20+0

Oi ja voi. Tässä sitä taas ollaan, uuden jännän äärellä. Raskaana. Eihän se toki kai uutta enää ole, mutta sitäkin jännempää. Tasan puolivälissä, vielä autuaan tietämättömänä tulevan pienokaisen sukupuolesta. Pitkään mietin, miten asian tänne blogiin kirjoittaisin, mutta päätin vain olla malttavainen ja odottaa rakenneultraan ja jotain kivaa ultrakuvaa sitten lisäämään.

Mutta enhän mä sitten malttanut! Ultra on ihan muutaman päivän päässä jo, mutta minä malttamaton en vaan enää kestä olla hiljaa! En oo osannut tätä blogiakaan päivittää, kun oon yrittänyt olla hiljaa. Eipä sillä, että tässä nyt ainakaan olisi mitenkään entistä enempi aikaa jatkossakaan, mutta ehkä tästä uudesta pienestä saa taas vähän pontta tähän päivittelyynkin.

Eli niin, heinäkuussa 2015 meidän perhe on sitten jossain määrin jo laskettavissa "suurperheeksi", näin ainakin moni väittää. Mä itse olen kolmilapsisen perheen keskimmäinen ja en mä osaa kyllä itse ajatella kasvaneeni missään suurperheessä. Mullahan on vaan kaksi sisarusta, miten se muka voisi olla suurperhe!

Tämä odotus on siinä hyvinkin erilainen, että mulla ei kertakaikkiaan ole mitään varsinaisia odotuksia! Meillähän on jo yksi tyttö ja yksi poika, täydellinen harmonia ja balanssi - tai oikeastaan aikamoinen kaaos, jos nyt ihan rehellisiä ollaan, mutta noin niinkuin teoriassa kait. Saanaa odottaessahan mä olin aivan varma intuitioni kanssa siitä, että laskettuaika on ensimmäistä arviota kuukauden verran myöhemmin ja toisaalta olin myös ihan supervarma siitä, että vauva on tyttö. Missään ultrassa ei mitään selvyyttä asiaan saatu, mutta mun intuitio oli niiiiiiiiin vahva. Joonan kohdalla taas merkit sukupuolesta oli jo kovinkin nähtävillä silloin alkuraskaudessa "niskapoimu-ultrassa", joten ei ehditty edes pohtimaan, että kummanhan mallinen se tulija sitten olisi. Niinpä olinkin jokseenkin varma, että kyllähän nyt äidinvaisto sen tällain raskauden aikana jo kertoo, että kuka se tulija on, kyllähän se nyt vaan on pakko aavistaa. Mutta ei. Nyt en todella osaa sanoa, että kumpi sieltä sitten voisi olla tulossa. Oma ajatus on ehkä himpun verran kallistunut tyttölapseen, mutta tämäkään ei perustu intuitioon, vaan ihan pelkästään siihen, että mulla on miljoonittain tyttövauvan vaatteita ja toisaalta moni tyttönimi kuulostaa kivalta, mutta poikavauvan vaatteita ei taas ole ja poikien nimet eivät kuulosta yhtään passeleilta. (Tai no... kehtaankohan edes kertoa... tässä väsypäissäni yksi päivä lueskelin jotain nimiä. Sitten eteen osuikin yllättäen kiva nimi, niin vahva tunne siitä tuli. Se nimi oli Joona. Sekunnin sadasosan verran ajattelin, että onpa siinä kerrankin kiva pojannimi! Kunnes tajusin, että niin, tosi kivahan se on, harmi vaan, että sehän on jo esikoisellamme käytössä! Tätä asiaa olen nyt jaksanut viikon verran nauraa, että sitä voikin olla hölmö! :) Mutta loistava nimihän se Joona tosiaan on!)

Mutta tämä tulokas, perheen Pienin. Hänestä ei ole mitään vahvaa ajatusta. Hän on jäänyt ehkä tässä kaikessa vähän paitsioon, koska arki on aika hektistä mun duunikuvioiden ja noiden kahden jo olemassa olevan lapsen kanssa. Pienin on myös aika rauhallisen oloinen tapaus, tai sitten istukka on vain sellaisessa kohtaa, että oikeasti en välttämättä hänen remuamisiaan tajua. Vasta sitten, kun ehdin asettua aloilleni jonnekin, niin saatan tuntea pieniä monotuksia alavatsalla, ja valitettavasti hyvinkin usein ne tuntuvat virtsarakossa. Pienin on myös samaa kaliiberia noiden isosisarustensa kanssa, nimittäin hän kyllä ilmoittaa heti niissäkin tilanteissa, jos mä istun väärässä asennossa tai yritän maata jotenkin puolittainkaan vatsan päällä. Silloin tulee kyllä takuuvarmat muksinnat!

Tämän Pienimmän myötä olemme kyllä Suuremman Asunnon tarpeessa. Niinpä ollaan tässä nyt aktivoitu tätä asunnonkatseluvimmaamme ja todettu, että on varmaan katseltava myös noita asumisoikeusasuntoja. Niinpä haimme itsellemme sen järjestysnumeron ja yhdestä kohteesta olemme tehneet "tarjouksenkin". Ollaan jonossa ekoina, eli kunhan taas arkipäivät koittaa ja saadaan sovittua näyttö, niin muuttouutiset saattavat kajahtaa ilmoille piankin! Tämä asunto olisi siinä mielessä kiva, että voitaisiin jäädä tuolle omalle tutulle asuinalueellemme eikä tartteis murehtia Joonan eskarijuttuja (kääk, meillä asuu syksyllä paitsi kolme lasta, niin yksi heistä on eskarilainen!) kun voitaisiin pitää kiinni siitä paikasta, mikä on hänelle haettu. Ja olisipa sitten tuleva koulukin ihan lähellä, noin sadan metrin päässä! Ainoa "ongelma" tässä asunnossa mun mieleen on rivarius ja se, että se olisi kaksikerroksinen. Olen myös hieman huolissani varastotilan vähyydestä, mutta kait siitäkin selvitään jotenkin.