1. ultra

No johan aika vierähti, enkä ole ehtinyt edes kirjoittamaan viime viikosta!

Kaikille asiaa pohtiville voin kertoa, ettei yöjuna ja raskauden ensimmäinen kolmannes (tuskin viimeinenkään) ole kauhean miellyttävä yhtälö. Muutenkin raskauden takia heikentyneet unenlahjani takasivat sen, että torkuin läpi yön lepäämättä kunnolla juuri lainkaan. Puoli tuntia ennen kellon soittoa rukoilin sen aloittavan pirinänsä, jotta voisin nousta ylös ja käydä aamutoimiin häiritsemättä yläpunkassa kuorsannutta varapuheenjohtajaani, jonka kanssa oltiin siis edustusreissulla Oulussa.

Läpäisin AMK-päivät hyvillä mielin ja pahoinvoimatta, mikä olisi ollut todella noloa! Kuitenkin päätin, että on helpompaa vain kertoa suoraan raskaudesta, kuin vastailla oudoksuviin katseisiin, kun kyselen hölmöjä vakuumipakatusta kalasta ja muista erikoisista ruoka-aineista. Kerrottuani sain myös loistavaa "palvelua", kun tahdoin vaihtaa drinkkilippuni limppareihin, jotka minulle kannettiin toiveideni mukaan suoraan pöytään :D Edustushymyilyä jaksoin puolille öin, minkä jälkeen kipusin hotellihuoneeseemme kylpyyn ja unille. Enkä muista helmikuun jälkeen nukkuneeni niin hyvin! Siitä hetkestä, kun laskin pään tyynylle, siihen hetkeen, kun kello vaati minua nousemaan ylös, nukuin kuin pieni lapsi! En herännyt vessaan, en juomaan, en edes siihen, kun arvoisa vpj kömpi huoneeseemme ja oli kuulemma hieman tuiterissa mekastanutkin! Aamulla oli TODELLA ihana olla, ja hyvillä mielin siirryin syömään elämäni ensimmäistä krapulatonta hotelliaamiaista!

Oulusta palattuamme olin iloinen, että pari ultraa edeltänyttä päivää olivat olleet niin kiireisiä, että saatoin rauhassa unohtaa jänskätä ultraa! Perjantaina kävimme sitten hoitamassa viikonlopun ruokaostokset ja kiiruhdimme Jorviin, jossa kerrankin henkilökunta oli etuajassa varattujen aikojen suhteen! En tiedä, oliko meidät vastaanottanut nainen kätilö vai sairaanhoitaja, mutta jotenkin hänestä jäi hieman "kylmä" fiilis. Hän puhui jotenkin ontosti ja kyseli asioita, joihin emme osanneet vastata, ja sitten ei kuitenkaan niitä selittänyt mitenkään, vaan sanoi niiden selviävän kyllä sitten myöhemmin!

Ultraaminen sujui hienosti ja meidän pieni viikinkimme löytyikin vaivatta! Sydän sykki nopeasti, ja tuijotin sitä lähes haltioituneena! Moneen otteeseen yritettiin mun yskäisyllä saada pientä vähän liikkumaan, mutta eihän se hirveästi ollut liikekannalla :) Ultraaja kuitenkin näki, että oli hyvin alkanut kehittyä ja oli se kohdussa hieman jo liikuskellutkin, joten kaikki oli sinänsä mallillaan! Ainoastaan mytyn pienuus pohditutti, ja hän laskeskelikin, että koon mukaan viikkoja on vasta 9+1! Tämä sinänsä tuntui pieneltä "pettymykseltä", koska olin jo ajatellut nyytin olevan sikiö ja vaikka kuinka hienosti kehittynyt, mutta tämä laskentamalli tipautti meidän pienokaisemme vielä viikoksi olemaan alkio. Laskettuaikakin tietysti siirtyi tämän myötä, nyt uusi arvio on 17.12. Toisaalta, onpahan suurempi todennäköisyys saada Kauris-vauva! ;)

Sinänsähän parilla viikolla ei ole meille oikeasti mitään väliä, ehkä näin on mun opintomenestyksen kannalta jopa parempi! Pääasia, että pieni on terve ja kehittyy ja kasvaa, oli ne viikot nyt sitten mitä ikinä. Saimmepa nähdä omin silmin, että siellä se todella on, ja hänen sydämensä kiivaasti takoi, eli ihan totta tämä todella nyt sitten on! Ultraaja nappasi meille pari kuvaakin, jotka saimme kotiin mukaan, ja täytyy kyllä myöntää, että olen useammat itkut niitä katsellessa itkenyt!

Ihanaa oli myös, kun Tommi osoitti herkemmän puolensa, ja pyysi saada toisen kuvan itselleen autoon! Foorumeja lueskellessa huomaa, kuinka moni nainen elää yksin tämän taipaleen elämässään, voi kuinka onnellisia me olemmekaan, kun meillä on toisemme ja läheisemme, jotka ovat jo tämän pienen alusta asti mukana kaikessa ja innokkaina kuulevaat uusimmat uutiset! Kiitos siis myös teille, rakkaat läheiset, kun olette läsnä! Vaikka omat ajatuksemme niin paljon pienen ympärillä pyörivätkin, niin teidän olemassaolo on ehkä jopa entistä ihanampaa!