RV 41+5 Kontrollikäynti äippäpolilla

Aamupäivä vietettiin sitten äippäpolilla. Kasilta oli kontrolliaika varattu, laittoivat ensin n. 20min istumaan käyrää ottamassa ehkä maailman epämukavimmassa keinutuolissa. Sehän sitten aiheutti julmetusti protestointia vauvan osalta, ja se liukuilu koko aika pois anturin alta, joten jouduin lopulta omin käsin painamaan sitä anturia ja liikuttelemaan sitä vauvan mukana. Myös supistuksia saatiin piirtymään ihan näppärästi, ja johan ne sattuikin!

Käyrältä lääkärin luo ultraan ja sisätutkimukseen. Eipähän yllättänyt, että kaula hävinnyt ja oltiin jo 3cm auki! Sen verran kipeetä kyllä tehnytkin! Totesi, että alateitse sieltä kyllä hienosti tullaan ja pää jo syvällä kanavassa tuloillaan. Ultratessakin kaikki näytti muutoin ihan hyvältä, paitsi vauva ei vaan suostunut olemaan hereillä ja liikkumaan... Sain käskyn käydä aamupalalla ja tulla takasin, koska lääkäri halus nähdä liikkeet, ja olin aiemmin sanonut, että hiljaista sen liikkeet on olleet tässä jo viikon ainaski... Aamupalan jälkeen uusiks käyrään, siinä istuin yhteensä 40min, ja taas tunsin liikkeitä ja ihan hyvää käyrää piirtyi... Sitten ultraan lääkärille, jossa ei vieläkään liikkeitä näkynyt. Meinasi jo, että pitäiskö siirtää osastolle ja puhkasta kalvot, mutta kun muutoin kaikki näytti olevan niin hienosti, ja olin aamullakin jo itse liikkeitä ihan satavarmasti tuntenut (ja ilmeisesti sellaisia viitteitä näki myös käyrästä?), niin laittoivat kotiin. Huomenna aamulla mennään sitten äippäpolille takas, tietysti siis mikäli hommat ei nyt ala etenemään itsestään ja jouduttais tänään vielä palaamaan sinne synnärille puskemaan poika maailmaan :) Painoarvioksi saatiin 3,8kg, eikä sen ihan jättiläispitkäkään kai pitäis olla, että oikeestaan aika tyytyväinen saa olla...

Kivut ja supistukset jatkuneet ja pahentuneet sen sisätutkimuksen jälkeen, hieman nauratti, kun lääkäri käski käymään "reippaalla kävelyllä". Hittovie, ei näiden kipujen kanssa edes pienestä marketista meinannut itkuitta selvitä, ja jos vahingossa löytää asennon, jossa ei satu ehkä minuuttiin, niin saan olla onnellinen. Kävelylenkkiä en todella taida kyetä tekemään, en ainakaan reipasta sellaista! Mutta katsellaan nyt sitten, että kuin tässä käy. Vielä elätellään "toiveita", että vauva malttaisi olla tammikuun puolelle yksiössään, kerran siellä tähänkin asti niin hyvin viihtynyt. Eipä sitten nurise nuoruuttaan!

Huomenna olisi sitten se kontrollikäynti Jorvissa. Juteltiin Tommin kanssa, että jos saadaan vaikuttaa käynnistyspäivään itse, niin melkein voisi venyttää sen ensi vuoden puolelle. Eipähän poika sitten vikisisi, että miks hän on aina luokkansa nuorin ;)
Ja oishan siinä sit vähän pelivaraa, että sais vaikka itsekseen päättää vielä tulla, kun en käynnistystä kuitenkaan oikeestaan halua... Vähän jänskää myös, että entä jos sieltä tuleekin päätös jäädä suoraan osastolle? Tai joudutaan sopimaan sektiolle päivä? Sektioasia on alkanut jossain määrin pelottaa, kun en sitä haluaisi joutua kokemaan...

Tehtiin myös päätös ristiäisten siirtämisestä, kun ei viitsi pariviikkoista kastettavaksi ehdoin tahdoin laittaa. Olis joutunut joka tapauksessa karsia niin rankalla kädellä vieraslistaa, ja silti vieras paikka ja kuitenkin sellainen määrä ihmisiä, niin ei olisi ehkä kovin hyvästä vauvalle... Ja muutenkin, ehtii toinen sitten edes hetken tottua maailman menoon, ennenkun joutuu sellaiseen mylläkkään. Tänään laittelin jo tekstarilla kaikille ilmoitusta, ja huomenna pitäisi sitten saada soitettua sinne kappeliin ja papille, että näin nyt joudutaankin tekemään... Toivottavasti ymmärtävät, vähän nolottaa itseä perua kun on tilavaraukset ja kaikki tehty.

Toivottavasti ens yönä nukuttaa, viime yönä heräsin viideltä julmettuihin särkyihin ja kramppeihin, mutta ei niitä supistuksia näy eikä kuulu vieläkään sillain kunnolla. Melkein olin jo valmiudessa lähtöön, ja Tommistakin huomas, että se koko päivän jänskäs, että koska mä sanon, et nyt mennään!

Huomenna sitten selviää paljon asioita, vihdoin saadaan sellainen päivä tietoon, että koska viimeistään ollaan sitten Oikea Perhe! Toivottavasti ei kuitenkaan huomenna, koska mä haluan pitää ihan omat synttärini ;)

RV 41+3

Huoooh, päivät vaan matelee!
Tää on ollut ehkä elämäni oudoin joulu... eikä oo oikeestaan joululta edes tuntunut.

Tiistaihin tuntuu olevan vielä ihan ikuisuus, enkä mä osaa enää olla... Ajatukset vaan pyörii ja pyörii ja pyörii, ja päässä on miljoona hyvää ajatusta, mutta samalla sitä pohtii myös niitä kauhuskenaarioita.. Synnytystä en oo pelännyt, mutta kyllä sekin alkaa pelottaa! Mulla ei oo mitään arviota vauvan koosta, joten pelkään, että se on näiden viikkojen takia jo ihan jättisuuri ja aiheuttaa sitten lisää ongelmia! Huolestuttaa myös istukan toimintakyky, koska se heikkenee koko ajan. Koittaa siinä sitten pysyä itse rauhallisena, kun vauva ei enää mahdu liikkumaan, kivut on kovat eikä tunne edes möyrimisiä...

Äidin etiäisetkään eivät osuneet oikeaan, hän kun veikkasi tätä päivää syntypäiväksi. Huomenna olisi viattomien lasten päivä, ja se on jostain syystä ollut mun "lempparini", kun vauva ei itsenäisyyspäiväksi tullutkaan :)

Avaan kuukauden ties kuinka monennen suklaarasian ja jatkan sitä, mitä oon tehnyt koko ajan: television turhan tarjonnan tutkimista. Toivottavasti pian pääsis sinne synnärille, niin ois jotain tekemistä!

Ensi jouluna saan tehdä joulua pienelle lapselleni. Luulin jo tänä vuonna olevani maailman onnellisin, vastasyntyneen vauvan Äiti, mutta toisin kävi. En saanutkaan maailman parasta joululahjaa, en myöskään kertoa ilouutisia tätä lasta niin kovasti odottavalle lähipiirille. Olo on haikea, pettynytkin, joulumieltä joudun ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti etsimään!

RV 40+6

Se ois huomenna sitten neliykköset, byää!
Ennen puolta päivää on puhelin soinut viidesti ja kysytty, että jokojokojoko! En mä varmaan ihan oikeesti hei unohda kertoa... Lähinnä tulee itelle sellanen olo, etten mä enää kohta halua vastata puhelimeenkaan kohta, kun en vaan jaksa käydä sitä samaa keskustelua kaikkien kanssa monesti päivässä. Nyt on lievää turhautumista siis ilmassa ;)

Ja tänään neuvolassa sain käskyn soittaa yliaikaiskontrollia, omalle synttäripäivälle ens viikon tiistaille sain sen ajan, ja siitähän nyt sitten ei ees tiedä, et koska ne käynnistää, kun eka vaan kontrolloivat... Musta oli myös hassua, että kontrolli on äippäpolilla, mutta jos meen synnyttää siihen viereiselle osastolle synnärille, niin mun täytyy muistaa itse perua se kontrolliaika tai tulee sitten se peruuttamattajättämismaksu! Ihan hölmöä! Ja varmaan se onkin siinä sit päälimmäisenä mielessä... ärr. Tommille sanoinkin, että sen täytyy sit muistaa tää, että joko kävelee ite sinne viereiselle osastolle tai sitten sanoo kätilöille, että eikö ne nyt tosiaan voi sitä peruuttaa.

Neuvolassa meinas jo säikähdys tulla, kun täti sai eka mulla veren alapaineeksi 90 (eli vahva viite raskausmyrkytyksen mahdollisuuteen)! Sitten se vielä jotain sääti vauvan sydänäänten kanssa, ja vaikka ne kuulu ihan hyvin ja selkeinä, niin tosi pitkään vaan kuunteli ja oli hiljaa. Sit se pyys mua istumaan, ja kuunteli lisää sillain, että mä istuin?! Mutta ei siellä mitään outoa ollu, 120 ja päälle vauvan sydän tykytteli, ja meillä se on ollut ihan normaaliarvo tällain aamusin, kun vauva on yleensä neuvolassa nukkunut vielä... Niin, ja verenpaineetkin sitten oli toisella mittauksella ihan normeissa, että tiiä mikä sähläys senki kanssa sitten. Oli siis sijaistäti, kun oma terkka on lomalla tän viikon. Muuten kyllä oli ihan symppis ja mukava :)

Meille ei muuten varattu ollenkaan aikaa seuraavaan neuvolaan?! Eli voinko nyt vihdoin sanoa, että seuraavan kerran neuvola kutsuu kera vauvan??

RV 40+3

Huh, ei vieläkään mitään! Tuntuu niin epäreilulta! Suurin osa vauvoista syntyy raskausviikoilla 40+2, meillä se oli eilen. Eikä ees ollut sellaista tunnetta, että kohta en enää selviä... kyllä kipuja on ja supisteleekin, mutta vielä mä ne selätän ihan tyytyväisesti vähän asentoja vaihtelemalla ja hengittelemällä, puhuminenkin kiroiluitta onnistuu.

Kohta on joulukin, enkä mä halua olla silloin laitoksella... Enkä kyllä välipäivinäkään, enkä synttäripäivänäni, et sitten ois kivempi, jos vauva pysyis vaikka ens vuoden puolelle. Mutta mä en usko, että sen annetaan olla niin pitkään, kun vähän epäilen, että ei tää nyt ihan minivauvaksi oo jäämässä... pitkää poikaa ainaski ite oottelisin, koska se pystyy helposti punkemaan itseään kohdun ylä- ja alapäähän samanaikaisesti ja mulla ei enää vaan kroppa anna periks. Mietin niitä, jotka on keskiruumiistaan paljon lyhyempiä, että kuinka niitä varmaan korpeaa sellainen punkeminen ja myllerrys, kun mäkin oon jo hermojani menettämässä ja suunnilleen tunkemassa vastaan, että vauva rauhottuisi.

Meidän ihana neuvolantäti sanoi jo pari viikkoa sitten, että kyllä näillä viikoilla voi ihan hyvin käydä synnärillä kääntymässäkin, ilman huonoa omaa tuntoa. Sais tietoa vauvan tilanteesta, kokoarviota ja samalla siitä, että onko mun kroppani nyt saanut edellisen neuvolalääkärin tutkimuksen jälkeen mitään "valmistautumista" tehtyä. Olisin aika varma, että on jotain tapahtunut, mutta niinhän sekä minä että lääkäri oltiin varmoja siitä, ettei tää vauva välttämättä edes laskettuun asti pysy sisällä, vaan tulis aiemmin. Ehkä Tommi oli oikeassa, kun manasi, että tällaisten puheiden ja ajatusten jälkeen vauva ihan piruuttaan aikoo pysyä tosi pitkään tuolla nahkakuulassaan!

Luntakin tulee taukoomatta, ja jo kauppaan lähteminen oli yks hiton operaatio! Aattelin vaan, että jos tuliskin yhtäkkiä hoppu lähtö, niin ei täältä enää viidessä minuutissa Jorviin ajelisi...

Noh, ei auta kuin tuskastella ja venttailla. Nykyään päivät menee siihen, että mä tuijotan kelloa, et koska pääsen nukkumaan (silloin aika sentään vielä menee kohtuu nopeasti) ja sitten aamulla herään pettyneenä, että taas heräsin uuteen aamuun ilman supistuksia tai muita lähdön merkkejä. Ärsyttävää!

RV 40+0

Neljänkympin neuvola takana. Vauvalla ja mammalla kaikki hyvin, eli ei oo mitään syytä panikoida tai tehdä päätöstä vauvan ulostuottamiseksi ennen ku vauva itse tahtoo...

Tässä vaiheessa ei oikeestaan oo muuta sanottavaakaan, olen hieman närkästynyt ja huonotuulinen kaikesta tästä Tylsyydestä ja Odottamisesta.

Huomenna tulee sitten neljänkympin rajapyykki vastaan... Mä luulin, et oltiin sovittu ihan vauvanki kanssa, et se ois ollu tässä vaiheessa jo syntynyt!
En halua mennä huomiseen neuvolaan, en tahdo!

Kaikenlisäks sain äsken varattua kastekeskustelun sen ristiäispapin kanssa, ja se käski ottaa jotkut paperit mukaan. Joo, niitä papereita ei siis tulosteta itse mistään, vaan ne lähetetään sit virastosta 2-3 vkoa lapsen syntymän jälkeen, ja meidän kastekeskustelu on jo heti loppiaisen jälkeen! Argh!

Ajattelin tulla kertomaan, että ei, vauva ei ole vieläkään tullut ja ei, ei me todennäköisesti unohdeta kertoa sitä, kun se sitten syntyy.

Puhelimen soidessa tai piipatessa aattelee, että "Jee, sosiaalista elämää ja seuraa!" ja sitten joku soittaa vain ihmetelläkseen, että eikö se vauva nyt ole vielä tullut!

Ärtymys asiasta alkaa olemaan aika kova itselläkin, kun kaikki merkit antoi kuitenkin olettaa näille päiville jo jotain ihan muuta kuin tätä ODOTUSTA!

TJ 5

Höh, iskäkin valitteli, että mä en päivitä tätä blogia, joten päivitellään nyt sitten.

Mulla on tylsää.. ja tylsää... ja tylsää... Ja kauhea makeanhimo! Elän pääasiallisesti siis hedelmäsokerilla ja suklaalla, kun ei oo oikeesti enää mitään muuta tekemistä ja täällä neljän seinän sisällä on vaan niin helppoa aina hipsutella keittiöön ja roudata jotain natusteltavaa mukaansa sohvalle :D

Meille muutti tänään uusi sohva, joten nyt ei sitten kiitos niitä lapsivesiä ennen sairaalaa! Tai ei ainakaan tähän sohvalle... ja uusia mattojakin ja vanhoja pestyinäkin on, että ei kyllä oikeestaan mielellään niitä limavesiä tänne muutenkaan haluta. Vauva kyllä saisi jo tulla!

Mä en tajua tän lapsen huumorintajua, kun se on jo yli kuukauden antanut merkkejä, että on tuloillaan, mutta ei nyt sit näemmä vaan suostu tulla! Ja mä kun luulin, että näitä päiviä en enää pallomahana näkisi, vaan kotona tuoksuisi puklauksille ja vauvanpyykkiä olisi joka puolella roikkumassa! Tietty on vauvan kannalta hyvä, että kasvaa ja kehittyy tuolla nahkayksiössään, mutta vois se vähän ajatella muakin!

Ristiäissuunnitelmat on nyt sitten tehty, ja sukunimestäkin päästy yhteisymmärrykseen. Ja onhan ne varsinaiset nimetkin olleet jo aika pitkään hyvin vahvoina selvillä, mutta edelleen ootan, että nähdään vauva, sitä ennen ei tehdä satavarmaa päätöstä. Oon makustellut kyllä sitä kutsumanimeä ja tykkään siitä kovasti, musta tuntuu, että se sopii meidän vauvalle tosi hyvin! Eli pliis beibe, voisitko sit näyttää myös siltä nimeltä! :D

Tommi ja muutamat muut ei millään suostu ymmärtämään tätä mun hössötystä ristiäisten suhteen. Monesti oon jo sanonut Tommillekkin, että perutaan sitten kaikki suunnitelmat ja kärsikööt sitten mun kiukuttelut, kun haluan Jupen olevan paikalla! Ulkopuolisille blogin lukijoille siis tiedoksi, että kiirehdin ristiäisiä, koska mun isoveljeni on lähdössä 25.1. vaihtoon, ja tietysti mulle on tärkeää, että se on läsnä. Ja tää on ihan mun oma tahto, eikä veljeni... mutta sitä ei tunnu tuo mieskään välillä ymmärtävän, mur. Plus että mä olen vain iloinen, kun oon saanu tehdä näitä suunnitelmia ja varauksia ja kaikkea, koska muuten mulla ei olis mitään tekemistä! :)

Josko sitä sitten taas koittais keskittyä vaikka telkun tuijottamiseen... ja jatketaan tätä tutuksi tullutta Odottamista! Hirveen hankalaa yrittää asennoitua mihinkään, kun ei voi oikeesti tietää, että koska se lähtö tulee...!

Tasan viikko laskettuun!

Noniin, tässä sitä ollaan... viikko enää laskettuun aikaan jäljellä, enkä oikeasti tiedä, että koska tää mukula suvaitsee syntyä!

Kipuja, supistuksia ja hassuja olotiloja ollut kyllä, mutta niitähän tässä on jo kuukauden podettu. Ihan oikeasti kuvittelin, että tää tulis jo ennen tätä 40. raskausviikkoa, mutta ei nyt sitten ilmeisesti vain suostu tulemaan. Vaan niinhän Tommikin sanoi, kun lääkärikin arvuutteli, että tuskin päästään laskettuun asti, että ihan varmasti ja kiusallaan tää vauva jää sitten ihan fiilistelemään tonne nahkayksiöönsä! Tietysti viikossa ehtii tapahtua yhtä ja toista, mutta aika epätoivoinen olo alkaa olla...

Tänään olin reipas, ja selvittelin jo ristiäisasioita! Tila on varattu tammikuun 16., huomenna pitää soittaa vielä pappi varaukseen, mutta sen nyt ei pitäisi olla iso juttu. Sitten pappi pitää kuulemma tavata ennen ristiäisiä livenä ja suunnitella kaikki... Tommi vihaa kaikkia isoja juhlia ja edustamista, joten en vielä viittinyt sille kertoa, että se itse toimituskin pitää suunnitella! :D Juhlien muu suunnittelu varmaan on mun vastuulla, kun ei tuntunut herralla olevan mielipidettä paikanvalintaankaan... Samalla tajusin, että hitto vie, mähän tuun olemaan vielä ihan turpea ristiäisissä, että ei kovin edustavia otoksia saada musta kyllä silloin! Äitillekin sanoin tän puhelimessa, ja se vaan nauroi, että eiköhän mulla oo ihan oikeus olla sillon vielä "just synnyttäneen" näköinen. ;)
Ja ristiäisten kanssa oon siis höyrynny nyt jo ihan vaan sen takia, että haluan isoveljeni pääsevän osalliseksi juhlia - sitten se lähteekin 25.1. jo vaihtariksi, eli ei tässä ihan kauheesti ois aikaa jäänyt. Toisaalta kivakin ollut tänään suunnitella ja pohtia, kun näille päiville ei oikeesti muuta tekemistä oo!

Kello on siis puoli kolme aamuyöllä, ja meillä on kahdeksalta neuvola. Menin jo puolilta öin sänkyyn, mutta rupes tuntumaan hassulta, eikä uni tullut... en tiedä, että tihkuttaako jopa lapsivettä, vai mitä ihmettä tapahtuu. Kipuja on vähäsen, supistuksia ei juuri nimeksikään, mutta silti oli jo pakko laittaa Tommille viesti, että nyt se puhelin lähellä.
Ei kyllä oikeesti oo ihan sellanen olo, että tästä tänä yönä oltais lähdössä ponnistelemaan, mutta mistä ton beiben ajatuksista tietää, ei se tähänkään asti oo ihan loogisimpia "valintoja" tehnyt ^^

Josko sitä hipsis takas peiton alle kirjan pariin, toivottavasti tää väsymys vaihtuu nukutukseksi pian, ja ehtis ees jonkun hetken vetää zetaa ennen ku Tommi tulee herättämään neuvolaan lähtijäksi... Melkein jopa toivon, et neuvolassa ois jotain probleemia löydettävissä, et mun ois pakko lähteä synnärille ja tää ois pakko käynnistää - siis MELKEIN toivon, parasta ois, jos vauva itse tajuais aikansa tulleen :)

Ei enää keskonen!

Nyt alkaa meillä kotona hiljalleen näyttää siltä, että tänne muuttaa pieni ihminen ihan näinä viikkoina...

Se meidän ostama pinnasänky on maalattu ja kasattu, mutta se on ihan kovin kiikkerä. Tommilla meinas palaa pinna sen kanssa niin pahasti, että lupasin, että ostetaan uusi. Toi kiikutetaan äidin luo mummola-sängyksi, niin eipähän tarvii sit ajatella siellä nukkupaikkaa :)

Eilen illalla tilasin meille uuden pinnasängyn, ja nyt Tommikin sai tahtonsa läpi. Meille tulee MUSTA pinnasänky! No mutta onpahan merkiltään sitten edes Brio, niin luulis olevan laadukas. Tilasin sen nettikaupasta, satasella saatiin, ja samaan pakettiin tilasin sitten rintapumpun (sen himoitsemani laadukkaamman käsiversion, jota on kovasti kehuttu) ja 2 tuttipulloakin. Toivottavasti ne tulee pian! Ens viikolla pitää myös tehdä pitempi kauppareissu IKEAan, jotta saadaan pinnasänkyyn patja, harsoja, reunasuojat ja kaikenlaista muuta... Sitten hypermarketti taitaa kutsua myös, sillä vaippoja tarvinnee vielä hankkia (vai minkähän kokosia ne babyshowereista vaippakakussa tulleet on?), ja muuta sälää... ja ainiin, äidinmaidonkorvikettakin jokunen purkki. Sitten ihan oikeasti taitaa olla kaikki!

Ihan käsittämätön olo ajatella, että tänään, tästä päivästä eteenpäin, meidän vauva syntyy ihan oikeena täysaikasena vauvana, ei enää keskosena. Se on aika hienoa, sillä välillä oon kyllä ollu vaipumassa epätoivoon näiden kolotusten ja olojen kanssa... Vaikka vauvalla onkin ollut ihan hyvät saumat selviytyä, vaikka oiski syntynyt aiemmin, niin onhan se tietysti parempi, ettei keskosena synny. Tila sillä alkaa käymään ahtaaks, ja musta tuntuu, että se tipahtaa päivä päivältä alemmas... sen peppu törröttää enää vähän navan yläpuolella, vaikka vielä hetki sitten se oli lähes mun kylkiluiden alla!

Tommikin totes, että jos mulla babyblues on yhtään pahempi, ku nää raskausajan hormonimyrskyt, niin hän varmaan tarvii jonkun kakkoskämpän... Enkä kyllä ihmettele, tiedän itsekin olleeni ihan hirveä kiukkupussi! En monesti tunnista itseäni, kun jotain kiukkuan - tai kun saan vaan ihan hysteerisen itkukohtauksen, joka ei lopu millään, enkä mä saa sitä mitenkään hallittua. Vaan ah, eihän nää tietysti tähän raskauteen lopu, vaan jatkuvat ties kuinka pitkään... Tommi on kyllä ollut ihan tosi ihana ja kestänyt kaiken hienosti! Ois ollut monta hetkeä, kun ei ois ollu sen velvollisuus pyytää ekana anteeksi, tai että sillä olis ollut täydet oikeudet suuttua mulle... vaan silti se on ollut ihana ja niin kiltti, tajunnut antaa mennä ohi korvien ja antaa mun rauhottua, jopa rauhotella mua, vaikka olisin huutanut ja kiukutellut sille ilkeestikin!

Nyt sitten vaan jatketaan odottelua, päivä päivältä... huomenna menen taas vähän hankkimaan lisää hankalia oloja ja koitan löytää joululahjojakin - vaikka eipä niitä enää kai ihan kovin montaa puutu :)

Babyshowerit

Nyt on babyshoweritkin vihdoin juhlittu, ja ilta oli kutakuinkin täydellinen! Irinan kanssa yhdessä suunniteltiin juhlat, ja järkättiinkin ne hänen kotonaan. Varsin ihanaa siis, kun tuntu siltä, että mä saan vaan nauttia ja olla juhlakaluna!

Irina teki ihanan kakun, jossa oli siis iso vauvamaha ja tissit askarreltu erikokoisista kakkupalleroista ja päälle tehty "iho" ja "babydoll-asu" marsipaanista. Vieraille tarjottaviin annoin myös oman panokseni ja tuskartelin elämäni ensimmäisen voileipäkakun savulohesta, mutta mun mielestä siitä jäi puuttumaan se maku, vieraat kyllä kehuivat!

Ja lahjuksia sai sekä äiti että vauva; nyt on taas vähäsen uutta vaatetta, äijähenkinen tuttipullo (musta korkki, kuvituksena pääkalloja ja kummituksia!) satukirja, humoristinen vauvanhoito-opas, äitille jalkakylpysuolaa ja taivaallisen pehmeä pyyheliina kylvyn jälkeen, namia ja suklaata... Lisäksi Irina oli tehnyt Sinkkuelämää-sarjasta tutun (tai oli kuulemma kaikille muille tuttu, vaikka itse sarjan jokaisen jakson oonkin nähnyt, niin enpä tällaisesta edes tiennyt!) missä oli siis tehty kerroskakkumallinen asetelma vaipparullista, päällä nalle & tutti, sivuille aseteltu vauvaöljyputeli, peppupyyhkeitä ja talkkipurkki.

Jokaiselle oli myös "partyfavorit" eli pussukka, missä oli shampanja-pullon mallinen suihkusaippua, vartalovoi tai kylpyvaahto, pieni sininen kumiankka ja vaahtokarkkeja. Unohdinkohan jotain? Niin paljon kaikkea, vaikka meitä oli yhteensä vain seitsemän tyttöä! Ja kahden lahjat vielä kuulemma odottamassa! Kolmea täyteen pakattua kassia sieltä siis kiikutettiin kotiin jo nyt! :D Oon kyllä ikuinen lapsi, ja tietysti huomion lisäksi rakastan lahjoja, vaikkei ne enää mulle juhlissa pääasia olekaan. Mutta ihanaa silti saada kaikkea söpöä! :)
Eikä isikään tyhjin käsin jäänyt, vaan mahakakusta isille tuotiin toinen tisseistä, että saa sitten nauttia :D

Illan tunnelma oli ihana, syötiin ja juteltiin mukavia, sekä arvuuteltiin tuttipullossa olevien namien määrää. Oltiin myös varauduttu järjestämään suklaamaistiaiset, mutta kaikkien muiden herkkujen jälkeen ei sitten masuihin enää mahtunutkaan :D

Eli juhlat juhlittu, joten vauva voi jo tulla! Palstalla 2 joulukuista jo saanut nyyttinsä kotiin, eilen lähti opku-toiminnasta viime vuodelta tuttu tyttö aamulla sairaalaan ja jo puolilta päivin oli lapsi syntynyt! Alkaa oma into olemaan kyllä niin taivaissa, etenkin kun tietää, että näistä kivuista sitten pääsee!
Meillä ei vielä kyllä ehkä ihan näytä siltä, että vauva olisi tulossa. Tommi alotti pinnasängyn maalausurakan, mutta puolet hommasta on vielä jäljellä... Ens viikolla olis tarkoitus sitten hakea se lipasto ja saada pienen peti pedattua, toivottavasti pinnis on silloin valmis, ettei tarvii perhesänkyyn tunkea ;)

Kivut ja kolotukset on kyllä sitä luokkaa, että mä oon jo veikannut, että itsenäisyyspäivään mennessä meitä on kolme. Katsotaan kuin veikkauksen käy!

RV 35+4

Loppusuora se häämöttelee jo! Lääkäri aamulla totesi, että vielä reilu viikko, niin meidän vauva on jo täysaikainen!

Viikonloppu oli aika rankkaa juoksentelua, osallistuin ehkä viimeistä kertaa amk-opiskelijakuntien liiton Liittokokoukseen, ja siellä politikoidessa ja pitkien tuntien ja sauhuavien aivoitusten keskellä ei kyllä ollut kovin montaa hetkeä, että olisin voinut unohtaa raskaana olevani. Kivut maksimissaan ja päälle riehuva vauva, illalla kotiin päästyäni hyökkäs koko ajan vatsahapot nieluun ja suuhunkin, eikä auttanut Renniet. Tän päivän olotilaa ei oo siis parantanut ollenkaan se, että eilen syötiin lounasta klo 13, jonka jälkeen sain syötyä ainoastaan vanukkaan ja närästysnappeja...

Väsyneenä aamulla raahauduttiin sitten taas neuvolakäynnille, tästä eteenpäin aletaankin käymään jo kerran viikossa! Jälleen oli kaikki arvot kohdillaan, ei merkkejä tulehduksista tai raskausmyrkytyksestä, hemoglobiinikin jatkaa edelleen tasaista kulkuaan 140 tienoilla :)
Tällä kertaa oli myös lääkärikäynti, jossa todettiin vauvan olevan kauniisti raivotarjonnassa edelleen, ja ihan hyvin laskeutuneenkin. Ei ole enää kuin pari senttiä kohdunkaulaa jäljellä, mutta onneksi vielä sen verran, ettei tarvii varoa vielä edes kävelylenkkejäkään - muutakin liikuntaa saisi puuhata oman voinnin mukaan, mutta tosiaan jo reilun kilsan kävelyn jälkeen oon ihan puhki ja kipuinen. Hypermarkettiin mennessä joutuu hidastaaman kävelyä sielläkin, ja kassoille päästessä vaan puree huulta. Eli tän vuoden joululahjashoppailuista ei kyllä taida tulla mitään, mutta lähipiiri saakin nauttia sitten pienestä tulokkaasta, se olkoon mun lahjani teille rakkaat ihmiset! ;)

Tosta vauvan tilanteesta lääkäri myös totesi, että on tilanteet sen verran kehittyneet, että välttämättä ei päästä edes sinne laskettuun aikaan asti, vaan saattaa meidän sankari tulla jo aiemminkin. Eikä kyllä yhtään haittais! Yllätyskään tää ei ollut, johan mä oon pari viikkoa sanonut, että on se beibe jo sen verran alhaalla, että hyvä jos se joulukuun puoleen väliin sisällä kestää! Ja nythän ei ole enää mitään hätää, vaikka jo syntyiskin. Hikottelu on ollut sen verran voimakasta ja vahvaa, että kyllä poitsu on niitä keuhkojaan kehitellyt ja kokeillut, hikat tuntuu nykyään mulla lonkkaluissa ja näkyvätkin selkeästi vatsan läpi!

Meidän mammapalstalta lähti viikko sitten yks nainen synnärille vesien mentyä, ja tänään on painellut toinen. Etenkin tätä tänään lähtenyttä jännään, kun meillä on alle viikko eroa lasketuissa! Hurjaa! Tänään lähteneen kanssa oltiin sovittu huomiseksi pikkujoulupäivällistäkin, mutta veikkaisinpa, ettei ole se rouva enää tulossa mukaan :D Kenties huomisen jälkeen seuraava tapaaminen onkin sitten vauvojen kanssa, ihanaa! Yhdessä ollaan tätä polkua kuljettu, itketty ja naurettu, ja nyt tosiaan ollaan näin lähellä loppua...

No nyt en kyllä osaa enää millään keskittyä opintoihin, vaikka kovasti oli tarkoitus tämä päivä niille pyhittää. Aamulla tietysti ensimmäisenä lueskelin ton meidän keskustelupalstan juttuja, ja siellä yksi meistä joulukuisista oli lähdössä synnärille vesien mentyä! Hurjaa!

Sitä rupesi sitten omassa päässä pyörimään ajatukset ihan villinä, hysteeristä kikattelua ja kyynelvirtojakin aikaansai... Voi näitä hormoneja! Hassua näin jännäillä toisaalta tuntemattoman ihmisen takia, mutta keväästä asti ollaan kyllä ton porukan kanssa hitsauduttu niin tiiviisti yhteen, että kyllä jänskättää!

Vielä enempi ajatuksia myllyttää se, että tällä naisella on laskettu 4.12..... sama päivä, kuin meillä alunperin oli. En tiedä, miksi se on jäänyt itsellä niin kovin mieleen kummittelemaan, mutta jostain syystä kuvittelen joulukuun alun olevan meilläkin todennäköisempää kuin jouluntienoon.

Täytyy nyt oikeasti varmaan jo tänään heittää koneellinen vauvanpyykkiä pyörimään, nostaa ne sitten vaikka puhtaat tuonne äitiyspakkaukseen suojaan. Ja se sairaalakassinkin pakkaaminen olisi edessä...

Isänpäivää

Tänään on sunnuntai ja meillä ollaan oltu jalkeilla jo kahdeksasta saakka. Siis myös Tommi! Hassua!

Tommi jopa heräs ekana, mä havahduin siihen, ku se oli lähdössä pois makkarista. Pyysin sen hetkeks vielä takaisin, kun vauva oli hankkinut sille pienen isänpäiväyllärin, vaikke se isä vielä tänä vuonna olekaan. Pakettiin ei ollut kääritty, mutta kuitenkin...

Rintareppu ja isi-paita ilostuttivat siis meidän aamua, vaikka Tommi ei ehkä ihan osannutkaan suhtautua ylläriin. Tiesin, että sen mielestä on hassua, jos jo tänä vuonna se jotain saa... Mutta halusin silti yllättää, se on kuitenkin niin kovin kiltti ja ihana ja huolehtiva ollut tässä raskausaikana, että on jo ansainnut muistamista!

Rintareppua Tommi kokeilikin ja sääteli sopivaksi, kyytiin hyppäsi nalle vauvasimulaattoriksi. Ihan kätevältä tuo tuntui, jopa Tommista, joten eiköhän se käyttöön oteta.

Tänään taas katselin jäljelläolevia päiviä... enää 39! Siis kolmekymmentäyhdeksän päivää! Ja todellisuudessa vauva saattaa tulla koska vaan 1,5 kuukauden sisään... Onneksi reilu viikon päästä voidaan alkaa laittaa makkaria kuntoon ja pestä vauvapyykkiä, niin on sitten kaikki valmiina kun vauva tahtoo tulla.

Huh... vauva on pukannu päänsä vissiin sen verran alas, että istuminen tuntuu tosi tukalalta! Ehkä yhden asennon löytää, mutta sitten särkeekin jo jotain toista paikkaa ja taas on vaihdettava asentoa.

Vähän myös alkaa jänskättää, ensi kuussa se sitten ihan oikeasti kulminoituu niihin pieniin rääkäisyihin synnärillä! Ihanaa!

RV 33+1

Ja humpsis, niin se vaan hujahti parissa viikossa taas kolme senttiä ylöspäin tän mamin kohdunpohjankorkeus, eli sf-mitta. Se on siis maailman epätieteellisin ja epätarkoin neuvolamittaus, mitä voi olla! Mamma makoilee laverilla polvet koukussa, neuvolatäti ottaa mittanauhan ja käsikopelolla etsii kohdun ala- ja yläkohdat ja sitten mittailee sillä nauhalla. Mä olin pitkään ton kanssa alarajoilla, mutta nyt edellisellä kerralla olin noussut viikkoihin nähden ylärajalle ja tällä kertaa sen yli. (ja painokin alkanut nousemaan, nyt nousussa huippulukemat, eli 260g/vko nousee!)

Saas nähä, mutta parin viikon päästä on sitten lääkärineuvola. Se lääkäri koittaa käsikopelolla sitten saada selville, että minkä kokonen meidän pikkunyytti nyt sitten onkaan ja mitenhän mun lantio suhtautuu siihen. En usko, että mulla on mitään ongelmia alatiesynnytyksen kanssa, mutta onhan se tietty hyvä, että tutkivat. Ja siellä ne tota sf-mittaakin tuijottavat, että jos kasvu jatkuu tohon malliin, niin ne ehkä pistää lähetteen Jorviin ja ultraan, jotta tehdään siellä sitten tarkempaa kokoarviota vauvasta. Näin se menee, just kun viimeks ultratessa todettiin, että beibe on aika pieni, eikä ees keskikäyrällä...

Mun verenpaineet jatkaa alhaalla oloaan, mutta on silti ihan siedettävissä rajoissa. Kotona mulla kyllä on edelleen se äitin mittari, mutta en mä sillä oo mittaillu. Hassua oli myös, että mun pulssi oli 81! Vaikka en mä ollu mitenkään hengästynyt tai jännittynyt tai mitään, mutta ei sen pitäis mulla noin korkea silti olla! Normaalisti mun normipulssi on kuitenki siellä 70 tienoilla, tosin tänään vauvakin veti sykkeessään (152-158) huippulukemat. Ehkä me sit jänskättiin kuitenkin jotain, tai sitä, että tein tuolla päätöksiä sen rokotteen suhteen, ja vauvan puolustukseksi täytyy sanoa, että se sattu olee just heränny yöuniltaan ja melskas muutenkin. Hemoglobiinitkin mulla jatkaa edelleen epänormaaleissa raskausajanarvoissa, kun tänään mittari näytti sataakolmeakymmentäseiskaa.

Vauvalla on ollut vauhti päällä tässä pari päivää, välillä jo epäillyt, että meinaako se nyt kääntyä kuitenkin perätilaan. Vaan neuvolantäti sanoi, että kyllä se edelleen tuntuu aika selkeästi, että ihan fiksusti se siellä pää alaspäin lilluu. Rehaa muuten vaan, kun ei enää raukka mahdu potkimaan, niin huomiohakuisesti sitten kai muuten. Eilen iltasella käskin Tommin kuunnella, et kuuleeko se vaikka sydänääniä, niin heti kun vauva havaitsi isin pään mun mahalla, niin sehän sitten potkas isiä päähän...

Ja niin. Se rokotus... Kyllä mä sen kai nyt sitten otan, ihan vauvan takia. Se tarvii sen suojan kuitenkin, ja neuvolatäti on yleensä aika suora sanoistaan ja oli myös sen puolella. Sen verran hauska naikkonen, että sehän varmasti olis vihjassu, jos ei sitä suosittelis ottamaan - vaikka ei se tietenkään SAIS sellaista tehdä. Ensi viikolla en kuitenkaan piikille mene, vaan parin vkon päästä sitten... Pare vaan, ettei mulla nouse kuume siitä tai mitään, kun se sen jälkeinen viikonloppu olis sitten Liittokokous, ja siellä pitäis kyl olla voimissaan, kun muutenkin voi tulla aika rankka setti.

Tänään soitti sitten neuvolantäti, ja kertoi mun saavan rokotuksen viikon päästä, jos tahdon sen ottaa.

Kyseli myös mun ajatuksia asiasta, mut olin just vaan sporassa, niin enhän mä siellä halunnut julkisesti asiasta puhella! Hmph, onneksi perjantaina on vielä neuvolakäynti, niin ehkä siihen mennessä ehdin jäsennellä ajatuksiani ja osaan kysyä vielä asiasta.

Eikä mulle kyllä ees käy se keskiviikko, kun oon muualla... mutta jos haluan sen rokotuksen nyt sitten ottaa, niin kai mä voin saada sen joskus toistekin?

Tää asia ahdistaa ja pohdituttaa. Ehkä se pitäis vaan ottaa, niin eipä tartteis sitten sairastuessa jossitella.

Tyhmä, tyhmä rokotusasia, mene pois!

Aaaargh, ahdistaa ja inhottaa! Mä en todellakaan tiedä, että mitä mun pitäis ton rokotteen suhteen tehdä... Eilen uutisoitiin, että nyt se alkaa tulla kohti eteläistäkin Suomea se epidemia, joten enää en voi tuudittautua siihenkään, että ei olla jossain lapissa...

Mä olin jo siis päättänyt, että en aio ottaa. Sitten tästä ruvettiin puhumaan vielä enempi, nimenomaan raskaana olevien näkökulmasta, ja eiköhän munkin pieli mieleni ruvennut kalvamaan... Mitä mun pitäis tehdä? Koitin jo Tommillekin sanoa, että sen täytyy tehdä päätös, koska kummassakin tilanteessa mulle voi sattua jotain ja sitten vauva olisi Tommin vastuulla kuitenkin. Miten oikeasti voidaan olettaa, että tilanteessa, jossa en edes kaupassa osaa päättää, mitä haluan, vaan otan vähän kaikkea varmuudelta, niin osaisin tehdä päätöstä tällaisen ison asian suhteen?

Uskallanko uskoa, että Suomessa ei rokotettaisi parasta työikää olevaa luokkaa ja tulevia veronmaksajia, jos asiasta ei olisi varmuutta? Mikä tämä varmuus sitten on, miksei siitä kukaan puhu?!

Yks ilta nyt sitten kuitenkin selvittelin Espoon osaa, JOS rokotteen päättäisin ottaa. Ei hyvä tämäkään, sekotti mun ajatuksia vielä enemmän!

Espoo rokottaa ekana 36. vkolla tai yli raskaana olevat. Eli mä en kuulu siihen vielä nyt, kun rokotetta pian alkaisi saamaan... Mä saisin rokotteen aikaisintaan sillon, ku mulla on viikkoja 34+. Siihen 2vkon "kehittymisaika" et se alkaa vaikuttaa, niin vauva on jo täysaikainen, eli ainoa mun "murhe" olisi se keuhkokuume, jonka saannin suhteen oon toooooosi skeptinen! Mulla on kuitenkin tälläkin hetkellä keuhkojen laajuus ja toimintakyky ihan hyvä, samaa luokkaa kun normilla mun ikäisellä naishenkilöllä - näin siis olettaisin, koska mun keuhkot on normaalitilassa yli litran laajemmat, kuin keskimäärin ikäiselläni naisella... Ennenaikaista synnytystä mä en pelkää, koska vauvahan alkaa olla jo ihan hyvän kokoinen ja vaikka se sattuiskin syntymään keskosena, niin ei sillä hätää olisi.

Lisäksi Espoon sivuilta lainattua: "Alle 6 kk ikäinen voi saada suojaa äidinmaidon kautta, mikäli äitiä rokotetaan. Myös raskaudenaikaisen rokotuksen tiedetään antavan jonkin verran suojaa syntyvälle vauvalle." Eli mun jokatapauksessa kannattaa ottaa rokote vauvaa ajatellen, mutta kannattaako se ottaa vasta vauvan syntymän jälkeen, jolloin imetyksen kautta vauva saisi paremman suojan?? Ton teksin tulkitsin siis näin... vai riittääkö, et oon raskausaikana ottanu rokotteen, jolloin myös imetysvaiheessa voisi sitä hyötyä siirtää vauvalle? Enhän edes tiedä, saisinko sitä edes enää synnytyksen jälkeen!

Plus, että jos monella tuo aiheuttaa kuumetiloja ja flunssakolotuksia, niin haluanko mä ihan tosissani niitä enää siinä viimeisillä hetkillä, kun olotila on varmaan jo muutenkin aika tukala?! Ja jos synnytys sitten alkaiskin sillon, niin en varmasti kuumeisena jaksaisi sitä lasta maailmaan pukata...

Voi kun nyt saisi jostain vastauksia, niin ei tartteis tätäkään asiaa vatvoa ja surra!

Omituisten olojen suma

Mulla on ollut ihan ihme oloja viimeisen kaksi viikkoa... aamuisin tuntuu tosi usein, että nälkä on ihan hirveä, mutta ei tekisi mieli laittaa yhtään mitään suuhun, kun jo pelkkä hammasharja alkaa kuvottaa. Yleensä saan itseni pakotettuna syömään edes leivänkannikan, jugurttia tai vanukasta, mutta niissäkin on taistelua.

Jo muutamaan otteeseen aamulla on myös tullut ihan omituisia pyörrytyskohtauksia, ehkä hurjin viime perjantaina, kun vintti vain yhtäkkiä pimeni juna-asemalla. Mulla olisi ollut kaupungissa tapaaminen klo 11, mutta enhän mä päässyt sitten sinne asti... Olin kävellyt asemalle ja yhtäkkiä tuuperruin maahan, onneksi polvet edellä, niin ei vauvalle käynyt mitään. Vasen polvi onkin nyt sitten ihan mustelmilla ja tekee kipeää jos pitää polveen nojata. Onneksi Tommi oli kotona, joten sain soitettua sille, että tulee hakemaan mut pois asemalta, kun en uskaltanut edes tota paria sataa metriä yksin kävellä! Kotona sitten juttelin hetken skandia pöntön kanssa ja nukahdin sohvalle. Herättyäni puolilta päivin oli olo taas ihan normaali, eikä verenpaineetkaan mitenkään liian alhaiset!

Tänä aamuna oli myös aikainen lähtö, ja jälleen sama kiukuttelu vatsassa, ettei mitään olisi suostunut huolimaan aamupalaksi. Banaanin syötyäni pääsin kuitenkin pelonsekaisin tuntein matkaan, ja koko aika epäilytti, että entä jos tuuperrunkin jonnekin kauemmas kotoa?
Elävästi palaa mieleen yläasteaika, kun tällaista samaa ihmeellisyyttä oli silloinkin. Ikinä ei oo kuitenkaan veriarvoissa tai missään ollut vikaa, joka tällaisen pahoinvoinnin ja pyörryttämisen selittäisi - eikä vuoskausiin tosiaan muutenkaan, kunnes nyt... Johtuuko tää siis raskaudesta vai oisko tällainen kausi muutenkin?

Päivällä yritin käydä Bebesissä katselemassa itselleni syysviimoille jotain paitoja ja vähän alusvaatteita, mutta eihän mun keskittymiskyky riittänyt kuin minuutin. Sitten alkoi jo olla aivan liian kuuma ja ahdistaa, joten jäi se shoppailu sit siihen... Nooh, onneksi tuolla nyt vielä on jotain päälle mahtuvaa, niin ei oo ihan hätä tänkään suhteen.

RV 30+6

Huomenna alkaa taas uusi viikko, hurjan nopeastihan tää aika kuluu! Vaan ehkä noi ihan viimeset viikot, viimeinen kuukaus, sitten on sitä aikaa, että oikeasti vain odotellaan jotain tapahtuvaksi.

Tänään aamulla käytiin neuvolassa, niitäkin alkaa nyt sitten olemaan jo kahden viikon välein. Sovittiin myös marraskuulle lääkärineuvola-aika, jota en kyllä mitenkään riemumielin odota. Viimeksi jäi niin hauras olo, tuntui, ettei meistä voi tulla hyviä vanhempia, kun lääkäri kyykytti ihan kaikesta... Nyt sitten pyysin, ettei enää olisi sitä samaa venäläisnaista, vaan se toinen lääkäri ottaisi vastaan, ja tää onneks onnistuikin sen suuremmitta selittelyittä.

Neuvolassa oli taas tulokset ihanan hyviä, sydänäänet saatiin kuuluviin heti ja vauvakin tajusi herätä yöuniltaan viimeistään siinä törkkimisessä. Neuvolatäti tunnusteli vauvan asentoa, ja sanoi, että kyllä se pää siellä alhaalla selkeästi on, selkäranka kaartuu mun vasenta kylkeä vasten ja ne pienet töppöjalat potkuttelee kohti kylkiluita. Ei sillä, että tätä nyt olisi erityisesti tarvinnut kertoa, koska kyllähän mä ne potkut tunnen selvästi sillon, ku ne tuntuu :)

Hemoglobiinit on taas jatkanut nousutahtiaan, tällä kertaa jo 142, eli lähellä raskauden alun lukemia ollaan pian. Ihanaa, ihan ilman mitään raudansyöntiä! Kovin juoksevaa veri silti tuntuu vielä olevan, joka kerta kun hemoglobiinin mittausta varten sormeen reikä pistetään, niin sieltä sitä vain juoksee tummanpunaisena ulos ihan reippaasti - ei ole samanlaista mahlamössöä, kun muistan sen yleensä olevan! Myös verenpaineet on taas normaalilukemissa, joko tosta salmiakin syönnistä on ollut apua siihenkin. Väsymystä nää hyvät tulokset ei oo kuitenkaan poistaneet, ja edelleen saatan nukahtaa ihan kesken kaiken tuolille tai sohvalle. Yöllä se nukkuminen ei sitten luonnistukaan, kun pitää ravata vessassa ja jostain syystä vauva on jo nyt ihme yökukkuja! Painokin on hypähtänyt ylöspäin, vielä kuukaudessa oli lähtöpainosta -400g, mutta nyt oltiin jo +1,2kg! Kuukauden aikana myös maha on kasvanut selkeästi, sillä yhtäkkiä kohdunpohjankorkeus oli jo 30cm, eli yläkäyrille vilahdettiin! Pojan asento tietty merkkaa tossa mitassa ihan hurjan paljon, mutta tuntuu tollainen 8cm kasvu neljässä viikossa kyllä aika mielettömältä :)

Hiljalleen sitä alkaa pohtia vielä hankittavia tavaroita ja muuta, kai tätä kotia oikeasti pitäisi laittaa johonkin järjestykseenkin. Auton perältä kannettiin kotiin tänään neljä säkillistä vaippoja, jotka Tommin kaverin kaveri oli työsuhde-etuna meille ihan ilmaiseksi saanut. Ihana juttu, taloudellisestikin arvokas asia, mutta nuo vaipat on 7-18kg lapsille! Eli ei ihan heti päästä ottaa käyttöön ;) Onneksi varastoon mahtuu, kun sieltä pinnasänky, turvakaukalo ja vaunut haetaan sisälle - se onkin sitten vallan eri tarina, että kuinka ne tänne mahtuu!

Paniikkikohtaus liikkeiden lakattua

Me käytiin sitten tänään pikavisiitillä neuvolassa ja päädyttiin synnärillekin ultraan. Eilisestä asti oli liikkeetön pikkumöllykkä, ja tänään sitten oksensin aamupalani ja vatsaa alkoi kivistää ihan julmetusti, niin paniikkihan siinä iski. Soitin neuvolaan, ja täti käski tulla heti paikan päälle, et kuunnellaan sydänäänet. Äänet kuuluikin heti kirkkaasti ja kauniisti, mutta tahtoi silti vielä soittaa synnärille ja varmistaa, että pitääkö ultralla vielä tsekata. Lähetteenhän se sitten päätyi raapustamaan, me siitä sitten synnärille. Hassua oli, että enää ei otettu naistenpolin puolelle, vaan ihan synnytysosastolle :D Siinä sitten makoilin lavitsalla reilun vartin verran, että otettiin käyrälle sydänääniä. Myöhemmin tuli vielä lääkäri tarkistamaan, ja kaikki onneksi oli niinkuin piti! Päänsä vauva oli jo heivannut tuonne alaspäin, että se saattaa selittää liikkeiden tuntumattomuuden. Selkeästi ultrasta näin, että nyt siellä möngerretään, mutta en vaan tuntenut mitään... No, pääasia, että beibellä kaikki ok! Pää sillä oli iso ku mikä, mutta reisiluun pituus yllätti pienuudellaan. Painoarviokin oli vain 1450g, eli ei siellä mitään jättiläistä olekaan! Hyvä niin, näillä geeneillä kun sitä on tosiaan pelätty. (ja edelleen, satavarma poika :D)

Mutta nyt mä valmistaudun lähtemään reissuun sinne Muurameen opiskelijakuntahommiin, huojentavaa oli kyllä käydä, etten koko viikonloppua kaukana kotoa sitten sure ja pohdi. Tuli myös jopa hyvä olo tuosta kunnallisestakin puolesta, kun ottivat ihan tosissaan paniikkini ja tutkivat kaiken! Ehkä saavat anteeksi nää aiemmat säätämisensä :)

Huomenna on enää 10 viikkoa laskettuun aikaan! SIIS KYMMENEN VIIKKOA! Se ei ole kuin 2,5 kuukautta! Ja jo kahden kuukauden kuluttua vauva on täysaikainen... sehän saattaa syntyä ihan koska vaan! Ihan kohtakin! Apua! Vielä on niin paljon tehtävää...

Viime viikolla mulla oli se sokerirasituskoe, en tiedä, kirjoitinko siitä jo aiemmin. Se oli kyl aika perseestä! Illalla olin IHAN varma, että kuivun kokoon, kun piti paastota se 12h, eikä saanut juoda edes vettä. Just kun saanut kropan tajuamaan, että vettä litkitään se 2l vuorokaudessa, päälle vielä kaikki muu neste... Aamulla pyörrytti ja pää oli ihan tyhjä, junalle kävellessä nauratti, et se ensimmäinen syyssateinen aamu oli kyl niin sopivalla hetkellä. Junamatka ja kävely ta:lle (yhteensä joku 25min) oon ollu ihan jossain muissa maailmoissa, en "muista" siitä mitään, ku meinasin koko ajan pyörtyä. Sitten en enää ees tienny, et pitääkö mun ilmottautua vai vaan istua oottamaan... Onneks istuin, sieltähän mut tultiin sisään kutsumaan. Paastoarvo sillä pikatestillä oli 4.6, eli hommaa voitiin jatkaa. Kukaan ei kertonu mulle, et sitä litkua pitää juoda niin paljon! Mä sain ekan pikarillisen alas, irvistin ja ojensin mukia sille tädille, et se heittää sen pois, mut järkytyin, ku se kaatoki uuden mukillisen! YÖÖK! Kaikenlisäks sen tokan mukin loppu oli pahinta, kun siellä ne kaikki sokerit oli. Sain todella taistella, ettei tullu ylös! Istuminen ja oottaminen ei ollu niin paha rasti, vaikka vähän ahdisti istua siellä kaikkien niiden yskivien ja aivastelevien sairaiden keskellä, jotka venas labravuoroaan. Kolmas verenotto sattui niin paljon, että ulvahdin ja kyynelet nous silmiin, kun se tietty otettiin tosta samasta, mistä eka oli otettu ja suoni siis jo ihan kärsinyt ja sit se lävistettiin uusiks.

Rasituskokeen jälkeen kävin äitillä aamupalalla, niin pakkohan se oli kysellä, et miten mä (ja sisarukset) ollaan synnytty suhteessa laskettuun. Äiti ei tarkkaan muistanut, mutta rupesi mun syntymäaikaa pohtimaan, ja totesi, että LA oli kai ollut jotakuinkin joulun päivinä. Hän jo aattona oli meinannu, et nytkö on lähtö, mutta supparit sit kuitenkin rauhottuneet. Oli sitten päättänyt, että oottelee tota viikonloppua, kun äitinsä tulisi kylään ja voisi hoitaa isoveljeäni, joten äiti ja isä voisivat lauantaina vielä olla kotona ja sunnuntaina olisi sitten hyvä päivä pukata mut maailmaan. Äiti oli varaillut mattotupaa ja muuta, jotta saisi synnytyksen käynnistymään - ilmeisesti oli auttanutkin, koska synnyin almost äidin suunnitelmien mukaan, vaikkakin jo ihan varhaisesta aamusta tuolloin sunnuntaina.

Äiti siinä sit innostu penkomaan jotain vanhoja papereita, ja löysi mun sairaskertomuksia laatikoistaan. Tän ajattelin kanssanne jakaa; tää tyttö ei oikein ollu innostunu tosta puhumisesta, ja sen takia mua sit tutkittiin vähän enempi. 2-vuotiaana olin äitin kanssa käyny jossain erikoissairaanhoitojutussa ja mun oli pyydetty tunnistamaan kuvista asioita: tyttöhän luetteli kiltisti nallet, kammat, koirat ja muut, mutta kun mulle on näytetty etanaa, niin olin vastannut "lepakko", jänis oli mulle "orava" ja päärynä "Omena". Et tasan ei oo vissiin menny nallekarkit ;) (lisäksi olin itsepäinen, enkä suostunut mm. heittämään tai potkimaan palloa, vaan itsepäisesti sen kävin ojentamassa)

Tänään sitten sain soitettua sinne terkka-asemalle kysyäkseni tuloksia. Voi apua, mä sanon vaan! Sain taas jonkun ihan turhan paniikkikohtauksen, kun fakin espoon terveydenhuolto on perseestä... nyt tulee taas kyyneliä niin täydeltä laidalta, eikä kukaan ole kuuntelemassa livenä.
Hoitsutyttönen antoi arvot ja sanoi, että ne ovat vähän koholla, mutta hän ei tiedä, mitä ne raskaana ollessa pitää olla. Minä sitten googlettamaan ihan hysteerisesti itkien, että voieieieieiei, oon meinaa syönyt TOSI paljon kaikkia herkkuja ja makeeta ja kaikkea! Ja kun se ärsyttävä, ahdistava neuvolalääkäripaskiainenkin sillon oli ihan varma, että kyllä mulla ylipainoisena nyt jotain häikkää jossain pitää olla - ja kun ei löytänyt niitä vikoja sf-mitasta, painonnoususta tai muusta, niin syyllistäen sitten oli IHAN varma, että sokerirasituksessa pamahtaa.

Tässä arvoni: 0h 4.8 (5.3), 1h 7.0 (10.0), 2h 5.8 (8.7) mmol/l, sulkuihin laitoin sen arvon, minkä yli ei saa raskaana ollessa olla. Eli mun arvot on hyvät Soitin myös neuvolaan paniikin vallassa, kun en uskonut noita netistä löytämiäni lukemia, ja ihana neuvolatäti taas rauhoitteli ja lohdutteli ja sanoi, että turhaan sieltä ta:lta tollain saivat mut järkytyksen partaalle, että noilla arvoilla ja näillä viikoilla, niin ei ole mitään hätää - päinvastoin!

Käytiin eilen juhlimassa pikkuruisen siskoni täysi-ikäistymistä Tallinnan päiväreissulla. Siellä katsellessa ympärille ei näkynyt paljonkaan vauvamahoja. Hassua! Suomessa, etenkin pk-seudulla, niitä tuntuu olevan joka niemennotkossa, enempi kuin muualla yhteensä. Kyllä huomaa, että täällä ollaan sisuksistamme puristamassa ulos "suurta" ikäluokkaa! :)

Tallinnassa oli aika heikosti vauvojenvaatteitakaan, tai jos löytyikin jotain todella söpöä, niin pesuohje kertoi sen kestävän ainoastaan 30c pesua! Siis eihän siinä lämpötilassa omiakaan vaatteita pese! Jäi sitten ostamatta... Löytyihän sieltä tietysti jotain söpöä, rahaakin taisi kulua aika lailla :D

Hiljalleen pitäisi kai taas alkaa pohtimaan, että mites tää vauva-arki meidän huusholliin nyt sitten tulee istumaan. Tommilla alkaa onneksi marraskuussa se harkkajakso, jonka se siirsi myöhemmälle, että sit meillä on aikaa olla yhdessäkin ja laittaa kaikki valmiiksi. Eli ehkä mun vaan nyt on keskityttävä noihin opintojuttuihin, jotka ei tunnu edistyvän sitten mitenkään, kun en vaan tiedä, mistä aloittaa. Huoh, itsenäinen opiskelu on kyl perseestä.

RV 28

Kahdeskymmenesyhdeksäs raskausviikko alkoi tänään, nyt ollaan jo pitkällä! Viimeinen raskauskolmannes, ja sen kyllä hetkittäin huomaa.

Toisina päivinä olisi energiaa vaikka millä mitalla, sähellän yhtä ja toista ja saan asioita aikaiseksi. Sitten illalla huomaa, että oon oikeasti ihan poikki ja vauvakin jaksaa vasta iltasella kunnolla potkia - eihän sekään parka saa kunnolla lepoa, kun minä höösään ympäriinsä!

Istuminen ja kyljellään nukkuminen vie vauvalta nykyään kovasti tilaa, minkä huomaa kyllä hetkittäin, kun tulee sitten monoa vallan railakasti. Ja minä annan jo nyt periksi! Tosin toinen tuolla niin pienessä kippurassa joutuu kökkimään, että ahistaa itseä ajatuskin, ja pakkohan sitä sen olo- ja elintilaa on saada ees omilla asennoilla vähän suurennettua.

Tänään mulla on kalenteri tyhjänä, ihan vapaapäivä! Kyllä tulee hyvään paikkaan, tän viikon juoksentelut kun on alkaneet tuntua inhottavina särkyinä ja kolotuksina. Tilannetta ei oo auttanu yhtään se, että mun yöt on alkaneet olee aika rakoilevia. Sen ajan, ku nukun, nukun tosi sikeesti, enkä huomaa ollenkaan, vaikka vauva mekastaisikin. Sit ku on noustava veskireissulle, niin vauva aivan takuuvarmasti herää kanssa! Ihan vakioksi on muodostunut viiden-puol kuuden väliin osuva vessareissu, jonka jälkeen ei todellakaan ole puhettakana siitä, että uni heti tulisi. Eilen aamulla kääntelin viiden jälkeen pari tuntia kylkeäni, sitten luovutin ja aloin katsella telkkaria ja söin vähän aamupalaa. Ysiltä sitten uni alkoi maistua, ja onneksi oli mahdollisuus vetää siinä välissä vielä parin tunnin päikkärit!

Mä haluaisin päästä jonneki tsekkaamaan vauvan kokoarvion. Ei se voi olla kovin iso, koska mun sf-mitat on ollu sen verran maltillisia. Enemmänkin mulla on välillä pelko, että onko beibe liiankin PIENI! Onhan tässä vielä aikaa ja maha ehtii kyllä kasvaa (kun nyt se on vetänyt itsensä ääritilaan pituus- ja leveyssuunnassa) ulospäinkin. Eikä mua oo kyllä yhtään haitannut, koska oon vielä pitkälti vanhoilla paidoilla pärjäillyt. Jos tästä vielä kasvetaan paljonkin, niin vaatteethan loppuvat kesken...

Kunpa nyt saisi vain talvivaatteet kauppoihin myös mammaosastoille, niin voisi olla jotain toivoa löytää päällepantavaa :)

Voi ihana vauva, äidin kulta! Potkii taas niin kovin, että vatsa vaan heiluu puolelta toiselle. Oli äsken pakko mennä tonne sängyn päälle köllimään ja naureskelemaan vatsalle, kun vauva potkutteli sen verran kovaa, ettei oikein istuminen tuntunut kivalta.

Me myös leikitään usein yhdessä, jos vauva on riittävän virkeällä tuulella. Vuorotellen kopsutellaan ja tökitään toisillemme, morsetusta selkeästi. Taitaa tulla meidän kölliäisestä fiksu poika näillä opein ;)

Mulla starttas tänään viimeinen viikko töissä, sunnuntaihin asti olis puurrettava. Sitten voi taas ottaa vähän lööbimmän asenteen elämään, kunhan nyt vähän opintoja törkkii eteenpäin.

Aamulla oli neuvolalääkäri, kaikki oli kunnossa. Hemoglobiinit noussut vähän, nyt taas jo 137! Ei siis tarvii rautakuureja nautiskella :) Verenpaineet on ollu pitkään aika alhaset, tänään 109/82. Kuitenkin jo sen verran, että jaksan taas ihan hyvin, enkä meinaa pökrätä jokaisella askeleella. Lääkärintarkastuksessa kohtasin ehkä maailman inhottavimman lääkärin, tuli todella paha mieli siitä. Se ei oikein sanonut mitään, eikä se meinannut ymmärtää mitä koitin selittää. Itänaapurista selkeästi oli, mutta ois nyt voinut kuvitella, että silti ihan suomeks voidaan asioida... Nyt jäi vähän vaillinainen olo.
Kaikenlisäksi se kysy multa varmaan miljoona kertaa, että syönkö mä nyt ihan julmetusti ja isoja annoksia, tai vähintäänkin makeaa ihan koko ajan! Herraisä, mulla on paino edelleen 400g miinuksella lähtöpainosta! Eikai se ole merkki siitä, että ylisyön??

Kotiin päästessä olin ihan surkuna ja vaan itkeskelin, yleensä neuvoloiden jälkeen on ollut hyvä mieli. Nyt ei hymyilyttänyt edes sydänäänten kuuntelu, kun se lääkäri oli niin tyhmä. Kaikenlisäks se oli niin kovakouranen, etten yhtään ihmettele, vaikka olisi alavatsa täynnä mustelmia sen rusentelun jäljiltä. Sattuu edelleen ihan mielettömästi, vaikka tästä on jo melkein viis tuntia aikaa!

Kohta lellin vauvaa kinkkukiusauksella, ja sitten lähdetäänkin polkasemaan tää viimoinen työviikko käyntiin :)

TJ 100!

Päivät lyhenee, huomiseen startataan jäljelläoleviin päiviin enää kaksinumeroisen luvun turvin!

Mä olen nyt eilisen ja tän päivän sit viettänyt saikulla, vaikka tuntuukin ihan hölmöltä, kun periaatteessa oisin työkykyinen. Verenpaineet on laskenu iloisesti, hurjinta oli tän aamuinen 92/66, kun normaalit lukemat pyörii kuitenkin tuolla n. 116/82 tietämillä! Nyt pitäis sit taas tehokuuritella salmiakkia, jos sais vielä töissä oltua ensi viikon sunnuntaille saakka.

Tommin piti hakea mulle postista tänään paketti, jossa olis uudet rintsikat, äippäfarkut ja tukivyö, joiden avulla oon päättänyt jaksaa loppuun asti. Selkä- ja nivusvaivat on ollut aika mahdottomia, yöllä herätessä ja kylkeä kääntäessä oon melkein valmis itkemään, saatikka jos pitää vessaan asti nousta! Se kipu on ihan mahdoton! Tähän iloon kun lisää nyt lähes joka yö vierailulla olleet krampit ja suonenvedot jaloissa, niin ei moro... Tokihan mä tiesin, että vaivoja ja vaikerruksia tästä 9kk taipaleesta tulee, mutta täytyy kyllä myöntää, et nyt täysillä symppaan kaikkia äiti-tyyppejä, jotka tän jakson läpikäy! Ehkä tää on testaamista, et kuinka sitä tuleekaan sit toimeen uhmaikäisen ja murrosikäisen kanssa ;)

Postista piti vielä kirjoittaa sekin, että aamulla kotiin kannetun postin mukana tuli myös toinen saapumisilmoitus, joka on kyllä ihan pakko saada heti kotiin! Nimittäin meidän ÄITIYSPAKKAUS! En malttais odottaa, että pääsen hypistelemään niitä kaikkia pieniä asioita, mitä siellä pakkauksessa on! Voi ihanaa, ihanaa!

Nyt alkaa olemaan vaatetta pienelle ja vähän kasvamaankin päässeelle vauvalle, on sänky, on vaunut. Äiti haki mut eilen töistä ja toi kotiin (ja nauroi mun ankkakävelylle, höh) ja samalla meille muutti tuo turvakaukalo! Yhdessä sitä Tommin kanssa illalla käänneltiin ja väänneltiin, että osataan sitten vauva turvallisesti köyttää ja opettaa automatkustamiseen. Nostin mä sitten nallenkin istumaan tonne ja meistä molemmat vähän heilutteli tota ikäänkuin sitteriä ;) Alkaa vauvanodotuksen jännitykset näkyä Tommissakin päivä päivältä enemmän!

Sain varattua myös ajan sokerirasitukseen, joka kylläkin on vasta tän kuun lopulla. Yäk, ei kiinnostais, mutta pakko kai se on... Se vaan menee mulla kyllä rv 28+4, eli just hintsulleen siihen, mitä Espoon neuvolat tahtoo! Kun muistaakseni se pitäis tehdä viikoilla 24-28...

Nyt taidan vaan jäädä odottelemaan Tommia saapuvaksi kotiin, että päästään sinne postiin!

RV 24+4

Voi kuinka käsittämättömän ihanalta tää raskaus on taas tänään tuntunutkaan... NOOOT! Oon käyny vessassa varmaan 20 kertaa. Yölläkin jo monesti, viiden aikaan vauva oli sitä mieltä, että kun kerran nousin ylös sängystä, niin hän voi jo myös nousta ja aloittaa aamujumppansa. Meni puoleen kuuteen taas kun silittelin ja juttelin mahan läpi vauvalle, että rauhottuisi, ja antaisi mamman vielä vähän aikaa nukkua. Koko ajan sivusilmällä näin tietysti aivan liian nopeasti juoksevan kellon, joka huusi herätysajan lähenemistä!

Töissä oli taas motivaatio niin hukassa, tilannetta ei yhtään auttanut se, että koko päivän on närästänyt ja särkenyt päätä. Tähän kaikkeen yhdistettynä hirveä kiire ja häslinki töissä, kun on porukkaa sairaslomalaisina ja ties mitä pöpöjä jyllää kaikessa hengitysilmassa, niin koita siinä sitten olla seesteinen ja rauhallinen odottava äiti! Onneksi iltapäivän pelasti Annukan kanssa Sellossa piipahtaminen ja juoruilu kaikesta turhasta.

Kotiin päästyä tunnelmaa piristi kerrankin myös kaksi valkoista kirjekuorta, jotka kiltti postinjakaja oli tuonut tullessaan. KELA oli (odotetusti, tietenkin) myöntänyt meille äitiyspakkauksen ja äitiyspäivärahat. Eli kahden viikon sisään olisi äitiyspakkaus haettavissa postista!

Lisäksi tilaamani tukivyö selkäsärkyjen vähentäjäksi on lähetetty Vilppulasta liikkeelle, joten se ja paketissa olevat rintsikat ja mammafarkut on odotettavissa saapuviksi myös tän viikon aikana, jee!

Nyt on Tommikin päässyt tuntemaan vauvan potkut ekaa kertaa! Yks ilta koitti kuunnellakin, mutta ei sitten ollut ihan varma, että oliko ne kaikki mölinät vaan normaaleja mahaääniä, vai olisiko sieltä pitänyt vauvakin erottaa jostain välistä... :)

Vauva on nyt alkanut riehua enempi ja enempi joka päivä, tänään tuntuu, ettei se ole tainnut nukkua yhtään! Etenkin iltaisin mun käydessä sohvalle pitkälleen tai maate petiin, niin vauva alkaa kaikista hikisimmät jumpat. Koita siinä sitten levätä, kun maha heiluu ees-taas-ylös-alas!

Vaan on se ihana, meidän oma pieni kultahippunen! <3

RV 23, TJ 119

Jee, tänään vauvakirjassa luki, että nyt tuolla nahkayksiössä kuullaan jo äänet! Aamun kuljeskelin täällä himassa höpötellen mahalleni ja paijaillen vaavelia. Tommikin täytyy vaan saada aktivoitua tohon jutteluun, niin tuntee sitten pieni isänsä äänen - vaikka keväällä en tiedä, kuinka paljon heillä on yhteistä valveillaolo- ja seurusteluaikaa :(

Millähän sitä saisi lähipiirilleen osoitettua, kuinka kiitollinen kaikesta heidän avustaan onkaan? Tänään sain yllättäen hallituskaverilta Hannalta aivan äärettömän söpöisen pienen nukkuasun! Samaista SUPERMAN-pukua oon itsekin hypistellyt tässä jossain välissä kesää vaatekaupassa, mutta kuitenkin jättänyt hyllyyn. Onneksi, sillä Hanna tahtoi sellaisen (plus sponssasi mua ja viikinkiä vielä suklaalla iltapäivällä ^^) meille antaa! Ihana!

Äitikin soitteli ja kyseli siitä turvakaukalosta. Aiemminhan oltiin sovittu, että hänen entiseltä työkaveriltaan sellaisen voisi hyvään hintaan ostaa. Muistaakseni vuodenvanha, ja noita kaikkien testitulosten kärkeä! Turvallisuus autossa on mun mielestä ehkä tärkeämpää kuin mikään, koska autolla tuokin pieni tullee aika paljon jo ensimmäisen vuotensa aikana reissaamaan. Äiti lupasi käydä hakemassa ja meille lahjana myös maksaa turvakaukalon. Kiitos äiti!

Tänään sain myös vakuutukseen tarvittavat kopiot äitiyskortista otettua, eli sekin asia saadaan hoidettua loppuun asti. Tässäkin saadaan sponssia, kun Tommin vanhemmat tahtoivat vakuutuksen rahoittaa.

Opiskelijataloudessa tällaiset asiat on tietysti korvaamattoman tärkeitä, mutta vielä ihanempi on mun mielestä se ajatus ja turva, mikä läheisiltä saadaan. Osa teistä tätäkin lukee, joten suuren suuret kiitokset teille kaikille! Vaikka joskus ainakin musta tuntuu kovin itsekeskeiseltä tän raskauden kanssa, kun päivittäin koko aika tätä arkea elän, niin olen oikeasti niin kovin onnellinen ja kiitollinen siitä, että olette iloinneet tästä asiasta meidän kanssamme jo nyt, vaikka pieni ei ole vielä maailmaan saakka ehtinyt teitä hurmaamaan!

Ihan olen unohtanut hehkuttaa, joten hehkutetaan nyt pikaisesti!

Me saatiin viikonlopun aikana täytettä verkkokellariin, kun haettiin ensin lauantaina beiben pinnasänky. Maalaustahan tuo kaipaa, mutta käytettynä ja erinäisillä höysteillä (pehmusteet, peitto, patja ja lakanoita) kustansi vaan 10€! Uuden patjan siihen kyllä ajattelin käydä hankkimassa varmaankin, niin ei oo muiden pölypunkit sitten poitsun nenää häiritsemässä.

Sunnuntaina käytiin Korsossa katselemassa yksiä vm. -04 vaunuja, joista hintapyyntö oli puoltoistasataa. Ne oli kuitenkin tosi hyväkuntoiset, Teutonian Mistralit ja olin muutenkin katsellut just Teutonioita. Päädyttiin sitten tekemään kaupat niistä, joten nyt on vaunutkin oottelemassa vauvaa! Samaan hintaan saatiin myös sellainen tosi paksu talvimakuupussi, joten ei tuu pienelläkään sitten kylmä kun saa alkaa nukkua päikkäreitä ulkona.

Neuvolakäynnillä saatiin myös KELAan todistus raskaudesta, eli sen viemällä saa sitten alkaa ootella äitiyspakkauksen saapumista. Hiljalleen alkaa olemaan tavaroita sillain kasassa, että niillä alkaa pärjätä. Loppuvaiheessa sitten tuttipullot ja korvike asiat kuosiin, niin kelpaa pienenkin saapua.

RV 21, TJ 133

Meillä taas tuli yksi täysi viikko lisää, ja nyt ollaan viikoissakin jo raskauden paremmalla puolella. Tänään ei olla vielä luettu tosta kirjasesta uuden viikon juttuja, kun ollaan oltu vähän hankalasti samaan aikaan hereillä ja himassa. Aamulla ensin mä lähdin töihin heti ku Tommi tuli, ja mun palattua Tommi oli just käymässä unille... No, kohta sillä on herätyksen aika, niin sitten voidaan lukea. (Jos joku ei siis tiedä meidän käytäntöä, niin Tommi lukee mulle ääneen tollasesta viikko kerrallaan raskauden etenemistä kertovasta kirjasta uuden viikon asiat. Ei olla ihan alusta tätä tehty, mutta olen nyt jo niin tykästynyt tähän traditioomme, etten vaihtaisi mistään hinnasta pois sitä ihanaa yhteistä hetkeä!)

Mä taas vähän tutkiskelin meidän etappeja, ja tässä ne, mitä on enää "jäljellä":

Sikiö alkaa kuulla:

20.8.2009

90% mahdollisuus selvitä jos lapsi syntyy:

17.9.2009

Monet sikiöt asettuvat pää alaspäin:

22.10.2009

Äitiysloma alkaa:

12.11.2009

Laskettu aika:

17.12.2009

Ihan hurjaa ajatella, että 1,5kk päästä vauvalla on jo mahdollisuudet selvitä hengissä, vaikka joutuisikin jo synnyttämään! Naurattaa myös, että lokakuussa monet sikiöt asettuvat pää alaspäin, kun musta tuntuu, että meillä ollaan kekkuloitu ylösalaisin muutenkin. Molemmissa ultrissa, jossa jotain on ollut fiksusti nähtävillä, niin meidän sankarimme on päätään alassuin roikotellut. Potkut tosin antaa osviittaa jostain ihan muusta, että eiköhän se siellä oo niinku kuuluukin!

Mulla on tullut ihan hirveä vaunukuume, ja melkein joka päivä selailen vaunuasioita! Pitäis vaan löytää ne just täydelliset meille, jotka mielellään ei kovin montaa satasta vaatis. Tuntuu hassulta, että menee liki kuukauden vuokra yksiin vauvanvaunuihin! Tosin onhan ne monen vuoden sijoitus, ja kun kerralla ostaa hyvät, niin niillä sitten pärjää "pitkälle" :)

Rakenneultra

Kävimme aamutuimaan kurkkailemassa ja kuvailemassa salamatkustajaamme.

Pienoinen oli kovin unelias, ja kätilö saikin helposti mittailtua ja tarkasteltua tarvittavat asia. Istukka on kauniisti kiinnittynyt kohdun takaseinään, lapsivettä on riittävästi ja tilaakin vielä löytyy. Kovasti se on kuitenkin noussut ja levinnyt, enää ei riittänyt, että alamahaa kuvailee, vaan kätilö joutui ultralaitetta kierittämään ihan koko mahan päällä! Hassua, itse sitä on yrittänyt tunnustella, ja luullut kohdun olevan paljon pienemmällä alueella :)

Ensin tarkasteltiin päätä, hyvänmallinen ja hienosti kasvanut. Aivotkin ovat nyt todistetusti löytyneet, isot ja pienet omilla paikoillaan. Sieraimet näyttivät hyvältä, ei kuulemma huulihalkion vaaraa.

Sydän tykytti iloisesti, edelleen mennään tasaisella matalahkolla sykkeellä, kätilö mittaili 145 lyöntiä/min. Tosin mun omatkin sykkeet on niin matalat, että tuskinpa tää poitsu ihan kovin huippulukeamia tulee koskaan saamaan! Isot verisuonet tsekattiin väreillä ja hyvin näytti virtaavan kaikki oleellinen. Napanuora on ehjä ja siisti, kehittynyt sekin. Reisiluut näytti ainakin omaan silmään todella massiivisilta ja vahvoilta, samoin selkäranka, ja hyvä niin!

Pituutta vauveli oli hurahtanut jo nyt yli käyrien, pää-perämitta oli 18.3cm, mikä vastaisi sitä lukemaa, mikä pitäisi olla tossa neljän päivän päästä! Kokopituutta ei huomattu kysyä, mutta jos vauvakirjasta kattelee, niin tohon pää-perämittaan nähden pituutta koko pojalla on n. 26-27cm. Paino vastaa kuitenkin laskettuun aikaan nähden viikkoja, sitä oli tällä erää 380g ja ton kirjasen mukaan huomenna alkavalla uudella viikolla pitäis olla n. 400g tullut painoa. Mutta oli sillä sentään sellainen pieni möhömaha ^---^

Vaikka nettipalstoilta oonkin lukenut, että jotkut kätilöt suuttuvat, kun kysyy sukupuolta, niin ultrauksen lopuksi uskaltauduin silti kysäisemään, että näyttäisikö se vielä olevan poika, kuten viimeksi ultrassa jo aika varmaksi todettiin. Kätilö tarkasti ja totesi, että kyllä se on hyvinkin selkeä poika! Nyt on varmuus siis tästäkin, ja saan jatkaa vaatteiden haalimista ;)

Vauvalla siis kaikki paremmin kuin mallillaan, hiljalleen sitä oikeesti alkaa virittäytyä ajatukseen, että kohta meitä on tosiaan jo kolme. Nää viimeiset viikot oletettavasti hurahtavat sinne viime metreille asti ihan tosi nopeasti, kun pitää alkaa opintourakkaa hoitamaan loppuun.

Tää olikin sitten meidän viimeinen ultra, ellei nyt jotain komplikaatioita tule ja sen takia jouduttaisi vielä menemään. Puhuttiin ultran jälkeen Tommin kanssa vielä 4D-ultrasta, mutta päätettiin, että jätetään menemättä. Tuolla tänään selvisi ihan riittävästi, ja niille rahoille varmaan löytyy muutakin käyttöä :)

Meillä kasvetaan ja kehitytään koko ajan. Potkut on olleet tosta ekasta kerrasta asti muistaakseni ihan päivittäisiä, tosin joinain päivinä on ollut vähän vaimeampaa menoa.
Eilen illalla uskon tunteneeni ensimmäistä kertaa jopa kädelläni jotain, kun löhöilin sängyssä selälläni ja vauva alkoi riehua. Huusin Tomminkin koittamaan, mutta ei se kuulemma ainakaan mitään tuntenut. Noh, päivä kerrallaan...

Meillä on nyt puolevälin rajapyykki sitten ylitetty! Nettipalstoilla kuulin, että sen kunniaksi saa pitää kakkukahvit. Tänään ajattelin sitten väsätä juustokakkua, jolla voi herkutella. Tommin synttäritkin olis, mutta sankari itse on vielä eilisen jäljiltä jossain reissuillaan... Noh, jäipä kärsimättä ja kokeilematta ton munakokkelin ja pekonin paahtaminen! En siitä kärystä niin ois välittänytkään :)

Kävin taas eilen haalimassa vähän uutta vaatetta pienelle, kun hermostuin kaupoilla, etten itselleni löytänyt mitään. Edelleen on ongelma, kun ei ole syksyn saapuessa juurikaan pitkälahkeisia housuja, jos ei noita verkkareita ja yksiä (vieläkin!) yli-isoja pellavahousuja lasketa. Onneksi kaapin pohjalta löytyi myös parit joskus ostamani aivan liian suuret farkut, jotka nyt mahtuivat päälle todella näpsäkästi. Jesh!

Ensimmäiset potkut!

Tänään vaihtui taas viikko odotuksessa, nyt käydään jo 20. viikkoa! Ensi viikon perjantaina ollaan siis jo ylitetty maaginen puolenvälin rajapyykki...

Aamulla myös Tommi palasi Saksan reissultaan, ja ilmeisesti pienokainen innostui kovasti, kun isi tuli kotiin. Löhöttiin sängyllä ja makoilin kyljelläni, jalat koukussa vatsaa vasten... sitten tuntui sitä jännää möyrintää, mitä on jo tuntunut muutaman hetken, mutta mä en selkeästi ole sitä liikkeiksi ymmärtänyt. Hetken päästä tunsin pari pientä napautusta ja sitten ihan selkeän potkun, suoraan virtsarakkoon! Ihan säpsähdin sitä, mutta heti alkoi kovasti hymyilyttää!

Tänään myöhemmin illalla tunsin uudelleen muutaman töytäisyn. Ihan super jännää!

Näin sitä mennään... kuvittelin tosiaan pahoinvoinnin olevan jo kaukana takana, mutta kuinkas kävikään...! Muistaakseni viime viikolla sain yhden tosi kovan pahoinvointikohtauksen illalla, ku oltiin jo menty sänkyyn. Nousin vielä käymään pissillä ja alko tuntua, että vois ottaa varuilta edes muovipussin siihen viereen. Ei menny ku hetki, kun jo ryöppysi ihan julmettu kasa nesteitä pihalle! Onneks Tommi oli himassa, ja sai sit tuotua mulle sangon ja vietyä pussin roskiin.. kouristeli sen verran, että teki pahaa vielä puol tuntia jälkeenkin.

Tänä aamuna tein tossa sitten safkoja valmiiks, että on evästä vielä maanantain ja tiistain aamuvuoroillekin. Olin kyllä herättyäni syöny viilin ja banaanin, mutta yhtäkkiä iski ihan älytön nälkä! Ja oon huomannu, että nyt raskaana ollessa kaikki tunnetilat, jotka iskee ihan yhtäkkiä, iskee sitten niin kovina, ettei niille oikeesti pysty laittamaan vastaan. Niinpä aloin tehdä leipiä ja kaataa mehua, saatuani ne nostettua pöydälle ja itse istuttuani antimien ääreen olikin noustava samantien ylös. Juoksuaskelin vessaan kaulailemaan tuota valkoista tuolia...

Täytyy toivoa, että loppupäivä menee paremmin, kun pitäisi töissäkin kyetä olla. Sunnuntai- ja iltalisiä ei viitsi vaihtaa minimaaliseen sairasajanpalkkaan ;)

Vauva kasvelee kovasti ja mun maha alkaa myös näyttää sen mukaiselta, ihanaa! Tapasin ton yhden mammapalstan muita joulukuun odottelijoita kahvilassa keskiviikkona, ja oli kivaa huomata, että siellä oli monella jo ihan selkeitä mahoja! Tosin eipä tää munkaan ihan kakkoseksi jää, eilenillalla oli lökähousut ja sellanen a-linjanen toppi päällä ja erehdyin katsomaan peiliin - näytin taas siltä, että olisin ihan viimeisimmilläni! Otin kuvankin ja lähetin Tommillekin ihasteltavaksi :)

Viikkoja meillä on nyt jo takana 18 ja 3 päivää. Alle kahden viikon päästä ollaan ylitetty puoliväli raskautta! Ja aika on kyllä tuntunut menevän nopeesti, vaikka välillä jo odottelisi jotain uutta ja jännää tapahtuvaksi...
Meillä ei siis ole vielä liikkeet tuntuneet, vaikkakin välillä oon kyllä ounastellut, josko jotkut hassut tuntemukset mahan pohjalla sellaisia olisivat olleet. Mutta ei tässä vielä mitään hätää ja hoppua ole, saattaa vielä mennä tosiaan kuukausikin, että liikkeet hahmottaa selvästi! Vaan kuten tiedätte, mä oon aika huono ja kärsimätön odottelija...

Sikiön puolustautumisjärjestelmä alkaa myös toimia ja tuottaa vasta-aineita. Lisäksi sen suolisto alkaa keräillä ensimmäisiä jätöksiä, ja sitten joulukuussa se kakkii ne ulos. Aika pitkään joutuu toinen pidätellä ;)
Pituutta koko sikiöllä on jo n. 18cm ja painoakin n. 220g. Ihan on iso poika jo, malttamattomana odottelen taas elokuun alussa olevaa seuraavaa ultraa, että pääsee katsastamaan tämän monsterin. Toivottavasti vauva jaksais olla käyrillä, eikä olis liian iso tai pieni...

Tän mamman tän hetkisin suurin ongelma alkaa olla, että vaatteet käyvät pieneksi. Vielä on muutamat housut/verkkarit, jotka jalkaan menevät, mutta mihin ihmeeseen mä verhoudun syksyllä!? Oon kovasti yrittänyt katsella kaikkia vaatekauppoja ja sumplia jotain sopivaa päälle pantavaa, mutta kun ei vaan meinaa mitään löytyä... Eli vinkkejä hyvistä räätäleistä, joilla on syksyllä aikaa, otetaan vastaan ;)

Taas pari viikkoa hypähti ihan ohimennen, enkä sanaakaan ehtinyt naputella!

Tänään raskausviikkoja on takana jo 16+1 päivä! Hurjaa, mitä vauhtia sitä nyt sitten kiidetäänkään. Juuri vasta odoteltiin kahtatoista viikkoa täyttyväksi, että saisi huokaista, ja nyt siitä on muka jo kuukausi! Viidennelle kuulle siirtyminen tuntuu jännältä, ja täytyy myöntää, että se alkaa myös jo näkyä! Tuntematon vielä saattaa katsoa, että on vain ylipainoa kertynyt reippaammanlaisesti, mutta asiasta tietävien uskon jo hahmottavan, että selkeä vauvamasu tässä nyt on! Pari päivää on tätä uudenmallista masua nyt saanut ihastella, ja täytyy myöntää, että se on kovin kaunis! Jotkut paidat laskeutuvat tehden kummusta tasaisen pyöreän, ja silloin voisin tuijotella peiliin tuntikausia... istuessa vatsa leviää sivuillekin, mutta silti näyttää jo siltä, mitä olen kaipaillutkin :)

Eilen oli myös neuvola. Mua nauratti, kun pulssi oli vain 70, vaikka jänskättää aina ennen sydänäänten kuuntelua ihan simona! Verenpaineetkin edelleen kauniin tasaiset, 104/73, eli saan jatkaa salmiakin syöntiä huoletta. Hemoglobiini jatkaa tippumistaan, ja oli "enää" 135! Se mua hieman "huolettaakin", kun sen huomaan vaikuttavan jaksamiseeni kovastikin. Ei tunnu sydän ehtivän pumpata sitä määrää verta, mitä mä tartteisin. Vielä ei kuitenkaan kannata huolehtia, voi olla, ettei mulla ikinä tipu alle sen 120:n, minkä jälkeen pitäisi siirtyä rautavalmisteisiin. Ja vaikka joutuiskin, niin todennäköisesti se "korjaantuu" taas ennalleen synnytyksen jälkeen.

Vauvankin olotilaa tutkailtiin kuuntelemalla sydänääniä, ja vahva sykehän sieltä löytyi! Tää oli ensimmäinen kerta, kun saatiin kuunnella niitä oikein sillain pitkään - viimeks ultrassa se kätilö piti sitä vaan hetken volyymeillä, eikä siinä ehtinyt oikeastaan edes nauttia. Nyt taas kyyneleet vieri pitkin poskia, kun vauva pumppaili menemään 134-140:n tahtia! Oli kuulemma neuvolatädin mielestä yllättävän helppoa löytää äänet, että harvoin näillä viikoilla edes löytyy niin salamannopeasti, saatikka kuuluu niin loistavasti. Poitsu taisi siis olla juuri sopivasti selkä doppleriin päin.

Saatiin myös ajanviejiä lokakuulle. Yhteensä 5 perhevalmennus tapaamista olisi edessä! Ihanaa päästä tapaamaan tässä lähellä asustelevia muitakin samassa tilanteessa olevia! Ehkä sitä saa bongattua jotain tulevia leikkikavereitakin - niin vauvalle, kuin itsellenikin ;) Valmennuksissa keskustellaan vanhemmuudesta, synnytyksestä ja kivunlievityksestä, imetyksestä, parisuhteesta vauvaperheessä ja varhaisesta vuorovaikutuksesta. Näyttää tosi hyvältä siis! Harmi vaan, että noi on iltaisin hassusti, ja Tommin pitäisi taas syksyllä saada nukkua just tohon aikaan... Mutta täytyy pohtia sitä sit sillon, ihanaa olisi, jos Tommi pääsis myös mukaan!

Tällä viikolla vauvan kehityksessä ei sinänsä ole mitään uutta ja mullistavaa; jalat ja kädet kehittyy, hiljalleen alkaa jalat olemaan käsiä pitemmät! Pissimistä ja nielemistä harrastetaan edelleen kovasti, eli mun täytyis muistaa juoda paljon paljon paljon, että on sitten nestettä, mistä myös puhdas lapsivesi tilalle vaihtaa. Pituutta on kertynyt jo n. 16cm, painoakin 135g!

Maanantaina käytiin ottamassa myös vähän tuntumaa ihan pieneen nyyttiin. Tommin ystävä sai vaimonsa kanssa kolme viikkoa sitten pienen prinssin, ja käytiin tutustumassa tähän pieneen herraan. Voi hurja kun se oli suloinen! Pojan itku kuulosti lähinnä jokeltelulta, ja hyvällä ruokahalulla söikin! Sylkkyyn ei tällä kertaa päässyt, kun oli poika tarkoitus saada vähän uinumaan. :)

RV 14

Kääntyi taas uuteen viikkoon, nyt mennään jo viidettätoista viikkoa!

Viime aikoina oon ollut ihan armottoman väsynyt, nukahdan todella usein tohon sohvalle ihan istuma-asentoonkin! Täytyy vaan olla onnellinen, että pystyy vetää päikkäreitä, töissä se ei ois mahdollista.

Mun työnteko keskeytyi sitten heti alkuunsa. Ensin olin perjantain flunssan takia poissa, ja sitä sairastelin koko viikonlopun. Sitten maanantaina uskaltauduttiin mökille lähtemään, niin enköhän mä saanu nilkkani taitettua! Nivelsiteet repes ja joku minimaalinen murtuma kehräsluun (tuo palloluu) päässä, kun ne nivelsiteet on sen repässy mukanaan. Nyt sitten saikkuillaan (ainakin) ens viikon maanantaihin! Onneksi kestää jalka vähän kävelemistä ja seisomistakin tosi kivasti, niin ei tarvii ihan vuodepotilaana olla. Eilen tosin jouduin turvautumaan äidin kauppa-apuun, kun muutoin ei ois ollu muuta ruokaa, kuin kuivaa makaronilaatikkoa ja vettä.

Eilen illalla löysin ensimmäiset raskausarvetkin, hirveetä! Oon yrittänyt muistaa rasvailla ja huoltaa, mutta ei näemmä auta. Mulla paino jatkaa edelleen tippumista, nyt ollaan lähtöpainosta -6kg, mutta vatsa ja rinnat turpoilee silti ihan omaa tahtiaan! Farkut kiristää, ja pian tuun hulluks, jos en tosiaan löydä mistään pitkälahkeisia mammafarkkuja! Muiden vaatteiden kanssa ei oo vielä ongelmaa, ne kun venyy vähäsen ja on onneksi ennestään tollasia tunika-mallisia paitoja ja muita. Se vaan, jos nuo säät on tollasia kylmiä ja kosteita, niin mä kyllä tarviin ne farkut!

Parin viikon sisään voi alkaa odotella jo tuntemuksiakin kohdun sisältä! Moni näillä viikoilla oleva on jo tuolla seuraamillani palstoilla raportoinut kutittelusta ja kuplinnasta, jotka on vauvan ensimmäisiä liikkeitä, jotka äiti jo tuntee. Ihanaa! Oonkin jo taas kaivannut sitä, että "tapahtuisi jotain", kun nyt tuntuu, ettei juuri mitään ihmeellistä ole käynnissä. Ei enää okseta (okei, toissailtana oksensin, mutta se saattoi johtua nilkan särkyyn ottamastani parasetamolista) ja muutenkin saatan unohtaa vauvan. Ulkopuoliselle mun kumpu ei vielä näy, mutta me Tommin kanssa ihastellaan usein, kuinka turvonnut se on! Etenkin selällään maatessa sen tuntee jo hyvin selvästi, ja hiljalleen se alkaa jo noustakin.

Tällä viikolla vauvalla näkee jo hiuspyörteitä. Hän myös nielee lapsivettä ja tuottaa sylkeä! Imemistaito kehittyy ja sen myötä poskipäät. Keuhkoihin menee vähän lapsivettä, mikä on tärkeää sen kannalta, että keuhkot kehittyy oikein. Pääkin pysyy jo pystyssä kaulan ja niskan avulla, tosin pää on edelleen iso suhteessa muuhun vartaloon. Lapsivesi uusiutuu kolmen tunnin välein, ja kyllä se on tullut huomattua, kun saa ravata vessassa!
Pituutta nyytillä on jo kymmenisen senttiä, painoakin n. 50g!
(lähde: www.vau.fi)

Noniin, johan sitä viikko taas ehti vierähtää, enkä ole mitään naputellut.
Tommi oli viime viikon poissa, ja mä sain ihan hysteerisiä itkukohtauksia - milloin ikävästä, milloin huolesta kun se ei heti vastannut viestiin, ja milloin mistäkin...

Anoppikin kävi mua moikkaamassa poikansa reissun aikana, tuijoteltiin ultrakuvia ja näin kasan Tommin lapsuuskuvia. Edelleen musta on vaan niin ihanaa, kun saadaan jakaa kaikki nää kokemukset myös kaikkien tulevien isovanhempien kanssa!

Kävin myös ostamassa ensimmäiset pienet ja suloiset asiat, kun vihdoinkin on ensimmäinen kolmannes takana! Hirveästi oli kaikkea ihanaa, mutta ihan pienten vaatteita oli lähinnä näin kesäaikaan sopivia, niin jäi sitten suuri osa hypistelemistä asioista ostamatta. Matkaan tarttui kuitenkin pari pientä nukkumyssyä, siis lähinnä sisällä/kaupoilla oleskeluun, ettei nyytti heti vilustu. Lisäksi löysin suloiset sukat, jotka ovat todella lämpimän tuntuiset ja toimivat myös etutassuihin lämmikkeenä. Niissä vaan on pienet kummituskuvat, hihih!

Viime viikolla taisin myös unohtaa pitää huolta säännöllisestä ruokarytmistä, kun sen verran vähän olin kotona. Sehän tietysti kostautu vatsan juilimisella ja päänsäryillä, ruokailujen ja pitkällään olon aikaisia närästyksiä unohtamatta!

Toisaalta nyt, kun ei oo enää ollut niin pahoja oloja ja väsymykset ja wc-kiireetkin tulevat enemmänkin nopeina sykleinä, saattaa jo hetkittäin "unohtaa" olevansa raskaana. Ei siis enää ajattele ollenkaan niin useesti vauvaa, vaan mieleen alkaa taas jo mahtua muutakin. Sit välillä, kun vatsa alkaa jo todellisesti kasvaakin (vaikka paino jatkaa tippumista, mikä ei kyllä vieläkään haittaa! :D), niin tulee koputeltua masuun ja huhuiltua vauvalle. Yritän myös opetella ymmärtämään sanan "äiti", sillä sen sisäistäminen on mulle jotenkin hankalaa. En ees usko, että tajuan asian ennen vauvan muutamaa ekaa viikkoa! Silti osaan ajatella Tommin vauvan isänä, ja usein kirjotankin lappuja meiltä molemmilta (minä ja Viikkari) iskälle ;)

Reissusta palannut mies toikin pojalleen (?) tuliaisia; mustan bodyn, jossa on teksti BA/BY POWER! Herttanen, oon ihan liikutuksen kyynelissä sitä täällä rutistellut ja tuijotellut. Hiljalleen noita kaikkea sit kai alkaa kertymään, tilaa ei onneksi oo niin paljon, että tulis hirveitä ylilyöntejä tehtyä! :D

Ja nyt, kaikki rakkaamme, jos teilläkin alkaa syyhyttää vauva-asioiden hankkiminen, niin uskoisin, että meidän kromosomihirmulle ei kannata juurikaan hankkia alle 60-kokoisia vaatteita! Ihan minivaatteita kun tulee kuitenkin nyt itse hankittua muutama, ja äitiyspakkauksesta sitten "loput", mitä tarvitaan, kunnes beibe tosiaan kasvaa niistä yli. :)

Tällä viikolla sitten alko duunitkin, ja mä en kyllä jotenkin jaksa uskoa, että selviän tuolla edes syyskuulle! Nyt jo osa nostoista ja töistä vaatii ehdotonta lepoa, pulssi kohoaa ja tulee ihan hutera olo. En tiiä, oisko hemoglobiinit taas tippuneet lisää, mutta kohta jo alkaa huolestuttaa... Ei vissiin turhaan neuvolalääkäri kysyny, et mitä duunia teen ja onko paljon seisomista ja muuta. Onneks pomo ja duunikaverit on ymmärtäväisiä, ja välillä käskevät lepäämään, jos en meinaa itse malttaa! Jotain suuhunlaitettavaa oon kyl nyt duunissa harrastanut vähintään kolmesti, vettäkin oon saanut uppoamaan, kun on kylmä pullo jääkaapissa ja yhteistilalla ollessa oon sit vaan aina ottanut sen käteen.

Tässähän tätä, taitaa olla aika hipsiä tonne peiton alle. Tommikin lähti töihin, niin saan vallata koko sängyn :)

13. viikko käynnistyi!

Meillä on tänään 12 viikkoa täynnä! Ihanaa, ihanaa, ihanaa! Tätä ollaan niin odotettu!
Taitaa olla äityli vähän hormonien kourissa, kun olen itkeskellyt ja nauranut vuoron terään puolet aamusta. Olen vain niin onnellinen! Voi, olispa Tommi kotona, eikä reissussa, koska olisin sen kanssa halunnut kaupoille lähteä.

Oon siis sopinut treffit Annukan kanssa kaupunkiin puolilta päivin, ja mennään kiertelemään ja katselemaan vauva-asioita. VIHDOIN saan ostaa jotain kivaa ja suloista!

Vau.fi kertoo vauvan kehityksestä tämän viikon osalta näin:

"

Sikiön paino: 10-20 g
Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 52 mm

SIKIÖ

Tämän viikon alussa sikiö on 10 viikon ikäinen. Suurin osa keskenmenoista tapahtuu raskauden alussa, jolloin raskaus keskeytyy usein koska elintärkeiden elinten kehitys ei ole syystä tai toisesta edennyt normaalisti. Kahdentoista raskausviikon jälkeen monet tärkeimmistä sisäelimistä ovat suurimmaksi osaksi kehittyneet, minkä vuoksi myös keskenmenon riski pienenee selvästi.

Sikiö alkaa nyt näyttää yhä enemmän pieneltä lapselta, vaikka se onkin vasta muutamia senttejä pitkä. Kasvoihin ovat kehittyneet silmät, nenä ja suu. Kurkku ja äänihuulet alkavat muodostua.

Maksa alkaa erittää sappea, joka varastoituu sappirakkoon. Kilpirauhanen on kehittynyt ja haima alkaa tuottaa insuliinia. Lapsen sukupuolen selvittäminen ultraäänikuvasta on vielä tässä vaiheessa vaikeaa, vaikka sikiön ulkoiset sukuelimet alkavat jo muodostua. Suurin osa sikiön liikkeistä on refleksejä. Iho on vielä erittäin ohut ja herkkä."

2. neuvola ja 2. ultra

Meillä oli tänään aamusella toka ultra ja lääkäri. Siellä ei juurikaan mitään ihmeellistä ollut, tuntui sen viimekertaisen jälkeen ihan hassulta, kun sillon sai kaikkea uutta ja jännää, nyt vaan tsekattiin virtsa, B-Hb (oli taas laskenut, mutta eipä tosta 140:stä tarvii vieläkään surua ottaa ) ja verenpaine. Lääkäri teki sisätutkimuksen, jossa tsekattiin, että kohtu yms on kunnossa. Tommikin oli mukana neuvolatädin luona, mut lekurihuoneeseen menin yksin, enkä tahtonut kuunnella sydänääniä, kun Tommi oli oven toisella puolella eikä mun kanssa siinä.

Iltapäivällä oli sitten 2. ultra, kun viimeksi näytti tosiaan pienokainen turhankin pieniltä ja piti saada täsmennystä LA:n. Ensin yksi kätilö yritti vatsanpeitteiden läpi, sitten sisätutkimuksena, ja jonkun aikaa puuhattuaan (hädintuskin mitään sanoikaan!) totesi, että taitaa olla ehkä vähän turvonnut ja tahtoo tähän kyllä lääkärin mielipiteen. Lääkäriä ei löytynyt siihen hätään, joten kätilö tuli pyytämään, et laitan vaatteet niskaan ja et odoteltais sellanen 30-45min, et lääkäri saa toimenpiteen valmiiks ja on vapaana. Yritin kysellä hänen mainitsemasta turvotuksesta, mutta kovin vähän mitään sanoi. Pelonsekaisin tuntein odottelin, Tommi vieressä yritti rauhoitella... Se oli todella hirveetä, kun ei tiennyt, että mitä pitäisi ajatella! Yritin lohduttautua, että ainakin beibe on liikkunut ja sydän löi... kromosomipoikkeavuuksilla ei olisi tosiaan niin suurta merkitystä, vaan lapsi silti olisi tervetullut ja rakastettu.

Tunneilta tuntuneen odottelun (oikeasti meni puolisen tuntia) päästiin sitten toiseen huoneeseen tapaamaan lääkäriä, ja mukana oli toinen kätilökin. UÄ-laitteisto oli kuulemma sairaalan paras, mutta enempi mun (ja Tommin..) mielestä edellisessä oli käyttäjässä vikaa
Hiljalleen saatiinkin sitten meidän Viikkaria näkyville, mutta ilmeisen syvälle pakoon kaveri pyrki uimaan :D Päätä ei olisi ensi alkuun malttanut tuoda ollenkaan kuvattavaksi, mutta yritysten ja nyytin liikkumisen jälkeen saatiinkin sitten tosi tarkkaa kuvaa! Myös sydänäänet kuultiin, ensimmäistä kertaa tosiaan! Vauvan näkeminen ruudulla, sydänäänet ja kaikki se jännityksen purkautuminen merkkasi - kuten arvata saattaa - hyvin paljon kyyneliä! Koko matkan labraan verikokeisiin mennessä mä vaan tuijottelin niitä kuvia haltioituneena ja puristin niitä sydäntäni vasten. Ekaa kertaa ajattelin "Äitin oma kulta"!

ONNEKSI kaikki oli sitten kunnossa. Meidän pienokainen oli 47mm pitkä ja pään ympäryskin liki 2cm. Sydän hakkas reippaasti ja sikiö meuhkas käsillään ja jaloillaan ja llilluskeli ympäriinsä! Taitaa olla äitiinsä tullut, sukeltajan lapsi! Nähtiinpä myös pepunheiluttelua, ja siellä oli sellainen jännittävä pieni uloke vauvan jalkojen välissä, josta lääkäri totesi, että kyllä tuo jo suurella todennäköisyydellä antaisi osviittaa jo pojasta! Varmahan asiasta ei voi olla, mutta meille kelpaa tämäkin epäily! Varmuuttahan ei koskaan voi ultrasta saada missään vaiheessa. Ehkä vähän salaa ollaan poikaa toivottu, Tommi vielä vähän vähemmän salaa välillä :D

Olen edelleen ihan liikutuksen vallassa ja kyynelet valuu, onnesta tietenkin! Ei taida tämän illan toiminnoista tulla muutoin mitään, kun ajattelen vaan nyyttiä ja tuijottelen kuvia. Ei uskoisi, kuinka tarkkoja kuvia jo tuollaisesta miniskidistä voi saada! On kuvia, missä näkyy kasvot ja vartalo sivulta, näkyy jalkapohjaa ja sitten on todistusaineisto myös siitä oletettavasti miehen merkistä

Noniin, koittihan sitten se tämäkin aika. Mä olen alkanut syömään kahden edestä! Tosiasiassa syön vähemmän, kuin mitä ennen raskautta, mutta viime viikkoihin verrattuna mätän ruokaa napaani ihan älyttömiä määriä! Tänäänkin söin aamupalaksi 2 sämpylää! Ja ne tippuneet kilot on alkaneet löytää tiensä takaisin, mutta nyt olen huomannut myös syyn; alavatsa alkaa pömpöttää ihan eri tavalla! Ihanaa!

Pahoinvointi siis alkaa hellittää, mikä on aivan ihana asia! Jaksaa taas asioita ihan eri tavalla, ja uskaltaa lähteä pitemmiksikin pätkiksi muualle, kun ei tarvitse pelätä vatsalaukun tyhjennystä.

En muista, että oonko aiemmin maininnut, mutta oon myös huomannut yhden toisen jännittävän asian; kun vessahätä tulee, niin sitten on kanssa mentävä - mielellään samantien ja nopeasti! Olin yks päivä toimistolla laatimassa pääsihteerimme kanssa kevätraporttia, ja täysin kesken meidän keskustelun jouduin ponkasemaan ylös tuolilta ja huikkaamaan, että hetki vain! :D Onneksi oon Saaralle kertonut, niin se lähinnä naureskelee näille mun hetkilleni!

Enää muutama päivä seuraavaan ultraan! Maanantaina käydään eka neuvolassa lääkärillä, ja sitten iltapäivällä tosiaan päästään ultrailemaankin. Toivottavasti nyytti on kasvanut kiltisti ja kaikki on hyvin! Viikkoissakin ollaan edetty 12. viikolle, eli näinä hetkinä laskee keskenmenon todennäköisyys momentit ihan pikkuriikkisiksi, ja sitten voi lähes huokaista helpotuksesta. Ajattelin, että jos/kun maanantaina saadaan hyviä uutisia pikkusesta, niin täytyy päästä kyllä kauppaan ostamaan ensimmäinen vauva-asia. Haluan jotain muutakin konkreettista hypisteltävää, kuin nuo neuvolan paperit ja lehdykät, sekä tietysti meidän Pikku Viikkarin ensimmäinen ultrakuva!

Päätin taas leikkiä tolla netin laskurilla, kun viimeks ultrassa siis laskettuaika siirtyi, niin katsotaan, että miten nyt kehitys siitä laskettuna etenee. Tässä taulukko:

Olet 10 viikkoa ja 1 päivää raskaana.

Hedelmöitys tapahtui noin:

26.3.2009

Sydän alkaa lyödä:

20.4.2009

Alkio alkaa liikkua:

14.5.2009

Alkiosta tulee sikiö:

21.5.2009

Kaikki sisäelimet muodostuneet:

21.5.2009

Keskenmenon riski pienenee:

4.6.2009

Ultraääni:

4.6.2009

Pahoinvointi vähenee:

11.6.2009

Sukupuoli mahdollista selvittää (ei näy vielä ultrassa):

18.6.2009

Sikiö nielee ja pissaa:

2.7.2009

Sikiön liikkeet tuntuvat:

16.7.2009

Sikiölle kehittyy unirytmi:

30.7.2009

Sikiö alkaa kuulla:

20.8.2009

90% mahdollisuus selvitä jos lapsi syntyy:

17.9.2009

Monet sikiöt asettuvat pää alaspäin:

22.10.2009

Äitiysloma alkaa:

14.11.2009

Laskettu aika:

17.12.2009


Mulla on tällä viikolla ollut pari ihan hirveetä päivää, enkä oo kyenny syömään juur mitään. Toissapäivänä iloitsin, kun sain syötyä salaattia ja 5 pinaattilettua! Onneksi nyt alkaa hiljalleen taas rauhottua, ja eilen jo pääsin ulos kämpästä ja näkemään ihmisiä. Tänään oon ollut jo ysistä asti koneella, ja saanut syötyä vaan vajaan RiisiFrutin ja banaanin, mutta korvasin sit homman ja join teetä, johon laitoin vähän enemmän sokeria ku yleensä :)
Ehkä tää taas tästä, päivä kerrallaan ja hiljalleen. Nukkuminen on onneks tasottunu, ja herään enää pari kertaa yössä vessaan! Lukijoille tää kaikki voi tuntua hölmöltä, mutta uskokaa vain, niin itse sitä iloitsee kaikista kummallisista pienistäkin asioista!

1. ultra

No johan aika vierähti, enkä ole ehtinyt edes kirjoittamaan viime viikosta!

Kaikille asiaa pohtiville voin kertoa, ettei yöjuna ja raskauden ensimmäinen kolmannes (tuskin viimeinenkään) ole kauhean miellyttävä yhtälö. Muutenkin raskauden takia heikentyneet unenlahjani takasivat sen, että torkuin läpi yön lepäämättä kunnolla juuri lainkaan. Puoli tuntia ennen kellon soittoa rukoilin sen aloittavan pirinänsä, jotta voisin nousta ylös ja käydä aamutoimiin häiritsemättä yläpunkassa kuorsannutta varapuheenjohtajaani, jonka kanssa oltiin siis edustusreissulla Oulussa.

Läpäisin AMK-päivät hyvillä mielin ja pahoinvoimatta, mikä olisi ollut todella noloa! Kuitenkin päätin, että on helpompaa vain kertoa suoraan raskaudesta, kuin vastailla oudoksuviin katseisiin, kun kyselen hölmöjä vakuumipakatusta kalasta ja muista erikoisista ruoka-aineista. Kerrottuani sain myös loistavaa "palvelua", kun tahdoin vaihtaa drinkkilippuni limppareihin, jotka minulle kannettiin toiveideni mukaan suoraan pöytään :D Edustushymyilyä jaksoin puolille öin, minkä jälkeen kipusin hotellihuoneeseemme kylpyyn ja unille. Enkä muista helmikuun jälkeen nukkuneeni niin hyvin! Siitä hetkestä, kun laskin pään tyynylle, siihen hetkeen, kun kello vaati minua nousemaan ylös, nukuin kuin pieni lapsi! En herännyt vessaan, en juomaan, en edes siihen, kun arvoisa vpj kömpi huoneeseemme ja oli kuulemma hieman tuiterissa mekastanutkin! Aamulla oli TODELLA ihana olla, ja hyvillä mielin siirryin syömään elämäni ensimmäistä krapulatonta hotelliaamiaista!

Oulusta palattuamme olin iloinen, että pari ultraa edeltänyttä päivää olivat olleet niin kiireisiä, että saatoin rauhassa unohtaa jänskätä ultraa! Perjantaina kävimme sitten hoitamassa viikonlopun ruokaostokset ja kiiruhdimme Jorviin, jossa kerrankin henkilökunta oli etuajassa varattujen aikojen suhteen! En tiedä, oliko meidät vastaanottanut nainen kätilö vai sairaanhoitaja, mutta jotenkin hänestä jäi hieman "kylmä" fiilis. Hän puhui jotenkin ontosti ja kyseli asioita, joihin emme osanneet vastata, ja sitten ei kuitenkaan niitä selittänyt mitenkään, vaan sanoi niiden selviävän kyllä sitten myöhemmin!

Ultraaminen sujui hienosti ja meidän pieni viikinkimme löytyikin vaivatta! Sydän sykki nopeasti, ja tuijotin sitä lähes haltioituneena! Moneen otteeseen yritettiin mun yskäisyllä saada pientä vähän liikkumaan, mutta eihän se hirveästi ollut liikekannalla :) Ultraaja kuitenkin näki, että oli hyvin alkanut kehittyä ja oli se kohdussa hieman jo liikuskellutkin, joten kaikki oli sinänsä mallillaan! Ainoastaan mytyn pienuus pohditutti, ja hän laskeskelikin, että koon mukaan viikkoja on vasta 9+1! Tämä sinänsä tuntui pieneltä "pettymykseltä", koska olin jo ajatellut nyytin olevan sikiö ja vaikka kuinka hienosti kehittynyt, mutta tämä laskentamalli tipautti meidän pienokaisemme vielä viikoksi olemaan alkio. Laskettuaikakin tietysti siirtyi tämän myötä, nyt uusi arvio on 17.12. Toisaalta, onpahan suurempi todennäköisyys saada Kauris-vauva! ;)

Sinänsähän parilla viikolla ei ole meille oikeasti mitään väliä, ehkä näin on mun opintomenestyksen kannalta jopa parempi! Pääasia, että pieni on terve ja kehittyy ja kasvaa, oli ne viikot nyt sitten mitä ikinä. Saimmepa nähdä omin silmin, että siellä se todella on, ja hänen sydämensä kiivaasti takoi, eli ihan totta tämä todella nyt sitten on! Ultraaja nappasi meille pari kuvaakin, jotka saimme kotiin mukaan, ja täytyy kyllä myöntää, että olen useammat itkut niitä katsellessa itkenyt!

Ihanaa oli myös, kun Tommi osoitti herkemmän puolensa, ja pyysi saada toisen kuvan itselleen autoon! Foorumeja lueskellessa huomaa, kuinka moni nainen elää yksin tämän taipaleen elämässään, voi kuinka onnellisia me olemmekaan, kun meillä on toisemme ja läheisemme, jotka ovat jo tämän pienen alusta asti mukana kaikessa ja innokkaina kuulevaat uusimmat uutiset! Kiitos siis myös teille, rakkaat läheiset, kun olette läsnä! Vaikka omat ajatuksemme niin paljon pienen ympärillä pyörivätkin, niin teidän olemassaolo on ehkä jopa entistä ihanampaa!

Tulevien mummojen ilahdutus!

Lauantaina oli tarkoitus käydä kertomassa mun iskälle Uutinen, mutta sillä oli päivystys päällä, ja se keikkaili sitten koko iltapäivän. Eipä päästy siis sinne asti, mutta onhan tässä vielä monta kuukautta aikaa kertoa...

Äitienpäivää vietettiin sitten ensin mun äidin luona, jossa Uutisen vastaanotti yllättyneinä äiti, mummi, sisarukset ja veljen muikki. En oikein tiedä, että oliko se niiden vastaanotto vaan shokkitilan takia niin hölmön laimea, mutta kai ne ihan iloisia ja onnellisia asian suhteen olivat! Hiljalleen sitten kai ymmärsivät asian ja onnittelivat, mutta hieman hitaalla tuntuivat käyvän. Ehkä kuvaavinta oli n. 2h ilmoituksen jälkeen veljeni, joka totesi, ettei ollut tajunnutkaan, että hänestähän tulee sitten eno :)

Tommin äiti ei myöskään oikein meinannut ymmärtää, että mitä ihmettä voi tarkoittaa, jos kortin kannessa lukee "Mummolle". Takellellen se sitten kysy, että no sitäkö tää nyt sitten on! Ilostuneina sekä tuleva mummo että vaari sitten kyselivät kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä ja anopin kanssa juttelin hänen raskausajastaan. Kysyinpä myös, että onko Tommi ollut kuinka iso syntyessään, ja kuulemma aika samankokoinen kuin minä, eli taitaapi tästä meidänkin viikingistä sitten aika rotjake tulla! Täytyy varmaan valita ystäväpiirin vahvin sylikummiksi, että jaksaa kannatella ^o^

Mulla on taas mennyt muutama päivä jo melkein hyvillä fiiliksillä, välillä etonut, mutta ei oo sillain suurempaa huolta ollut. Nyt taas kun pitäisi töihin suunnata, ja aloin eväitä laittamaan, niin heti alko vellomaan vatsassa ja tuntuu, että kohta täytyy juosta vessaan pääalaspäin roikkumaan. Ei taida nyytti haluta, että mamma käy töissä :D Tietää ehkä pien, et sillon ei paljon ehdi taukoja pitää, ja syöminenkin saattaa jäädä vähemmälle... En kuitenkaan viitsi taas soittaa ja perua vuoroa, etenkin kun en vielä ole raskaudesta kertonut, niin joutuisi keksimään jonkun selityksen sitten taas...

1. neuvola

Tämäkin aamu alkoi iloisesti hampaiden harjauksen jälkeen tapahtuvalla sappinesteiden poistolla. Olen ollut myös kovin väsynyt ja yliherkkä, mutta onneksi tämäkin kaikki on normaalia.

Eka neuvola käynti oli siis aamulla. Se terkkari-täti olikin ihan kiva, vaikka puhelimessa oli vaikuttanut ihan tyhmältä! Hirmu kivasti kerto kaikkea ja kyseli ja jutteli ja Tomminkin huomioi aivan ihanasti! Laskettu aika vähän aikaistui, 4.12. tuli terkkarin laskujen mukaan, eli nyt olisi rv 9+6. Ultra kuitenkin antaa lopullisen vastauksen :)

Otti hemoglobiinin (on laskenut, nyt "enää" 147!) ja verenpaineen, painon ja muut. Kaikki äidillä kunnossa! Oli myös todella yllättynyt ja iloinen, kun ollaan molemmat Tommin kanssa täysin terveitä ja allergiattomia ja muuta, ei oo kuulemma enää läheskään yleistä sellainen. Ainakin tässä mielessä meillä on antaa oikein hyvät elämän eväät pienelle ^^

Pyysin myös, että voitaisiin kuunnella dopplerilla sydänääniä. Vähän vastahakoinen ensin terkkari oli, kun sanoi, että on aika epätodennäköistä, että niitä vielä kuuluviin saisi. Lupasin kuitenkin olla ottamatta stressiä, jolloin terkkari suostui yrittämään.

Pitkään hän yrittikin, mutta sydänääniä ei saatu kuuluviin. Kuitenkin ruudulla näkyi mun sykkeeni, sekä pienen ihan supernopea syke (niin siis asian kuuluu ollakin), joten kaikki on meidän nyytillä hyvin! Sykkeen näkyminen kertoo, että siellä todella on pieni ihmisalkio, ja että se on vielä oikeassa paikassakin!

Nyt sitten odottelemaan viikonloppua, että saadaan kertoa vanhemmille! Ja seuraava odotuksen paikka on ensi viikon perjantai, kun pääsemme ekaan ultraan!