Edellisen postauksen jälkeen lääkäri tosiaan soitti. Kertoi jutelleensa lääkäritiimissä mun tilanteesta ja olivat päätyneet siihen ratkaisuun, että mikään kiire ja hoppu tässä ei ole, viikkojakin vielä aika vähäisesti, joten järkevintä lienee kuitenkin antaa ajan kulua. Varmistaakseen vauvan kokoa buukkasi mulle ajan 9.7. Jorviin äippäpolille, että käydään tsekkaamassa vauvan kokoa vielä uudemman kerran. Ultratessa tää kundi teki niin reippaasti hengitysharjoituksiaan, että vatsanympäryksestä oli todella haasteellista saada tarkkoja mittoja, ja kun puhutaan milleistä, niin jokainen hengitystreeni muuttaa radikaalisti sitä arviota. Tällä viikolla siis tarkistetaan tilannetta ja tehdään sen perusteella ratkaisuja. Vielä on vauvalla aikaa tulla ihan itsekseenkin! Mä olen oikein tyytyväinen tähän lopputulokseen!
Pieni turboboostausfiilis tuli itelle, että nyt vauva ihan oikeasti ulos. Jos kellarikerroksessa tilanne on noin kypsää kauraa ja pääkoppa vielä kypsempää, niin nyt saa riittää. Nää kivut tekee mut hulluks, kun erakoidun tänne himaan vaan. Toissapäivänä päätin kivuista huolimatta vetää lenkkarit (jotka nekin jo puristaa ihan vietävästi, eli turvotus vaan lisääntyy... aaargh!) räpylään ja lähteä "lenkille". Matkaahan taisi ehkä vajaa kilsan verran taittua ja aikaa meni tunnin verran, suht kova suoritus, eikö! ;) Illalla vielä lämmitin saunan ja hikoilin siellä kahdesti itseni ihan läkähdyksiin.
Yöllä heräsin sitten taas kipuihin ja puoli kahdelta kavuttuani vessaan poistui musta ihan älytön määrä nestettä. Siinä väsymyksestä sekaisin ihmettelin, että jopas sitä pissaa sitten tulikin. Kömmin petiin, vaan saadakseni vartin päästä uudestaan aivan järkyttävän hädäntunteen, jota yritin kuitenkin komentaa pois, koska olisi kerrankin nukuttanut. Vaan ei, noustava oli. Jälleen vessaan ja sama ihmetys; joinko mä muka illalla saunoessani näin paljon?
Yö oli kivulias ja pohdin, että onko se nyt ollut pissaa vai lapsivettä. Pyörin ja hyörin sängyssä, teki jo mieli herättää se toinenkin osapuoli asiaa mun kanssa pohtimaan, mutta tajusin, että edes toisen meistä on nukuttava jos lähtö nyt oikeasti tulisikin. Ravasin yöllä vielä muutamasti vessassa, mutta samanlaista tulvaa ei enää näkynyt.
Aamulla heräsin Saanan kömpiessä meidän sänkyyn höpöttelemään. Olin aivan kuolemanväsynyt! Oli pakko pyytää isimies nousemaan tirpan kanssa aamupuuhiin ja kerroin myös tästä lapsivesiepäilystä. Yritin vielä saada unta, mutta eihän siitäkään mitään tullut.
Odottelin, että Jorvin päässä on aamurapsat saatu hoidettua ja soittelin sitten. Käymäänhän se oli siitä sitten lähdettävä. Mulla oli kovin absurdi olo, en ollut ollenkaan varma, että oikeasti kyseessä voisi olla lapsivesi, mutta en uskaltanut ottaa riskiäkään. Varmaan tilannetta vielä väritti se, että Saana syntyi 38+2, eli just niillä viikoilla, kun mulla oli täynnä. Jorvissa stiksattiin sekä lapsivesi että streptokokki, molemmat näytteet oli lopulta negatiivisia. Otettiin käyrää ja lääkäri tsekkas vielä ultrallakin vedet, jota oli ihan normimäärä. Sisätutkimuksessa totes paikkojen olevan edelleen saman verran auki, mutta tää lääkäri sanoi, että kaulaa olisi vielä parisen senttiä jäljellä. Höh, mikä pettymys, ettei nää kivut ollut edes siihen vaikuttanut! Toki jommallakummalla lääkäreistä on sitten käynyt mitta-arviovirhe ton kaulan suhteen, elättelen tietysti toiveita, että ekan reissun lekuri olisi oikeassa ;)
Kaikki siis kunnossa ja vuodot oli jotain muuta, kuin vettä. Pissanäytteen jätettyäni pääsin sitten lähtemään takas kotiin.
tiistai 7. heinäkuuta 2015
keskiviikko 1. heinäkuuta 2015
Heinäkuu on täällä!
Käsittämätöntä. Nyt on se kuukausi, jolloin musta tulee kolmen lapsen äiti. Heinäkuu. Heinäkuu. Heinäkuu vuonna 2015. Ihan hullu ajatus, edelleen!
Vauva on nyt täysiaikainen, eli hän olisi kypsä kohtaamaan maailman. Mulla on ollut äärimmäisen ristiriitaiset odotukset, kun esikoinen syntynyt pari viikkoa lasketun jälkeen ja toka taasen pari viikkoa ennen laskettua. Pääni puhki oon mietiskellyt ja tuuminut, että mikähän tämän todennäköisyys nyt sitten on? Eipä näitä asioita tietenkään voi etukäteen tietää kukaan muukaan, mutta oishan se kiva, jos ois kahden kokemuksen jälkeen jonkinlaista osviittaa... Asiaa ei auta myöskään se, että oma rakas äitini ei tietenkään muista, miten me kolme hänen lapsistaan ollaan synnytty suhteessa laskettuihin. Musta se on tuuminut, että kaipa se laskettuaika oli joskus joulun tienoilla (olen syntynyt 29.12.) ja hän oli sitten jo raivonvallassa peseskellyt mattoja. Himpura, sillä tiedolla jotain jo vähän tekis myös, että miten äidillä hommat on menneet, mutta eipä niitä tietoja nyt oikein mistään saa kalasteltuakaan.
Tää raskaus on ollut vähän erilainen kuin kaksi edellistä. Tässä mulla ei oo ollut minkäänlaista aavistusta siitä, että kuka tuolla vatsanahkoissa mahtaa lymytä. Sukupuolesta ei oo saatu edes "hyvää arvausta" eikä mun äidinvaistoni nyt kerrankin sitten suostu antamaan minkäänlaista arvioita! Joonastahan tiedettiin "vahingossa" jo ekan niskapoimu-ultran auliin tarjonnan johdosta, että kuka siellä kasvaa, Saanasta arviota ei saatu, mutta mulla oli vaan maailman vahvin olo itsellä, että sen oli oltava tyttö. Tämä raskaus taas ei ole antanut viitteitä kummassakaan ultrassa. Hämmentävää! Mä en oo ite osannut ollenkaan asennoitua tähän, en ostella mitään juttuja, kun ei oo ollut tietoa. Varmaan 90% veikkaajista on olleet sitä mieltä, että se on takuuvarmasti tyttö. Osa on mahan muotoa katsellessaan tuuminut, että oiskohan poika? Mä itse en oo muistanut edes neuvoloissa kysyä, että mitä lukeamia sykkeet huitelee. Ehkä kuukausi sitten muistin vasta alkaa tarkkailla niitä sykkeitä ja mahanmuotoakin, silloin mulle tuli semmoinen olo, että noinkohan se nyt ois sitten poika. Joonan sykkeet veteli mahassa aina semmosia 130-140 lukemia, Saanalla oli huomattavasti korkeampaa 150-160 käyrää. Tää on ollut aika pitkälti tota 130-140 luokkaa. Ja vatsa on malliltaan semmoinen perinteisempi poikamaha muutenkin.
Oireet on olleet tästä huomattavasti erilaiset kuin edellisistä, eikä muutenkaan mikään oo tuntunut menevän samalla kaavalla. Nyt ihan lopussa on ollut ihan älyttömiä kipuja, mutta ne on ollut tosi erilaisia kuin noista kahdesta aiemmasta. Pääsääntöisesti johtuen varmaan siitä, ettei tää vauva oo selkeesti vielä laskeutunut tonne lähtökuoppiin, joten se ei myöskään murskaa mun lonkka/häpyalueen luustoa. Onneksi tämäkin on kuuliaisesti killunut pää alaspäin jo hyvän tovin, eikä sieltä oo perätilaan edes hilautunut, vaikka kertaalleen jo hieman sen möyrintää "pelkäsin". Tänään mulla oli aamusta neuvola, ja aamu oli ihan todella takkuinen. Itkin kipujeni takia varmaan vartin, samalla kun yritin laittaa sukkaa ja housuja jalkaan. Se tuntui aivan mahdottomalta tehtävältä. Olin ajatellut itse ajaa neuvolaan (oma lähineuvolahan ois tossa 100m päässä, mutta siellä on kesätauko..) ja neuvolan jälkeen olin suunnitellut käyväni vielä yksikseni kaupassa tekemässä vähän vauvahankintoja ja ostamassa "isosisarusyllärit" lapsille valmiiksi. En kuitenkaan voinut kuvitellakaan, että niiden kipujen kanssa olisi rattiin mennyt! Kipupiikit on aivan jäätäviä, multa on paristi tippunut esinekin kädestä, kun on oikein vihlassut. Ja tää kipu ei todella oo ollut mitään, mitä edellisissä ois ollut, vaan joku omituinen viiltokipu alavatsalla.
Neuvolantäti siis kysyi tietysti heti ensimmäiseksi, että miten jakselen. Siinä kiputuskieni keskellä pärähdin spontaanisti itkemään aivan valtoimenaan ja valittamaan kipujani. Taisi täti hieman säikähtääkin! Ei siis ollut edes se "oma täti" vaan kesäsijainen, joten aika puskista taisi mun kohtaus tulla. Yritin mä sitä siinä pahoitellakin, mutta onneksi se oli empaattinen ja rauhoitteli. Tsekattiin kaikki normaali siinä käynnillä ja se suostutteli mut, että laittaa lähetteen ja menisin käymään äippäpolilla varmistamassa, että kaikki on ihan ok.
Kävin välissä kotona syömässä ja sitten Tommi ja lapset heitti mut vielä Jorviin. Joona kysyi, että minne ollaan menossa ja kerrottuani määränpään se alkoi jo toiveikkaana kysellä, että meenkö mä nyt synnyttämään sen vauvan! Pieni isoveli on aivan tohkeissaan tulevasta pikkusesta, ihana Joona! Sanoin, että en mä vielä synnyttämään mene, mutta lääkäri kattoo, että vauvalla on kaikki hyvin ja sitten mä tulen vielä kotiin.
Synnärillä ei ollut ruuhkaa, pääsin nopeasti sisään. Mukava kätilö otti käyrää ja manaili meidän liikkuvaista epeliä, joka karkaili jatkuvasti anturin alta. Lopulta saatiin käyrät piirtymään ja mä pääsin odottelemaan lääkäriä. Lääkäri kutsuikin sitten tarkistettavaksi, teki sisätutkimusta ja ultraili. Kaksi viikkoa sitten neuvolalääkärin tarkastuksessa kaikki oli vielä ollut "kypsymisen alkutaipaleella" ja nyt yhtäkkiä kohdunkaulaa ei ollutkaan kuin ehkä sentin verran jäljellä ja suu oli auki 2-3cm! Kääk!
Ultralla myös katteli ja pyöritteli vauvan mittoja. Sieltä ne "huolestuttavat" uutiset sitten löytyikin. Vauva vastasi kokoarvioltaan päälle lasketunaikaista, eli jopa kolmisenkin viikkoa isompaa! Tän hetken painoarvio oli jo 3.9kg! Se on ihan hurjasti! Noi edelliset on molemmat syntyessään olleet sen 3.7kg ja tää olis nyt jo sen yli! Toki noilla aiemmilla on ollut sama paino, vaikka raskausviikkoeroa niissäkin oli 4 viikkoa. Lääkärikin lohdutteli, että ei tuo nyt vielä mikään ihan kiveenhakattu tieto ole, että se on vaan arvio, joka voi toki kovasti heittääkin. Kyllä mulla silti tuskanhiki nousi... Lääkäri totesi, että kerran paikat on näin kypsiä, niin hänen oma kantansa olisi, että synnytystä voisi harkita myös käynnistettäväksi. Ei ihan vielä, mutta ilmeisesti ennen laskettua kuitenkin. Luojan kiitos balong ja cytotec ei oo enää vaihtoehtoja tässä kypsyystilanteessa, vaan kyseessä olisi sitten kalvojen puhkaisu, joka olisi kuitenkin suht hellävarainen tapa. Lääkäri vie mun tilanteen huomiseen lääkärien kokoukseen, jossa tekevät näitä päätöksiä lääkäritiiminä yhdessä ja soittaa mulle sitten sen jälkeen, että mihin lopputulokseen päätyvät. Taas tässä näemmä käy näin, että ilmeisesti aloitetaan kilpajuoksu aikaa vastaan, että syntyykö vauva itse vai pitääkö käynnistää! Molemmat edelliset on kuulleet illalla sanat "aamulla käynnistetään" ja päättäneet sitten yön aikana spontaanisti startata ihan itse.
Mutta kuultiinpa siellä ultran myötä jotain muutakin jännää. Lääkäri ultratessaan kysyi, tiedänkö sukupuolen. Kerroin, ettei ole selvinnyt, mutta ottaisin kyllä tiedon vastaan. Ja siinä ne sitten oli ruudulla, pienen vauvan kivekset! SE ON POIKA!
Vauva on nyt täysiaikainen, eli hän olisi kypsä kohtaamaan maailman. Mulla on ollut äärimmäisen ristiriitaiset odotukset, kun esikoinen syntynyt pari viikkoa lasketun jälkeen ja toka taasen pari viikkoa ennen laskettua. Pääni puhki oon mietiskellyt ja tuuminut, että mikähän tämän todennäköisyys nyt sitten on? Eipä näitä asioita tietenkään voi etukäteen tietää kukaan muukaan, mutta oishan se kiva, jos ois kahden kokemuksen jälkeen jonkinlaista osviittaa... Asiaa ei auta myöskään se, että oma rakas äitini ei tietenkään muista, miten me kolme hänen lapsistaan ollaan synnytty suhteessa laskettuihin. Musta se on tuuminut, että kaipa se laskettuaika oli joskus joulun tienoilla (olen syntynyt 29.12.) ja hän oli sitten jo raivonvallassa peseskellyt mattoja. Himpura, sillä tiedolla jotain jo vähän tekis myös, että miten äidillä hommat on menneet, mutta eipä niitä tietoja nyt oikein mistään saa kalasteltuakaan.
Tää raskaus on ollut vähän erilainen kuin kaksi edellistä. Tässä mulla ei oo ollut minkäänlaista aavistusta siitä, että kuka tuolla vatsanahkoissa mahtaa lymytä. Sukupuolesta ei oo saatu edes "hyvää arvausta" eikä mun äidinvaistoni nyt kerrankin sitten suostu antamaan minkäänlaista arvioita! Joonastahan tiedettiin "vahingossa" jo ekan niskapoimu-ultran auliin tarjonnan johdosta, että kuka siellä kasvaa, Saanasta arviota ei saatu, mutta mulla oli vaan maailman vahvin olo itsellä, että sen oli oltava tyttö. Tämä raskaus taas ei ole antanut viitteitä kummassakaan ultrassa. Hämmentävää! Mä en oo ite osannut ollenkaan asennoitua tähän, en ostella mitään juttuja, kun ei oo ollut tietoa. Varmaan 90% veikkaajista on olleet sitä mieltä, että se on takuuvarmasti tyttö. Osa on mahan muotoa katsellessaan tuuminut, että oiskohan poika? Mä itse en oo muistanut edes neuvoloissa kysyä, että mitä lukeamia sykkeet huitelee. Ehkä kuukausi sitten muistin vasta alkaa tarkkailla niitä sykkeitä ja mahanmuotoakin, silloin mulle tuli semmoinen olo, että noinkohan se nyt ois sitten poika. Joonan sykkeet veteli mahassa aina semmosia 130-140 lukemia, Saanalla oli huomattavasti korkeampaa 150-160 käyrää. Tää on ollut aika pitkälti tota 130-140 luokkaa. Ja vatsa on malliltaan semmoinen perinteisempi poikamaha muutenkin.
Oireet on olleet tästä huomattavasti erilaiset kuin edellisistä, eikä muutenkaan mikään oo tuntunut menevän samalla kaavalla. Nyt ihan lopussa on ollut ihan älyttömiä kipuja, mutta ne on ollut tosi erilaisia kuin noista kahdesta aiemmasta. Pääsääntöisesti johtuen varmaan siitä, ettei tää vauva oo selkeesti vielä laskeutunut tonne lähtökuoppiin, joten se ei myöskään murskaa mun lonkka/häpyalueen luustoa. Onneksi tämäkin on kuuliaisesti killunut pää alaspäin jo hyvän tovin, eikä sieltä oo perätilaan edes hilautunut, vaikka kertaalleen jo hieman sen möyrintää "pelkäsin". Tänään mulla oli aamusta neuvola, ja aamu oli ihan todella takkuinen. Itkin kipujeni takia varmaan vartin, samalla kun yritin laittaa sukkaa ja housuja jalkaan. Se tuntui aivan mahdottomalta tehtävältä. Olin ajatellut itse ajaa neuvolaan (oma lähineuvolahan ois tossa 100m päässä, mutta siellä on kesätauko..) ja neuvolan jälkeen olin suunnitellut käyväni vielä yksikseni kaupassa tekemässä vähän vauvahankintoja ja ostamassa "isosisarusyllärit" lapsille valmiiksi. En kuitenkaan voinut kuvitellakaan, että niiden kipujen kanssa olisi rattiin mennyt! Kipupiikit on aivan jäätäviä, multa on paristi tippunut esinekin kädestä, kun on oikein vihlassut. Ja tää kipu ei todella oo ollut mitään, mitä edellisissä ois ollut, vaan joku omituinen viiltokipu alavatsalla.
Neuvolantäti siis kysyi tietysti heti ensimmäiseksi, että miten jakselen. Siinä kiputuskieni keskellä pärähdin spontaanisti itkemään aivan valtoimenaan ja valittamaan kipujani. Taisi täti hieman säikähtääkin! Ei siis ollut edes se "oma täti" vaan kesäsijainen, joten aika puskista taisi mun kohtaus tulla. Yritin mä sitä siinä pahoitellakin, mutta onneksi se oli empaattinen ja rauhoitteli. Tsekattiin kaikki normaali siinä käynnillä ja se suostutteli mut, että laittaa lähetteen ja menisin käymään äippäpolilla varmistamassa, että kaikki on ihan ok.
Kävin välissä kotona syömässä ja sitten Tommi ja lapset heitti mut vielä Jorviin. Joona kysyi, että minne ollaan menossa ja kerrottuani määränpään se alkoi jo toiveikkaana kysellä, että meenkö mä nyt synnyttämään sen vauvan! Pieni isoveli on aivan tohkeissaan tulevasta pikkusesta, ihana Joona! Sanoin, että en mä vielä synnyttämään mene, mutta lääkäri kattoo, että vauvalla on kaikki hyvin ja sitten mä tulen vielä kotiin.
Synnärillä ei ollut ruuhkaa, pääsin nopeasti sisään. Mukava kätilö otti käyrää ja manaili meidän liikkuvaista epeliä, joka karkaili jatkuvasti anturin alta. Lopulta saatiin käyrät piirtymään ja mä pääsin odottelemaan lääkäriä. Lääkäri kutsuikin sitten tarkistettavaksi, teki sisätutkimusta ja ultraili. Kaksi viikkoa sitten neuvolalääkärin tarkastuksessa kaikki oli vielä ollut "kypsymisen alkutaipaleella" ja nyt yhtäkkiä kohdunkaulaa ei ollutkaan kuin ehkä sentin verran jäljellä ja suu oli auki 2-3cm! Kääk!
Ultralla myös katteli ja pyöritteli vauvan mittoja. Sieltä ne "huolestuttavat" uutiset sitten löytyikin. Vauva vastasi kokoarvioltaan päälle lasketunaikaista, eli jopa kolmisenkin viikkoa isompaa! Tän hetken painoarvio oli jo 3.9kg! Se on ihan hurjasti! Noi edelliset on molemmat syntyessään olleet sen 3.7kg ja tää olis nyt jo sen yli! Toki noilla aiemmilla on ollut sama paino, vaikka raskausviikkoeroa niissäkin oli 4 viikkoa. Lääkärikin lohdutteli, että ei tuo nyt vielä mikään ihan kiveenhakattu tieto ole, että se on vaan arvio, joka voi toki kovasti heittääkin. Kyllä mulla silti tuskanhiki nousi... Lääkäri totesi, että kerran paikat on näin kypsiä, niin hänen oma kantansa olisi, että synnytystä voisi harkita myös käynnistettäväksi. Ei ihan vielä, mutta ilmeisesti ennen laskettua kuitenkin. Luojan kiitos balong ja cytotec ei oo enää vaihtoehtoja tässä kypsyystilanteessa, vaan kyseessä olisi sitten kalvojen puhkaisu, joka olisi kuitenkin suht hellävarainen tapa. Lääkäri vie mun tilanteen huomiseen lääkärien kokoukseen, jossa tekevät näitä päätöksiä lääkäritiiminä yhdessä ja soittaa mulle sitten sen jälkeen, että mihin lopputulokseen päätyvät. Taas tässä näemmä käy näin, että ilmeisesti aloitetaan kilpajuoksu aikaa vastaan, että syntyykö vauva itse vai pitääkö käynnistää! Molemmat edelliset on kuulleet illalla sanat "aamulla käynnistetään" ja päättäneet sitten yön aikana spontaanisti startata ihan itse.
Mutta kuultiinpa siellä ultran myötä jotain muutakin jännää. Lääkäri ultratessaan kysyi, tiedänkö sukupuolen. Kerroin, ettei ole selvinnyt, mutta ottaisin kyllä tiedon vastaan. Ja siinä ne sitten oli ruudulla, pienen vauvan kivekset! SE ON POIKA!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
