RV 23, TJ 119

Jee, tänään vauvakirjassa luki, että nyt tuolla nahkayksiössä kuullaan jo äänet! Aamun kuljeskelin täällä himassa höpötellen mahalleni ja paijaillen vaavelia. Tommikin täytyy vaan saada aktivoitua tohon jutteluun, niin tuntee sitten pieni isänsä äänen - vaikka keväällä en tiedä, kuinka paljon heillä on yhteistä valveillaolo- ja seurusteluaikaa :(

Millähän sitä saisi lähipiirilleen osoitettua, kuinka kiitollinen kaikesta heidän avustaan onkaan? Tänään sain yllättäen hallituskaverilta Hannalta aivan äärettömän söpöisen pienen nukkuasun! Samaista SUPERMAN-pukua oon itsekin hypistellyt tässä jossain välissä kesää vaatekaupassa, mutta kuitenkin jättänyt hyllyyn. Onneksi, sillä Hanna tahtoi sellaisen (plus sponssasi mua ja viikinkiä vielä suklaalla iltapäivällä ^^) meille antaa! Ihana!

Äitikin soitteli ja kyseli siitä turvakaukalosta. Aiemminhan oltiin sovittu, että hänen entiseltä työkaveriltaan sellaisen voisi hyvään hintaan ostaa. Muistaakseni vuodenvanha, ja noita kaikkien testitulosten kärkeä! Turvallisuus autossa on mun mielestä ehkä tärkeämpää kuin mikään, koska autolla tuokin pieni tullee aika paljon jo ensimmäisen vuotensa aikana reissaamaan. Äiti lupasi käydä hakemassa ja meille lahjana myös maksaa turvakaukalon. Kiitos äiti!

Tänään sain myös vakuutukseen tarvittavat kopiot äitiyskortista otettua, eli sekin asia saadaan hoidettua loppuun asti. Tässäkin saadaan sponssia, kun Tommin vanhemmat tahtoivat vakuutuksen rahoittaa.

Opiskelijataloudessa tällaiset asiat on tietysti korvaamattoman tärkeitä, mutta vielä ihanempi on mun mielestä se ajatus ja turva, mikä läheisiltä saadaan. Osa teistä tätäkin lukee, joten suuren suuret kiitokset teille kaikille! Vaikka joskus ainakin musta tuntuu kovin itsekeskeiseltä tän raskauden kanssa, kun päivittäin koko aika tätä arkea elän, niin olen oikeasti niin kovin onnellinen ja kiitollinen siitä, että olette iloinneet tästä asiasta meidän kanssamme jo nyt, vaikka pieni ei ole vielä maailmaan saakka ehtinyt teitä hurmaamaan!