Kääntyi taas uuteen viikkoon, nyt mennään jo viidettätoista viikkoa!
Viime aikoina oon ollut ihan armottoman väsynyt, nukahdan todella usein tohon sohvalle ihan istuma-asentoonkin! Täytyy vaan olla onnellinen, että pystyy vetää päikkäreitä, töissä se ei ois mahdollista.
Mun työnteko keskeytyi sitten heti alkuunsa. Ensin olin perjantain flunssan takia poissa, ja sitä sairastelin koko viikonlopun. Sitten maanantaina uskaltauduttiin mökille lähtemään, niin enköhän mä saanu nilkkani taitettua! Nivelsiteet repes ja joku minimaalinen murtuma kehräsluun (tuo palloluu) päässä, kun ne nivelsiteet on sen repässy mukanaan. Nyt sitten saikkuillaan (ainakin) ens viikon maanantaihin! Onneksi kestää jalka vähän kävelemistä ja seisomistakin tosi kivasti, niin ei tarvii ihan vuodepotilaana olla. Eilen tosin jouduin turvautumaan äidin kauppa-apuun, kun muutoin ei ois ollu muuta ruokaa, kuin kuivaa makaronilaatikkoa ja vettä.
Eilen illalla löysin ensimmäiset raskausarvetkin, hirveetä! Oon yrittänyt muistaa rasvailla ja huoltaa, mutta ei näemmä auta. Mulla paino jatkaa edelleen tippumista, nyt ollaan lähtöpainosta -6kg, mutta vatsa ja rinnat turpoilee silti ihan omaa tahtiaan! Farkut kiristää, ja pian tuun hulluks, jos en tosiaan löydä mistään pitkälahkeisia mammafarkkuja! Muiden vaatteiden kanssa ei oo vielä ongelmaa, ne kun venyy vähäsen ja on onneksi ennestään tollasia tunika-mallisia paitoja ja muita. Se vaan, jos nuo säät on tollasia kylmiä ja kosteita, niin mä kyllä tarviin ne farkut!
Parin viikon sisään voi alkaa odotella jo tuntemuksiakin kohdun sisältä! Moni näillä viikoilla oleva on jo tuolla seuraamillani palstoilla raportoinut kutittelusta ja kuplinnasta, jotka on vauvan ensimmäisiä liikkeitä, jotka äiti jo tuntee. Ihanaa! Oonkin jo taas kaivannut sitä, että "tapahtuisi jotain", kun nyt tuntuu, ettei juuri mitään ihmeellistä ole käynnissä. Ei enää okseta (okei, toissailtana oksensin, mutta se saattoi johtua nilkan särkyyn ottamastani parasetamolista) ja muutenkin saatan unohtaa vauvan. Ulkopuoliselle mun kumpu ei vielä näy, mutta me Tommin kanssa ihastellaan usein, kuinka turvonnut se on! Etenkin selällään maatessa sen tuntee jo hyvin selvästi, ja hiljalleen se alkaa jo noustakin.
Tällä viikolla vauvalla näkee jo hiuspyörteitä. Hän myös nielee lapsivettä ja tuottaa sylkeä! Imemistaito kehittyy ja sen myötä poskipäät. Keuhkoihin menee vähän lapsivettä, mikä on tärkeää sen kannalta, että keuhkot kehittyy oikein. Pääkin pysyy jo pystyssä kaulan ja niskan avulla, tosin pää on edelleen iso suhteessa muuhun vartaloon. Lapsivesi uusiutuu kolmen tunnin välein, ja kyllä se on tullut huomattua, kun saa ravata vessassa!
Pituutta nyytillä on jo kymmenisen senttiä, painoakin n. 50g!
(lähde: www.vau.fi)
torstai 18. kesäkuuta 2009
keskiviikko 10. kesäkuuta 2009
Noniin, johan sitä viikko taas ehti vierähtää, enkä ole mitään naputellut.
Tommi oli viime viikon poissa, ja mä sain ihan hysteerisiä itkukohtauksia - milloin ikävästä, milloin huolesta kun se ei heti vastannut viestiin, ja milloin mistäkin...
Anoppikin kävi mua moikkaamassa poikansa reissun aikana, tuijoteltiin ultrakuvia ja näin kasan Tommin lapsuuskuvia. Edelleen musta on vaan niin ihanaa, kun saadaan jakaa kaikki nää kokemukset myös kaikkien tulevien isovanhempien kanssa!
Kävin myös ostamassa ensimmäiset pienet ja suloiset asiat, kun vihdoinkin on ensimmäinen kolmannes takana! Hirveästi oli kaikkea ihanaa, mutta ihan pienten vaatteita oli lähinnä näin kesäaikaan sopivia, niin jäi sitten suuri osa hypistelemistä asioista ostamatta. Matkaan tarttui kuitenkin pari pientä nukkumyssyä, siis lähinnä sisällä/kaupoilla oleskeluun, ettei nyytti heti vilustu. Lisäksi löysin suloiset sukat, jotka ovat todella lämpimän tuntuiset ja toimivat myös etutassuihin lämmikkeenä. Niissä vaan on pienet kummituskuvat, hihih!
Viime viikolla taisin myös unohtaa pitää huolta säännöllisestä ruokarytmistä, kun sen verran vähän olin kotona. Sehän tietysti kostautu vatsan juilimisella ja päänsäryillä, ruokailujen ja pitkällään olon aikaisia närästyksiä unohtamatta!
Toisaalta nyt, kun ei oo enää ollut niin pahoja oloja ja väsymykset ja wc-kiireetkin tulevat enemmänkin nopeina sykleinä, saattaa jo hetkittäin "unohtaa" olevansa raskaana. Ei siis enää ajattele ollenkaan niin useesti vauvaa, vaan mieleen alkaa taas jo mahtua muutakin. Sit välillä, kun vatsa alkaa jo todellisesti kasvaakin (vaikka paino jatkaa tippumista, mikä ei kyllä vieläkään haittaa! :D), niin tulee koputeltua masuun ja huhuiltua vauvalle. Yritän myös opetella ymmärtämään sanan "äiti", sillä sen sisäistäminen on mulle jotenkin hankalaa. En ees usko, että tajuan asian ennen vauvan muutamaa ekaa viikkoa! Silti osaan ajatella Tommin vauvan isänä, ja usein kirjotankin lappuja meiltä molemmilta (minä ja Viikkari) iskälle ;)
Reissusta palannut mies toikin pojalleen (?) tuliaisia; mustan bodyn, jossa on teksti BA/BY POWER! Herttanen, oon ihan liikutuksen kyynelissä sitä täällä rutistellut ja tuijotellut. Hiljalleen noita kaikkea sit kai alkaa kertymään, tilaa ei onneksi oo niin paljon, että tulis hirveitä ylilyöntejä tehtyä! :D
Ja nyt, kaikki rakkaamme, jos teilläkin alkaa syyhyttää vauva-asioiden hankkiminen, niin uskoisin, että meidän kromosomihirmulle ei kannata juurikaan hankkia alle 60-kokoisia vaatteita! Ihan minivaatteita kun tulee kuitenkin nyt itse hankittua muutama, ja äitiyspakkauksesta sitten "loput", mitä tarvitaan, kunnes beibe tosiaan kasvaa niistä yli. :)
Tällä viikolla sitten alko duunitkin, ja mä en kyllä jotenkin jaksa uskoa, että selviän tuolla edes syyskuulle! Nyt jo osa nostoista ja töistä vaatii ehdotonta lepoa, pulssi kohoaa ja tulee ihan hutera olo. En tiiä, oisko hemoglobiinit taas tippuneet lisää, mutta kohta jo alkaa huolestuttaa... Ei vissiin turhaan neuvolalääkäri kysyny, et mitä duunia teen ja onko paljon seisomista ja muuta. Onneks pomo ja duunikaverit on ymmärtäväisiä, ja välillä käskevät lepäämään, jos en meinaa itse malttaa! Jotain suuhunlaitettavaa oon kyl nyt duunissa harrastanut vähintään kolmesti, vettäkin oon saanut uppoamaan, kun on kylmä pullo jääkaapissa ja yhteistilalla ollessa oon sit vaan aina ottanut sen käteen.
Tässähän tätä, taitaa olla aika hipsiä tonne peiton alle. Tommikin lähti töihin, niin saan vallata koko sängyn :)
Tommi oli viime viikon poissa, ja mä sain ihan hysteerisiä itkukohtauksia - milloin ikävästä, milloin huolesta kun se ei heti vastannut viestiin, ja milloin mistäkin...
Anoppikin kävi mua moikkaamassa poikansa reissun aikana, tuijoteltiin ultrakuvia ja näin kasan Tommin lapsuuskuvia. Edelleen musta on vaan niin ihanaa, kun saadaan jakaa kaikki nää kokemukset myös kaikkien tulevien isovanhempien kanssa!
Kävin myös ostamassa ensimmäiset pienet ja suloiset asiat, kun vihdoinkin on ensimmäinen kolmannes takana! Hirveästi oli kaikkea ihanaa, mutta ihan pienten vaatteita oli lähinnä näin kesäaikaan sopivia, niin jäi sitten suuri osa hypistelemistä asioista ostamatta. Matkaan tarttui kuitenkin pari pientä nukkumyssyä, siis lähinnä sisällä/kaupoilla oleskeluun, ettei nyytti heti vilustu. Lisäksi löysin suloiset sukat, jotka ovat todella lämpimän tuntuiset ja toimivat myös etutassuihin lämmikkeenä. Niissä vaan on pienet kummituskuvat, hihih!
Viime viikolla taisin myös unohtaa pitää huolta säännöllisestä ruokarytmistä, kun sen verran vähän olin kotona. Sehän tietysti kostautu vatsan juilimisella ja päänsäryillä, ruokailujen ja pitkällään olon aikaisia närästyksiä unohtamatta!
Toisaalta nyt, kun ei oo enää ollut niin pahoja oloja ja väsymykset ja wc-kiireetkin tulevat enemmänkin nopeina sykleinä, saattaa jo hetkittäin "unohtaa" olevansa raskaana. Ei siis enää ajattele ollenkaan niin useesti vauvaa, vaan mieleen alkaa taas jo mahtua muutakin. Sit välillä, kun vatsa alkaa jo todellisesti kasvaakin (vaikka paino jatkaa tippumista, mikä ei kyllä vieläkään haittaa! :D), niin tulee koputeltua masuun ja huhuiltua vauvalle. Yritän myös opetella ymmärtämään sanan "äiti", sillä sen sisäistäminen on mulle jotenkin hankalaa. En ees usko, että tajuan asian ennen vauvan muutamaa ekaa viikkoa! Silti osaan ajatella Tommin vauvan isänä, ja usein kirjotankin lappuja meiltä molemmilta (minä ja Viikkari) iskälle ;)
Reissusta palannut mies toikin pojalleen (?) tuliaisia; mustan bodyn, jossa on teksti BA/BY POWER! Herttanen, oon ihan liikutuksen kyynelissä sitä täällä rutistellut ja tuijotellut. Hiljalleen noita kaikkea sit kai alkaa kertymään, tilaa ei onneksi oo niin paljon, että tulis hirveitä ylilyöntejä tehtyä! :D
Ja nyt, kaikki rakkaamme, jos teilläkin alkaa syyhyttää vauva-asioiden hankkiminen, niin uskoisin, että meidän kromosomihirmulle ei kannata juurikaan hankkia alle 60-kokoisia vaatteita! Ihan minivaatteita kun tulee kuitenkin nyt itse hankittua muutama, ja äitiyspakkauksesta sitten "loput", mitä tarvitaan, kunnes beibe tosiaan kasvaa niistä yli. :)
Tällä viikolla sitten alko duunitkin, ja mä en kyllä jotenkin jaksa uskoa, että selviän tuolla edes syyskuulle! Nyt jo osa nostoista ja töistä vaatii ehdotonta lepoa, pulssi kohoaa ja tulee ihan hutera olo. En tiiä, oisko hemoglobiinit taas tippuneet lisää, mutta kohta jo alkaa huolestuttaa... Ei vissiin turhaan neuvolalääkäri kysyny, et mitä duunia teen ja onko paljon seisomista ja muuta. Onneks pomo ja duunikaverit on ymmärtäväisiä, ja välillä käskevät lepäämään, jos en meinaa itse malttaa! Jotain suuhunlaitettavaa oon kyl nyt duunissa harrastanut vähintään kolmesti, vettäkin oon saanut uppoamaan, kun on kylmä pullo jääkaapissa ja yhteistilalla ollessa oon sit vaan aina ottanut sen käteen.
Tässähän tätä, taitaa olla aika hipsiä tonne peiton alle. Tommikin lähti töihin, niin saan vallata koko sängyn :)
torstai 4. kesäkuuta 2009
13. viikko käynnistyi!
Meillä on tänään 12 viikkoa täynnä! Ihanaa, ihanaa, ihanaa! Tätä ollaan niin odotettu!
Taitaa olla äityli vähän hormonien kourissa, kun olen itkeskellyt ja nauranut vuoron terään puolet aamusta. Olen vain niin onnellinen! Voi, olispa Tommi kotona, eikä reissussa, koska olisin sen kanssa halunnut kaupoille lähteä.
Oon siis sopinut treffit Annukan kanssa kaupunkiin puolilta päivin, ja mennään kiertelemään ja katselemaan vauva-asioita. VIHDOIN saan ostaa jotain kivaa ja suloista!
Vau.fi kertoo vauvan kehityksestä tämän viikon osalta näin:
"
Taitaa olla äityli vähän hormonien kourissa, kun olen itkeskellyt ja nauranut vuoron terään puolet aamusta. Olen vain niin onnellinen! Voi, olispa Tommi kotona, eikä reissussa, koska olisin sen kanssa halunnut kaupoille lähteä.
Oon siis sopinut treffit Annukan kanssa kaupunkiin puolilta päivin, ja mennään kiertelemään ja katselemaan vauva-asioita. VIHDOIN saan ostaa jotain kivaa ja suloista!
Vau.fi kertoo vauvan kehityksestä tämän viikon osalta näin:
"
Sikiön paino: 10-20 g
Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 52 mm
SIKIÖ Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 52 mm
Tämän viikon alussa sikiö on 10 viikon ikäinen. Suurin osa keskenmenoista tapahtuu raskauden alussa, jolloin raskaus keskeytyy usein koska elintärkeiden elinten kehitys ei ole syystä tai toisesta edennyt normaalisti. Kahdentoista raskausviikon jälkeen monet tärkeimmistä sisäelimistä ovat suurimmaksi osaksi kehittyneet, minkä vuoksi myös keskenmenon riski pienenee selvästi.
Sikiö alkaa nyt näyttää yhä enemmän pieneltä lapselta, vaikka se onkin vasta muutamia senttejä pitkä. Kasvoihin ovat kehittyneet silmät, nenä ja suu. Kurkku ja äänihuulet alkavat muodostua.
Maksa alkaa erittää sappea, joka varastoituu sappirakkoon. Kilpirauhanen on kehittynyt ja haima alkaa tuottaa insuliinia. Lapsen sukupuolen selvittäminen ultraäänikuvasta on vielä tässä vaiheessa vaikeaa, vaikka sikiön ulkoiset sukuelimet alkavat jo muodostua. Suurin osa sikiön liikkeistä on refleksejä. Iho on vielä erittäin ohut ja herkkä."
maanantai 1. kesäkuuta 2009
2. neuvola ja 2. ultra
Meillä oli tänään aamusella toka ultra ja lääkäri. Siellä ei juurikaan mitään ihmeellistä ollut, tuntui sen viimekertaisen jälkeen ihan hassulta, kun sillon sai kaikkea uutta ja jännää, nyt vaan tsekattiin virtsa, B-Hb (oli taas laskenut, mutta eipä tosta 140:stä tarvii vieläkään surua ottaa 
) ja verenpaine. Lääkäri teki sisätutkimuksen, jossa tsekattiin, että kohtu yms on kunnossa. Tommikin oli mukana neuvolatädin luona, mut lekurihuoneeseen menin yksin, enkä tahtonut kuunnella sydänääniä, kun Tommi oli oven toisella puolella eikä mun kanssa siinä.
Iltapäivällä oli sitten 2. ultra, kun viimeksi näytti tosiaan pienokainen turhankin pieniltä ja piti saada täsmennystä LA:n. Ensin yksi kätilö yritti vatsanpeitteiden läpi, sitten sisätutkimuksena, ja jonkun aikaa puuhattuaan (hädintuskin mitään sanoikaan!) totesi, että taitaa olla ehkä vähän turvonnut ja tahtoo tähän kyllä lääkärin mielipiteen. Lääkäriä ei löytynyt siihen hätään, joten kätilö tuli pyytämään, et laitan vaatteet niskaan ja et odoteltais sellanen 30-45min, et lääkäri saa toimenpiteen valmiiks ja on vapaana. Yritin kysellä hänen mainitsemasta turvotuksesta, mutta kovin vähän mitään sanoi. Pelonsekaisin tuntein odottelin, Tommi vieressä yritti rauhoitella... Se oli todella hirveetä, kun ei tiennyt, että mitä pitäisi ajatella! Yritin lohduttautua, että ainakin beibe on liikkunut ja sydän löi... kromosomipoikkeavuuksilla ei olisi tosiaan niin suurta merkitystä, vaan lapsi silti olisi tervetullut ja rakastettu.
Tunneilta tuntuneen odottelun (oikeasti meni puolisen tuntia) päästiin sitten toiseen huoneeseen tapaamaan lääkäriä, ja mukana oli toinen kätilökin. UÄ-laitteisto oli kuulemma sairaalan paras, mutta enempi mun (ja Tommin..) mielestä edellisessä oli käyttäjässä vikaa
Hiljalleen saatiinkin sitten meidän Viikkaria näkyville, mutta ilmeisen syvälle pakoon kaveri pyrki uimaan :D Päätä ei olisi ensi alkuun malttanut tuoda ollenkaan kuvattavaksi, mutta yritysten ja nyytin liikkumisen jälkeen saatiinkin sitten tosi tarkkaa kuvaa! Myös sydänäänet kuultiin, ensimmäistä kertaa tosiaan! Vauvan näkeminen ruudulla, sydänäänet ja kaikki se jännityksen purkautuminen merkkasi - kuten arvata saattaa - hyvin paljon kyyneliä! Koko matkan labraan verikokeisiin mennessä mä vaan tuijottelin niitä kuvia haltioituneena ja puristin niitä sydäntäni vasten. Ekaa kertaa ajattelin "Äitin oma kulta"!
ONNEKSI kaikki oli sitten kunnossa. Meidän pienokainen oli 47mm pitkä ja pään ympäryskin liki 2cm. Sydän hakkas reippaasti ja sikiö meuhkas käsillään ja jaloillaan ja llilluskeli ympäriinsä! Taitaa olla äitiinsä tullut, sukeltajan lapsi! Nähtiinpä myös pepunheiluttelua, ja siellä oli sellainen jännittävä pieni uloke vauvan jalkojen välissä, josta lääkäri totesi, että kyllä tuo jo suurella todennäköisyydellä antaisi osviittaa jo pojasta! Varmahan asiasta ei voi olla, mutta meille kelpaa tämäkin epäily! Varmuuttahan ei koskaan voi ultrasta saada missään vaiheessa. Ehkä vähän salaa ollaan poikaa toivottu, Tommi vielä vähän vähemmän salaa välillä :D
Olen edelleen ihan liikutuksen vallassa ja kyynelet valuu, onnesta tietenkin! Ei taida tämän illan toiminnoista tulla muutoin mitään, kun ajattelen vaan nyyttiä ja tuijottelen kuvia. Ei uskoisi, kuinka tarkkoja kuvia jo tuollaisesta miniskidistä voi saada! On kuvia, missä näkyy kasvot ja vartalo sivulta, näkyy jalkapohjaa ja sitten on todistusaineisto myös siitä oletettavasti miehen merkistä
) ja verenpaine. Lääkäri teki sisätutkimuksen, jossa tsekattiin, että kohtu yms on kunnossa. Tommikin oli mukana neuvolatädin luona, mut lekurihuoneeseen menin yksin, enkä tahtonut kuunnella sydänääniä, kun Tommi oli oven toisella puolella eikä mun kanssa siinä.Iltapäivällä oli sitten 2. ultra, kun viimeksi näytti tosiaan pienokainen turhankin pieniltä ja piti saada täsmennystä LA:n. Ensin yksi kätilö yritti vatsanpeitteiden läpi, sitten sisätutkimuksena, ja jonkun aikaa puuhattuaan (hädintuskin mitään sanoikaan!) totesi, että taitaa olla ehkä vähän turvonnut ja tahtoo tähän kyllä lääkärin mielipiteen. Lääkäriä ei löytynyt siihen hätään, joten kätilö tuli pyytämään, et laitan vaatteet niskaan ja et odoteltais sellanen 30-45min, et lääkäri saa toimenpiteen valmiiks ja on vapaana. Yritin kysellä hänen mainitsemasta turvotuksesta, mutta kovin vähän mitään sanoi. Pelonsekaisin tuntein odottelin, Tommi vieressä yritti rauhoitella... Se oli todella hirveetä, kun ei tiennyt, että mitä pitäisi ajatella! Yritin lohduttautua, että ainakin beibe on liikkunut ja sydän löi... kromosomipoikkeavuuksilla ei olisi tosiaan niin suurta merkitystä, vaan lapsi silti olisi tervetullut ja rakastettu.
Tunneilta tuntuneen odottelun (oikeasti meni puolisen tuntia) päästiin sitten toiseen huoneeseen tapaamaan lääkäriä, ja mukana oli toinen kätilökin. UÄ-laitteisto oli kuulemma sairaalan paras, mutta enempi mun (ja Tommin..) mielestä edellisessä oli käyttäjässä vikaa
Hiljalleen saatiinkin sitten meidän Viikkaria näkyville, mutta ilmeisen syvälle pakoon kaveri pyrki uimaan :D Päätä ei olisi ensi alkuun malttanut tuoda ollenkaan kuvattavaksi, mutta yritysten ja nyytin liikkumisen jälkeen saatiinkin sitten tosi tarkkaa kuvaa! Myös sydänäänet kuultiin, ensimmäistä kertaa tosiaan! Vauvan näkeminen ruudulla, sydänäänet ja kaikki se jännityksen purkautuminen merkkasi - kuten arvata saattaa - hyvin paljon kyyneliä! Koko matkan labraan verikokeisiin mennessä mä vaan tuijottelin niitä kuvia haltioituneena ja puristin niitä sydäntäni vasten. Ekaa kertaa ajattelin "Äitin oma kulta"!
ONNEKSI kaikki oli sitten kunnossa. Meidän pienokainen oli 47mm pitkä ja pään ympäryskin liki 2cm. Sydän hakkas reippaasti ja sikiö meuhkas käsillään ja jaloillaan ja llilluskeli ympäriinsä! Taitaa olla äitiinsä tullut, sukeltajan lapsi! Nähtiinpä myös pepunheiluttelua, ja siellä oli sellainen jännittävä pieni uloke vauvan jalkojen välissä, josta lääkäri totesi, että kyllä tuo jo suurella todennäköisyydellä antaisi osviittaa jo pojasta! Varmahan asiasta ei voi olla, mutta meille kelpaa tämäkin epäily! Varmuuttahan ei koskaan voi ultrasta saada missään vaiheessa. Ehkä vähän salaa ollaan poikaa toivottu, Tommi vielä vähän vähemmän salaa välillä :D
Olen edelleen ihan liikutuksen vallassa ja kyynelet valuu, onnesta tietenkin! Ei taida tämän illan toiminnoista tulla muutoin mitään, kun ajattelen vaan nyyttiä ja tuijottelen kuvia. Ei uskoisi, kuinka tarkkoja kuvia jo tuollaisesta miniskidistä voi saada! On kuvia, missä näkyy kasvot ja vartalo sivulta, näkyy jalkapohjaa ja sitten on todistusaineisto myös siitä oletettavasti miehen merkistä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
