Viikon ja kaksi päivää vanha poika!

Wroooooommmm!! Se on se aika, joka nyt sit kuitenkin on ottanut huikeita askeleita eteenpäin. Tuo pieni aarre on ollut sylissämme jo yli viikon, ja silti sitä jaksaa ihmetellä lähes joka sekunti, että tuossako se ihan oikeasti on, äidin rakas pieni mytty, suloinen pieni poika ja meidän ihan ikioma!

Sairaalasta kotiutumisen jälkeen mä oon luonnollisesti ollut enempi ja vähempi toipilaana, jouduinpa tuossa muutama päivä sitten kipaisemaan takaisin sairaalaan, kun nous vaan yhtäkkiä ihan älytön kuume! Siis ihan parissa tunnissa, ei ikinä oo koskaan niin nopeesti noussut! Onneksi lähdin heti tutkittavaksi, tulehdusarvot oli koholla ja diagnosoitiin tulehdusta sekä oikeassa rinnassa että kohdussa... Eli kahdet eri antibiootit ja burana-kuuri, kolmesti päivässä nappia huuleen. Nopeasti ne alkoikin purra, ja buranat oon jo jättänyt repertuaarista pois. Lisäksi otin tosin ne raskausaikana syömättä jääneet vitamiinit, jotta ei tarvii olla niin huolissaan ravintoarvoista ton vähäisen ruoan suhteen, mitä ehdin suuhuni välillä törkkiä. Vatsalaukkuun ei enää mahdukaan juuri mitään! Ilolla oon kyllä huomannut, että mullehan mahtuu taas vaatteet päälle ja vaakakin näyttää jopa 2 kiloa vähemmän kuin kevään ensimmäisessä neuvolassa! Huippua!

Perheemme pienin mies sen sijaan syö ja syö ja syö. Ei riitä tissimaito sitten millään, vaan korvikkeella on toimintaa tuettava. Ja kun jätkällä on nälkä, se nälkä on huudettava ihan maailman suurimmalla rääkynällä ilmoille, eikä siinä sopisi paljon hidastella :) Täydellä massulla sitten jaksetaan vähäsen ihmetellä päiväsaikaan, ja parhaaksi ystäväksi onkin valkkautunut olkkarin lamppu. Sitä jaksaisi tuijotella vaikka kuinka pitkään.
Myös uni maistuu ihan kiitettävästi, meidän onneksi, ja yön se tajuaa uniajaksi kivasti eikä edes yritä syötön jälkeen jäädä seurustelemaan.

Huomenna meillä onkin sitten jännää, kun mummi tulee hoitamaan poikaa, että me päästään kauppaan! Jännää siis mulle ja vauvalle, koska me ollaan oltu täällä neljän seinän sisällä tota mun lyhkästä sairaalareissua lukuunottamatta ihan koko aika. Itse toipilaana päässyt edes kävelylle, eikä tonne pakkaseen viitti mennä tulehdusta pahentamaankaan... ja vauvaa vielä vähemmän ulos voi viedä, joten ei olla kauppaankaan yhdessä päästy. Mä kuitenkin tarviin sieltä mm. imetysliivit ja muuta sellaista, mitä Tommi ei osaa ostaa. Vaan nyt kun voi jättää vauvan kotiin hyvään hoitoon, niin päästään lähtemään :)

Neuvolakin meillä tänään aamulla piti olla, mutta joutui neuvolantäti eilen perumaan. Soitti ja pyysi, että oltaisiin eilen avoneuvolassa käyty jonottelemassa vuoroamme, mutta kun tiedän, että pojalla paino nousee ja muutenkin voi hyvin, niin aateltiin sitten odotella ens viikkoon sen neuvolan kanssa. Toista ois, jos pitäis olla jotenkin huolissaan, mutta eiköhän se äidinvaisto osaa sanoa, koska jotain hätää on.