Täällä rakkaassa kotimaassamme aika moni asia sujuu nykyään näpsäkästi sähköisesti, eikä itse oo ainakaan tarvinnut ihan hirveesti papereita pyöritellä ja asioista taistella. Toki tämä onni kohdallani johtuu siitä, että olen nuori, terve kantaväestöläinen, jolla on ollut onnea sekä opiskelu- että työmaailmassa. Asuntoasioidenkaan kanssa ei ole tarvinnut vääntää ja kaupungilta asuntoja onneksi anoa. Muuttoilmoitukset ja näihin äitiysloma-asioihin liittyvät paperityöt olen saanut näpsäkästi hoidettua sähköisesti.
Lapsen syntymään liittyy kuitenkin hieman byrokratiaa ja paperinpyörittelyäkin, vaikka osa siitä tehdäänkin sähköisesti. Tällä viikolla olen tarponut vakuutusten suossa ja pohtinut, että mihin yhtiöön tyttäremme vakuutus pitäisi laittaa. Veljellään on toisaalla, mutta siellä hinnat noussut ja ei kannata. Muut perheemme vakuutukset ovat sitten sellaisessa yhtiössä, josta päätin tarjouksen pyytää ja sen saatuani olen askarrellut ja jumpannut sen parissa, että mitä oikeasti vakuutukselta tahdon ja mitä oikeasti tarvitsemme.
Jotta saadaan kuitenkin hieman kapuloita tähän liian jouhevasti sujuneeseen uuden ihmiselämän rekisteröintiin, niin onnellisena odottelin kela-kortin saapumista. Ja saapuihan se. Saapui vaan väärillä tiedoilla! Valtiomme oli päättänyt nimetä tyttäremme uudestaan, hän ei olisikaan Saana, kuten olimme päättäneet, vaan nimi oli rekisteröity Saaraksi! APUA! Tuoreen äidin hormonit takasivat sen, että itkua pidätellen asiaa setvittiin... luonnollisesti siihen aikaan illasta en saanut ketään langan päähän ja ehdin jo lietsoa paniikkia aiheesta; entä jos emme saisikaan enää oikaistua tytön nimeä? Voisiko olla niin, että joutuisimme elämään tällä väärällä nimellä, kunnes byrokratian rattaat pyörähtelisivät ja koneisto käsittelisi muutoshakemuksen?! Itkulta onneksi vältyin, vaikka epätoivo olikin syvä... Paniikkinappulaa painettuani sain viestit sekä kelaan että lopulta sähköpostin maistraattiin laitettua, myöhään tiistai-iltana. Keskiviikkona kesken aamuimetyksen soi puhelin, vain n. 15 sekuntia, enkä ehtinyt siihen tissittelyltäni vastaamaan. Numero oli samaa sarjaa kuin olin katsonut maistraatilla olevan, joten ensimmäinen positiivinen yllätys oli siinä; virkamies oli tarttunut asiaan heti aamusta! En ehtinyt soitella takaisin, eikä päivänaikana uutta puhelua tullut. Illalla ehdin viimein tietokoneelle ja tarkistin sähköpostini; laatikossa odotti viesti maistraatista! Kerrankin asia olisi helposti hoidettu; senkun laittaisin tytön tiedot sähköisesti maistraattiin ja erhe olisi korjattu! Tadaa! Niin helppoa!
Tahdoin nyt tämänkin episodin jakaa kanssanne, koska kerrankin joku asia sujui näin näpsäkästi! KIITOS! (PS. Kela vastasi viestiin vasta tänään, torstaina.)
keskiviikko 28. elokuuta 2013
torstai 22. elokuuta 2013
Nimi.
No niinpä niin, en ole tänne ehtinyt sanaakaan rustata, vaikka jo kuukaus sitten lupasin. Uskallankohan antaa saman lupauksen uudestaan?
Kerrotaan nyt sen verran, että arki astui taas elämään ja isimies palasi töihin. Kesällä piti olla kaikenlaista ohjelmaa ja reissua sinne tänne, mutta aika hissukseen lopulta oltiin. Mökkeilyäkin tuli harrastettua aivan luvattoman vähän, ja kaikki lastenkohteet jäi käymättä!
Heinäkuussa käytiin kuitenkin vuosittaisella mökkireissulla ystäväperheen kanssa, joskin aiemmat 2 kesää reissu on osunut juhannukseen. Nyt sattuneesta syystä juhannus tuli vietettyä (joskin tuon saman perheen kanssa) ihan kaupungissa. Perheessä on 2 lasta, 3 ja 2 vuotiaat pojat, joten ihanteellista mökkeilyseuraahan he ovat. Ystäväperheen nuorempi sankari on itseasiassa mun kummilapsikatraani nuorimmainen, ja "vaihtarina" (pitkään pohditun, koska en halunnut ristiinkummittelua aluksi) perheen äidistä tuli meidän tirriäisen kummitäti. Pari yötä vietettiin sateisessa Kärkölässä, ja alkuperäisenä tarkoituksena oli tehdä reissu Puuhamaahan, mutta eihän sitä sateella sinne tehnyt mieli lähteä. Onneksi lapsille löytyi ohjelmaa Lahdesta, kun käytiin tyyppaamassa paikallinen HopLop. Muuten mökkeilyyn kuului lapsilla hiekkakasan valloittamista ja koko poppoolla syömistä. Mä olin niin kiinni tyllerössä, etten oikeastaan tainnut juuri muuta kuin taloushommia ja vauvanhoitoa ehtiä tehdäkään!
Toinen mökkireissu suuntautui mun isin mökille Myrskylään, jossa sielläkin lopulta vietettiin 2 yötä. Alunperin piti olla vain 1 yö, mutta Joonalla oli niin hauskaa puuhata vaarin kanssa, että jäätiin sitten toiseksikin yöksi. Sillä reissulla säät olivatkin vähän mielekkäämmät, joten uimarannalla tuli loikoiltua! Mäkin pääsin silloin vihdoin karistamaan talviturkkini, mutta eipä se kovin nautinnollista tällain imettäjälle tuo viileähkö avovesi oo... :( No pääasia, että ei sentään ihan koko kesä jäänyt uimattomaksi.
Elokuuhun startattiin taasen isin synttäreitä juhlien ihan perheen kesken, tosin suurimmat juhlainnostukset jätettiin tuon Tokan Painoksen ristiäisiin. Vihdoin sitten saatiin tytölle nimi; hänestä tuli Saana Helena. Saana on nimenä ollut mun mieleen aina, ja se oli viiden suosikeissa alusta asti. Melkein kuitenkin luovuin ajatuksesta, koska meidän kesäkuisten mammaryhmässä on eräs äiti, jonka nimi on Saana, ja hänen kanssaan ollaan vietetty nyt enempikin aikaa, niin tuntui hassulta antaa sama nimi kuin jollakulla tutulla. Muut nimet listassa olivat Sanni, Sonja, Venla ja Vilma. Tommin mielestä Saana tuntui hyvältä nimeltä myös, ja lopulta Joona sai päättää Saanan ja Sannin väliltä. Joten Saana tytöstä tuli! Toinen nimi on peruja mun äidiltäni, koska mun mielestä on ihanaa, että molemmilla lapsilla on nimi, joka kulkee suvussa ainakin jollain muullakin läheisellä. Eikä se huono nimikään ole, vaan ihan nätti, mitään kamalaahan en olis suostunut edes harkitsemaan, vaikka kuinka suvussa ois kulkenutkin ;)
Joonalla on alkanut nyt myös päivähoito, ja alkuinnostuksen jälkeen on tullut vähän takapakkia. Tuumailin tuossa hoitajillekin, että noinkohan käy hieman 3.5 vuotiaalle rankaksi olla koko ajan "se isompi" ja joutua kokemaan, että oma paikka pienenä lapsena on nyt viety. Kotona Joona joutuu aivan liikaa jäämään huomioinnissa tokalle sijalle, koska Saanan tarpeet nyt vaan valitettavasti on asetettava pääsääntöisesti etusijalle. Hoidossa taas on aloittanut Joonan omassa ryhmässä vähän nuorempi poika, joka sai Joonan käsinojallisen tuolin ruokailussa ja Joonan vanhan lattiatasoisen sängyn nukkarissa, kun Joona sai siirtyä ryhmästä pois lähteneen isomman pojan penkille ja punkkaan. Aluksi tämä tuntui olevan ihan parasta, mutta nyt on kahtena aamuna ollut jopa hankalaa saada Joona hoitoon lähtemään! Tiistaina (tosin todella huonosti nukutun yön jälkeen) Joona tulikin isin kanssa hoitomatkalta takaisin viettämään kotipäivää ja oli kovin itkuinen; jututtaessani hän väitti, että tuo ryhmän uusi poika häntä olisi lyönyt. Melkein voin vannoa, että Joona valehteli, vaikka ei sitä suostunutkaan myöntämään. Isälleenkin valitti, että jotain sen uuden pojan kanssa nyt hiertää, joten mustasukkaisuus-teoriaa mä sen takia epäilen! Eilinen päivä meni hienosti, mutta taas tänään Joona oli alkanut aamulla itkeä hoitoon mennessä! Siis se sama poika, joka ei heippaa ehtinyt aiemmin sanoa hoitoon viedessä, kun oli niin kiire leikkimään! Onneksi nyt poishakiessa tälläkin viikolla kertonut iloisena olleen kivaa, eikä malttaisi lähteä, mutta kyllä silti hieman ihmetyttää nuo aamut... Kotimatkalla tänään sitten sanoin Joonalle, ettei tuollaista venkoilua katsota, että jos ei halua hoidossa käydä, niin sitten saa jäädä kokonaan kotiin mun ja Saanan kanssa. Sitä se ei kuitenkaan sitten halunnut, vaan haluaa hoitoon kyllä mennä... No, katsotaan katsotaan.
Saana taas on kasvanut hurjasti, reilua senttiä viikossa pituutta taitaa tulla. Meillä ei valitettavasti oo nyt 2kk neuvolaa ollenkaan, joten mittoja on saatu viimeksi kuus viikkoisena! Onneksi ens kuun alussa on jo 3kk neuvola, joten sieltä sitten tietoa. Mä itse yritin mittailla yksi päivä mitalla, niin ilmeisesti pituutta olis noin 62cm ja painoa varmaan jotain reilun viiden kilon luokkaa?? Ruoka-aikaan tää tirppa ainakin on paikalla, siitä todisteena alkanut kasvattaa pikkumichelinejä reisiinsä. Jäntevyyttäkin löytyy, tosin täähän viihtyis lähinnä vaan mahallaan, nukkuukin aina niin (ja annan nukkua, kaikista kätkytkuolemariskeistä olen tietoinen, mutta suurempi riski mun mielestä on huonosti nukkuminen sekä mun että vauvan osalta). Saana on yöunien suhteen samanlainen kuin Joona, yö nukutaan läpeensä, ei viittitä ees syömään herätä. Rytmi on vähän aiemmassa kuin isoveljellä, sillä Saanan kanssa pyritään tekemään iltapesut samaan aikaan kuin Joonankin iltahommat tehdään, eli tuossa kasin-ysin nurkilla. Sitten tissitellään ja otetaan supernälkäiselle mimmille pullosta vähän lisää. Iltaisin Saana itkee tosi paljon, ei se mitään kipuitkua ole, vaan väsymystä ja turhautumista kait... Sydäntäraastavaa se silti on, koska sylissähän sitä on pakko sit vaan pitää. Sylitellen sitten nukahtaa ja omaan sänkyynsä kannetaan. Siellä se nukkuu tyytyväisenä, toisinaan saattaa herätä syömään klo 5-6 aikoihin, joskus nukkuu senkin ohi ja vetelee ihan suosiolla sen 10-12h unta kuuppaan yhteen soittoon. Aamulla kun se herää, niin se vaan syö ja jatkaa sitten uniaan vielä sen 2-4h. Meillä siis alkaa aamupäivät tytön osalta TOSI myöhään, usein vasta puolilta päivin se olis itse valmis uuteen päivään oikeesti! Muutaman kerran oon sopinut jotain menoa niin, että pitäis olla jo esim. klo 11 jossain, ja sen kyllä aina huomaa tytön kiukkuisuudesta päivän aikana. Toisaalta munkin on PAKKO päästä täältä himasta välillä johonkin, joten se kiukkuisuus sitten on siedettävä... Asiaa ei helpota se, että Saana ei voi sietää auton turvakaukaloa tai vaunujaan, vaan niissä huutaa, jos ei satu nukkumaan. Ei kovin nautinnollista matkaseuraa siis! Manducassa Saana kyllä viihtyy, joten usein meillä kantoreppuillaan isoveljeäkin hakemaan.
Hassua valittaa siitä, että Saana itkee, koska eihän se oikeasti kovin montaa tuntia vuorokaudesta edes itke... Toisaalta kun vertaan Ekaan Painokseen, niin täähän itkee jatkuvasti! Ehkä pitäis silti vaan palautella mieleen, että suht helppo tapaushan se tääkin on, vaikka ääntä kyllä lähteekin. Hyvistä yöunista oon kyllä valtavan kiitollinen!
Ja hiljalleen se on kait myönnettävä, että vauvaa ei vaan voi opettaa tuttia syömään. Oon nyt ostanut erilaisia tutteja, ja hitto vie, ei toi lapsi vaan suostu niitä syödä! (Tämä pohjaten siihen, että olen aina hieman naureskellut vanhemmilleni, että miten niin eivät ole saaneet mua opetettua tuttia syömään... no, näemmä sitten näin. Saana onneksi syö pulloa kuitenkin, koska mun maito ei riitä kattamaan kuin ehkä 70-80% tuon tytön tarpeista!)
Kerrotaan nyt sen verran, että arki astui taas elämään ja isimies palasi töihin. Kesällä piti olla kaikenlaista ohjelmaa ja reissua sinne tänne, mutta aika hissukseen lopulta oltiin. Mökkeilyäkin tuli harrastettua aivan luvattoman vähän, ja kaikki lastenkohteet jäi käymättä!
Heinäkuussa käytiin kuitenkin vuosittaisella mökkireissulla ystäväperheen kanssa, joskin aiemmat 2 kesää reissu on osunut juhannukseen. Nyt sattuneesta syystä juhannus tuli vietettyä (joskin tuon saman perheen kanssa) ihan kaupungissa. Perheessä on 2 lasta, 3 ja 2 vuotiaat pojat, joten ihanteellista mökkeilyseuraahan he ovat. Ystäväperheen nuorempi sankari on itseasiassa mun kummilapsikatraani nuorimmainen, ja "vaihtarina" (pitkään pohditun, koska en halunnut ristiinkummittelua aluksi) perheen äidistä tuli meidän tirriäisen kummitäti. Pari yötä vietettiin sateisessa Kärkölässä, ja alkuperäisenä tarkoituksena oli tehdä reissu Puuhamaahan, mutta eihän sitä sateella sinne tehnyt mieli lähteä. Onneksi lapsille löytyi ohjelmaa Lahdesta, kun käytiin tyyppaamassa paikallinen HopLop. Muuten mökkeilyyn kuului lapsilla hiekkakasan valloittamista ja koko poppoolla syömistä. Mä olin niin kiinni tyllerössä, etten oikeastaan tainnut juuri muuta kuin taloushommia ja vauvanhoitoa ehtiä tehdäkään!
Toinen mökkireissu suuntautui mun isin mökille Myrskylään, jossa sielläkin lopulta vietettiin 2 yötä. Alunperin piti olla vain 1 yö, mutta Joonalla oli niin hauskaa puuhata vaarin kanssa, että jäätiin sitten toiseksikin yöksi. Sillä reissulla säät olivatkin vähän mielekkäämmät, joten uimarannalla tuli loikoiltua! Mäkin pääsin silloin vihdoin karistamaan talviturkkini, mutta eipä se kovin nautinnollista tällain imettäjälle tuo viileähkö avovesi oo... :( No pääasia, että ei sentään ihan koko kesä jäänyt uimattomaksi.
Elokuuhun startattiin taasen isin synttäreitä juhlien ihan perheen kesken, tosin suurimmat juhlainnostukset jätettiin tuon Tokan Painoksen ristiäisiin. Vihdoin sitten saatiin tytölle nimi; hänestä tuli Saana Helena. Saana on nimenä ollut mun mieleen aina, ja se oli viiden suosikeissa alusta asti. Melkein kuitenkin luovuin ajatuksesta, koska meidän kesäkuisten mammaryhmässä on eräs äiti, jonka nimi on Saana, ja hänen kanssaan ollaan vietetty nyt enempikin aikaa, niin tuntui hassulta antaa sama nimi kuin jollakulla tutulla. Muut nimet listassa olivat Sanni, Sonja, Venla ja Vilma. Tommin mielestä Saana tuntui hyvältä nimeltä myös, ja lopulta Joona sai päättää Saanan ja Sannin väliltä. Joten Saana tytöstä tuli! Toinen nimi on peruja mun äidiltäni, koska mun mielestä on ihanaa, että molemmilla lapsilla on nimi, joka kulkee suvussa ainakin jollain muullakin läheisellä. Eikä se huono nimikään ole, vaan ihan nätti, mitään kamalaahan en olis suostunut edes harkitsemaan, vaikka kuinka suvussa ois kulkenutkin ;)
Joonalla on alkanut nyt myös päivähoito, ja alkuinnostuksen jälkeen on tullut vähän takapakkia. Tuumailin tuossa hoitajillekin, että noinkohan käy hieman 3.5 vuotiaalle rankaksi olla koko ajan "se isompi" ja joutua kokemaan, että oma paikka pienenä lapsena on nyt viety. Kotona Joona joutuu aivan liikaa jäämään huomioinnissa tokalle sijalle, koska Saanan tarpeet nyt vaan valitettavasti on asetettava pääsääntöisesti etusijalle. Hoidossa taas on aloittanut Joonan omassa ryhmässä vähän nuorempi poika, joka sai Joonan käsinojallisen tuolin ruokailussa ja Joonan vanhan lattiatasoisen sängyn nukkarissa, kun Joona sai siirtyä ryhmästä pois lähteneen isomman pojan penkille ja punkkaan. Aluksi tämä tuntui olevan ihan parasta, mutta nyt on kahtena aamuna ollut jopa hankalaa saada Joona hoitoon lähtemään! Tiistaina (tosin todella huonosti nukutun yön jälkeen) Joona tulikin isin kanssa hoitomatkalta takaisin viettämään kotipäivää ja oli kovin itkuinen; jututtaessani hän väitti, että tuo ryhmän uusi poika häntä olisi lyönyt. Melkein voin vannoa, että Joona valehteli, vaikka ei sitä suostunutkaan myöntämään. Isälleenkin valitti, että jotain sen uuden pojan kanssa nyt hiertää, joten mustasukkaisuus-teoriaa mä sen takia epäilen! Eilinen päivä meni hienosti, mutta taas tänään Joona oli alkanut aamulla itkeä hoitoon mennessä! Siis se sama poika, joka ei heippaa ehtinyt aiemmin sanoa hoitoon viedessä, kun oli niin kiire leikkimään! Onneksi nyt poishakiessa tälläkin viikolla kertonut iloisena olleen kivaa, eikä malttaisi lähteä, mutta kyllä silti hieman ihmetyttää nuo aamut... Kotimatkalla tänään sitten sanoin Joonalle, ettei tuollaista venkoilua katsota, että jos ei halua hoidossa käydä, niin sitten saa jäädä kokonaan kotiin mun ja Saanan kanssa. Sitä se ei kuitenkaan sitten halunnut, vaan haluaa hoitoon kyllä mennä... No, katsotaan katsotaan.
Saana taas on kasvanut hurjasti, reilua senttiä viikossa pituutta taitaa tulla. Meillä ei valitettavasti oo nyt 2kk neuvolaa ollenkaan, joten mittoja on saatu viimeksi kuus viikkoisena! Onneksi ens kuun alussa on jo 3kk neuvola, joten sieltä sitten tietoa. Mä itse yritin mittailla yksi päivä mitalla, niin ilmeisesti pituutta olis noin 62cm ja painoa varmaan jotain reilun viiden kilon luokkaa?? Ruoka-aikaan tää tirppa ainakin on paikalla, siitä todisteena alkanut kasvattaa pikkumichelinejä reisiinsä. Jäntevyyttäkin löytyy, tosin täähän viihtyis lähinnä vaan mahallaan, nukkuukin aina niin (ja annan nukkua, kaikista kätkytkuolemariskeistä olen tietoinen, mutta suurempi riski mun mielestä on huonosti nukkuminen sekä mun että vauvan osalta). Saana on yöunien suhteen samanlainen kuin Joona, yö nukutaan läpeensä, ei viittitä ees syömään herätä. Rytmi on vähän aiemmassa kuin isoveljellä, sillä Saanan kanssa pyritään tekemään iltapesut samaan aikaan kuin Joonankin iltahommat tehdään, eli tuossa kasin-ysin nurkilla. Sitten tissitellään ja otetaan supernälkäiselle mimmille pullosta vähän lisää. Iltaisin Saana itkee tosi paljon, ei se mitään kipuitkua ole, vaan väsymystä ja turhautumista kait... Sydäntäraastavaa se silti on, koska sylissähän sitä on pakko sit vaan pitää. Sylitellen sitten nukahtaa ja omaan sänkyynsä kannetaan. Siellä se nukkuu tyytyväisenä, toisinaan saattaa herätä syömään klo 5-6 aikoihin, joskus nukkuu senkin ohi ja vetelee ihan suosiolla sen 10-12h unta kuuppaan yhteen soittoon. Aamulla kun se herää, niin se vaan syö ja jatkaa sitten uniaan vielä sen 2-4h. Meillä siis alkaa aamupäivät tytön osalta TOSI myöhään, usein vasta puolilta päivin se olis itse valmis uuteen päivään oikeesti! Muutaman kerran oon sopinut jotain menoa niin, että pitäis olla jo esim. klo 11 jossain, ja sen kyllä aina huomaa tytön kiukkuisuudesta päivän aikana. Toisaalta munkin on PAKKO päästä täältä himasta välillä johonkin, joten se kiukkuisuus sitten on siedettävä... Asiaa ei helpota se, että Saana ei voi sietää auton turvakaukaloa tai vaunujaan, vaan niissä huutaa, jos ei satu nukkumaan. Ei kovin nautinnollista matkaseuraa siis! Manducassa Saana kyllä viihtyy, joten usein meillä kantoreppuillaan isoveljeäkin hakemaan.
Hassua valittaa siitä, että Saana itkee, koska eihän se oikeasti kovin montaa tuntia vuorokaudesta edes itke... Toisaalta kun vertaan Ekaan Painokseen, niin täähän itkee jatkuvasti! Ehkä pitäis silti vaan palautella mieleen, että suht helppo tapaushan se tääkin on, vaikka ääntä kyllä lähteekin. Hyvistä yöunista oon kyllä valtavan kiitollinen!
Ja hiljalleen se on kait myönnettävä, että vauvaa ei vaan voi opettaa tuttia syömään. Oon nyt ostanut erilaisia tutteja, ja hitto vie, ei toi lapsi vaan suostu niitä syödä! (Tämä pohjaten siihen, että olen aina hieman naureskellut vanhemmilleni, että miten niin eivät ole saaneet mua opetettua tuttia syömään... no, näemmä sitten näin. Saana onneksi syö pulloa kuitenkin, koska mun maito ei riitä kattamaan kuin ehkä 70-80% tuon tytön tarpeista!)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
