Vihdoin ja viimein niitä kuulumisia!

Hupsista keikkaa, pienimuotoinen päivityskatkoshan se tässä on tullut!

Taisin lupailla viimeksi kuulumisia tuossa kesännurkilla, mutta kesäpä oli ja meni, ja näin ollaan taas jo joulukuussa!

Aika on mennyt kuin siivillä, osittain ehkä siitä johtuen, että ensin kesällä lomailtiin ihan koko poppoo oikein perusteellisesti, sitten elokuussa kun palailtiin arkeen, niin mulla alkoi työnhakuruljanssi ja Tommi ottikin kotivastuun. Tästä meidän jaosta kun kertoo ihmisille, niin aika moni on hyvin ihmeissään, että ihanko oikeasti isäihminen aikoo olla kotona taaperon kanssa vuoden! Vaan kyllä, ihan aidosti ja oikeasti! Musta se on ihan äärettömän hienoa, että meillä on tähän ollut nyt tän tokan ipanan kohdalla taloudelliset mahdollisuudet, kiitos vuorotteluvapaakuvioiden. Joku hyvä syy siihen, että miksi luoda sitä uraa ennen lastenhankintaa ;)

Mitähän kertoisin meidän kesästä? Joonallekin mahdollistettiin pitkä ihana kesäloma, joten meillä oli oikeasti aikaa. Lopultahan me nyt ei mitään ihmeellisyyksiä tehty, mutta nautiskeltiin siitä rauhaisasta yhteiselosta, niin mökillä, tienpäällä kuin kotonakin. Isona asiana tietysti heti kesäkuussa meidän Saanan yksivuotissynttärit! Hitsi vie, nyt puoli vuotta myöhemmin tuntuu, että siitähän on jo aivan ikuisuus! Kaverisynttäreitä luonnollisesti ei vielä pidetty, vaan synttärit juhlistettiin ihan perinteisesti perheen ja kummien kesken. Sillähän olikin sitten ihana polkaista kesä käyntiin, haudata vauvavuosi taakse ja toivottaa tervetulleeksi touhukas pikkutaapero! Saanahan oppi kyllä kävelemään jo aiemmin, ihan niinkuin edellisessä kirjoituksessa kerroinkin. Kesäkuussa kävely oli jo oikein vakaata, ja olipahan neitokaisen pakko tsempata myös hyppelehtimisessä. Kiipeilyjuttuja unohtamatta! Mieletöntä seurata tätä toista painosta geenipoolistamme, miten erilainen tyyppi se onkaan kuin ensimmäinen! Saanalla on julmetun paljon temperamenttia, ja se on kyllä sitä aina osoittanut, mutta ekan vuoden täytyttyä siitä on alkanut huomata, että se ihan oikeesti tahtomalla tahtoo asioita. On sen kanssa oltu välillä jo helisemässäkin, mutta toistaiseksi tuntuu, että nuo tunteenpurkauksetkin on helpompia kestää, kuin Joonan kanssa aikanaa. Saana on myös tsempannut ihan eri tavalla tuossa puheentuottamisessa. Kesän aikana sille alkoi ensimmäisiä sanoja ilmestyä, oppi sanomaan Auto, Kukka, Kakka, Kuka, Nenä, Pää, "Koia" (eli koira) ja "Kiia" (eli kirja). Naurettiinkin, että hän on kovin K-kirjain orientoitunut!

Eksyin aiheesta, koska kesästähän meidän piti puhua! Meillä oli aika ihana kesä - ainakin näin jälkikäteen muisteltuna! Molempien lasten kanssa on yritetty puuhastella kivoja juttuja; käyty tapaamassa kavereita, vietetty aikaa puistoissa ja uimarannoilla. Budjetti me pyrittiin pitämään kesällä aika paljon maltillisempana kuin aiempina vuosina, mutta onneksi sattuman kautta löytyi sellainen hyvä budjettiratkaisu. Naapurinrouvallamme oli ilmaisia lippuja Muumimaailmaan, joka nyt tietysti on monen tämänikäisen suosikkikohteita. Meillähän ei Joona hirveästi kyseistä paikkaa fanittanut, joten maksullisesti emme olisi varmasti sinne menneet, mutta ilmaisliput otettiin riemulla vastaan. Päätettiin sitten varata samalla pari hotelliyötä kylpylähotelli Edenistä, koska Joona oli toivonut pääsevänsä sinne uudestaan. Vaikka harmittavasti tuo Saanan tahtoikä ja Joonalla joku omituinen uuden uhman kausi nosti päätään, niin oli näiden kahden kanssa silti aika kiva reissata. Saana nukkuu onneksi päiväunensa missä vaan, joten reissunpäällä pärjää, kunhan on vaan rattaat matkassa! Yksi päivä vietettiin sitten siellä Naantalissa Muumimaailmaillen, ja samanlaista "läpijuoksuahan" se taas oli. Ei malta Joona juurikaan paikkoja tutkia ja katsella, vaan on hirveä kiire eteenpäin. Ehdittiin siellä vähän veneitä uittaa, parit hahmot halia ja hiekassa rakentaa. Lisäksi käytiin Joonan kanssa tutkimassa Muumitalo sisältä, mutta siellä oli kyllä niin superkuuma etenkin yläkerrassa, ettei haitannut hirveästi, kun Joona puski sielläkin menemään huoneesta toiseen.
Turku-reissun yhteyteen olin ehdottanut retkeä Turun linnaan. Se oli meidän porukalle oikein nappivalinta! Toki sitä hieman haittasi tuo rattaattomuus, koska niin hyvin Saana ei vielä kävele, että olisi siellä pärjännyt. Meillä oli kyllä Manduca-matkassa, mutta jostain syystä Tommi päätyi kantamaan Saanaa sylissään koko ajan. Minä taas toimin kameravastaavana, joten reissulta on kyllä miljoona kuvaa! :)
Kylpylä tais olla kuitenkin koko perheen suuri suosikki, ja siellä kyllä vietettiin aika paljon aikaa. Mä olin pääasiassa Saanan kanssa, Tommi ja Joona hurjasteli kuulemma myös niissä K8-vesiliukumäissä! Jaiks! :) Äitin sydän tietysti pamppaili tarinaa kuultuani, mutta hienostihan siellä oli mennyt. Onneks noi isit uskaltaa aina välillä tehdä vähän semmoistakin, mitä hannariäidit ei ;)

Turku-reissun lisäks tehtiin päiväreissuja. Linnanmäellä käytiin useampaan otteeseen, ihan jo senkin takia, että siellä oli ilmaisista laitteista iloa! Joona olis kyllä kovasti halunnut kokeilemaan yhtä ja toista, mutta nyt linjattiin, että pysytellään vielä niissä ilmaisissa. Saanakin pääsi joihinkin matkaan, ja sekin kyllä näytti nauttivan vauhdinhurmasta. Äitin murut! Mä oon ite aina rakastanut mahdollisimman kovaa pyöritteleviä ja vispaavia laitteita! Tosin nyt täytyy ikäväkseni myöntää, ettei mun polla enää tunnu näiden raskauksien (vai ikävuosien??) myötä enää niin hirveesti kestävän. Yhyy, mitä jos mäkään en enää 10v päästä uskalla mennä mihkään härveleihin noiden kanssa! :)

Myös Puuhamaa valloitettiin, ja täytyy kyllä sitäkin hehkuttaa! Se paikka on niin huippu! Ite siellä penskana monet kerrat käynyt, ja vaikka sitä nykyään jotenkin vähätellään ja tunnutaan karttavan, niin täytyy kyllä sanoa, että meidän porukalle se on aivan täydellinen kesälomakohde! Niin paljon kaikkea puuhaa löytyi molemmille, että siellä ois kyllä taas kulunut vaikka se toinenkin päivä! Ja jälleen kerran kärryt pelastivat koko reissun, sillä välillä Saana veteli unosiaan ja välillä puuhas matkassa. En malta odottaa ens kesää, kun Saanakin jo pääsee ihan eri tavalla moneen puuhaan mukaan! :)
Moottorilaitteet tietysti on Puuhamaassa Joonan suosikkeja, ja vaikka ikää ei ollut kuin se 4v niin pituutensa puolesta se pääsi jo vaikka ja mihin! Toisiin laitteisiin pääsi sistten aikuinenkin matkaan, mutta monessa kundi kävi rohkeasti ihan itsekseen. On kyllä niin upeeta nähdä, miten Joona on rohkaistunut aivan hurjasti tässä vuoden aikana! En tiedä, onko se isoveljeys vai mikä, mutta se meidän arkaileva pieni poika on vaihtunut sellaiseen reippaasti ja ennakkoluulottomasti uusia asioita kokeilevaan kundiin! Toki se nyt ei oo vieläkään mikään rämäpää, vaan edelleen aika harkitsevainen, mutta aivan huima muutos, ja mun mielestä ehdottomasti vain positiivisempaan suuntaan!

Kesällä ehdittiin myös mökkeillä, niin mun iskän kuin Tommin vanhempienkin mökillä, jälkimmäisessä meillä oli taas kunnia saada mun kummipoika perheineen juhannusvieraaksikin. Noi kaveriperheiden kesken toteutetut mökkireissut on kyllä niin kultaa! Voi että! Yks kesän jotenkin rakkain mökkimuisto on kyllä meidän iskän mökiltä, kun Joona oli saanut ihan elämänsä ekan ongen. Vaarin kanssa ne sitten lähtivät kalaan ja sitä kalaahan tuli! Mikälie aloitteijan tuuri oli matkassa, mutta niin se poika vaan veti sitä fisua ylös sieltä jonkasta jatkuvaan tahtiin. Pieniä sinttejähän ne oli, mutta tuli sieltä sitten jossain vaiheessa syötäväkskin asti. Vaarin kanssa Joona sitten puuhasteli savustuspöntön kanssa ja savusti ahvenia - ja ai miten maireaa poikaa ne oli molemmat nauttiessaan toistensa seurasta! Jotenkin sitä unohtaa nauttia noista sukulaisista, kun ne asuu kuitenkin niin lähellä, että ei olis edes hankala käydä (tosin sinne ruutujen toisille puolin, että saa meilläkin tulla käymään! ;)). Kovasti tärkeitähän nää lapset isovanhemmilleen on, ja kyllä mulle ainakin tulee jotenkin ihan mielettömän hyvä fiilis katsella niitä yhdessä puuhastelemassa, niin vaarin kuin mummin, mummon tai papankin kanssa!

Nyt tietysti tän muuttuneen kotitilanteen takia on vähän hankalampi vaalia noita sosiaalisia suhteita, mulla kun meni alkusyksy työhaastatteluissa ravaten ja keikkatöitä tehden, siinä ei hirveesti uskaltanut kyläilyjä sopia, kun toivoi tietysti aina joko haastattelua tai keikkavuoroa päiville. Nyt tilanteen pitäis olla vähän stabiloitunut, kun oon ainakin toukokuun loppuun nyt eräässä pk-seudulla sijaitsevassa lastenkodissa. No, onneksi pian tulee joulu ja sitten toivottavasti ehditään hiljentyä perheenkin pariin! Mua vähän kyllä jännää, koska tulossa on ensimmäinen joulu nyt lasten kanssa sillain, että meille tulee ihan oikea Joulupukki kylään! Iiik!! Lisäksi mun äiti kutsui mun appivanhemmat viettämään jouluaattoa meidän kanssa, eli tuvassa on taas enempi tunnelmaa. Musta ois niin ihanaa, että mulla ois niin iso koti, että voisin itse toimia emäntänä jouluaattona! Ehkä sitten jonain vuonna, kun ollaan rikkaita asunnonomistajia ;)

Ipanat on tietysti kasvaneet myös tämän päivityksettömän puolen vuoden aikana ihan hirmuisesti. Neuvolassakin ehdittiin jo molempien kanssa käydä, "määräaikaiskatsastuksissa" niinku Tommi asian ilmaisee. Ihan fyysistä mittaa on myös tullut molemmille; Joonan kohdalla kirjattiin 5v neuvolasta pituutta 122.5cm ja painoa 26kg, Saanalle taas 1.5v ikään merkattiin 85,8cm ja 12kg. Aikamoisia viikinkivauvojahan ne todella ovat! <3 p="">
Puheenpartta löytyy nyt 1.5-vuotiaana jo huimasti enemmän! Oon Tommille naljaillut, että ilmeisesti Saanan on ollut pakko opetella puhumaan, jotta isi ymmärtää ;) Tai sitten iskä on vaan ollut parempi puheenopettaja kuin minä :) Saanalla meni muuten todella pitkään, ennenkuin oppi/alkoi sanomaan Äiti! Ischi oli varmaan myös ekojen kymmenen sanan joukossa, mutta Äiti-sanaa saatiin ootella. Nyt tyttö osaa ilmaista tahtoaan aika kivasti jo sanallisesti (mitähän sillä ois, varmaan viitisenkymmentä sanaa, ihan suht selkeitäkin, ja osa tulee kahden-kolmen sanan rykelmissä, mutta mä miellän ne enempi opituis "pitkiksi sanoiksi" kuin lauseiksi, koska ne on aina samanlaisia "Nyt mennään" tai "Anna pois" "Älä ota", ja sitä kun tukee sitten se fyysinen ilmaisu, niin kyllähän ton tötterön kanssa pystyy jo toimimaan! Aika ihanasti myös sisarustenkeskeiset leikit alkaneet sujua, ja voi miten paljon meidän kaksi pientä pampulaa toisiaan rakastavatkaan! Välillä ihan sydän sulana katson niiden halipusutteluja, sitä, kun Saana pyytää itse päästä Joonan syliin tai kun Joona tulee kysymään, että tulisko Saana syliin. En kestä, ne on niin ihania! Lapset myös siirrettiin samaan huoneeseen nukkumaan, ja me eläteltiin tietysti toiveita, että saatais ne synkronoitua samanlaiseen päivärytmiin. Vaan ei niin ei! Ovat sen verran yö ja päivä, kesä ja talvi tai mitä ikinä vastakohtia sitä keksiikään, että eihän ne edes rytmiltään pysy samassa. Saana herää aamulla aikaisin, kesävaloisalla mielellään jo ennen sitä kuuluisaa kukonlaulua, mutta Joona taas haluaisi iltavirrkuilla myöhään yöhön, jopa keskiyölle saakka. Hieman on haastava kombo! Nyt ihan satunnaisesti on muutamana kertana saatu vähän vedätettyä Saanan uniaikaa lähemmäs ysiä (aiemmin kun se oli jo kasilta valmista kauraa yöpuulle) ja toisaalta Joonalta hilattua sitä sieltä päälle ysistä aiemmas, niin on saatu ne jopa samaan aikaan sänkyihinsä ja luettu molemmille iltasadut. Meillä oli pitkään se ongelma, että Joona nukkui päiväkodissa aina päiväunet. Se nukahti sinne päivälevon aikaan, ja koska samassa nukkarissa oli niitä herkkäunisia pieniä, niin ei hennottu edes ehdottaa, että sieltä pitäisi käydä Joonaa herättelemässä. Nyt sitten ilmeni, että siellä on toinenkin samanikäinen poika, joka nukahtaa herkästi päikkäreille ja sitten valvoo puolille öin, joten maailman ihanimmat hoitotädit laittoivaat tuulemaan; Joonan ryhmiksen nukkareissa on nyt toisessa kaikki pienet ja toisessa isot! Tarkoittaa sitä, että jos nämä viskarit sinne nukahtaa, niin niitä on helpompi käydä herättelemässä. Joona ei tosin myöskään oo välttämättä nyt enää nukahtanut sinne, ja se on kyllä huomattavasti helpottanut iltapuuhia! Jipppii!

Hissuksiin aletaan meillä siis rauhoittua kohti joulua. Mun aivot alkaa nyt olla tältä yöltä jo aivan narikassa (oon jo kaks edellistä yövuoroa luvannut, että mä päivitän blogia, mutta kappas vaan, enpä oo saanut aikaiseksi!) joten lienee parempi taputella tämä teksti. Kukaties ja toivottavasti seruaava päivitys lävähtää eetteriin jo hieman paljon aiemmin kuin ensi kesänä, mutta nähtäväksi nää! Niitä kuvia nyt ainakin olisi ihana tietysti jakaa teidän kanssanne jo vähän aiemmin! :) Jos en ennen joulua kirjoita, niin oikein rauhallista ja ihanaa joulunaikaa kaikille! Me joulunlapset tästä nautitaan jo täysin rinnoin, kun enää ei tarvitse piilotella jouluhypetystä!

Kävelyä ja uintijuttuja

Jep, enää ei käy kieltäminen, niin se pikkumimmi ihan oikeesti nyt sitten kävelee! Oon kyllä edelleen aivan äimänä, että mites se nyt yhtäkkiä noin vaan ja miten se onkin motorisesti niin taitava! Samoin kielellinen kehitys on tullut tässä ihan parissa viikossa huimia hyppäyksiä eteenpäin, joten saas nähdä, koska se alkaa ihan toden teolla puhua papattaakin... Ihme vauva, tosin onneksi ihan totisesti vain noin ei-yhdyssanana :)

Kuten tiedetään jo vanhasta sananlaskusta, niin suutarin lapsilla ei ole kenkiä. Ehkäpä tästä johtuen, niin tyttäremme joutui täyttämään lähes yksitoista kuukautta ennen kuin pääsi uimaan. Ehkäpä kirjoittelinkin jo asiasta, mutta toukokuusta tuli meidän uimakauden aloituskuukausi, kun yksi kaveri houkutteli meidät mukaansa uimakouluun! Oikeastaan vain Joona ja kaverin isompi lapsi ovat siellä vesipeuhuilemassa, me äidit ja pikkutytöt käydään sitten vain lilluttelemassa. Ihana on ollut nähdä Saanastakin se, miten se vettä rakastaa! Tosin toisin kuin ensimmäinen painos, niin tämä typy ei hätkähdä vesihanoja ja suihkuhuoneitakaan, vaan sen saa jopa laskea sylistään hetkeksi siellä. Suihkun allakin vaan hihittelee ja yrittää napata pisaroita kiinni, söpöliini.

Luonnollisesti mua ei haittaisi, vaikka molemmat ipanat innostuisivat tosta vesielementistä enempikin, ihan tulevaisuudenkin harrastuksena. Vaikka tuossa oon pyöritellyt ajatusta, että en Saanaa ehkä meidän omaan kuuttiryhmään enää sitten laittaisi, niin kyllä se nyt vaan taitaa olla "pakko"... Oikeastaan ajatus tästä sukellusharrastuksen jatkumosta näille molemmille ipanoille vahvistui myös tänään katsellessani jotain uutisartikkelia lätkäjunnuista. Siellä ne vanhemmat kertoivat, että menee helposti tonni kuukaudessa (!!!!) yhden lapsen lätkäharrastukseen, ja siihen päälle luonnollisesti kaikki kuskaamiset, kaukalonlaidalla päivystämiset ja talkootyöt... Kääk! Tosin lätkähän se on ton isimiehenkin rakas laji ollut skidinä, joten se saattais semmoiseen ollakin valmis. Noh, katsellaan. Syksyksi ois kyllä kiva ainakin Joonalle löytää joku harrastus, mutta harmillisesti melkein kaikki on tietysti arki-iltaisin, ja mä itse pelkään, että se kostautuu sitten siinä, etten mä itse enää pääse treenaamaan about koskaan... Enkä myöskään hirveän innoissani ole ajatuksesta, että pitäisi vielä hoitopäivän päätteeksi lähteä höntyilemään jonnekin treeneihin, kääks!

TÖPS, TÖPS, TÖPS!

Kääk!! Toissapäivänä se sitten tapahtui! Saana uskaltautui ottaa ensimmäiset askeleensa tuetta!

Jonkun aikaa se on haastanut itseään parilla tuettomalla askeleella sängyssä tai sohvalla, koska on oppinut, että siellä kaatuminen ei satu (tämän opin olisi voinut jättää saamatta, koska se meno on aivan holtitonta ja täysin itsesuojeluvaistotonta!). Illalla sitten istuttiin lattialla minä, Tommi ja Saana ja siitä se sitten käpsytteli isin sylistä neljä-viisi askelta mun syliin! KÄÄK! Huudettiin Joona tietysti katsomaan myös, ja pikkusisko näytti suorituksensa uusiks! Näin se on sitten tämäkin etappi saavutettu, johan tota ikää se kypsät kymmenen kuukautta on! Mun sydäntä kylmää ja lämmittää, koska samaan aikaan oon äärettömän ylpeä, mutta myös äärettömän kauhuissani.

Pari päivää tässä on nyt tätä sitten seurailtu, vaikka toi aika uhkarohkea onkin, niin ei se sentäs vielä ihan älyttömyyksiin oo sortunut. Muutamia satunnaisia askeleita siellä täällä, mutta yleensä niin päin, että se tulee jostain sohvalta/tv-tasolta/muualta sitten kohti mun syliä.

Kuvapäivitys

Tässä kuluneen kevään kuvia nyt läjäpäin, kun vihdoin sain puhelimen ja koneen synkkaan! Vielä uupuu noi mun rakkaalla ihanalla uudella järkkärilläni kuvatut, ne kökkii edelleen siellä muistissa :D Hyvä hankkia hieno masiina, vähän opetella sitä käyttämään ja sit invalidisoitua niiden jakamisen kanssa, hups!

 Meidän aamut on jotenkin niin ihania, kun nää mussukat haluaa aina halitella heti aamusta ja ottaa pari sisaruksellista lempeää painimatsia! Joona herää yleensä vikana, ja se huutaakin sängystään "Saa tulla herättää!", jolloin pikkusisko kirmaa riemusta intona isoveljen kainaloon!

Saana ja uusi pipo

Söpöin!

Meistä ei ole montaa kimppakuvaa, mutta tämä on ihana, huonosta laadustaan huolimatta!

Veikka auttaa kävelytreeneissä

Edelliseen postaukseen piti lisätä kuvat, mutta tässä ne nyt vasta on!

Noitajätkä ekalle virpomareissulleen lähdössä!

Kesäsäät pääsiäismaanantaina

Joonalle annettiin lupa kulkea pyörällä päikkyyn. Äiskää jännää, koska tätä kapeaa autotienreunaa kuljetaan 80% matkasta!

Kuuttihupparissa toka painos, Joona oli 4kk omassa kuvassaan aikoinaan, tää typy 10kk! :D

"Ai tätä keppiäkö mä en siis sais syödä?"

Pääsiäishumua!

Pääsiäinen on onnellisesti takanapäin! Täytyy sanoa, että olisi voitu aivan hyvin vielä ainakin vuodella vetää eteenpäin tän suklaanmussuttamisen kanssa... Mitähän muita tarkoituksia pääsiäisellä vois olla, tällain ei-enää-edes-niin-tapakristitylle? Meidän kasvatusfilosofiassa on uskottu, ettei tommonen leikki-ikäinen vielä oikeasti tarvii karkkia ja suklaata, ja muita semmoisia herkkuja. Jos on jotkut juhlat, joissa herkkuja on ollut tarjolla, niin Joona on toki saanut syödä, mutta kotona ei olla oikeastaan karkkeja sille tarjoiltu, koska ei se oikeasti vielä niitä tarvii. Tänä vuonna intoilin itse enempi siitä virpomisen perinteestä, ja sen haluan lapsillenikin opettaa. Olis ollut varmaan liian karua äidin viedä kaikki virpomispalkat, joten Joona sai virpomispalkkojaan itsekin syödä - toki niistä täytyi myös jakaa meille aikuisille. Virpomissunnuntai ei tietysti riitä, vaan sitten viikko myöhemmin oli pääsiäispyhät, ja herkkuja silloinkin... Huhhei, ihan mieletön määrä suklaata!

Jotta ei nyt ihan pelkäksi kauhisteluksi menisi, niin täytyy kyllä sanoa, että on toi pieni poika vaan niin äärettömän söpö ja reipas! Mä kävin haalimassa sille noidankuteet kierrätyskeskuksesta, huimat 3e tuli niihin sijoitettua. Joona aluksi intti vastaan, että ei todellakaan mitään hametta suostu pukemaan, mutta mun mielestä virpojan nyt vaan kuuluu olla noita, eikä mikään pääsiäispupu tai ainakaan palomies! Virpomislorua treenattiin ahkerasti jo pitkin kevättä, ja puhuttiin pajunkissojen hakemisesta ja koristelusta. Koristeiden löytäminen oli yksi murheenkryyni, koska enää ei ole sitä iki-ihanaa tiimaria, niin mistään ei tuntunut löytyvän niitä perhanan höyheniä! Juostiin tuota läheistä ostoskeskusta ympäri kananpyllykarvoja etsien, mutta ei oota myytiin kaikkialla. Sen sijaan vapputavaraa olisi ollut jo vaikka minkälaista!

Toinen ongelma pajunvitsoissa oli ne itse risut. Oksien sijainnit oli hieman haasteelliset näin vaunujen kanssa liikkuvalle, joten niiden napsiminen vaan jäi ja jäi, vaikka olin jo pari viikkoa aiemmin asiaan jossain määrin mielestäni muka varautunut... Lopulta palmusunnuntaita edeltävänä perjantaina vai lauantaina sitten oltiin oksanhakuun lähdössä - vaan kuinkas kävikään, vesisadehan se sitten yllätti! Oltiin jo about puettu kurakamppeet päälle, kun anoppi sattui soittamaan ja meidän puuhista kuultuaan kertoi, että hällä kyllä olisi valmiiksi poimittuja oksia parvekkeella! Ihana anoppi ne sitten meille toi, ja päästiin koristeluhommia suunnittelemaan. Eikä sitten riittänyt, että meille oksat toi, vaan joutuipa pelastamaan meidät myös höyhenettömyyspulasta, ja toi niitä meille kampaamoreissultaan läheisestä askartelutarvikeliikkeestä!

No niin oli saatu vaatetus, lorutus ja vitsatus kuosiin. Mun äitini tuli hoitamaan Saanaa, ja päästiin Joonan kanssa kaksistaan reissuun. Omassa yhtiössähän pikkumimmi olisi kulkenut mukanakin, mutta tietysti isovanhemmat halusivat nähdä pikkunoidan myös, joten olisi ollut turhauttavaa vauvelille roikkua matkassa, etenkin, kun se ei tuosta automatkaamisesta niin nauti. Pikkunoita puettiin siis palmusunnuntain aamulla, ja jännityksestä täpinöiden päästiin matkaan. Ensimmäisellä ovella ääni oli hentoinen, mutta onneksi hienot palkkiot taisi saada noitapojan reipastumaan! Seuraavilla ovilla luvan kysyminen ja loitsunta sitten sujuikin äärimmäisen hienosti, ja mä olin kyllä pakahtua ylpeydestä! Jossain välissä matkaa saatiin seuraksi myös naapurintyttö, joka samoissa puuhissa ovilla kulki.

Pääsiäinen taisi tehdä temppunsa myös Saanaan, joka sai vihdoin hammasrivistöönsä lisää kaivattua täydennystä! Tällä kertaa ylähampaita, kaksi ensimmäistä komeaa talttaa keskelle. Tämä pari tuli sentään jo yht'aikaisesti, eikä kuukauden odottelulla!

Eikä siinä suinkaan vielä kaikki! Tässä kypsässä kymmenen kuukauden iässä tyttönen on myös oppinut seisomaan tuetta! Ensin homma sujui pehmeällä alustalla, jossa Saanu huomasi, että pyllähtelytkään ei satu. Sitten se alkoi pönötellä kovalla alustalla ja nyt se jo seistä jäkittää vallan hienosti! Ja tänään se otti ensimmäisiä askeliakin tuetta!! Ääääääk!

Kevät kevät kevät!

No eilen oli kyllä muikean mahtava keväinen päivä! Vitsi, näitä on odotettu! Mä en oo koskaan oikein osannut vastata, että mikä mun lempparivuoden aika on... Toisaalta tykkään näistä välikausista, keväästä ja syksystä, kun niiden lämpötilat on kaikista miellyttävimmät ja ne on jotenkin niin maagisen ihania, täynnä muutosta ja murrosta. Toisaaltahan kesä on tietysti ihan kingi, lööbailua, jäätelöä, tuoreita marjoja ja kasviksia, ehkä jotain lomaa, riemujuttuja arjen keskellä... uimista ja sitä vapaampaa pukeutumista (tai vähäisempää pukeutumista, joka lienee tervetullut jokaiseen lapsiperheeseen) unohtamatta. Joka kevät mulle iskee aivan mahdoton kevätkuume! Joskus se on ollut vauvakuume, mutta onneksi se vaihe on jo kuopattu... Ennen Joonaa meille piti muuttaa staffordshirenbullterrieri, ja semmoinen kuume mulla on kyllä aivan valtava taas tänä keväänä. Vaan koiraa meille ei vielä tule, se joutuu nyt odottamaan pari vuotta...

Keväisin huomaan haaveilevani myös asunnoista. Ihanaa ois, jos ois Oma Koti. Siis ei omakotitalo, vaan oma koti. Mieluiten kerrostaloasunto kaupungista, loistavien julkisten kulkuyhteyksien päästä, jotta ois tulevaisuudessa lastenkin helppo kulkea itsenäisestikin harrastuksiin ja muualle. Harmi vaan, että tähän aikaan moni meidän hintahaarukassa oleva luukku kyseisillä meriiteillä on joko sijainniltaan jossain slummissa ei-niin-houkuttelevassa paikassa, tai sitten se on rakennettu just sen verran kauan sitten, että sinne on odotettavissa putkiremppahässäköitä about näillä näppäimin. Tommi taitaa lisäksi haaveilla enempi pientaloasumisesta, sitä ei myöskään haittaa, vaikka sijainti ois jossain vähän kauempana, kunhan pääsis noille isoille baanoille ja autolla kulkeminen ois joutuisaa. Hankala kombo, myönnetään! Mutta katsellaan katsellaan, eipä meillä tässä tilanteessa ois mikään paras mahdollinen hetkitään, kun pitää köyhäillä kotivanhemmuuden takia... Toisaalta olis ollut ihanaa, jos oltais päästy muuttamaan ennen syksyä 2015, sillä silloin alkaa Joonan eskari ja Saana aloittaa päivähoidossa.. Mut jos ei, niin sitten ei, lapset kuitenkin on vielä tossa iässä aika sopeutuvaisia. (Toisin kuin sitten teinarina repäisy jonnekin irti kaikista tutuista ympyröistä, niin omakohtaisesti voin sanoa sen olleen aika arsesta ;))

Yllä mainittujen kuumeiden lisäksi mä myös haaveilen pikkutytönomaisesti häistä! Voi herttinen, miten olisikaan ihanaa järjestää maailman upeimmat parhaat häät! En siis haaveile mistään miljoonahäistä, vaan oikeastaan enempi kauniista kirkkotilaisuudesta ja niistä (lapsettomista) iltajuhlista! Tässäkin ollaan niin eri mieltä kaikesta Tommin kanssa, että saas nähdä, pääsenkö mä ikinä naimisiin - ainakaan sen kanssa! Tommi ei siis todella ymmärrä tätä mun höpöhöpöhöttöäni, sen mielestä naimisiinmeno on aivan turhaa, hyödytöntä. Pöh! Eikä se kyllä varmaan kestäis mun juhlahaaveitakaan, koska jo pelkät pienenpiirin ristiäiset on ollu sille selkeesti kuormittava ja ahdistustason taivaisiin nostava tekijä. Mut eihän Tommin tarvii olla esillä, sehän on mun päivä, eiks niin? Riittää, et se on läsnä about alttarilla, hääkakun leikkauksessa ja ehkä ekassa tanssissa :P

Lueskelin tossa jotain lapsiperhelehteä, ja siinä puhuttiin, että moni lapsiperhe on onnellinen just nyt. Aloin miettiä meidän elämää, ja kyllä voin myöntää, että tää on oikeesti hetki hetkeltä ihanampaa. Saana täytti just 10kk, se osaa taitavasti konttailla ja kiipeillä, kävellä tuetusti. Se myös alkaa olla sellainen oikeasti sosiaalinen pieni olento, jota kohtaan saada aivan järjettömiä rakkauspuuskia, koska se vaan on niiiiiiiin söpö ja ihana! Joona luovii tossa neljäveeuhmassaan, mutta nyt niitä kohtauksia on jo ollut sen verran usein, että me kaikki jo tiedetään, että ne myös loppuu. Hermothan noiden apinoiden kanssa palaa useinkin, mutta enää ensimmäinen ajatus aamulla ei oo pakokauhu, vaan oikeastaan on jopa ihanaa olla kotiäitinä, olla läsnä, just tässä hetkessä!

Perjantaina käytiin myös Saanan 10kk neuvolassa. Siellä ei nyt sinänsä mitään ihmeitä, lähinnä mitat käytiin hakemassa (ja sen takia mä sinne halusinkin, 10kk on siis sellainen "tarvittaessa" käynti). 75cm ja 9955g. Tää tyttö on ihan hurjan pieni verrattuna jättiläisapinaan! :) (Vertailun vuoksi Joonasta ei ole antaa 10kk mittoja, koska silloin ei neuvolassa olla käyty, mutta Joona on ollut 6.5kk nlassa 75.7cm ja 10930g! Minä itse oon ollut 9kk iässä 74cm ja 9275g, Tommi taas joskus arviolta 8kk iässä ollut samoissa mitoissa..)

Kehityssyöksy

Huhhei millainen kehitystahti tolla tirrillä oli kaheksankuukauden iässä! Siis ihan mielettömiä hyppäyksiä! Meidän seiskakuinen oli semmoinen möllöttelijä, joka oli just tasan siinä kohtaa, mihin sen oli jättänytkin... ja sitten täytti 8kk, hetkessä oppi ryömimään, konttaamaan ja nyt käveleekin tukea vasten jo aivan suvereenisti!

Me oltiin jo fiilistelty hiekkalaatikkojuttuja ja nautittu, että jee, kevät tulee. Mutta ei, tänään tuli joku hemmetin takatalvi ja mä olen toooooodella harmissani siitä. Myös Saana tuntui olevan harmissaan, kun joutui taas pakkaamaan enempi vaatetta päälle, eikä päässyt pihaleikkeihin.

Äh, piti kirjoittaa vaikka ja mitä, mutta nyt silmät kyllä painaa niin paljon, että ehkä mä yritän suosiolla myöhemmin uudestaan. Julkaisen tän nyt kuitenkin, jotta tiedätte, et hengissä ollaan ja vielä joskus päivityksiäkin tulee ;)

Buzzausta: Oral-B vaihtopäät

Taas naputtelen muutaman rivin tuotetestauksista. Tällä kertaa päästiin testailemaan Oral-B:n uusia vaihtopäitä. Mä itse en oo pystynyt raskausaikana käyttämään sähköharjaa ollenkaan pahoinvointien takia, ja raskauksien jälkeenkin ikenet on olleet pitkään tosi kovilla. Nyt kun Saanan imetys on loppunut, niin päätin antaa sähköharjalle taas uuden mahdollisuuden!

Buzzauspaketissa siis saapui testiin kolme erilaista harjaspäätä tohon meiltä kotoa jo löytyneeseen harjarunkoon. Tarkoitus olisi kokeilla kutakin harjaspäätä viikon verran ja arvioida ne sitten. Ekana kokeiluun pääsi "hammasharjannäköinen" eli semmonen leveämpi Oral-B TriZone. Rakastuin! Siis sehän oli aivan mahtava!! Hampaat tuntui niiiiiiiin puhtaalta, eikä se sähköharjan tärinäkään tuntunut pahalta ja ikenet ei kärsineet! Oijjoi, huomasin jatkuvasti, että varsi alkaa väristellä sitä kolmen minsan täyttymistä jo aivan liian aikaisin, koska tällä harjaus oli jotenkin tosi terapeuttista!

Toisella viikolla ajattelin, että nyt on aika poistaa tummentumat hampaista ja kokeiluvuorossa oli 3D White harjapää. AU, AU, AU! Siis teki niin kipeetä harjata sillä! En käsitä! Olin aivan varma, että mulla ei oo ikeniä eikä hampaita tän testiviikon jälkeen :( Valitettavasti pari muutakin kaveria, jotka kokeilleet samaa harjaa, raportoivat tällaisesta kivusta. En huomannut mitään eroa tummentumienkaan suhteen, eli se siitä valkaisusta!

Kolmannella viikolla kokeiluvuorossa oli FlossAction. Siinä oli hassuja nyppysiä tavallisten harjojen seassa, ja jotnekin niiden nyppysten olisi kait tarkoitus putsata hammasvälejä tehokkaammin. En tiedä, onko mulla jotenkin harvinaisen tiiviit hammasvälit, mutta eipä niihin tosiaan harjaspäällä yltänyt. Muuten harja oli ihan okei, mutta ei mitään suuria hurraahuutoja tällekään.

Buzzauksen aikana sain jakaa näytteet myös kolmelle kaverille, tosin myös muiden kanssa tuli näistä juteltua. Ainakin yksi kaveri yllättyi, että tämmöisiä vaihtopäitä olikin näin monia erilaisia! Muuten en saanut itse testeistä sen kummempia raportteja, kun eipä kukaan niitä testannut juuri sillä sekunnilla, kun harjan tassuun ojensin ;)

Saana 8kk

Tänään tyttäremme on kahdeksan kuukautta vanha. Vai nuori? Meillähän tunnetusti iloitaan kovasti siitä, että vauva ei kohta enää ole vauva, vaan jopa se uhmistelijatuhmistelija otetaan mieluummin ;) Tosin mä luulen, että tän tytön kohdalla tämäkin ajatus alkaa tuntua naurettavalta, joten käskekäähän mun vuoden päästä lukea itse tämä päivitys.

Neuvolaa meillä ei ole ollut, joten mittoja ei nyt ole antaa. Kotiveikkauksena sanoisin, että 73cm ja 9kg ois aika liki totuutta, mutta katsellaan sitten parin päivän päästä. Vaatteistahan tuon kasvun on tämänkin kohdalla huomannut, kasvua tapahtuu. Pakkasin just kamalan läjän noita pieniä pois ja kuvailin osan myyntiin nettikirppiksille, ja tällä hetkellä kyllä tuntuu niin ihanalta ajatus, että enää ei tarvii säästellä vaatteita nurkissa "sille seuraavalle vauvalle"! Eikä mun isoveljellä tai pikkusiskollakaan varmaan ole vielä sikiämissuunnitelmia vakavasti pohdinnoissa, joten ei oo sitten lapsilla serkkuvauvojakaan, jolle tuupata kaikkia näitä ihania pikkuruisia nuttuja. Housuista Saanalla käytössä koko 74 ja yläosissa ollaan jo kokoluokassa 80-86, tuolla on niin simpuran pitkät kädet, että pakko käyttää ihan yli-isoja vaatteita!

Hampaita on suuhun saatu vihdoin jo kaksi kappaletta. Ensimmäinen alalego (katsojan silmissä vasemmalle) tuli 28.12. ja vihdoin se toinen saatiin pinnistettyä 2.2. Jumankekka kun ne olikin tiukassa! Jos kaikki tulevatkin hampaat vaatii tällasta piiiiiiiitkää sitkeyttä, niin ollaan jossain lataamolla kohta koko poppoo! Kuolaa, kiukkua, puremista, ruoan sylkemistä, tuttipullon ja nokkamukin kaluamista ja räkää joka puolella, siitä on viime kuukaudet tehty. Ihan kuin tuo tyttö ei ois temperamenttinsa kanssa jo tarpeeksi haastava tapaus ilman näitä hammasoireitakin! Kuukauden oireilun jälkeen mä käytin tirpan jo lääkärissäkin, ihan varmuuden vuoks! Lääkäri totes, että oikea nielurisa on tulipunainen (eli taitaa tää tyttö olla äitiinsä tullut, mullahan on nielu usein ihan sairaan kipee kaikissa taudeissa, vaikka ei mitään angiinaa tai muuta "selkeetä" syytä oiskaan!) ja toisesta korvasta kertoi tärykalvon punoittavan. Ab-kuuriahan se oli heti määräämässä, mutta mä jouduin vielä tivaamaan, että onko siellä nyt siis tulehdusta vai ei. Lääkäri totesi, että ei näy märkää, jolloin mä sanoin, että en sitä kuuria kyllä mitenkään riemumielin ois aloittamassa... Kävin kuitenkin hakemassa sen ab-pullon tonne kaappiin, mutta siellä se vielä korkkaamattomana on. Räkäisyyskin loppui tohon hampaan puhkeamiseen, eli josko se ois nyt pelkästään sitä sitten ollut.

Uusia taitojakin Saana oppii jatkuvasti! Se ei oikein taida tietää, että haluaisiko kontata, ryömiä vai peppuhiihtää. Etäisyydet on onneksi vielä tosi pieniä, eli jos sen jättää olkkariin, niin ei se oo vielä toisesta huoneesta löytynyt. Tyylit on varsin omintakeiset, lähinnä pepulla hilaamista. Tosin jostain syystä sängyssä se konttaa ja makkarin matolla se ryömii! Liukkailla lattioilla se etenee aika sulavasti, mutta meillä ei täällä kotona semmosia fasiliteetteja ole, joten paha sanoa, et mikä ois tän hetkinen tyyli. Seisomaan/polviseisontaan vetää itsensä lähinnä matalien kohteiden päälle, tai jos sille antaa kädet. Edelleenkään ei järki pelaa, että jos seisoo, niin saattaa kyllä päästää irti ihan koska vaan, ja sittenhän se humpsahtaa. Kävelyä harjoittelee valitettavasti jo myös, eli jos pitää käsistä kiinni, niin kävelee, samoin tommosen potkuauton kanssa saattaa jo taapertaa. Mutta silloinkin saattaa päästää irti ihan milloin vaan, eli ei auta jättää vahtimatta ;)

Lopetin pari viikkoa sitten myös imettämisen kokonaan. Saana alkoi purra ihan jatkuvasti ja mä päätin, että se oli sitten siinä. Vielä väsyneenä tuo usein hamuilee ja etenkin aamuisin, kun köllitään sängyssä, niin yrittää repiä itseään rinnalle.. hetkittäin nousee pieni olo, että äh, ensin näen kamalan vaivan saadakseni imetyksen edes jossain määrin toimimaan ja sitten jo sen lopetankin. Mutta päiväsaikaan Saana ei enää juurikaan rintaa halunnut/malttanut syödä ja maidontuotanto alkoi siitäkin syystä vähentyä. Lisäksi mä tein alkuvuodesta salisopparin, eli olen usein iltaisin just iltatissittelyn aikaan vasta palaamassa salilta kotiin, eli senkin takia parempi näin. Saana kuitenkin sai rintamaitoa 7kk, se on huiiiisin pitkä aika verrattuna siihen, mihin Joonan kanssa päästiin. Eli eiköhän tähän olla ihan tyytyväisiä, sekä minä että vauva! (Ja ah miten ihanaa saada tutkia omaa vaatekaappia pitkän raskauden ja imetysrupeaman jälkeen, löytää kaikkia ihania paitoja, joita voi taas käyttää! JEE!)

Kaikkiaanhan kaikki on siis kuitenkin hienosti ja niinkuin pitääkin, joskin mulla alkaa itsellä olla jo kova tarve päästä takas töihin ja järkevämpään rytmiin. (Ja mieluusti saada vähän täydempiä öitä, Joona kun nukahtaa vasta kympin hujakoilla, vaikka laitetaan jo ysiltä petiin, ja Saana on alkanut herätä kerran yöllä syömään neljän nurkilla ja kuudelta haluaa nousta, niin ei ihan hirveesti jää mulle siihen väliin oikeesti uniaikaa. NYT mä ymmärrän, kun moni sanoo olevansa aivan kamalan väsynyt ja zombie vauvavuotena!)

Nykyään tuntuu, että sosiaalinen elämä on aika nolla, koska Joonan vapaapäivinä yritetään ulkoilla mahdollisimman paljon ja nähdä muita lapsia, ja sit taas pelkästään Saanan kanssa nää päivät menee helposti näin, että Joona menee aamulla päiväkotiin, me ollaan Saanan kanssa vaan kotosalla, siivoillaan ja tehdään ylläpitojuttuja kotona tai käydään kaupassa, ja sit pitääkin jo olla hakemassa Joonaa ja illat menee aina ihan hirmu nopeesti ruokailuineen ja iltatoimineen. Ja joo, koska siellä ruutujen takana on niitä sukulaisiakin tätä lukemassa, niin kyllä me kovasti tahdottais teilläkin kaikilla vierailla, mutta jostain syystä se jää aina ajatusasteelle (etenkin nyt, kun mä en kovin mieluusti lähde näiden kanssa yliväsyneenä autoilemaan yhtään mihinkään.)

Sisarusrakkaus

Meidän lapset aiheuttaa mulle monesti aikamoista sydämentykytystä siinä negatiivisessa mielessä, mutta kyllä ne osaa olla sitten niin maailman suloisimpia ja liikkiksimpiä! Alusta astihan Joona on rakastanut ja palvonut tuota pikkusiskoaan, ja ei ollut Saana moniviikkoinen, kun hänkin on alkanut selkeesti fanittaa Joonaa.

Päivittäin lapset halii ja pusii toinen toisiaan, köllii yhdessä ja jo leikkiikin. Niillä on aivan mieletön side, ja olen niin iloinen näistä kahdesta! Merkkiäkään mustasukkaisuudesta ei oikeastaan ole.

Eilen mun sydän kuitenkin meinasi oikeasti sulaa... Olin itse keittiössä laittelemassa ruokaa, Saana leikki olkkarin lattialla ja Joona katseli Pikku kakkosta. Yhtäkkiä Joona nousi sohvalta, meni lattialle Saanan luokse, halasi ja suukotti ja sanoi "Voi Saana, olet hyvin rakas minulle!"

Ihan mieletöntä!

Yllä olev akuva on yks meidän joulukorttikuvauksen tuloksista Studio Varastolta. Saattaa olla, että sen jo kertaalleen julkaisin, mutta toi kuvastaa kyllä näitä ihania niin hyvin!