Joona on edelleen sitä mieltä, että konttaamiset ja ryömimiset on ihan turhia juttuja. Näppärässä kahdeksan kuukauden iässä se on kyllä alkanut "ryömimään taaksepäin", mikä sitä itseään raivostuttaakin sitten ihan suunnattomasti, kun ei yhtään ymmärrä, että mitä tapahtuu! Toisaalta tänään kun oltiin kylässä tuolla naapurissa, niin siellä oli paljon luikkaampi lattia ja ehkä siellä olisikin saattanut tuottaa nuo ton yritykset tulosta. Kotona jostain syystä tuo ah-niin-ihana muovimattolattia ei kyllä anna luistoa yhtään millekään räpiköiville yrityksille... Noh, saas nähdä. Istualtaan tuo kyllä liikuskelee ympäriinsä, aikamoinen peppukiitäjä, vaikka ei sitä kiitämiseksi voi vieläkään sanoa. Itsehän Joona ei tunnu ymmärtävänsä pääsevänsä kyllä eteenpäin, sillä sen "reviiri" on ihan pieni alue tuossa olkkari-eteinen-keittiölinjalla. Ja jos lelu vierähtää liian kauas (eli yli metrin päähän) niin Joona luovuttaa jo ennen aloitustakaan ja alkaa vain huutaa... Sama se, vaikka sitä kannustaa yrittämään itse, niin ei on ei tuon jääräpään mielestä.
EI:stä tulikin mieleen, että sitä täällä on kyllä saatu hokea. EI kajahtaa hyvin usein äidin ja isän suusta, kun pieni tutkimusmatkailija on viimein päässy riittävän lähelle elektroniikkalaitteita/cd-hyllyä/läppärin virtapiuhaa... Ja joskus joutuu kyllä kieltämään muutakin, kuten että EI, mainoksia/pahvisia lasinalusia/monia muita asioita EI saa syödä, ja EI, Joona ei myöskään saa purra/raapia/nipistää/lyödä/tms äitiä tai ketään muutakaan. Yks päivä kaupassa puras mua tosi kovasti olkapäästä ja se ihan oikeesti jo sattuikin... En kyllä olisi uskonut, että tuollainen kasikuinen vielä ymmärtäisi yrittää satuttamalla uhmata, jos äiti ei nyt päästäkään sitä just sillä hetkellä sinne lattianrajaan temmeltämään... Tietysti kaiken tän kieltämisen vastapainoksi yritetään kovasti kehua hyviä juttuja ja kannustaa kaikessa, mutta kieltämistähän tää taas alkaa olla jo kovin. Ja Joonahan ei tietenkään suhtaudu kieltämiseen kovin hienosti, vaan joko nauraa räkäisesti päin naamaa tai alkaa marttyyriksi ja vetää hirveät itkupotkuraivarit siihen sitten... Ja juu, tämä on tosi kivaa, kun se tapahtuu esim. kaupassa tai junassa. Vaan oon kyllä päättänyt, että kattokoot vaan ihmiset, mielummin komennan tota "noinkin pientä" kuin sitten suostun ja hellyn sen oikeesti uhmaikäisen taaperonkin kanssa kaikkeen mahdolliseen.
Onkohan tässä viime aikoina tapahtunut jotain muuta uutta ja jännää? No ainaskin palloa ollaan harjoiteltu ahkerasti heittämään, ja Joona on alkanut kässätä homman jujun. Vielähän se lentää vähän minne sattuu, mutta ainakin se yrittää :)
Ulkoiluakin ollaan alettu harrastaa ihan eri tavalla, kun ennen lähinnä käytiin vaunulenkeillä, niin nykyään käydään puistossa. Vauvakeinu on ihan jees, mutta välillä sekään ei kiinnosta. Hiekkalaatikolla tuo vaan istua tököttää, vähän välillä saattaa ottaa hiekkaa käteensä, mutta eipä muuten ihmeitä... Ois kivaa, jos se riekkuis sielläkin vähän tota energiaansa, niin ehkä kotona ei niin kiukuttais ja unetkin maistuis paremmin. Nyt on syksyä aatellen hankittu niin mageet sadevermeetkin, että niillä kelpaa kyllä mekastaa ulkona huonommallakin säällä! :)
Ja loppuun vielä vähän kuvia keinumisesta, kuinka nappula ei pian oikeesti mahdu enää vaunuihinsa nukkumaan, kuinka isolta pojalta hän jo näyttääkään ja vielä vähän sadevermeitä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti