32+0

Hui, kolkytäkaks. 10 viikkoa vielä, maksimissaan! Olo on tukala, joten tiedossa tuskaisen hitaasti menevät kymmenen viikkoa... mulla on joku massakausi vissiin menossa, voisin syödä jatkuvasti ja ihan kaikkea! Ja siis mulla oikeesti on nälkä eikä mitään mielitekoja. Toissapäivänä söin kolme lämmintä ateriaa, koska sattu olemaan tilaisuus niin tehdä! Hullua!

Eilen käytiin hakemassa Järvenpäästä turvakaukalo ja sitteri, jotka oltiin jo Joonan jäljiltä myyty Tuuli-vauvalle, mutta ostettiin samat nyt takasin. Viikko ja 2 päivää, ja mä olen äitiyslomalla, joten saan alkaa puuhastella kaikki muutkin valmiiksi. Eipä sillä, että tässä nyt mitään sellaista ihmeellistä enää puuttuisikaan, mutta silti jotenkin ihana ajatus, että vielä on jotain ostettavaakin jäljellä. Aivan eri fiilis kuin Joonaa odottaessa, kun nyt on saanut kuitenkin vähän paremman tulotilanteen varjolla tehtyä noita ostoksia, eikä oo ollut niin penninvenyttämistä ja kitkuttelua. Toki silti nautin siitä, että teen löytöjä, mutta tällä kertaa less is more -asenne on kyllä kuopattu! Tai eipä se tainnut Joonankaan kohdalla olla asenteesta, vaan elämäntilanteesta kiinni.

Järvenpäähän ja takaisin autolla yhden päivän aikana kertoi myös, että musta ei todellakaan ole enää mökkeilemään. En vaan kestäis sitä autoilua! Ja niin, ne himpuran ajotunnit ja inssikin on tässä vielä hoitamatta! Huomenna meen käymään siellä autokoululla ja vähän juttelen asiasta, et mitäs tässä nyt pitäis tehdä... vähän jänskättää, koska autossa asento on sellainen, että supistelee ja jalat puutuu, mutta pakko se on vaan homma nyt saada pois alta kun ei oo töitä ja pystyy päivisin hoitamaan. Viis ajotuntiahan mulla olis jäljellä, mutta en oo viime loppukesän jälkeen ajanut, joten saatan tarvita muutaman lisää. Onneks tuo nyt mitään rakettitiedettä ei oo, eli ihan luottavaisin mielin sinänsä tän homman suhteen olen.

Tommin kanssa käytiin hakemmassa jotain auton moottoriöljyjuttuja tossa viime viikolla Kantsun Prismasta. Voi luoja mitä tuskaa sekin oli! Onneksi siellä on niitä penkkejä vähän joka välissä! Parin tunnin kauppareissulla lepuuttelinkin sitten aika moneen otteeseen, ja kotiin päästyä ei kyllä hirveesti kiinnostanut tehdä mitään... Ehkei oo suurikaan ihme, että Joona ei enää hirveesti fanita kotipäiviä äidin kanssa, kun en pysty mitään tekemään.

Työpäiviä siis viisi, ensi viikolla ti-to ja vikalla viikolla ma ja ti. Vähän meinaa iskeä paniikki, että miten saankaan kaiken tehtyä, mutta eiköhän se siitä sitten kuitenkin... jotenkin. Onneks saan perehdyttää ite jatkajaa, niin saa sillekin jotain juttuja suoraan siirrettyä. Surku ajatella mun keskeneräisistä asiakkaista luopumista!

Toisaalta ootan innolla niiden pienten vaatteiden pesua ja hypistelyä, sairaalakassin laittamista, ja ehdottomasti kotiinpaluumenun suunnittelua! ;) Mä niiiiiiiiiiiiin aion vetää viis kiloo graavilohta! Maalaisleivällä! Ja mieluusti joisin myös yhden kylmän kuivan omenasiiderin auringossa!

Sitä vauvavuotta mä en sitten oikeastaan osaa vielä kaivata, oikeastaan ollenkaan... ton kolmeveen kanssa elämä on niin erilaista, lähteminen helpompaa ja paikoissa käyminen simppeliä. Kohta ollaan taas kiinni vauvantahtisessa elämässä, ruokinta- ja vaipanvaihtopaikkojen viidakossa, pukluissa, vaihtovaatteissa ja niissä hankalaakin hankalammissa nelipyöräisissä! Grääh!