Kävelyä ja uintijuttuja

Jep, enää ei käy kieltäminen, niin se pikkumimmi ihan oikeesti nyt sitten kävelee! Oon kyllä edelleen aivan äimänä, että mites se nyt yhtäkkiä noin vaan ja miten se onkin motorisesti niin taitava! Samoin kielellinen kehitys on tullut tässä ihan parissa viikossa huimia hyppäyksiä eteenpäin, joten saas nähdä, koska se alkaa ihan toden teolla puhua papattaakin... Ihme vauva, tosin onneksi ihan totisesti vain noin ei-yhdyssanana :)

Kuten tiedetään jo vanhasta sananlaskusta, niin suutarin lapsilla ei ole kenkiä. Ehkäpä tästä johtuen, niin tyttäremme joutui täyttämään lähes yksitoista kuukautta ennen kuin pääsi uimaan. Ehkäpä kirjoittelinkin jo asiasta, mutta toukokuusta tuli meidän uimakauden aloituskuukausi, kun yksi kaveri houkutteli meidät mukaansa uimakouluun! Oikeastaan vain Joona ja kaverin isompi lapsi ovat siellä vesipeuhuilemassa, me äidit ja pikkutytöt käydään sitten vain lilluttelemassa. Ihana on ollut nähdä Saanastakin se, miten se vettä rakastaa! Tosin toisin kuin ensimmäinen painos, niin tämä typy ei hätkähdä vesihanoja ja suihkuhuoneitakaan, vaan sen saa jopa laskea sylistään hetkeksi siellä. Suihkun allakin vaan hihittelee ja yrittää napata pisaroita kiinni, söpöliini.

Luonnollisesti mua ei haittaisi, vaikka molemmat ipanat innostuisivat tosta vesielementistä enempikin, ihan tulevaisuudenkin harrastuksena. Vaikka tuossa oon pyöritellyt ajatusta, että en Saanaa ehkä meidän omaan kuuttiryhmään enää sitten laittaisi, niin kyllä se nyt vaan taitaa olla "pakko"... Oikeastaan ajatus tästä sukellusharrastuksen jatkumosta näille molemmille ipanoille vahvistui myös tänään katsellessani jotain uutisartikkelia lätkäjunnuista. Siellä ne vanhemmat kertoivat, että menee helposti tonni kuukaudessa (!!!!) yhden lapsen lätkäharrastukseen, ja siihen päälle luonnollisesti kaikki kuskaamiset, kaukalonlaidalla päivystämiset ja talkootyöt... Kääk! Tosin lätkähän se on ton isimiehenkin rakas laji ollut skidinä, joten se saattais semmoiseen ollakin valmis. Noh, katsellaan. Syksyksi ois kyllä kiva ainakin Joonalle löytää joku harrastus, mutta harmillisesti melkein kaikki on tietysti arki-iltaisin, ja mä itse pelkään, että se kostautuu sitten siinä, etten mä itse enää pääse treenaamaan about koskaan... Enkä myöskään hirveän innoissani ole ajatuksesta, että pitäisi vielä hoitopäivän päätteeksi lähteä höntyilemään jonnekin treeneihin, kääks!