmis lähtemään töistä kotiin. Jos oon joskus valittanut, että äitiydessä kamalaa on lapsen sairastaminen, niin on tää aika kamalaa tää omakin sairastelu! Joona on tietysti hoidossa, ja mua kammottaa jo valmiiks, että miten mä jaksan tarpoa tässä viluhorkassa tuolla vesisateessa sen kilsan matkan hoitoon, ja tietysti sama matka pitäisi vielä takaisinkin päästä! Jostain syystä tää lämpimän viltin alla loikoilu läppärin hehkuttaessa lämpöään vielä sylissä ois ollut paljon kivempi vaihtoehto... Vaan ei auta, mentävä on (viimeistään tunnin päästä). Huomenna taidan potea huonoa omaatuntoa siitä, että päästän Joonan hoitoon ja sairastelen itse kotona... toisaalta, me maksetaan niistä päivistä ja monesti on pidetty kotona loma-aikaan yms, vaikka maksut juoksiskin, eli ehkä mä yritän työntää pois tän huonon omantunnon. Kaiken lisäksi Joona suuttuu viikonloppuisinkin, kun ei pääse hoitoon, eli ehkä sen on mielekkäämpää olla siellä puuhaamassa kun maata äidin kanssa peiton alla ja ottaa pitkiä nokosia koko päivän!
---
ISÄNPÄIVÄ! Eli kirjoitettu 11.11.2012.
Tänään on se päivä, kun oltiin ajateltu kertoa tämä pieni suuri salaisuus perheillemme. Mun iskällä kuitenkin oli jotkut metsästysseuran kekkerit, joten isänpäivää emme hänen kanssaan nyt sitten vietä. Noh, lukekoot täältä, että olisi salaisuuden saanut kuulla jo aiemmin, mutta oma vikansa, että joutuu vielä odottelemaan ;))
Mun äidille tosin jo kerrottiin, kun se tuli silloin ultrapäivän iltana käymään kylässä. Tulevan tuplamummin reaktio oli kyllä ihana, tosin jouduin kieltää sitä itkemästä, etten ois itkenyt itsekin :D
Ultrassakin käytiin siis kuun vaihteessa, ja siellä se pieni sydänsykkyräinen sykähteli! Ihanaa!! On jo hieman varmempi olo, että ihan oikeesti ja tosissaan toinen vauva tulee, kun sen sydämen nähnyt. Silti päälimmäinen tunne on sellainen epäuskoisuus ja kauhukin - monestikohan oon ehtinyt miettiä, että apua, miten tästä nyt sit muka selvitään! Hassu mieli, ihanku tässä ei ois tätä ehditty ajatella ja toivoa, ja nyt sitten iskee se paniikki :)
Tommin vanhemmille ollaan menossa syömään ja mä lupasin leipoa kakkua. Tai no teen unelmatorttuhalon, kun en vaan yksinkertaisesti oo saanut itsestäni irti alkaa tehdä sokerikakkupohjaa... Olo on edelleen aika kamala, kaikki mahdollinen ällöttää. Saattaa tehdä jotain ihan älyttömästi mieli, mutta otettuani muutaman haukun alkaa tökkiä. Töissä ruokalassa oon kuulemma parikin kertaa venähtänyt aivan valkoiseksi ja työkaverit on kysyneet, että onko kiire vessaan. Inhottavaa kaikenkaikkiaan, kun se syöminen kuitenkin useimmiten tarkoittaisi sitä, että olo tasoittuisi. En kylläkään tiedä, että onko tää olo kamalampi näin vai se, mikä oli Joonaa odottaessa. Silloinhan mä oksensin useita kertoja päivässä, mutta muuten ei etonut. Nyt etoo ihan jatkuvasti, mutta oksennusta ei kuitenkaan tuu kuin lähinnä aamuisin. Joona on tosi kannustava tässä pahoinvoinnissa, kerran se tuijotti lumoutuneena vieressä ja kommentoi "Äiti voitko vielä kerran tehdä sitä oksennusta!" Nauroinkin myöhemmin, et oon mä aika supermami, mun taikavoima on oksennuksen tekeminen...
Öklötysolo on vienyt aika hyvin voimat, joten vähän kauhistuttaa, että miten tästä selvitään. Vielä kun ei oo mahaa eessä, niin silti on aika tuskaista esim. kumarrella leluja lattioilta tai pukea Joonalle ulkovaatteita. Luojan kiitos tuo isoveli on jo sitten niin omatoiminen, että se useimmista asioista (halutessaan) kyllä selviää yksin! Joona muuten ei oo vielä tajunnut vauvantuloa, vaikka vähän siitä sille juteltukin. Eipä tässä onneks vielä oo kiire, ajattelin, että sitten kun alkaa liikkeet tuntua ulospäin, niin sitten aletaan tsempata enempi. Kirjastosta kirjoja ja vauvanuken ostoon, että päästään treenaamaan vauvanhoitoa ;) Onneks Joonaa on aina kehuttu "isovelimäiseksi" ja oon saanut suunnattoman ylpeänä seurata, miten se huomioi pienemmät lapset. Kuitenkin jos mä pidän muita lapsia sylissä, niin sille iskee aikamoinen mustistelu... Noh, aika näyttää. Täytyy vaan toivoa, että sitten vauvaa ihastelemaan tulijat huomiois Joonan ensin, jotta se ei nyt täysin menetä omaa silmäterä-asemaansa :)
-----
23.11.
Tänään pitäisi arvioiden mukaisesti olla rv 10+4. Oon taas höyrähtänyt nettimammailuun ja saanut äärimmäisen ihanan tukijoukon tähän höpsöttelyyn. Ihanaa, koska eihän tätä kukaan muu jaksais, kuin toinen samassa tilassa oleva ;)
Joona on alkanut ylpeänä kertoa, että hänestä tulee isoveli. Voi murunen! Hoidossa tosin kaverit eivät olleet uskoneet, ja oli hoitajat joutuneet puolustamaan Joonaa, että kyllä se ihan totta on. Kavereiden mielestä Joona on liian pieni ollakseen isoveli :D Kaikkea ne lapset keksiikin.
Mulla tänään töissä työkaverit toitottivat, että mä hehkun. Hah, eipä siltä tunnu! Tosin ihanaa on, että en ole KAHTEEN kokonaiseen vuorokauteen oksentanut! Huippua! Tosin tänä aamuna kävin kyllä veskissä kakomassa, mutta mitään ei tullut ulos... Ruoka on onneksi jo maistunut, paitsi hetkittäin tulee aivan totaalinen stoppi. Etenkin töissä se on ihan persuksesta, jos ei ruoka maistu. Käydään syömässä firman henkilöstöravintolassa, ja kun siinä ruoasta maksaa sen 4-6e niin kyllä sen haluaisi saada syötyäkin...
Mutta toivotaan, että tää pahoinvoimattomuus nyt oikeesti ois kantavaa, eikä ois samanlaista menoa kuin Joonaa ootellessa... Muutenkin kyllä alkaa olla sellanen ihana keskiraskausfiilis, eli energiaa taas löytyy! Johan tässä onkin tullut nukuttua se 10-12h vuorokaudesta.
Mun isä ei muuten vieläkään tiedä tulokkaasta, eikä tiedä mun mummitkaan. Voi kun pian heitä tapaisi, että saisi kerrottua tän ja sitten tää ei ois enää niin suuri salaisuus! Oon jo valmiiksi päättänyt facebookkaapistaulostulonkin; statuspäivitykseksi tulee "Paheet elämästä poistettu ja nyt rahat säästöön; ens kesän lomasuunnitelmat punottu!" :)))
Uskomatonta on myös, että mä melkein väittäisin jo hetkittäin tuntevani jotain... liikkeitä? Potkuja? No jotain omituista värinää tuolta kohduntienoilta. Niitä haamupotkuja (jep, tämä on ihan oikea termi!) oon tuntenut Joonan syntymästä lähtien, mutta nää tuntuu erilaisilta... Kuplinta taitais olla kaikista kuvaavin termi, et ehkä se on just nyt sit sitä! Tosin silti tää oireettomuus saa mut pohtimaan, että noinkohan kaikki on hyvin.... että heivaan mielenrauha ja mielikuvitus! ;)
Kohta saakin taas alkaa pohtia kaikkia huonekalujuttuja (tai no, ei oikeestaan oo hirveesti hankintoja, mitä pitäis tehdä..) ja sitten saa alkaa etsiä VAUNUJA! Ensin päätin, että selvitään noilla rattailla, koska nehän selkänojat menee ihan alas asti... mutta kappas, sitten tajusin, ettei niissä oo heittoaisaa, ja onhan se nyt kiva, että vauva saa tuijotella työntäjää. Mut paremmin tuntevat ehkä tietävätkin, että mua ei kyllä OIKEESTI yhtään haittaa päästä tekee vähän vaunushoppailuja, päinvastoin! ;)
Kerrotaan nyt vielä tännekin arvaus, mitä heitin vauvan syntymäpäiviin ja mittoihin:Paino: 3500g / Pituus: 50 cm / Syntymäpäivä: 24.6. / Sukupuoli: tyttö / Synnytyksen kesto: 3h
-----
26.11.2012
12. raskausviikko starttaa! Jos tällä viikolla saadaan ultrasta vielä varmistus sykkivästä sydämestä ja viikkoja vastaavasta sikiöstä, niin sitten tää alkaa olla jo totisinta tota! <3 br="br">
Mulla on yrjöilyt oikeastaan rauhoittuneet nyt. Vielä etoo ja yököttää, mutta pari päivää oli jo tossa välissä ihan tosi hyvä olo! Työkaverit perjantaina kilpaa ihastelivat (toisistaan tietämättömänä) että kuinka mä hehkun raskautta! Luonnollisestihan itsestä ei ollenkaan tuntunut yhtään siltä, vaikka olikin sellanen energinen ja hyvä fiilis :)
Joona tietää vauvasta ja voi miten se onkaan siitä ylpeä! Ja osa lähisuvusta tietää, kaikille kerrottais, kunhan vaan kasvokkain ehtis tavata. Ei sitä oikeen viitti puhelimitse tällaista pöläyttää ;) Sunnuntaina ollaan menossa mun mummille ja ainakin mun veli on tulossa, joten eiköhän se oo silloin kerrottava. Torstaina on jo toinen ultrakin, eli saa taas varmuutta sille, että siellä se vauva turvassa kasvaa ja kehittyy :) Enkä voi kyllä olla ajattelematta sitäkään, että Joonastahan nimenomaan 12. viikolla saatiin tietää sukupuolikin, kun herra Apina oli sitä mieltä, että ainoastaan sitä osuutta itsestään saapi katella :D
Melkein jo väittäisin myös liikkeitä tuntevani! En potkuja, mutta jotain muuta... eikä ne ees tunnu niiltä haamupotkuilta, mistä oon kärsinyt säännöllisen epäsäännöllisesti Joonan syntymän jälkeen. Facebookissa on muut kanssaodottajat jakaneet nyt kuvia vatsoitaan, ja hirmu millasia kumpuja niillä onkaan! Onneks itellä on tota rasvakudosta sen verran paljon eessä, että mahan piilottelu ei tuota mitään ongelmaa ;) Illalla tosin selälleen maatessa sen jo vauvakummuks vois tunnistaa - tai ainakin kädellä tuntea!
Ja sitten... oon täysin taas vaunuhuumassa! Tiedän haluavani Teutoniat, ja ensin meinasin kuolla järkytyksestä, kun ei enää löytynyt Teutonian sivuilta mallia "Mistral P", vaan oli pelkkiä sportti-mistraleita, missä on ne kömpelöt pikkupyörät... Ja Prestige, joka ois toinen mallivaihtoehto, niin ensin näytti, että siihen saa ainoastaan kovia kumipyöriä, ja mä haluan ne ilmakumiset. Yksien itkupotkuraivareiden jälkeen kuitenkin tajusin, että saahan ne renkaat vaihdettua! Viikonlopun vietinkin katsellen sekä uusia että käytettyjä... Ai mitenniin oon ajoissa? Samoin tein päätöksen sijoittaa Manducaan (ja jos joku tän lukevista tietää omissa nurkissaan olevan kyseinen kapistus ylimääräisenä, niin saapi huikata! Ostan mieluusti pois sopuhintaan! ;))
----
4.12.2012
Torstaina käytiin ultrassa, ja todettiin vauvalla olevan kaikki hyvin. Siellä se riehui, pyöri akselinsa ympäri ja oli niiiiiiin valloittavan ihana! Oijooi, ihana ihana vauva!
Joona oli ultrissa täysin erilainen. Sitä sai olla herättelemässä jatkuvasti joko pomppien tai suklaata syöttäen... Kysyinkin Tommilta, että onks se nyt aivan varma, että haluaa jäädä lasten (tai ainakin Minin) kanssa sit kotoilee :D
Vauva on tosiaan myös saanut kutsumanimensä, tai tekonimen, niinkuin moni sanoo... Eli Mini. Välillä se on toki Tyyppi ja Vauvakin, ja toivottavasti tammikuun lopussa päästään kutsumaan sitä Pikkusiskoksi! Tai -veljeksi, koska ihan tottahan se poikavauvakin ois ihana. Mutta itsellä sellainen tuntuma, että tää sais nyt jäädä meidän perheen viimeiseksi, kaksi lasta on huomattavasti näppärämpi kuin kolme... Enkä mä kyl tiedä, et haluanko mä ihan oikeasti enää koskaan lähteä tähän pahoinvointi/pyörrytys/kamalaolo-kuukausiin! Ei oo koskaan ollut raskaus mun parasta aikaa...
Soitettiin Joonan kanssa Vaarillekin tossa viikolla ja kerrottiin uutiset, ja sunnuntaina kerrottiin mun mummille ja veljelle. Ihanan iloisia vastaanottoja niiltäkin suunnilta! Vaikka tuskin tää mikään kovin suuri yllätys kenellekään on... Tämän postauksen kautta tieto todennäköisesti välittyy mun kummiperheelle, mutta älkää loukkaantuko, oisin kyllä kasvokkain kertonut, jos oltaisiin tässä nähty! En vaan enää malta olla paljastamatta tätä salaisuutta! Facebookissa oon vielä vähän ollut hissukseen, mutta hitto kun tekis mieli sielläkin huudella... vähän jo vihjailin, että paheet sivuun ja säästyvät rahat kesäsuunnitelmiin, mutta ei tainnut kukaan siitä kuitenkaan arvata. Ja mun mielestä se oli ihan selkee!
Mutta niin, niskapoimu-ultra käyty, ja kuten ekassakin ultrassa, niin reipas sydän se siellä sykähteli. LA täsmentyi, 16.6.2013 on sitten se virallinen päivä. Aika pitkälti siis juuri se päivä, mitä ite laskeskelinkin, hyvä niin. Tällasta nyt sitten tänne, oi ja voi tätä rakkautta ja ihanuutta ja söpöhömppää!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
